Kohdunlaskeuma

Onko kohdunlaskeuma myös sukurasite-vaiva? Äidiltäni ja hänen 2 sisarelta kolmesta on kohdunlaskeuman vuoksi poistettu kohtu kokonaan. Myös isoäitinin kohtu on jossain vaiheessa poistettu.

Minulla on alkanut olla parin kolmen viimeisen kuukauden aikana outoa virtsankarkailua. Lisäksi alkuvuodesta alkoi olla outoja vatsakipuja. Vatsakipuihin ei alkuvuodesta löytynyt erityistä syytä munasarjojen ultrassa. Muutama pieni munasarjarakkula löytyi, mutta niiden ei kuulemma pitäisi vatsavaivoja aiheuttaa. Muutoin vatsan aluetta ei ole ultrattu.

Olen kummissani sillä aloin harjoittaa alapään lihaksia heti kun huomasin karkailun. Harjoittelu ei auta, vaan oikeastaan sen aikana ja heti sen jälkeen karkailu on vain voimakkaampaa.

Lääkäri ei ole kiinnostunut tekemään uusia ultria. "Katsotaan nyt vielä" on ainoa mitä hänellä on sanottavaa. Kohdunlaskeumaa tai alavatsan kasvaimia hän ei ole ollut halukas miettimään eikä tutkimaan.

Kannattaisiko minun varata aika suoraan gynekologille? Saisinko häneltä varmimmin heti _ensi_ käynnillä tutkimukset ja arviot sekä kenties kunnon harjoitusohjeet? Työttömänä ei olisi oikein varaa kovin montaa turhaa reissua tehdä enää minnekään, ja tuo yksityisellä gynekologilla käynti maksaa melkoisesti..
2498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mä tiedän kokemuksesta että se tekee tosi ison loven lompakkoon, kun käy yksityisellä gynellä, mutta siellä sentään saa asiantuntevaa palvelua, ainakin mä oon aina saanu. onpa mulla myös kokemusta siitä että terkkarilekuri ei oo nähny ultrassa mitään, mutta sit 20min myöhemmin ku yks erikoistuva lekuri mut katto uudestaan, niin heti löyty munasarjakysta...tää vaan yks esimerkki, mutta kuitenkin. varmasti jos yksityiselle meet, niin se kattoo ultralla gynen paikat kunnolla (alakautta) ja varmasti osaa myös sanoa jos niitä lihaksia kannattaa harjotella. toivottavasti sun asiat selviää!

Äänestä
  • Kyllä kai se viisainta on mennä yksityiselle ja maksaa siitä, että saa palvelua ja ennen kaikkea tietoa.

    ..jotenkin tuntuu oudolta, että tk:ssa ei mitään haluta tutkia ja hoitaa, vaikka sillä puolella ja vaivojen alkuvaiheessa kaikki olisi kuitenkin halvempaa ja helpompaa.

    Ja se tuntuu erityisen pahalta, kun lääkäri sanoo, että huolehdin ihan turhista, ja että jos asiat edelleen vaivaavat, niin käyhän puhumassa terapiapuolella jonkun kanssa. ..Minun on todella vaikea ymmärtää, miten vatsavaivani ja virtsankarkailu vähenisivät mielenterveyshoitajan tai psykologin juttusilla..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai jotain muuta? kirjoitti:

Onko kohdunlaskeuma myös sukurasite-vaiva? Äidiltäni ja hänen 2 sisarelta kolmesta on kohdunlaskeuman vuoksi poistettu kohtu kokonaan. Myös isoäitinin kohtu on jossain vaiheessa poistettu.

Minulla on alkanut olla parin kolmen viimeisen kuukauden aikana outoa virtsankarkailua. Lisäksi alkuvuodesta alkoi olla outoja vatsakipuja. Vatsakipuihin ei alkuvuodesta löytynyt erityistä syytä munasarjojen ultrassa. Muutama pieni munasarjarakkula löytyi, mutta niiden ei kuulemma pitäisi vatsavaivoja aiheuttaa. Muutoin vatsan aluetta ei ole ultrattu.

Olen kummissani sillä aloin harjoittaa alapään lihaksia heti kun huomasin karkailun. Harjoittelu ei auta, vaan oikeastaan sen aikana ja heti sen jälkeen karkailu on vain voimakkaampaa.

Lääkäri ei ole kiinnostunut tekemään uusia ultria. "Katsotaan nyt vielä" on ainoa mitä hänellä on sanottavaa. Kohdunlaskeumaa tai alavatsan kasvaimia hän ei ole ollut halukas miettimään eikä tutkimaan.

Kannattaisiko minun varata aika suoraan gynekologille? Saisinko häneltä varmimmin heti _ensi_ käynnillä tutkimukset ja arviot sekä kenties kunnon harjoitusohjeet? Työttömänä ei olisi oikein varaa kovin montaa turhaa reissua tehdä enää minnekään, ja tuo yksityisellä gynekologilla käynti maksaa melkoisesti..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu