Olisin kiitollinen, jos lukisitte!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Ruohoon painuvat askeleet. Niistä jäävä jälki, täyttyen kastevedellä.
Lintujen siipien jäljet jääden hetkeksi selkeälle taivaalle... Sitten kadoten.
Peltoaukeaa ympäröivät koivut taipuen tuuleen niin kuin ne olisivat tanssineet...
Niin ihana kesäinen aamuyö.
Olin aina ollut herkkä ja hiukan erilainen... En ollut saanut unta, -siksi olin taas kerran noussut vuoteestani ja hiipinyt ulos.
Minulla oli valkea yöpaita ja sen helma oli kasteesta märkä. Hiukseni olivat unen pörröttämät, mutta kostea ilma silotti ne. Tuntui, kuin koko aukea olisi henkäillyt minulle ja koittanut sanoa jotain, mutta en tiennyt mitä... Pakottava tarve minulla silti oli astella tuolla heinän seassa ja kuunnella kurkien ääniä. Tiesin, että niillä oli pesä aivan lähellä...
Taivas näytti hiljalleen kirkastuvan ja sen siniharmaus katosi kuin tyhjyyteen.
Minä kuulin takaani askelia ja käännyin näkemättä pellolla muita.
Tunnelma oli niin tiiviin salaperäinen, mutta samalla selittämättömän kiehtova ja puoleensavetävä... Kuvittele, että seisot keskellä aukeaa ja kuulet ääniä -ne tulevat sinua kohti. Olin jo kuudentoista... miksi enää olisin pelännyt tuollaisia asioita?!
Vaarin kissan henki asui näillä pelloilla.
Kun aurinko oli noussut, kävelin takaisin talolle. Puiselle terassille jäi jälkiä paljaista varpaistani. Ikkunasta näin, miten vaari istui keittiössä ja siemaili kahvia emalisesta kahvikupistaan. Siitä, josta aina ennenkin. Kupin pinta oli lohkeillut. Vaari ei edes huomannut minua, vaan oli keskittynyt lehteensä, kun pujahdin takaisin huoneeseeni yläkertaan.
Minä kävin maalla joka ikinen kesä. Eihän täällä paljon tekemistä ollut, -vaikka muka kesätöissä olinkin. Pari kertaa olin tehnyt kuukauden aikana ruokaa ja välillä sain ruokkia kissaa. Kastelin myös mummolta jääneitä viherkasveja ja vein hevosille pihakaivosta vedet. Mutta se ei vienyt paljon aikaa. Minua säälitti, sillä tiesin, että kyllä vaari sen palkan antaisi pelkästä juttuseurastakin... Niin hän oli isälle sanonut, mutta jokatapauksessa vaari oli käynyt hiljaiseksi. Olihan tämä minunkin ensimmäinen kesäni ilman mummia.
-Kyllä kiitos!
Huusin vastaukseksi, kun vaari nyökkäsi päätään mehukannun suuntaan.
Laskin ämpärin maahan ja vinkkasin hevosille silmää.
-Odottakaas hetki! Minulla oli vanhat farkut ja T-paita. Huivikin, vaikka tunsinkin näyttäväni typerältä se päässä!
Vaari oli hakenut vajasta kaksi puutarhatuolia ja muovisen pöydän. Ne taisivat olla uudet. Istuin alas. Olimme kauan hiljaa.
-Missäs neiti oli aamulla?
Minä värähdin ja hymyilin pikaisesti. Hän oli sittenkin huomannut!
-Kävin kävelyllä.
Vaari nyökkäsi.
-Kohta voisit laittaa ruuan tulemaan.
-Mutta nythän on vasta keskipäivä!
-Sitä suuremmalla syyllä, Marru! Vaari hymyili ja otti piipun taskustaan. Hän katseli sitä hetken ja sitten alkoi polttamaan.
Minä katselin tuota valkopartaista miestä ja paloin halusta halata häntä! Mummi oli kuollut heti viime kesän jälkeen, kun olin lähtenyt.
Ihme, että vaari jaksoi... Mutta tiesin, että sodassakin hän oli ollut ja monen ystävänsä menettänyt.
-Menen jatkamaan, sanoin ja kulautin mehulasillisen loppuun. -Kiitos.
Se kesä meni nopeaa ja vaari antoi hyvän palkan kesätöistä. Olin saanut rusketuksenkin ja mukavasti pisamia poskipäille...
Isän avustuksella kävin ostamassa vaarille piipputupakkaa ja uuden kahvimotin.
Häneltä ei tullut kiitosta, mutta arvasin, että ne olivat menneet postissa perille, sillä
seuraavana kesänä en nähnyt vanhaa kahvimottia enää missään.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Varmaan JOSKUS jatkuu... :)
Tarkoituksenani oli "tuoda elämyksiä"
kuvailemalla asioita tarkasti.
Olisin tosi iloinen, jos voisitte
kommentoida!!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Ruohoon painuvat askeleet. Niistä jäävä jälki, täyttyen kastevedellä.
Lintujen siipien jäljet jääden hetkeksi selkeälle taivaalle... Sitten kadoten.
Peltoaukeaa ympäröivät koivut taipuen tuuleen niin kuin ne olisivat tanssineet...
Niin ihana kesäinen aamuyö.
Olin aina ollut herkkä ja hiukan erilainen... En ollut saanut unta, -siksi olin taas kerran noussut vuoteestani ja hiipinyt ulos.
Minulla oli valkea yöpaita ja sen helma oli kasteesta märkä. Hiukseni olivat unen pörröttämät, mutta kostea ilma silotti ne. Tuntui, kuin koko aukea olisi henkäillyt minulle ja koittanut sanoa jotain, mutta en tiennyt mitä... Pakottava tarve minulla silti oli astella tuolla heinän seassa ja kuunnella kurkien ääniä. Tiesin, että niillä oli pesä aivan lähellä...
Taivas näytti hiljalleen kirkastuvan ja sen siniharmaus katosi kuin tyhjyyteen.
Minä kuulin takaani askelia ja käännyin näkemättä pellolla muita.
Tunnelma oli niin tiiviin salaperäinen, mutta samalla selittämättömän kiehtova ja puoleensavetävä... Kuvittele, että seisot keskellä aukeaa ja kuulet ääniä -ne tulevat sinua kohti. Olin jo kuudentoista... miksi enää olisin pelännyt tuollaisia asioita?!
Vaarin kissan henki asui näillä pelloilla.
Kun aurinko oli noussut, kävelin takaisin talolle. Puiselle terassille jäi jälkiä paljaista varpaistani. Ikkunasta näin, miten vaari istui keittiössä ja siemaili kahvia emalisesta kahvikupistaan. Siitä, josta aina ennenkin. Kupin pinta oli lohkeillut. Vaari ei edes huomannut minua, vaan oli keskittynyt lehteensä, kun pujahdin takaisin huoneeseeni yläkertaan.
Minä kävin maalla joka ikinen kesä. Eihän täällä paljon tekemistä ollut, -vaikka muka kesätöissä olinkin. Pari kertaa olin tehnyt kuukauden aikana ruokaa ja välillä sain ruokkia kissaa. Kastelin myös mummolta jääneitä viherkasveja ja vein hevosille pihakaivosta vedet. Mutta se ei vienyt paljon aikaa. Minua säälitti, sillä tiesin, että kyllä vaari sen palkan antaisi pelkästä juttuseurastakin... Niin hän oli isälle sanonut, mutta jokatapauksessa vaari oli käynyt hiljaiseksi. Olihan tämä minunkin ensimmäinen kesäni ilman mummia.
-Kyllä kiitos!
Huusin vastaukseksi, kun vaari nyökkäsi päätään mehukannun suuntaan.
Laskin ämpärin maahan ja vinkkasin hevosille silmää.
-Odottakaas hetki! Minulla oli vanhat farkut ja T-paita. Huivikin, vaikka tunsinkin näyttäväni typerältä se päässä!
Vaari oli hakenut vajasta kaksi puutarhatuolia ja muovisen pöydän. Ne taisivat olla uudet. Istuin alas. Olimme kauan hiljaa.
-Missäs neiti oli aamulla?
Minä värähdin ja hymyilin pikaisesti. Hän oli sittenkin huomannut!
-Kävin kävelyllä.
Vaari nyökkäsi.
-Kohta voisit laittaa ruuan tulemaan.
-Mutta nythän on vasta keskipäivä!
-Sitä suuremmalla syyllä, Marru! Vaari hymyili ja otti piipun taskustaan. Hän katseli sitä hetken ja sitten alkoi polttamaan.
Minä katselin tuota valkopartaista miestä ja paloin halusta halata häntä! Mummi oli kuollut heti viime kesän jälkeen, kun olin lähtenyt.
Ihme, että vaari jaksoi... Mutta tiesin, että sodassakin hän oli ollut ja monen ystävänsä menettänyt.
-Menen jatkamaan, sanoin ja kulautin mehulasillisen loppuun. -Kiitos.
Se kesä meni nopeaa ja vaari antoi hyvän palkan kesätöistä. Olin saanut rusketuksenkin ja mukavasti pisamia poskipäille...
Isän avustuksella kävin ostamassa vaarille piipputupakkaa ja uuden kahvimotin.
Häneltä ei tullut kiitosta, mutta arvasin, että ne olivat menneet postissa perille, sillä
seuraavana kesänä en nähnyt vanhaa kahvimottia enää missään.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Varmaan JOSKUS jatkuu... :)
Tarkoituksenani oli "tuoda elämyksiä"
kuvailemalla asioita tarkasti.
Olisin tosi iloinen, jos voisitte
kommentoida!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minun mielestäni sinä kehityt jatkuvasti. Tämä oli tähän astisistasi paras. (Ainakin eniten minun kirjalliseen makuuni.)
Pilkunviilausosio: Huomaa ns. rektio:
Ei: "alkoi polttamaan", kuten kirjoitit, vaan:
alkoi polttaa. Rasittavan yleinen virhe teksteissä. Oikea kielellinen murheenkryyni.
Tämä toimi, koska siinä ei pidetty kiirettä. Viipyilevääkin kuvausta. Novelliksi hyvä periaate, sillä pariin kappaleeseen ei voi sisällyttää koko maailmaa. Tällainen yhteen tai pariin asiaan keskittyminen on ainakin "novelliteorian" mukaan suositeltava lähestymistapa. Rauhallisella tyylillä tässä saavutettiin myös yleisiä tuntemuksia.
Mutta oikein OK. Valaisisitko vielä minua tietämätöntä: mikä hemmetti on kahvimotti? Kahvin tiedän ja motin (kiintokuutiometri puun tilavuudessa), mutta mikä on kahvimotti?
Elikkäs "kahvimotti" on ns.vanhanajan ilmaus kahvimukista -astiasta, josta juodaan kahvia.
Mietin muuten tätä "alkaa polttamaan"-juttua aivan tajuttoman kauan!
Kiitos, että valistit minua! :D
Ja muutenkin oli mukava saada palautetta.
wauu.. ootsä taas täällä...!?!? mihis sä kerkesit hävitä.. ja mä kun ootin ja ootin, mutta neitiä ei vaan näkyny missään.. :(
mä oon muuten kaipaillu sua.. sähän olit jo uue nikinki ottanu käyttöös.. mikäs se taas olikaan, ei jaksa muistaa.. :) mäkin oon muuten Polismanni nimellä nykysin liikkeellä.. *wirn*
juu, mutta asiaan nyt.. kieltämäti oli ja on tietysti edelleenki (:]) hyvä tarina ja kuten chapeau jo tossa mainitsikin, niin tää oli kyllä paras sun tekemistäs novelleista ja sä edistyt hyvää vauhtia..! ;) ja jos sitä jatkoo uskaltaa pyytää, kun kerran jostakin sellasesta tais olla puhetta, nii......?
Niin, se uusi nikki ois "Muska", mutta mietin tätä vielä. :)
En tiedä tuohon novelliin jatkoa (*mietintämyssy päässä*) mutta ajattelin lisätä pari uutta novellia, kun valmistuvat kokonaan... :)
Minäkin ihan luulin, ettei ~TulitikkuTyttö~ enää käy täällä! *hali*
Tykkäsin sun tyylistä kirjottaa ja onnistui kyllä kuvailussas. Pystyin nähä "sieluni silmin" ne hahmot ja maisemat...Kiva lyhyt kertomus. Tykkäsin lukea.
Ruusuja tälle!