Mieleni.

[ Runo. 20:45 - 23:22 ]



Herra, puhdista taas mieleni

Tuuli suhisee latvuksissa
oksissa liikkuvat
lehdet

aamuöisiä ajatuksia,
yksitellen
kuva kuvalta sana sanalta

soraa



Ja käärmeitä,
kirkkaita laululintuja

sonetteja
sihisevin siivin

rahisee kenkien alla
kävellessäni pimeää rantatietä

kaikki



Kunnes rukoilevin käsin
suljen silmät

Puhdista, puhdista minut kaikesta siitä
puhtaudesta

ja kaikesta siitä kauneudesta
mikä oli ja on
vain välkehtivien kuvien litaniaa

Tämäkin
pimeän pitkä ja raastava yö
väsyneillä ohimoilla

suureen rauhaan
tasaantuu

enkä sano hänelle enää:
Gute Nacht, Good Night, God Natt

ja myös oikein hyvää yötä



En

Ah se on viimeinkin
rakkaani

niinkuin voimme olla hiljaa
täysin itsessään



Shhh, nuku nyt jo



Hyvää yötä, rakkaani
uuuuuups!
5371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvää yötä, täältä jostakin, pimeyden keskeltä.

Äänestä
  • tuolla olohuoneen puolella mutta narsistisuuttani tai uteliaisuudesta jäin hetkeks roikkumaan palstalle, niin kerkesin näkemään sun vastauksen ennen kuin poistuin, ja hei, en sitte poistunut. Ajattelin nimittäin sanoa

    HALAUS e.ve:lle
    let your light shine on
    in the dark

    - -


    pimeän keskellä

    jotain

    mitä silmät eivät näe



    mutta sydän

    sydän

    se tuntee



    sydäntä vasten

    valoa

    läheisyyden lämpöä



    rinta rintaa vasten

    hiljaa

    läikähdys kirkasta valoa



    ystävyyttä pimeän keskellä

    ehkä rakkautta

    mikä tulee ja menee



    ja asuu ihmisten sydämissä

    yön keskellä

    pimeän keskellä



    käsi olkapäällä

    siunaten toista hänen matkallaan

    hänen avaruudessaan



    tunkeilematta

    raastamatta ja sitomatta

    hiljaa ikäänkuin itkisi ja kuitenkin



    hymyilee

    katsoessaan sydämellä

    hänen kauneuttaan pimeän keskellä



    ei voi olla hymyilemättä

    eikä toivottamatta toiselle hyvää matkaa

    jos kerrankin on nähnyt



    sydämellään

    kaikessa tässä pimeässä

    haparoivan ihmisen

    Äänestä

  • :) Tuo siis syntyi ihan spontaanisti niinkun toivotuksena sinulle, ota vastaan, mielelläni lähetän ystävällisen toivotuksen sinne suuntaan - mutta vasta tuossa kun heitin viestin matkaan, muistui mieleen, että olemme aiemminkin palstalla jotain kommenttia heitelleet tai keskustelua käyneet? Se ei silti olennaista; tämä hetki on - ja rohkaisua kaikki tarvitaan omien asioiden keskelle... Mutta jos tuosta äskeisestä, sydämeltä soljuneesta tekstistä väsäisin vielä runoa, tarkastelen sillä tavalla... Niin siinä on joitain kohtia mitkä paremmin soveltuu ikäänkuin parisuhteen tai muuten miehen ja naisen välisen läheisen, intiimin ystävyyden kuvaukseksi - rinta rintaa vasten - ja sitten joitain kohtia mitkä soveltuu kuinka vain ystävien väliseen kohtaamiseen, paremminkin. Että sen vois lukea kummallakin tavalla eikä toinen taso rikkoisi toista, ehkä runona näin:


    pimeän keskellä

    jotain

    mitä silmät eivät näe



    mutta sydän

    sydän

    se tuntee



    sydäntä vasten valoa

    keventyneen

    läsnäolon lämpöä



    avoimet kädet vastakkain

    hiljaa

    läikähdys kirkasta valoa



    ystävyyttä pimeän keskellä

    ehkä rakkautta

    mikä tulee ja menee



    ja asuu ihmisten sydämissä

    yön keskellä

    pimeän keskellä



    käsi olkapäällä

    siunaten toista hänen matkallaan

    hänen avaruudessaan



    tunkeilematta

    raastamatta ja sitomatta

    hiljaa ikäänkuin itkisi ja kuitenkin



    hymyilee

    katsoessaan sydämellä

    hänen kauneuttaan pimeän keskellä



    ei voi olla hymyilemättä

    eikä toivottamatta toiselle hyvää matkaa

    jos kerrankin on nähnyt



    sydämellään

    kaikessa tässä pimeässä

    ihmisen

    - -

    Kaikkea hyvää e.ve.
    Oli miellyttävää vastata sinulle, tällä kertaa tämän verran.
    Heips.

