Potilasturvallisuus

On hyvä, että tietyt hoitajat irtisanoutuvat.
Näin he käytännössä osoittavat, että eivät sovellu alalle, koska he kykenevät kiristämään ihmisiä ylisuurten palkankorotusten puolesta.

Näitä vastaavia sairaanhoitajia on jäänyt sitten kiinni kun on ollut jo liian myöhäistä, viittaan mm. tähän Nokian insuliinisurmaajaan, joka on sairaanhoitaja. Hänkin oli erittäin rahanahne, hänhän oli ryöstänyt omaisuutta city-marketista kymmenien tuhansien eurojen arvosta tavaraa.

On hyvä, että tyhmät laittoivat oikein nimensä listalle ja luovuttivat sen kunnille, nyt kunnat ainakin tietävät, ketä EI kannata palkata ikinä enää töihin.
6298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kaikki sairaanhoitajat(paitsi yksi kun ei kuulu Tehyyn), kaikki fysioterapeutit ja osa perus/lähihoitajista ovat irtisanomassa itsensä. Kun mielestäsi on hyvä, että rahanahneet hoitajat irtisanovat itsensä, ajattelin kysyä miten luulet osastojen pyörivän minimmalisella miehityksellä?

Ei todellakaan käy kateeksi niitä seitsemää perus/lähihoitajaa ja ainoata sairaanhoitajaa, jotka osastolle töihin jäävät. Koska sijaisia ei ole tarjolla. Osa osastomme hoitajista, jotka jäisivät töihin irtisanomisten jälkeen ovat kertoneetkin aikovansa myös irtisanoutua, jos Tehyn irtisanomiset toteutuvat.

Äänestä

Näkökulmasi on mustavalkoinen. Se, että arvostaa työtään myös rahallisesti ei vähennä ammattitaitoa. Päinvastoin. Irtisanoutumisella uhkaavat ovat juuri erikoiskouluttautuneita hoitajia. Juuri he tarvitsevat korkeimmat palkankorotukset.

Surmissa on ollut kyse häiriintyneistä työntekijöistä, joita löytyy jokaiselta alalta. Mielepiteesi ei rakenna keskustelua, eikä etenkään peräänkuuluttamaasi potilasturvallisuutta. Turvallisuus rakentuu monista tekijöistä. Toteuttamisen puitteista on vastuu valtiolla ja kunnilla. Toteuttamisesta hoitajilla, joista 2/3 osaa kokee väkivaltaa ja turvattomuutta työssään.

Äänestä
  • ...> joista 2/3 osaa kokee väkivaltaa ja turvattomuutta työssään. Kuinka moni potilas, asiakas kokee mm. turvattomuutta, ylimielisyyttä, vähättelyä, tuloksettomuutta, jopa virheitä yrittäessään hoitaa, hoidattaa terveyttään/sairauksiaan? Jostain syystä tämä puoli asiasta tahtoo vain unohtua, eikä sitä huomioida aiheesta kerrottaessa. Palautehan perustuu useimmiten myös aikaisempiin kokemuksiin ja tapahtumiin! Loogista?

    Äänestä

  • kokemisesta kirjoitti:

    ...> joista 2/3 osaa kokee väkivaltaa ja turvattomuutta työssään. Kuinka moni potilas, asiakas kokee mm. turvattomuutta, ylimielisyyttä, vähättelyä, tuloksettomuutta, jopa virheitä yrittäessään hoitaa, hoidattaa terveyttään/sairauksiaan? Jostain syystä tämä puoli asiasta tahtoo vain unohtua, eikä sitä huomioida aiheesta kerrottaessa. Palautehan perustuu useimmiten myös aikaisempiin kokemuksiin ja tapahtumiin! Loogista?

    Tuossa olet aivan oikeassa. Potilasturvallisuuteen on kiinnitetty jatkuvasti enemmän huomiota ja laki takaa tarkasti potilaan aseman ja oikeudet.

    Koetan valottaa sitä, että itse asiassa varjopuolen asemaan on jäänyt hoitotyöntekijöiden vaikeiden ja vaarallisten työtilanteiden ennaltaehkäisy, hoitaminen ja jälipuinti. Lait eivät esimerkiksi ota juuri kantaa tai takaa hoitajan väkivallatonta työympäristöä. Työhyvinvoinnin kanssakin on vähän niin ja näin.

    Äänestä

en ole kuullutkaan tuollaisesta,
taidat olla meitä viisaampaa väkeä,
ymmärrän,
ylpeä maasturin omistaja.

Äänestä
  • on vaikea kuulla pienempiä "piipityksiä"!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paranee! kirjoitti:

On hyvä, että tietyt hoitajat irtisanoutuvat.
Näin he käytännössä osoittavat, että eivät sovellu alalle, koska he kykenevät kiristämään ihmisiä ylisuurten palkankorotusten puolesta.

Näitä vastaavia sairaanhoitajia on jäänyt sitten kiinni kun on ollut jo liian myöhäistä, viittaan mm. tähän Nokian insuliinisurmaajaan, joka on sairaanhoitaja. Hänkin oli erittäin rahanahne, hänhän oli ryöstänyt omaisuutta city-marketista kymmenien tuhansien eurojen arvosta tavaraa.

On hyvä, että tyhmät laittoivat oikein nimensä listalle ja luovuttivat sen kunnille, nyt kunnat ainakin tietävät, ketä EI kannata palkata ikinä enää töihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu