Kuinkakohan paljon

jotka saavat elantonsa sijoitetuista lapsista,
jollei lasketa soskuja ja muita virkamiehiä?
5535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niitä on just niin paljon kuin biovanhempia, jotka ei vanhemmiksi kykene. Loogista vai mitä? Joten miksi kyselet tuollaisia typeryyksiä? Ai niin, omat lapsesi on tietysti otettu huostaan joten suurempaa älykkyyttä ei voi odottaakaan..

Äänestä
  • joka yrittää kiinnittää keskustelun aiheen johonkin muuhun kuin itseensä.

    Äänestä

  • taidat olla sijaisvanhempien aatelia?

    Äänestä

muuta kyseltävää tänään? En ole koskaan käynyt katsomassa onko mitään tilastoa asiasta. No tuskin täällä on ihmisiä, jotka tietävät sen!

Tapahtui 8 vuotta sitten minulle. Olin valvonut pienen 1-vuotiaan kanssa kaksi yötä.Korvat särki, niin ettei kukaan perheestä nukkunut. Kolmantena yönä, kun lääke alkoi vaikuttaa sai pieni poika nukuttua. Kello oli 2 yöllä, kun puhelin soi. Pelästyin tietysti ja mietin kovin kenelle on jotain sattunut. No soittaja kysyi minulla, siis klo 2 yöllä, että mitä saan palkkaa kun hoidan näitä lapsia. Olivat kiistelleet porukan kanssa, että mitä se voisi olla. Yhden niistä lapsi oli meille sijoitettu! Oli muuten vitsit sillä hetkellä aika vähissä...

Äänestä
  • epäoikeudenmukaiselta (ja onkin sitä) jos oisit bio niin seurauksena - jatkuvasta vauvan itkennästä - olisi voinut olla, että sosiaalipartio olisi soitellut ovikelloa.......eipä silti, ei ole asiallista että soitellaan ja kyselellään palkkoja tämmöisessä tilanteessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on ihmisiä kirjoitti:

jotka saavat elantonsa sijoitetuista lapsista,
jollei lasketa soskuja ja muita virkamiehiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu