vuosia jo siitä 17 on
kun aikaan elokuisen tuon
täysikuun rakastavaisten
romantiikan tuojan
poikani näin ääressä ikkunan
seisovan puhkuen puhaltain
ihmettelin pienen hetken
oivalsin pojan mielen retken
kun kerran kynttilät sammuu
puhallellen niin myös kuu
pimenee keinolla samalla
suuresti puhaltamalla
selitin silloin että mahdoton
kuuta sammuttaa meidän on
nyt jos saman puuhan näkisin
menisin apuun myös minäkin
ei ollut iloa silloin kuusta
rakkautta ei tuonut se minulle
samoin on käynyt nytkin
en voi olla sylityksin
sydän muuta tahtoisi
kohtalo ei sitä antaisi
huulet suudelmitta kuivuu
huulirasvat loppuun kuluu
*huokaus*
kun aikaan elokuisen tuon
täysikuun rakastavaisten
romantiikan tuojan
poikani näin ääressä ikkunan
seisovan puhkuen puhaltain
ihmettelin pienen hetken
oivalsin pojan mielen retken
kun kerran kynttilät sammuu
puhallellen niin myös kuu
pimenee keinolla samalla
suuresti puhaltamalla
selitin silloin että mahdoton
kuuta sammuttaa meidän on
nyt jos saman puuhan näkisin
menisin apuun myös minäkin
ei ollut iloa silloin kuusta
rakkautta ei tuonut se minulle
samoin on käynyt nytkin
en voi olla sylityksin
sydän muuta tahtoisi
kohtalo ei sitä antaisi
huulet suudelmitta kuivuu
huulirasvat loppuun kuluu
*huokaus*
Vastaukset 4
Vanhimmat
Luen palstan runoja satunnaisesti ja harvakseltaan, joinain kertoina ehkä enemmänkin mutta yleensä kun palstalla käyn 0 - 3 kappaletta, se on mulle sopiva määrä että ei tuu ottaneeksi toisilta vaikutteita omaan runoiluun eikä myöskään jää kiinni vastailuun ja kommentointiin, kas aika kun on rajallinen. Muutenkaan en harrasta runojen lukemista, siis ulkopuolella palstan ja samasta syystä, niistä kun voisi inspiroitua. Annan inspiraation syntyä itsekseen, ja jos sitte syntyy jostain palstalla olleesta runosta (kuten lindan kanssa usein käy) tai palautetta tehdessä (kuten yöllä e.velle) joskus hyvä niinkin. Huomaat, että olen tällainen jaaritteleva ja kirjoitan rönsyten. Jokohan pääsisin asiaan? Olin sanomassa, että tänä aamuna tullessani tsekkaamaan netistä linja-autojen aikatauluja siinä poikkesin palstalla niin luin kaksi sinun runoa, tämän ja edellisesi.
Runosta "Terveellistä" pidin. Se oli kiva lukukokemus, kokonaisuudessaan, mutta moraalisena opetuksena erityisesti runon viimeisestä kappaleesta, jonka siis luin ei ainoastaan fyysisenä terveysohjeena vaan siveellisessä, moraalisessa mielessä. Niin niin, pidin. Hmmm.
Ajattelen, ei ole niinkään tärkeää onko jokin asia terveellinen vai epäterveellinen tai miltä se tuntuu ja mitä tarjoaa, vaan mitä on moraalisessa mielessä. Todellisuuteen sisäänkirjoitettujen periaatteiden mukaan, totuuden rakkaudessa. Siis vaikka joku asia tuntuis miltä, kuinka rakkaudelliselta ja hyvältä tahansa, mutta jos se sotii rakkauden periaatteita - joihin ei kuulu toiselta varastaminen, minkäänlainen valhe ja petkutus, itsekkyys ja omiminen - vastaan, niin se ei ole rakkautta; rakastumisen TUNNETTA ehkä, syvää ja riipaisevaa, mutta ei todellista RAKASTAMISTA. Kas, kun asian sitte hyväksyy ja taipuu elämän realiteetteihin - mikäs sen terveellisempää! Ei ryppyotsaisesti ähkien ja pöhkien - kuten moralistit - vaan sydämeltä avartuen, on varaa kaiken (jopa oman kipunsa) keskellä hymyilläkin...
Ah elämää. Kaikessa siinä satuttavuudessa missä luovuttaa rakkautensa kohteen elämän parempiin käsiin.
Sorry jos jaaritteluni tympii, mutta näin kirjoitan.
Toiseen runoosi sitten! Wautsi.
Ensin en päässy tähän yhtään sisälle, koska lukutyylini on harppova vähän sellainen hutaiseva, esimerkiksi 300 sivuisen kirjan saatan lukea selaillen läpi puolessa tunnissa aikaa säästääkseni, ja runoihin tälläinen lukutyyli on mahdollisimman huono. Joistain runoista kyllä saa kiinni hutaisten lukemallakin, mutta tästä ei. Näin ollen päättelen että tämä on oikeaa runoutta. Eh. Joka tapauksessa pysähdyn. Luen uudelleen, rivin kerrallaan ja jokaista riviä erikseen maistellen. Kyllä, tämä on runoutta! Teksti mikä aluksi tuntui kömpelöltä ja mihin en yhtään päässyt sisään, avautuu.
Hienoa hei.
Suorastaan riipaisevaa tunnelmaa.
Haikean kaunista.
Ja sellaista hymyä tässäkin mukana, ikäänkuin silmäniskua ja veikeää hymyä itkun läpi, elämän kaiherrusta?
Jos sallit, muutamia teknisiä mietteitä. Tietysti tämän voisi jättää kirjoittamatta koska runosi on sinun sydämenluomus enkä tahdo sitä millään tapaa mestaroida, on oma mestariluomuksensa tuollaisenaan ja minun sorkkimana menisi varmaan pilalle, mutta siitä huolimatta kerron - näin ikään:
Kaksi ensimmäistä kappaletta menee loistavasti. Kolmanteen kappaleeseen ehkä pieni väli kohtaan
ihmettelin pienen hetken
oivalsin pojan mielen retken
kun kerran kynttilät sammuu
puhallellen niin myös kuu
pimenee keinolla samalla
suuresti puhaltamalla
selitin silloin että mahdoton
kuuta sammuttaa meidän on
nyt jos saman puuhan näkisin
menisin apuun myös minäkin
ei ollut iloa silloin kuusta
rakkautta ei tuonut se minulle
Siis ehkä. Tai sitte pitää muuten vaan sisällyttää mielessä pieni tauko kuin siirtymävaihe siinä kohtaa. Kappaleen viimeistä riviä saattaisin myös hioa rytmiikan vuoksi. Siihen asti kaikki rimmaa mukavasti. Toisaalta se on viehättävästi sanottu noinkin. Makuasia, mutta
esimerkiksi
nyt jos saman puuhan näkisin
menisin apuun myös minäkin
ei ollut iloa silloin kuusta
ei tuonut se minulle rakkautta
tai
nyt jos saman puuhan näkisin
menisin apuun myös minäkin
ei ollut iloa silloin kuusta
ei tuonut se meille rakkautta
tai
nyt jos saman puuhan näkisin
menisin apuun myös minäkin
ei ollut iloa silloin kuusta
ei tuonut se pysyvää rakkautta
tai
nyt jos saman puuhan näkisin
menisin apuun myös minäkin
ei ollut iloa silloin kuusta
ei tuonut se pysyvää onnea
Jotenkin se minun korvaan rimmaisi paremmin tuolla tapaa?
Viimeinen kappale
samoin on käynyt nytkin
enhän voi olla sylityksin
sydän vaikka tahtoisi
kohtalo ei antaisi
huulet suudelmitta kuivuu
huulirasvatkin kuluu loppuun
* huokaus *
Itse kirjoitan runot yleensä nopeina ryöpsähdyksinä enkä edes pyri täydellisiin lopputuloksiin, joskus epälyyrilliset vinksahdukset jopa kuuluu tyyliin, mutta toisinaan sitten, jos lähden hiomaan voin hioa pitkäänkin ja siihen jää helposti jumiin. Niin että hiomatta parasko.
Mutta tällaisia mietteitä.
Hyvää päivänjatkoa!
Ajatuksesi ovat hyvin paljon samanlaisia kuin omani. Luulin, ettei kukaan muu lue romaaneita ahmimalla, hauska kuulla että joku toinenkin on yhtä outo. Saatan minäkin kahlata 3-4 romaania päivänmittaan jos sille tuulelle satun. Sama juttu runojen suhteen. En voi sille mitään, että minulla on hyvä muisti ja kielipää. Runojen lukemisessa se ei haittaa, mutta jos yirttää itse kirjoitella, niin silloin tulee helposti ilmaisseeksi toiselta saatuja vaikutteita.
Tästä kommentoimastasi runosta sanoisin, että sutaisin sen 10 minuutissa yhteen pötköön. Sitten 5 minuuttia käytin jaotteluun ja loppusointujen tasoitteluun. Parempaan en siinä ajassa ehtinyt. Jaottelun suhteen olen samaa mieltä noiden ehdotustesi kanssa, mutta jotenkin kiireellä tehdessäni ajattelin vain kuuden rivin kappaleita.
Kiitos, kiitos ja kiitos : )
ja kas muuten, heitettiin viestit samaan aikaan, 12:53.
Samoin itsekin kirjoitan monta kertaa tietynpituisia kappaleita, usein kolmen, neljän tai kuuden rivin. Tuollainen muotohomma auttaa monta kertaa hahmottamaan ja pitämään tekstiä jossain kuosissa, mutta toisinaan taas orjuuttaa liikaa ja voi kahlita runon ilmaisua.
Nyt kerta kaikkiaan. Pakko mennä. Oli kiva vaihtaa ajatuksia, heips.
että runo vähän niinku kolahti senkin vuoksi, kun poikani täytti 19 keväällä niin nousee jotain samankaltaista muistikuvaa vois hyvinkin sanoa, sieltä jostain 17 vuoden takaa.
Hee. Jokohan saan lähdetyksi.
* Nyt mars matkaan, patistaa parta itseään. *
:-)