about you

lukekaa tää ja kitiskää si vasta sen laittomuudest
http://www.youtube.com/t/about
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos viitsin lla samanlainen roisto, kuin taitailijoita varastavat hylkiöt, kinkittäisin tähän Klamydian biisin, jossa lauletaan piraatin vääntäjistä.
Samaisen bändin, ainakin muistaakseni samaisen, laulaja kertoi vähän aikaa sitten soundissa, musiikkialan lehti tiedoksi mummeleille, että oli nähnyt oman julkaisemattoman levynsä myynnissä viipurissa. Joku oli kaupannut masternauhan.
Kyse on täysin samasta asiasta.
Tuubin vaihtoehdot ovat tekijänoikeusalaisen materiaalin kieltäminen, tai rojaltejen maksaminen tekijänoikeuksien haltijoille. Viimeksi mainittu on todennäköisempää valtavan suosion ja suuren tausta yhtiön turvin ja voimin.
Miten uusi käytäntö tullaan rahoittamaan, mainoksilla vai jäsenyysmaksuilla jää nähtäväksi.
Mikäli minun työtäni julkaistaisiin laittomasti netissä, lopettaisin työnteon. Korvausrahoilla ostaisin pikkusaaren välimereltä. Kauemmas en enää kaipaa.
En ole taiteilija perinteisessä mielessä, vaikka näenkin taidetta kaikessa tieteessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tube kirjoitti:

lukekaa tää ja kitiskää si vasta sen laittomuudest
http://www.youtube.com/t/about

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu