Laitan tämän tännekkin, kun toinen viesti taisi vähän harhautua. Tätä voidaan soveltuvasti käyttää TEHYn lakon aikana.
Tavallisella ihmisellä on mahdollisuus yrittää hakea akuuttiin hoitoon ulkomailla Maksusitoumusta sairaanhoitopiiriltä tai E112 lomaketta (mahdollisesti kelalta).
Oma-aloitteisesti ulkomailla lomamatkalla voi saada sairaanhoitoa toisesta EU/ETA maasta EY 1407/71 asetuksen mukaan. Myös matkavakuutuksesta on/voi olla hyötyä yksityisellä klinikalla asioinnissa.
Tässä kuitenkin erään asiantuntijan lausunto EY 1407/71 asetuksesta ja sen käyttämisestä normaaliaikaiseen synnytykseen ulkomailla:
Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman oppaan 1998:4 mukaan "Välittömän sairaanhoidon perussisältö on kansainvälisesti vakiintunut, mutta yksittäistapauksissa joudutaan usein tulkintatilanteisiin. Välittömällä sairaanhoidolla tarkoitetaan ennalta arvaamatta oleskelumaassa syntyvää hoidon tarvetta. Jos hoidon tarve on tiedossa ennen lähtöä, kysymys ei ole yleensä välittömästä hoidosta, vaan hoitoon hakeutumisesta. Synnytyshoito katsotaan välittömäksi hoidoksi vain, jos synnytys on ennenaikainen. Monissa maissa sovelletaan käytäntöä, jonka mukaan synnytys katsotaan ennenaikaiseksi, jos se tapahtuu aikaisemmin kuin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Yleensä kroonisten sairauksien hoito katsotaan välittömäksi hoidoksi vain, jos sairaus oleskelun aikana äkillisesti pahentuu."
Katsoisin, että asianomaisen jäsenvaltion hoitava sairaala/hoitava lääkäri viimekädessä määrittelee sen, onko (oliko) kysymyksessä oleskelun aikana välttämättömäksi tuleva hoidon tarve oleskelumaassa vai hoitoon hakeutumistilanne.
Jos henkilö, jolla on kotipaikka Suomessa, mutta synnyttää ulkomailla, maksaa ao. EU/ETA -jäsenvaltiossa tai Sveitsissä asianomaisessa maassa perittävät asiakasmaksut, jos hänellä on Suomesta saatu Eurooppalainen sairaanhoitokortti, jos hoito (synnytys) katsotaan EY asetus 1408/71 artiklan 22 mukaiseksi oleskelun aikana välttämättömäksi tulevaksi hoidoksi.
Jos katsotaan, että kysymyksessä on hoitoon hakeutumistilanne, hoitava laitos voi periä järjestämästään ja kustantamastaan hoidosta aiheutuneet kustannukset siten kuin niistä on päätetty ao. jäsenvaltiossa periä.
Jos henkilöllä on Suomesta saatu E 112 - lomake eli hoitoonhakeutumislupa, jonka myöntää se sairaanhoitopiiri, jonka jäsenkunta on henkilön kotikunta, hoidon kustannuksista vastaa sairaanhoitopiiri siinä laajuudessa kuin se on hoitoonhakeutumisluvassa sopinut. Hoitoonhakeutumislomakkeella sairaanhoitopiiri maksaa hoidon kustannukset ja henkilöltä peritään ne asiakasmaksut, joita ao. jäsenvaltiossa peritään sosiaalivakuutusjärjestelmään kuuluvilta henkilöiltä normaalisti.
Sosiaali- ja terveysministeriössä Marja-Terttu Mäkiranta (09 - 16001) voi kertoa lähemmin synnykseen liittyvästä tilanteesta, jos oleskelun aikana välttämättömäksi tulevasta hoidosta/hoitoonhakeutumisesta olisi jotain muuta tarkempia sovittu EU/ETA -jäsenvaltioiden ja Sveitsin kesken, nyt kun EY 1408/71 asetuksen kumoamista ja uuden asetuksen valmistelutöitä on tehty.
Eurooppalaisen sairaanhoitokortin voi hankkia ja esittää myös synnytyksen jälkeen Kelalta. Hoitoonhakeutumisluvasta päättää ao. sairaanhoitopiiri itsenäisesti.
Sosiaali- ja terveysministeriön opas löytyy osoitteesta: www.stm.fi julkaisut - oppaita - 1998:4 Ulkomailla kotipaikan omaan hoito Suomessa.
Sairaanhoito Matkalla EU:ssa
Nimetön
0
813
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1133775Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma463291Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest252600- 2012467
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem232449Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu351616- 1121434
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1501317Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja291305Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt711138