    Äänestä

  • äitiparta kirjoitti:

    :) Tuo siis syntyi ihan spontaanisti niinkun toivotuksena sinulle, ota vastaan, mielelläni lähetän ystävällisen toivotuksen sinne suuntaan - mutta vasta tuossa kun heitin viestin matkaan, muistui mieleen, että olemme aiemminkin palstalla jotain kommenttia heitelleet tai keskustelua käyneet? Se ei silti olennaista; tämä hetki on - ja rohkaisua kaikki tarvitaan omien asioiden keskelle... Mutta jos tuosta äskeisestä, sydämeltä soljuneesta tekstistä väsäisin vielä runoa, tarkastelen sillä tavalla... Niin siinä on joitain kohtia mitkä paremmin soveltuu ikäänkuin parisuhteen tai muuten miehen ja naisen välisen läheisen, intiimin ystävyyden kuvaukseksi - rinta rintaa vasten - ja sitten joitain kohtia mitkä soveltuu kuinka vain ystävien väliseen kohtaamiseen, paremminkin. Että sen vois lukea kummallakin tavalla eikä toinen taso rikkoisi toista, ehkä runona näin:


    pimeän keskellä

    jotain

    mitä silmät eivät näe



    mutta sydän

    sydän

    se tuntee



    sydäntä vasten valoa

    keventyneen

    läsnäolon lämpöä



    avoimet kädet vastakkain

    hiljaa

    läikähdys kirkasta valoa



    ystävyyttä pimeän keskellä

    ehkä rakkautta

    mikä tulee ja menee



    ja asuu ihmisten sydämissä

    yön keskellä

    pimeän keskellä



    käsi olkapäällä

    siunaten toista hänen matkallaan

    hänen avaruudessaan



    tunkeilematta

    raastamatta ja sitomatta

    hiljaa ikäänkuin itkisi ja kuitenkin



    hymyilee

    katsoessaan sydämellä

    hänen kauneuttaan pimeän keskellä



    ei voi olla hymyilemättä

    eikä toivottamatta toiselle hyvää matkaa

    jos kerrankin on nähnyt



    sydämellään

    kaikessa tässä pimeässä

    ihmisen

    - -

    Kaikkea hyvää e.ve.
    Oli miellyttävää vastata sinulle, tällä kertaa tämän verran.
    Heips.

    Voih, k i i t o s kauniista runostasi!
    Olet kyllä taituri sanailussa, aivan kuin näkisit, pimeän keskellä, tännekin.
    Ollaanhan me joskus mielipiteitä vaihdettu.
    Kirjoittele näitä haikeankauniita runojasi, aina kun ehdit ja inspis iskee.
    Mukava nukahtaa, kauniisiin sanoihin.
    K i i t o s ! :)

    Äänestä

  • äitiparta kirjoitti:

    tuolla olohuoneen puolella mutta narsistisuuttani tai uteliaisuudesta jäin hetkeks roikkumaan palstalle, niin kerkesin näkemään sun vastauksen ennen kuin poistuin, ja hei, en sitte poistunut. Ajattelin nimittäin sanoa

    HALAUS e.ve:lle
    let your light shine on
    in the dark

    - -


    pimeän keskellä

    jotain

    mitä silmät eivät näe



    mutta sydän

    sydän

    se tuntee



    sydäntä vasten

    valoa

    läheisyyden lämpöä



    rinta rintaa vasten

    hiljaa

    läikähdys kirkasta valoa



    ystävyyttä pimeän keskellä

    ehkä rakkautta

    mikä tulee ja menee



    ja asuu ihmisten sydämissä

    yön keskellä

    pimeän keskellä



    käsi olkapäällä

    siunaten toista hänen matkallaan

    hänen avaruudessaan



    tunkeilematta

    raastamatta ja sitomatta

    hiljaa ikäänkuin itkisi ja kuitenkin



    hymyilee

    katsoessaan sydämellä

    hänen kauneuttaan pimeän keskellä



    ei voi olla hymyilemättä

    eikä toivottamatta toiselle hyvää matkaa

    jos kerrankin on nähnyt



    sydämellään

    kaikessa tässä pimeässä

    haparoivan ihmisen

    Jos oli runosi kaunista luettavaa, niin tämä palautteesi on aivan liikuttavan kaunis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äitiparta kirjoitti:

[ Runo. 20:45 - 23:22 ]



Herra, puhdista taas mieleni

Tuuli suhisee latvuksissa
oksissa liikkuvat
lehdet

aamuöisiä ajatuksia,
yksitellen
kuva kuvalta sana sanalta

soraa



Ja käärmeitä,
kirkkaita laululintuja

sonetteja
sihisevin siivin

rahisee kenkien alla
kävellessäni pimeää rantatietä

kaikki



Kunnes rukoilevin käsin
suljen silmät

Puhdista, puhdista minut kaikesta siitä
puhtaudesta

ja kaikesta siitä kauneudesta
mikä oli ja on
vain välkehtivien kuvien litaniaa

Tämäkin
pimeän pitkä ja raastava yö
väsyneillä ohimoilla

suureen rauhaan
tasaantuu

enkä sano hänelle enää:
Gute Nacht, Good Night, God Natt

ja myös oikein hyvää yötä



En

Ah se on viimeinkin
rakkaani

niinkuin voimme olla hiljaa
täysin itsessään



Shhh, nuku nyt jo



Hyvää yötä, rakkaani
uuuuuups!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu