PIKKUPOIKA KUOLI

Rottweiler raateli pikkupojan hengiltä
24.10.2007 16:04
Rottweiler raateli eilen 1,5-vuotiaan lapsen hengiltä Ranskassa. Pikkupoika oli lähdössä äitinsä kanssa ulos leikkimään, kun koira hyökkäsi lapsen kimppuun tämän kotitalon rappukäytävässä.

Rottweiler tarttui pojan kasvoihin voimakkaalla otteella, eikä päästänyt äidin ja paikalle sattuneiden naapureiden yrityksistä huolimatta irti.

Turma sattui Bobignyn esikaupunkialueella Pariisin liepeillä. Pikkupoika vietiin nopeasti pariisilaissairaalaan, mutta lääkärit eivät pystyneet pelastamaan häntä.

Poliisi otti rottweilerin kiinni.

- Tämän hirvittävän tapauksen jälkeen se viedään lopetettavaksi, poliisista kerrottiin Le Figaro -lehdelle.

Koirahyökkästen sarja on kirvoittanut Ranskassa keskustelun vaarallisena pidettyjen koirarotujen omistuksen rajoittamisesta. Asiasta valmistellaan myös lakialoitetta.

Viime kuun lopussa kuusikymppinen mies loukkaantui Ranskassa vakavasti, kun miehen pojan rottweiler hyökkäsi hänen kimppuunsa. Edellisenä päivänä 27-vuotias nainen sai vamman päähänsä, kun perheen kaksi rottweileria puri häntä.

Lisäksi kymmenvuotias tyttö kuoli, kun perheen kaksi tanskandogia raatelivat hänet syyskuussa.Elokuun lopussa amerikanstaffordshirenterrieri puolestaan raateli puolitoistavuotiaan tytön kuoliaaksi.
171227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tälainen metsästyksen vastustukseen kuuluu. Rotweiler ei oe metsästyskoira. Toki samaa koiraeläinlajia luonnossa elävä susi on ihmisä tappanut ja tulee tappamaan edelleen. Sekään ei ol emetsästyskoira mutta metsästäjiä tarvitaan susien tekemien ihmistappojen ehkäisyyn.

Äänestä
  • Vastustajat tykkäävät varmaan tuollaisista koirista

    Äänestä

  • Koira on juuri sellainen, kun se on kasvatettu. Jos koira on kohdannut väkivaltaa ruokkijaltaan(isännältään), siitä takuu varmasti löytyy tuo kasvatusmalli ennemmin, tai myöhemmin. Ei koira voi käsittää, miksi se ei saa käyttää väkivaltaa puolustuskyvytöntä kohtaan, koska se sai mallin, kun isäntä käytti väkivaltaa sitä kohtaan. Olen elämässäni tullut siihen tulokseen, että vain ani harva ihminen on oikeutettu pitämään koiraa, joka on kuitenkin rodunjalostuksen tuote. Voisin vaikka kirjoittaa väitöskirjan siitä, miten ihminen onnistuu pilaamaan niin ihanan eläimen, kun koira on. Kun koira saa arvoisensa kohtelun se on äärettömän empaattinen, paljon empaattisempi, kuin ihminen konsanaan. Koira ei tapa ketään,ei takuuvarmasti pahoinpitele ketään, jos sitä on kohdeltu oikeudenmukaisesti. Koira haluaa miellyttää ihmistä, juuri niillä arvoilla, jotka se huomaa isännällään olevan. Olen kasvattanut rakkaudella ja empaattisuudella monta koiraa ja kaikki ne ovat tunteneet myötätuntoa, kun kohtaavat ihmisen väkivallalla kohtelevaa eläintä, olipa kyseessä hamsteri, lintu tai orava.

    Äänestä

  • Koiria kasvattanut kirjoitti:

    Koira on juuri sellainen, kun se on kasvatettu. Jos koira on kohdannut väkivaltaa ruokkijaltaan(isännältään), siitä takuu varmasti löytyy tuo kasvatusmalli ennemmin, tai myöhemmin. Ei koira voi käsittää, miksi se ei saa käyttää väkivaltaa puolustuskyvytöntä kohtaan, koska se sai mallin, kun isäntä käytti väkivaltaa sitä kohtaan. Olen elämässäni tullut siihen tulokseen, että vain ani harva ihminen on oikeutettu pitämään koiraa, joka on kuitenkin rodunjalostuksen tuote. Voisin vaikka kirjoittaa väitöskirjan siitä, miten ihminen onnistuu pilaamaan niin ihanan eläimen, kun koira on. Kun koira saa arvoisensa kohtelun se on äärettömän empaattinen, paljon empaattisempi, kuin ihminen konsanaan. Koira ei tapa ketään,ei takuuvarmasti pahoinpitele ketään, jos sitä on kohdeltu oikeudenmukaisesti. Koira haluaa miellyttää ihmistä, juuri niillä arvoilla, jotka se huomaa isännällään olevan. Olen kasvattanut rakkaudella ja empaattisuudella monta koiraa ja kaikki ne ovat tunteneet myötätuntoa, kun kohtaavat ihmisen väkivallalla kohtelevaa eläintä, olipa kyseessä hamsteri, lintu tai orava.

    samaa mieltä. Asiatekstiä kiitos tästä. Tämä ihmisten pitäisi tajuta, että koira on kasvatuksen tulos. (suoraksi) Kopioksi sitä en sanoisi, mutta koiran huono kohtelu johtaa varmasti siihen, että se näkee, että mitä vaan voi tehdä ja se on ok. (jos on isompi ja vahvempi)

    Sen tosin myönnän, että kyllä se varmasti samoja piirteitä omaa, kuin isäntänsäkin.
    (oma koira on ainakin pirun itepäinen :D)

    Äänestä

  • Täysin kirjoitti:

    Olipa lohdullista huomata, että on tässä maailmassa vielä inhimillisyyttä. Kunpa ihmiset tajuaisivat, miten hyvillä teoilla kerätään puhtaasti hyviä voittoja. Erikoisen paljon ilahduin siitä, että olet tajunnut koiran olevan ihan oma persoonansa luonteenpiirteineen.

    Äänestä

ne ovat nämä koirien hyökkäykset, niissähän on kautta aikojen kuollut ihmisiä.
mikä ihme saa nämä suurikokoiset rodut
agressiivisiin hyökkäyksiin ihmisiä ja
valitettavasti pieniä lapsia vastaan,
jotkut ovat joskus sanoneet että koirat kokisivat
pienet lapset kilpailijoikseen lauman elikkä
perheen sisällä.

Äänestä
  • Tämähän on täysin normaalia käytöstä esim.rotweilerilta.

    Se väitä pitää paikkansa, että erityisesti rotweilerit eivät siedä pikkulapsia varsinkaan samoissa nurkissa. Ei ne niitä tapa tappamisen ilosta, vaan se on normaali käyttäytymistä koiralta silloinkun se tuntee reviirisnsä uhatuksi.

    Luuletteko ettei koira ole peto? Ei se rotweilerkaan mikään lemmikki ole vaan ELÄIN, ja varsin raju luonteinen.

    Joten siihen on suhtauduttava sillä tavalla että se ei pääse ilman omistajaa yhtään mihinkään ja aina tietysti kettinkin varassa. JA koiran omistajaksi ei kelpaa piipertäjä neidit tai miehet.

    Rotweiler on koirarotu joka sopii vain tietyille ihmisille, on sanottukin että se sopii samannäköiselle isännälleen. Toivosin että rotweilereita ei otettaisi lapsiperheisiin. JOko yksin tai puolison kanssa se sopii toimenkuvaan.

    Äänestä

  • Tämähän on hyvin kirjoitti:

    Tämähän on täysin normaalia käytöstä esim.rotweilerilta.

    Niin tässä olis rotumääritelmä ko rodusta. Korostaisin hyvin paljon tuota "tarkastelee ympäristöä hyvin valppaasti".

    Ja sitä etenkin että jos koirarotu määritellään lapsirakkaaksi nii se ei sitä tarkoita että sitä voisi lapsiperheessä pitää. Kun lapsia on useampi, niin koiran hermot saa erittäin kireälle helposti. JA monia rottweilereita kasvattaneena voin sanoa että parempi olla ottamatta lapiseperheeseen.

    Moni väittää ihan muuta, mutta tämä on niin änkyrä luonne tämä rottweiler ja jokainen on vielä niin toisia erilainen että se pitää osata kasvattaa todella lujalla kurilla jos meinaa siitä koiran saaha.

    JOs ei ole hermoja niin ei kannata sellaista ottaa.

    http://www.rottweiler.fi/rotumaaritelma.htm

    Ensinnäkin, onko sulla itselläsi ollut rotikkaa? Mikäli vastauksesi on kielteinen, et todellakaan tiedä rodusta yhtikäs mitään.

    Itse luin tapauksen koirat palstalla ja

    KYSEINEN KOIRA EI OLLUT ROTTWEILER!!!

    KYSEINEN KOIRA OLI SEKAROTUINEN, JOSSA OLI PAIMENKOIRAA JA BEAUCERON-ROTUISTA KOIRAA!!

    BEAUCERON ROTUINEN KOIRA NÄYTTÄÄ VÄHÄN NIINKUIN DOBERMANNIN JA ROTIKAN RISTEYTYKSELTÄ, MUTTA ON SUUREMPI.

    OTTAISITTE ASIOISTA SELVÄÄ ENNENKUIN KOMMENTOITTE JA RODUSTA (ROTIKAN) TIETÄMÄTTÖMIEN ON TURHA KOMMENTOIDA, VARSINKAAN JOS ITSE EI OLE OMISTANUT KYSEISEN RODUN KOIRAA.

    EIKÄ ILTA-SANOMAT IKINÄ PAHOITTELE VAIKKA ON USEIN VÄÄRISTELLYT KOIRAN RODUN.

    ROTUUN KATSOMATTA JOKAINEN KOIRA VOI TULLA HULLUKSI IHAN NIINKUIN IHMINENKIN.

    IHMISISTÄKIN ON UUTISOITU; JALKAJOUSISURMAT, VANHEMPIENSA SURMAT, SISARUSTENSA SURMAT, LASTENSA SURMAT, AVIOPUOLISON SURMAT JNE. LISTA ON PITKÄ.

    SE EI OLE TODELLAKAAN TÄYSIN TAI EDES YHTÄÄN NORMAALIA KÄYTÖSTÄ ROTIKALTA!!!

    ROTIKKA ON NORMAALISTI LAPSIRAKAS KOIRA!

    ITSELLÄNI EI OLE PIENIÄ LAPSIA JA KOIRANI ON SILTI LAPSIRAKAS, VAIKKA SE EI PIENIIN LAPSIIN KOTIOLOISSA OLE TOTTUNUT VARSINAISESTI. MUUTENKIN SE NARTTUNA ON HYVIN ÄIDILLINEN.

    Äänestä

  • Tämähän on hyvin kirjoitti:

    Niin tässä olis rotumääritelmä ko rodusta. Korostaisin hyvin paljon tuota "tarkastelee ympäristöä hyvin valppaasti".

    Ja sitä etenkin että jos koirarotu määritellään lapsirakkaaksi nii se ei sitä tarkoita että sitä voisi lapsiperheessä pitää. Kun lapsia on useampi, niin koiran hermot saa erittäin kireälle helposti. JA monia rottweilereita kasvattaneena voin sanoa että parempi olla ottamatta lapiseperheeseen.

    Moni väittää ihan muuta, mutta tämä on niin änkyrä luonne tämä rottweiler ja jokainen on vielä niin toisia erilainen että se pitää osata kasvattaa todella lujalla kurilla jos meinaa siitä koiran saaha.

    JOs ei ole hermoja niin ei kannata sellaista ottaa.

    http://www.rottweiler.fi/rotumaaritelma.htm

    TIETÄMÄTTÖMYYTESI JA PEREHTYMÄTTÖMYYTESI KYSEISEEN ROTUUN VAIKKA KUINKA KASVATTAJA OLISITKIN.

    MITÄ TARKOITAT KURILLA? JO SE SELITTÄÄ PALJON, ETTEI SINULLA OLE KONTAKTIA OLLUT KOIRIISI.
    MITENHÄN NIIDEN AKTIIVITEETIN LAITA ON OLLUT, JOS KURIA TÄYTYY LISÄTÄ KEHIIN?

    ONKO KENTIES SINULLA OLLUT NIITÄ LIIKAA, ETTEI JOKAISELLE RIITÄ AIKAA KUNNOLLA? KOULUTUS, LIIKUNTA... VIRIKKEET...

    ONKO TILAA KENTIES OLLUT TARPEEKSI...

    MILLÄ KENNELNIMELLÄ KASVATIT NIITÄ VAI OLIKO KASVATUS VAIN YKSI PENTUE, VAI OLIKO PENTUETTA OLLENKAAN?

    OLIKO KASVATTAMALLASI PENTUEEN VANHEMMILLA KENTIES LUONNETESTIT MUIDEN, LONKKAKUVAUSTEN JA SILMÄTARKASTUKSEN LISÄKSI?

    MONTAKO ROTIKKAA OLET OMISTANUT TÄYSI-IKÄISEKSI (3V.) ASTI?

    ONGELMIA TULEE JOS EI OSAA OLLA JOHDONMUKAINEN KOIRAN KUIN KOIRAN KASVATUKSESSA. SINUN LUONTEESI EI SOVI MINKÄÄN RODUN KASVATUKSEEN TAI PITÄMISEEN.

    T: ONGELMAKOIRIEN KOULUTTAJA

    Äänestä

  • OSOITTAA TÄYSIN kirjoitti:

    Paina sitä nappulaa sieltä näppiksestä, missä lukee CAPS LOCK. Noin se toimii.
    Kirjota sit uudestaan, ni viittii lukeakin.

    Äänestä

  • Rotikan emäntä kirjoitti:

    Ensinnäkin, onko sulla itselläsi ollut rotikkaa? Mikäli vastauksesi on kielteinen, et todellakaan tiedä rodusta yhtikäs mitään.

    Itse luin tapauksen koirat palstalla ja

    KYSEINEN KOIRA EI OLLUT ROTTWEILER!!!

    KYSEINEN KOIRA OLI SEKAROTUINEN, JOSSA OLI PAIMENKOIRAA JA BEAUCERON-ROTUISTA KOIRAA!!

    BEAUCERON ROTUINEN KOIRA NÄYTTÄÄ VÄHÄN NIINKUIN DOBERMANNIN JA ROTIKAN RISTEYTYKSELTÄ, MUTTA ON SUUREMPI.

    OTTAISITTE ASIOISTA SELVÄÄ ENNENKUIN KOMMENTOITTE JA RODUSTA (ROTIKAN) TIETÄMÄTTÖMIEN ON TURHA KOMMENTOIDA, VARSINKAAN JOS ITSE EI OLE OMISTANUT KYSEISEN RODUN KOIRAA.

    EIKÄ ILTA-SANOMAT IKINÄ PAHOITTELE VAIKKA ON USEIN VÄÄRISTELLYT KOIRAN RODUN.

    ROTUUN KATSOMATTA JOKAINEN KOIRA VOI TULLA HULLUKSI IHAN NIINKUIN IHMINENKIN.

    IHMISISTÄKIN ON UUTISOITU; JALKAJOUSISURMAT, VANHEMPIENSA SURMAT, SISARUSTENSA SURMAT, LASTENSA SURMAT, AVIOPUOLISON SURMAT JNE. LISTA ON PITKÄ.

    TIETÄMÄTTÖMIEN ON TURHA KOMMENTOIDA, VARSINKAAN JOS
    -voin jatkaa: varsinkaan, jos ei tiedä missä caps lock sijaitsee.

    Äänestä

  • joo-o-o kirjoitti:

    TIETÄMÄTTÖMIEN ON TURHA KOMMENTOIDA, VARSINKAAN JOS
    -voin jatkaa: varsinkaan, jos ei tiedä missä caps lock sijaitsee.

    VANHA, ETTÄ TIEDÄN JA TODENNÄKÖISESTI JO ENNEN SYNTYMÄÄSI! TODISTUKSESSA KONEKIRJOITUS 10!
    JA IME TUTTIA, SILLÄ JOKAISELLA ON OIKEUS KIRJOITTAA VERSAILILLA JOS NIIN HALUAA! JA SULLE "HUUTAA" HALUANKIN!

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    Paina sitä nappulaa sieltä näppiksestä, missä lukee CAPS LOCK. Noin se toimii.
    Kirjota sit uudestaan, ni viittii lukeakin.

    niin ettei lukemisesta tule mitään

    Äänestä

  • jos depressios häiritsee kirjoitti:

    niin ettei lukemisesta tule mitään

    taidat olla varsinainen älykkö, kyllä me muut pudottiin nyt kärryiltä, kun tulee niin haastavaa tekstiä sinulta. Kiitos oi suuri ja viisas.

    Äänestä

  • OLEN SEN VERRAN kirjoitti:

    VANHA, ETTÄ TIEDÄN JA TODENNÄKÖISESTI JO ENNEN SYNTYMÄÄSI! TODISTUKSESSA KONEKIRJOITUS 10!
    JA IME TUTTIA, SILLÄ JOKAISELLA ON OIKEUS KIRJOITTAA VERSAILILLA JOS NIIN HALUAA! JA SULLE "HUUTAA" HALUANKIN!

    mitähän mahdoit sanoa, luen sitten, kun löydät sen caps lockin sieltä.. jatka vain etsimistä, kyllä se ennen kesää löytyy..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

marjapoimuri ei auttanut kirjoitti:

Rottweiler raateli pikkupojan hengiltä
24.10.2007 16:04
Rottweiler raateli eilen 1,5-vuotiaan lapsen hengiltä Ranskassa. Pikkupoika oli lähdössä äitinsä kanssa ulos leikkimään, kun koira hyökkäsi lapsen kimppuun tämän kotitalon rappukäytävässä.

Rottweiler tarttui pojan kasvoihin voimakkaalla otteella, eikä päästänyt äidin ja paikalle sattuneiden naapureiden yrityksistä huolimatta irti.

Turma sattui Bobignyn esikaupunkialueella Pariisin liepeillä. Pikkupoika vietiin nopeasti pariisilaissairaalaan, mutta lääkärit eivät pystyneet pelastamaan häntä.

Poliisi otti rottweilerin kiinni.

- Tämän hirvittävän tapauksen jälkeen se viedään lopetettavaksi, poliisista kerrottiin Le Figaro -lehdelle.

Koirahyökkästen sarja on kirvoittanut Ranskassa keskustelun vaarallisena pidettyjen koirarotujen omistuksen rajoittamisesta. Asiasta valmistellaan myös lakialoitetta.

Viime kuun lopussa kuusikymppinen mies loukkaantui Ranskassa vakavasti, kun miehen pojan rottweiler hyökkäsi hänen kimppuunsa. Edellisenä päivänä 27-vuotias nainen sai vamman päähänsä, kun perheen kaksi rottweileria puri häntä.

Lisäksi kymmenvuotias tyttö kuoli, kun perheen kaksi tanskandogia raatelivat hänet syyskuussa.Elokuun lopussa amerikanstaffordshirenterrieri puolestaan raateli puolitoistavuotiaan tytön kuoliaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu