Ilman hyvää itsetuntoa on vaikea selvitä mistään elämässä. Mitä se on, itsetunto, itseluottamus? Kuinka se hankitaan, kuinka menetetään? Onko itsetunto myötäsyntyistä vai hankittua?
Minusta tuntuu, että meille vanhoille edes kohtuullisen itsetunnon ylläpitäminen on avainkysymys selviämiseen. Meitä herkästi kyykytetään, ei oteta huomioon, ei kuunnella.
Joskus tekisi mieli huutaa ja rähjätä. Monet sortuvatkin siihen. Sellainen käytös osoittaa kuitenkin huonoa itsetuntoa, itseluottamus on hukassa. Kuinka kelvollinen itsetunto säilytetään, kuinka pidetään yllä; voiko kadotetun itseluottamuksen löytää?
Kertokaa ihmiset, kuinka on itsetuntonne laita? Itselleni antaisin kouluarvosanan 7,5.
Kuinka on itsetuntonne laita?
Maalaismies*
41
2537
Vastaukset
Minusta on mukavaa,kun on tätä ikää tullut..ei yhtään häiritse se, mitä muut ajattelevat..Jokainen
ajatelkoon mitä tykkäävät.Sama oikeus on itselläni myös..Minusta on hyvä muistaa että,
vaikka en olisikaan muita parempi,en myöskään ole
muita huonompi..Joka lähtöön löytyy..Mitenkä se ylläpidetään..mikähän olisi hyvä neuvo,jos jollakin on ongelmia siinä asiassa..Ehkä se alkaa
itsensä hyväksymisenä ,sellaisena kuin on.
Välillä voi kiittää itseään ja antaa arvoa tekemiselleen..Turhaa sitä on naapurilta odottaa.
Jos kadottaa itsetunnon,pitää rakentaa uudestaan..
ehkä vähän miettiä omia hyviä puolia,niitähän
löytyy jokaiselta ja niitä vahvistamaan vaan..
Älkää hyvät ihmiset menettäkö itseluottamustanne..
Oikein mukavaa torstaipäivää kaikille! t.Irkku- sibyllavon
minulla on hyvä itsetunto. Hänen mielestään olimme yhtä hyviä ihmisiä kuin kaikki muutkin, vaikka olimme köyhimpiä. Me emme nöyristelleet, vaan pyrimme eteenpäin. Itsetuntoni on täysi kymppi, ei tarvitse mollata muita, vaan nostaa esille heidän vahvoja puoliaan.
Itsetunto sellaisella kaverilla on huono joka väheksyy näkyvästi toisia, hyvä itsetunto ei tarvitse päitten katkomista näkyäkseen itse paremmin, ommaa käytöstä voi seurata että onko siinä korjattavaa jos ystävät on vähissä.
Tuommosta ajattelin, ollenenko oikiassa?sibyllavon kirjoitti:
minulla on hyvä itsetunto. Hänen mielestään olimme yhtä hyviä ihmisiä kuin kaikki muutkin, vaikka olimme köyhimpiä. Me emme nöyristelleet, vaan pyrimme eteenpäin. Itsetuntoni on täysi kymppi, ei tarvitse mollata muita, vaan nostaa esille heidän vahvoja puoliaan.
kehumaan itsetunnollani, mutta nyt vanhemmiten olen asiaan saanut korjausta.
Olen monen asian suhteen tehnyt päätelmiä, että ne hyvän itsetunnon omaavat, ovat ihmisiä siinä missä minäkin, ja pallo on hukassa heilläkin.
Omaksi ilokseni olen myös huomannut omaavani paljon sellaisia taitoja ja ehkä tietojakin, joita ei näillä hyvän itsetunnon omistavilla ole.
Sen tietäminen varmistaa itsetuntoani ja oman itseni hyväksymistä.
Köyhyys ei ole todellakaan itsetuntoa saa polkea, kun itsekunnioitus säilyy, itsetuntokin nousee köyhyydestä huolimatta.
Otsikossa on siis minun vastaukseni.
Ei itse voi itsetuntoaan rakentaa vaan se rakentuu niistä elementeistä, joiden varassa kasvaa.
Lapsuuden jatkuva sairastelu ja vammautuminen teki ikäänkuin muita huonomman. Menestys työelämässä ja opiskelussa on ollut kuin paikka housunpersuksissa.
Itse määrittelen itsetuntoni arvoksi n. 5. Jotkut minut hyvin tuntevat, pitävät minua ihmisenä jopa kiitettävänä, eivät kuitenkaan palstalaiset.
Lasken tässä arvosanani palstalaisena: Maksimissaan 8, minimissään ala-arvoinen eli 4. Kun nuo lasketaan yhteen saadaan summaksi 12 ja keskiarvoksi 12/2=6.
Laskekaa muutkin arvosananne!Sen arvioikoot muut, jos tarvetta on.
Lapsuudesta sain ristiriitaisia eväitä, eikä itsetuntoani kotona pönkitetty. Ymmärrän, että esim. äitini omat lapsuudenkokemukset vaikuttivat hänen kasvatusasenteeseensa. Toisaalta hän opetti suoraselkäisyyttä, ja siitä olen kiitollinen, vaikka joskus jouduinkin tilanteisiin, jossa oli vastassa ns. ehdoton autoriteetti esim. opettajan hahmossa.
Nyöryys ja alistuminen olisivat olleet ulkoisesti helpoin ratkaisu, mutta sisäisesti olisin halveksinut itseäni.
Tämä ei tarkoita sitä, etten osaisi tunnustaa, kun olen väärässä. Lukkarinrakkauteni A.Kiveä kohtaan on opettanut omimaan itselleni, että "antakaatten anteeksi äläkääkä panko mitään hamapaanne koloon ja älkäätten seiskö kuin lautapää härkä".
Työelämässä asenteella en-osaa-en-opi-enkä-haluakaan-oppia olisi joskus päässyt helpolla kunhan vain olisi leikkinyt viehättävää ja avutonta.
Se ei sopinut minulle, ja ainoa, mikä vieläkin vähän jurppii, on se, että opin EI-sanan vasta eläkeikäisenä.
Isän perintönä tuli pari asiaa: Jos ihminen ei jotakin osaa, hän opettelee sen.
Toinen ohje oli: Avuntarvitsijaa on autettava, kun siihen pystyy. Jos siihen ei heti pysty, sovelletaan ohjetta numero yksi.
Oppimisasian kohdalla olen alkanut antaa periksi.
En luultavasti opettele näitä tietotekniikan asioita sen enempää kuin nyt osaan, eikä se ole paljon. Enhän edes tiedä nimikkeitä. Mikä ihme on Ipodi, ja mitä minä sillä tiedolla teen?
Sen kuitenkin tiedän, että minulla on oikeus ihmisarvoon, ja sen oikeuden suon myös muille ihmisille.- Itsetuntoinen
Knnattaa Ruunenkin näköjään lukea yksi kirja, nimittäin Liisa Keltikangas-Järvisen "Hyvä itsetunto". Et menisi tuommoisia höpisemään! Kyllä kuule sitä itsetuntoaan VOI ja TÄYTYY rakentaa itsekin!
Itsetuntoinen kirjoitti:
Knnattaa Ruunenkin näköjään lukea yksi kirja, nimittäin Liisa Keltikangas-Järvisen "Hyvä itsetunto". Et menisi tuommoisia höpisemään! Kyllä kuule sitä itsetuntoaan VOI ja TÄYTYY rakentaa itsekin!
Pitäisikö minun ulkoa oppia itsetuntoni?
Tuollaista toivomusta pidän huonona, mahdottomana toteuttaa.Ruuneperi kirjoitti:
Pitäisikö minun ulkoa oppia itsetuntoni?
Tuollaista toivomusta pidän huonona, mahdottomana toteuttaa.Itsetuntoni ei ole nuorempana ollut suuren suuri, sen puutteesta olen elämässäni kamppaillut aika paljonkin. Kiltin tytön syndrooma on siis tuttu juttu. Vasta runsaan vuosikymmenen ajan olen ollut aika lailla sinut itseni kanssa. Enää en anna kenenkään hallita itseäni ja määrätä mitä ajattelen mistäkin, sillä tiedän jo arvoni ja oikeuteni. Eli itsetunto paranee vuosien myötä. Kun niin monesta pahasta paikasta elämässä olen selvinnyt, niin tunnen olevani "oman elämäni sankari". Ei muita tarvitse orjailla eikä miellyttää väkisin, jos eivät anna minulle arvoa, niin olkoot antamatta. Kaikki hyvin, kun itse tiedän olevani itselleni ja läheisilleni riittävä.
- Maalaismies*
tinat kirjoitti:
Itsetuntoni ei ole nuorempana ollut suuren suuri, sen puutteesta olen elämässäni kamppaillut aika paljonkin. Kiltin tytön syndrooma on siis tuttu juttu. Vasta runsaan vuosikymmenen ajan olen ollut aika lailla sinut itseni kanssa. Enää en anna kenenkään hallita itseäni ja määrätä mitä ajattelen mistäkin, sillä tiedän jo arvoni ja oikeuteni. Eli itsetunto paranee vuosien myötä. Kun niin monesta pahasta paikasta elämässä olen selvinnyt, niin tunnen olevani "oman elämäni sankari". Ei muita tarvitse orjailla eikä miellyttää väkisin, jos eivät anna minulle arvoa, niin olkoot antamatta. Kaikki hyvin, kun itse tiedän olevani itselleni ja läheisilleni riittävä.
Ikäkausien vaihtuminen pelkästään panee nostamaan kissan pöydälle, ts. arvioimaan uudelleen mahdollisuutensa. Itselleni itsetunto nousi mieleen havaitessani voimieni hiipuvan. Kuinkas nyt suu pannaan? Uudelleen arviointia tarvitaan.
Mistä sitten joillakin on voimaa lähteä matkaan yhä uudelleen, mennä läpi sen kuuluisan harmaan kiven? Luulen Ruuneperin syvimmiltään tarkoittavan sellaista perusvoimaa, jonka vain perimä voi antaa. Monet uupuvat sivusta katsoen vähäisiinkin vaikeuksiin. - Siskon tyttö
Itsetuntoinen kirjoitti:
Knnattaa Ruunenkin näköjään lukea yksi kirja, nimittäin Liisa Keltikangas-Järvisen "Hyvä itsetunto". Et menisi tuommoisia höpisemään! Kyllä kuule sitä itsetuntoaan VOI ja TÄYTYY rakentaa itsekin!
Liisa Keltikangas-Järvisen muutkin kirjat ovat lukemisen arvoisia.
Minusta itsetunnossa on kyse siitä, että tuntee itsensä:hyvät ja huonot puolet ja silti kykenee pitämään itseään käypäsenä ihmisenä. Itsetuntoaan voi toki kehittää koko elämän matkan Se voi notkahdella, mutta sitten mennään taas hei ja pannaan laulu soimaan.
Itsetunto on vähäsen eri asia kuin itsetuntemus, eikö vain.
Jos itsetunto periytyy lapsuudesta,niin sanon, että ihminen voi hankkia itselleen aikuisena hyvän lapsuuden eli kasvaa vaikeuksiensa ylitse.
- Mietitty on
Tuota itsetunto asiaa olen kohdallani miettinyt.
Lapsena (50 luvulla), en koskaan ymmärtänyt että minulla olisi jokin asia huonommin kuin muilla( jälkikäteen ajateltuna, joillakin oli taloud. paremmin)
Ruokaa ja puhtautta oli,alkoholia ei perheessä juurikaan käytetty.Se mikä on jäänyt lapsen ihmetyksenä mieleen on joidenkin lasten likaisuus.Ainoana tyttönä ja lapsista vanhimpana olin aina äidin arvostelun kohteena ja käskyläisenä( jatkuu vieläkin).Koulussa olin hyvä ainoastaan käsitöissä ja urheilussa, tämän tiedostin.
En ole ns.hyvin koulutettu, olen tehnyt ihmisten parissa töitä, monenlaisia. Rohkeutta on ollut tarttua monenlaisiin töihin ja aina niistä kunnialla selvinnyt.Luulen että itsetunto on myötäsyntyistä.Olen ja olen ollut itsetuntooni tyytyväinen. Entinen mieheni(25v sitten)yritti lyödä lättänäksi, onnistumatta.Elämä on mukavaa kun sen oikein oivaltaa!Lienenköhän vähän tyhmä ja yksinkertainen?????? - Sara10
Tärkeä ja mielenkiintoinen kysymys tämä itsetunto, jolle luodaan eväät lapsuudessa ja joka on erivahvuinen eri elämänvaiheissa.
Mielenkiintoinen,suositeltava ja selkokielinen kirja aiheesta: Liisa Keltinkangas-Järvinen:"Hyvä itsetunto".
Pidetäänpä huolta!! - Maalaismies*
Itsetuntoni sai kolauksen äskettäin, kun minulle tarjoutui mahdollisuus unelmamatkaan läheisteni seurassa ja minä jouduin aprikoimaan, kestäisinkö matkan rasitukset. Siihen nimittäin liittyi hankala lento-osuus monine vaihtoineen ja odotuksineen.
Ensi kerran törmäsin vanhuuden heikkouteen sen koko voimalla. Itsetuntoni kävi nollilla, kun arvioin tilaani. Samalla huomasin senkin, kuinka vaikea on oppia uuden tietsikan käytäntöjä ja erinäisten papereiden täyttäminen oli lähes ylivoimaista... Huh!
Ennen niin helpot ja itsestään selvät toiminnot mietityttävät. Pidäpä siinä itsetunto kympissä, puhuttelin itseäni. Ihan hyvä ihmiseksi sanoisin itsetunnostani, huomautuksella mistä suunnasta asiaa katsoo.
Alempana kyselin auton akuista ja renkaiden tasapainotuksesta, kaikille lukijoille tuli selväksi, sillä alueella en pääse itsetuntoa kohottavilla tiedoilla pröystäilemään.
Ihmissuhteissa tunnen olevani vahvoilla.Työ- sekä toiminta alueilla tahdon taas olla vähän liiankin pedantti. Lapsuuden antamina eväinä en ollut muita huononpi. Elämän varrella on tullut iskettyä päätä mäntyyn, arvaamattomien vastoinkäymisten syöksyttyä päin näköä, se taas on antanut lisävahvuutta itsetunnolle selviytymis strategiassa.
Tulevaisuutta en tiedä, mutta en halua tulevaa "tautia" etukäteen sairastaa, joten enköhän tässä omalla tahdolla ja läheisten ohjeilla itsetuntokin ruodussa pysy.
Jokainen on omalla reviirillään hyvä, joku on jollakin alueella hyvä, toinen taas toisella alueella. Annan arvon muiden osaamiselle ja tietämykselle, minun ei tarvitse kaikkea hallitakaan, voin reilusti kysyä neuvoa, kun en tiedä, ei se itsetunto siitä kolhuja saa.- vuosien varrella
Lapsena ja nuorena itsetuntoni oli todella heikko. En kuitenkaan ollut mitenkään huono-osainen taloudellisessa mielessä, meillä ei myöskään alkoholia juuri käytetty.
Äitini kasvatusperiaatteista en osaa sanoa mitään. Hänellä oli valtava tarve mitätöidä meidät, olin se aivan erityinen syntipukki jolle hän aloitti aina saarnansa sanoilla; Jos sinua ei olisi…….
No, kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.
Myöhemmin itsetunto on kasvanut, kokemukset, onnistumiset, koulutus ja selviytyminen ovat avainsanoja. Elämä on ottanut ja antanut. Nyt tällä iällä, tunnen olevani täysin riittävä ja hyväksyn itseni.- spacelady
Heti rupesi kiinnostamaan että mistäpä ja miten yleensä saarnasi. Ihan kuin muorissa jottain tuttua ois...
- Hintriika*
Äiti eli yli 55 vuotta kestäneen avioliittonsa ajan isälle, ainoalle rakastamalleen miehelle. Isän kuoltua äitikin kuoli pian. Ikävään. Hänellä ei ollut enää mitään syytä elää. Ei äidillä silti huono itsetunto ollut.
Minä olen kuitenkin perinyt luonteeni enemmän isältä, jota arvostin yli kaiken (kuten äitikin). Hänen huikeat elämänvaiheensa ovat hatunnoston arvoisia.
Isällä oli itsetuntoa tai suomalaista sisua tai sinnikästä luonnetta. Ja ennen kaikkea hänellä oli oikeudenmukaisuutta, jota hän itse ei suinkaan aina saanut.
Tärkein perintöni lieneekin isän opetukset toisen ihmisen kunnioittamisesta ja oikeudenmukaisuuden noudattamisesta kaikessa toiminnassa. Siinä on oivallinen kasvualusta myös hyvälle itsetunnolle. Silloin voi kunnioittaa itseäänkin.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokainen osaa jotakin paremmin kuin joku toinen. Jokainen voi sanoa: Minä olen hyvä tässä, ei minun kaikkea tarvitsekaan osata.
Ei kannata vähätellä itseään. Minä ainakin tiedän, missä olen hyvä. (Tiedän minä senkin, missä olen huono.) Itsetuntoni on kohdallaan. Tykkään itsestäni juuri sopivassa määrin, jotta muistan ottaa huomioon muutkin. - sielujenne laita
hautaan ei ole pitkä matka, missä vietät iäisyytesi?
- Ätshii...
Isketkö useinkin naapurisi sielunelämään tikkuja ?
- Remanteri
Ei tässä parane loppu ikääns olemattommii pohriskella.
Mää mätänen turpeen alla sitte ku se aika tullee.
Nym mää elän rauhanomasta rinnakkaiseloo Remanterskan, naapurien, ystävien ja sukulaisten kesken. Remanteri kirjoitti:
Ei tässä parane loppu ikääns olemattommii pohriskella.
Mää mätänen turpeen alla sitte ku se aika tullee.
Nym mää elän rauhanomasta rinnakkaiseloo Remanterskan, naapurien, ystävien ja sukulaisten kesken.Sara10 sanoi sen, mitä ketjua pitkin edetessäni odotin. Itsetunto vaihtelee ajoittain ja alueittain,
mutta jokin luja perustus sillä kuitenkin aina pysyy, mikäli itsetunto on terve.
Olen monilapsisen perheen nuorimpia, ja lapsuudestani on jäänyt mieleen sekin äidin kahvipöytäkeskusteluissaan usein tädeille toistama lause: "Yhtäkään lapsistani en antaisi pois!"
Kaipa se itsetunnon perustus on juuri tuota kautta lujittunut.
Isän ja äidin sanat ja kodin henki ovat tärkeät.
Minusta myöskin työ jo lapsena lujittaa sitä perustusta.
Jos osaat ja selviydyt tehtävistäsi, kyllä sillä on suuri merkitys sille, minä itseäsi pidät!
Ja sitten kaverit, heidän sanansa ja lausahduksensa koko ajan lujittavat itsetuntoasi,
jos ovat hyväksyviä: "Sinä aina keksit!"
Kun tulee suuria haasteita eteen elämässä, niin itsetunto voi olla nollassa ennen koitosta.
Mutta selviytyminen nostaa sen taas kymppiin,
näin ainakin meillä suorittajatyypeillä.
Jokin terve perusta on silti olemassa, eikä eläkeiässä niitä suuria haasteita enää eteen juuri tulekaan.
Kunhan ollaan ja elellään. ~ :D- yli 70 vee
Miten olenkaan luullut, että iäisyydenpitopaikka ansaitaan jollakin muulla tavalla kuin itsetuntoa kohottamalla.
Onneksi saa opetusta vielä tällä iälläkin. - vilokki
yli 70 vee kirjoitti:
Miten olenkaan luullut, että iäisyydenpitopaikka ansaitaan jollakin muulla tavalla kuin itsetuntoa kohottamalla.
Onneksi saa opetusta vielä tällä iälläkin.Kerrompa minäkin itsetunnostani, olin toiseksi vanhin lapsista ja vanhempi siskoni oli hyvin topakka ja oppivainen ihan pienestä pitäen,
äitini vertasi minua aina siskooni ja minä olin hyvin arka ja avutonkin koska pelkäsin arvostelua,
Vasta aikuisena kun tapasin mieheni ja hänen mielestään olin hyvä kaikessa, itsetuntoni kohosi ja pystyinkin tekemään kaikkea paremmin kuin ennen koska arvostelua ei ollut, joten olen sitämieltä että ympäristö voi vaikuttaa huomattavasti ainakin lapsen ja nuoren itsetuntoon, nyt kun lapseni ja heidän lapsensa
pitävät minua vanhana ja viisaana siis ei kirja viisaana vaan on elämän mukanaan tuomaa tietoa ja viisautta jota nuoremmilla ei vielä voikaan olla olen tyytyväinen siihen mitä olen jos numeroita käytetään noin 7-8 paikkeilla eikä se ole vähän toivon ettei itsetuntoni romahda vanhuuden myötä ja sairauksien tullessa. - spacelady
Aattelin että "kilautan kaverille" ja tilaan kiertoajelun Linnunratagalaksille. Eiköhän se yhden sielun rauhoita.
itsetunnostani, mutta tiedän sen olevan plussien arvoinen. Nyt kun ikäkin on ,niin siitä se varmuus itsestään lähtee.
Lapsena olin kaikessa mukana, nuorena painettiin maan rakoon, aviovaimona sain taas luottamusta itseeni. Pahoja kolauksia on elämässä ollut, että olen vieläkin ihmeissäni, kun olen niistä selvinnyt ilman " lataamoa". Keskustelu- ja kuuntelu apua olen vaikeuksissani etsinyt ja saanut, siitä aina nousen uudestaan ja itsetuntoni on nyt huipussaan, enempää en enää voi odottaa.
Jos ei nyt, niin koskas sitten, ei ole enää paljon valinnan varaa.
Jokainen päivä on positiivisen ajattelun päivä....- Maalaismies*
Vartioiko omatunto itsetuntoa liukumasta itserakkaudeksi? Hyvä itsetunto on yleensä luonteeltaan vaatimaton. Koska se on aito, sen ei tarvitse näytellä mitään. Jos ja kun huonolla itsetunnolla varustettu henkilö peittelee epävarmuuttaan, hän muuttuu röyhkeäksi. Itserakkaus on hyvän itsetunnon kääntöpuoli.
Itsetunto/omatunto/vaatimattomuus, itserakkaus/röyhkeys= saman asian eri puolia.jos sitä on, kyllä se sanelee selvästi, mikä on tekojen ja sanojen summa. Omatunto soimaa heti, jos olet väärillä jäljillä.
En oikein ymmärtänyt, oliko tuo kommentti minulle, mutta vaatimattomuus ei kaunista, kyllä terve rohkeus ja oman arvon tunto saa ihmeitä aikaan. En tulkitse sitä röyhkeydeksi, itse ainakaan en ole koskaan röyhkeä, osaan ottaa toiset huomioon, joskus liiankin kanssa, ja jään sinne varjon puolelle.
Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, olen empaattinen ja iloinen, kuunteleva tarvittaessa, neuvoja antava pyydettäessä.
Annan apuani vanhuksille, liikuntarajoitteisille ja toimin heidän avukseen monessa arkipäivän töissä, tämä kaikki on vapaaehtoista, en tee sitä työkseni.
Elämäni on oikeilla raiteilla ja saan hyvän mielen ja omantunnon, näistä minulle, elämän sisältöä antavista puuhistani.- Maalaismies*
wiiwidear kirjoitti:
jos sitä on, kyllä se sanelee selvästi, mikä on tekojen ja sanojen summa. Omatunto soimaa heti, jos olet väärillä jäljillä.
En oikein ymmärtänyt, oliko tuo kommentti minulle, mutta vaatimattomuus ei kaunista, kyllä terve rohkeus ja oman arvon tunto saa ihmeitä aikaan. En tulkitse sitä röyhkeydeksi, itse ainakaan en ole koskaan röyhkeä, osaan ottaa toiset huomioon, joskus liiankin kanssa, ja jään sinne varjon puolelle.
Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, olen empaattinen ja iloinen, kuunteleva tarvittaessa, neuvoja antava pyydettäessä.
Annan apuani vanhuksille, liikuntarajoitteisille ja toimin heidän avukseen monessa arkipäivän töissä, tämä kaikki on vapaaehtoista, en tee sitä työkseni.
Elämäni on oikeilla raiteilla ja saan hyvän mielen ja omantunnon, näistä minulle, elämän sisältöä antavista puuhistani.Pähkäilyni itse- ja omatunnon sävyistä ei ollut kohdistettu kenellekään erityisesti. Minusta kirjoittajat tässä ketjussa ovat (sinäkin wiiwidear) olleet avomielisiä tuoden vilpittömästi esille näkökantansa tässä ei niinkään helpossa kysymyksessä.
Luin viestejä ja totesin seuraavaa.
Kaikki ne, joilla on mielestään hyvä itsetunto, pitävät sitä itse aikaansaatuna.
Olen kyllä minäkin joutunut ponnistelemaan ja jossain vaihessa oletin, ettei voittamatonta estettä tulekaan.
Ehkä itsetuntoani vahvistaakseni ponnistelin yli voimavarojeni.
Tässä nyt olen, liian nuorena sairaseläkkeelle joutuneena, häpeilevänä, arkana.
Akoholisti en ole koskaan ollut. Nykyään voin ottaa pienet ja vähän suuremmatkin. Joskus olette nähneet seurauksia palastallakin. Anteeksi!!pähkäillyt tällaista itsetunto-sanan merkitystä,mistä täällä nyt yleisesti puhutaan,jos olen ymmärtänyt toisten ajatukset oikein.
Tutumpi sanonta on minulle itsetunto; merkityksessä itsensä tunteminen ja hyväksyminen,se on jo melko rankkaa.Tulla toimeen tämän nyt jo melko "perinpohjin tutun" ihmisen kanssa.Kaikki muut tuntuvat osaavan niin sujuvasti kertoa tästä itsetunnosta,minä en.
Ihminen joko kehittyy tai sitten ei.Voi olla myös ihan helpottunut ja tyytyväinen,kun voi olla ja on voinut antaa itselleen luvan olla tämä ihan hyvä ihmiseksi;kaikkine puutteineen ja inhimillisine heikkouksineen.
- Maalaismies*
Panin Googleen hakusanat kuka minä olen? Vastauksia tuli 2miljoonaa200tuhatta. Tätä siis on pohdittu. Itseen liittyviä sanayhdistelmiä löytyi myös Nykysuomen sanakirjasta loputtomasti.
Kuka tämä itse siis on, joka kyselee? Ilmeisesti hän on pienistä pienin hiukkanen maailmankaikkeudessa. Kaiketi hänellä kuitenkin on oikeus kysellä kuka olen, mistä olen tullut ja mihin olen menossa.
Uskaltaa olla olemassa sellaisena kuin tähän ikään ehtineenä on, vaatii kyllä kohtalaisen hyvää itsetuntoa. Uskaltaa ilmaista itseään niin kuin lintu, uskaltaa kirjoittaa vähäisen mielipiteensä palstalle - joo, kysyy se jonninverran ns. itsetuntoa.kun tietää ettei "mollaa" kuin itsensä, eikö vaan Maalaismies?
Panssari taitaa kovettua, kun ei ilkeydet hirveästi satu, vai olisiko niin hyvä se itsetunto, että voi todeta, puhukoot, kai se tarve on suuri ilmaista itseään silläkin tapaa;))DD
Kuka minä olen?
Minä olen yksi pienemmistä, monella tapaa, minä olen SkillaN ja hyväksyn sen;))
- kuinka on mieskuntonne
laita?
- Maalaismies*
Jos olet lukenut tähän ketjuun kirjoitettuja viestejä, niin lienet huomannut avoimmuuden, jolla ihmiset kirjoittavat itsestään ja tuntemuksistaan. Se on reilua.
Kertonet siis aluksi itsestäsi suhteessa mieskuntoosi!
- Fanni
Hieman enemmän kuin ennen kiinnitän huomiota pukeutumiseen. Värit, istuvuus, tyylikkyys - niihin on aikaa paneutua.
Kun tulee lähtö tilaisuuteen, vaatteeni odottavat päälle vetämistä. Jätän menon kokonaan, jos tulee kiire hidastumiseni vuoksi.
Tällingissä on oltava.
Yks' itsepäinen karva naisen leuassa on kiusallinen ! Vie itsetuntoni nollille.
Kaihin kypsymistä odotellessa, auton vaihtuessa uudeksi, pysyn poissa ratista. Vieressä istuessa seuraan liikennettä herkeämättä ja testaan kaukonäköäni. Samea mikä samea. Itsetunto lässähti ihan totaalisesti.
Ajokortti on uusittava kahden vuoden kuluttua. Kaihikin leikataan. Pitänee itsetunnon vuoksi säilyttää ajokortti ja -taito.
Kaupungissamme ajelee 96 vuotias ammattisisko, jonka itsetunto on kunnossa kaikilla sektoreilla. - Maalaismies*
Voi vain aavistaa, kuinka paljon hoitajien ja Stora Enson ihmisten itsetuntoa on viime päivinä koeteltu - ja loukattu.
Minusta se on aika pitkälle myös myötäsyntyistä..
Muistan lapsena,,kun olin se orpotyttö ja asuin
mummoni ja tätini luona,niin kovasti keksivät haukkumisenaiheita..Olisi luullut ,että itsetunto
menee,mutta ajattelin ,että ompa pimeitä tyyppejä, ja päätin ,että jos minulla on joskus lapsia,en käyttäydy noin.
Sama se oli koulussa,kun haukuttiin vaatteista ja jopa siitä ettei ollut vanhempia ,sanoin että:
Miten se vaikuttaa teidän elämäänne tai kai sitä voi olla semmoinen kuin haluaa..Sisareni pisti myös parastaan ja vieläkin valittaa,etten ikinä
kuunnellut..En tietenkään ,mitään semmoisia haukkumisia jaksanut kuunnella..Aika pitkälle, on
jo luontainen ominaisuus.Tuli vaan mieleeni,kun luin näitä.. Mukavaa viikonloppua kaikille! t.Irkku
- katicat*
Sen verran on itsetuntemusta elämän varrella kertynyt, että tiedän omaavani tarpeellisen määrän itsetuntoa. Kouluarvosanaa en pysty määrittämään maalaismiehen* tavoin.
Monista elämän koukeroista olen pystyssä pysyen selvinnyt itsenäisin päätöksin, oman suuntani valiten. Kun aika on näyttänyt valinnat oikeiksi, on se itsetuntoa vahvistanut.
En hirveesti piittaa siitä mitä nuo toiset ihmiset minusta ajattelevat ja miltä näytän. Kyllä tulee itseensä luotettua ja hyväksyttyä omat valintansa.
Tuota olen miettinyt, että onko se heikkoutta vai vahvuutta, että surussa ja vaikeuksissa pitää ne itsellään. Syy on se ettei halua rasittaa niillä muita. Vai mitä se on, en tiedä. Ehkä "surutyö" olisi tullut nopeammin tehdyksi muiden avulla.- Siskon tyttö
Jos on itsetuntoa, on aina myös varaa huomioida toisten ihmisten näkökannat. Itsetunto tuo myös ymmärtämystä siitä, että kaikki eivät voi olla kolmen pisten ihmisiä. Itsetunto ikäänkuin laajentaa sisältäpäin ihmisen näkökentää ja tekee suvaitsevaksi.
Siskon tyttö kirjoitti:
Jos on itsetuntoa, on aina myös varaa huomioida toisten ihmisten näkökannat. Itsetunto tuo myös ymmärtämystä siitä, että kaikki eivät voi olla kolmen pisten ihmisiä. Itsetunto ikäänkuin laajentaa sisältäpäin ihmisen näkökentää ja tekee suvaitsevaksi.
minun itsetuntoni on parantunut jo lapsena . Olin nuorin meistä sisaruksista ,ja siinä jos missä saa kuulla kunniansa,ja myös oppii pitämään puolensa.
Jos ei ole vahva itsetunto ,voi käydä huonosti suuressa maailmassa.
Oli aika, kun tulin töihin tänne jo ikäihmisenä .
(ruotsiin)
Työkavereina oli vain miehiä ja hekin etelämaalaisia, jotka eivät olleet tottuneet omassa kotomaassaan, että nainen olisi tasaveroinen työelämässä eikä muutonkaan.
Mutta minä sain heidät aika pian huomaamaan, että kuinka asiat on täälä pohjolassa.
Itseasiassa sain hoidella heidänkin palkkaasioitaan ,olivat jotenkin "kulttuurisokissa
Vai olisikoos heiltä puuttunut se itsetunto.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jumala rankaisi; nainen kuoli Suviseuroissa
Eihän näissä joukkohysteriatapahtumissa ole mitään tolkkua. Aina pitää hajauttaa. Toivottavasti lestatkin tulevat nyt3648336- 582334
- 341702
Olen miettinyt sinua tänään
Se mitä teit oli oikeasti vähän tylyä. En voi ottaa sitä muuna kuin mitä se konkreettisesti on. Esitän itsellenikin että271569IS Viikonloppu 29.-30.6.2024
Melko hyvä 3- -tasoiseksi merkitty Kovis Jari Keräseltä. Pääkuvan merkitys on varsin vähäinen rajoittuen alakulman aukio811314- 1201302
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia. Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA hel3521148- 161015
Tässä viimeinen mahdollisuutesi nainen
Kysyä tai sanoa minulle, jos jotain jäi vuosien takaisista. Sen verran meillä oli kuitenkin jotain, että välillä mietin541002- 112941