Lappeenrantalaisten yleisönosaston

Lappeenrannan yleisönosaston kirjoituksissa eri lehtien ja näiden keskustelupalstojen anti on todella älyllisesti surkeaa tasoa.
Mistä johtunee yletön muukalaisviha? Kirjoitellaan aivan kuin suurin ongelma kaupungissa olisivat maahanmuuttajat.
Vuosikymmenien suvaitsevaisuuskasvatus ei ole tuottanut tulosta. Ihmisten henkinen kasvu tuntuu jopa taantuneen. Uhoilijoita ja haistattelijoita löytyy jokaiselta juttupalstalta.
Älykkäitä keskusteluja löytyy harvoin ja ne vähätkin yleensä vaietaan kuoliaiksi.
Myös olen huomannut asiallisten keskustelujen aloituksia poistetun tältäkin keskustelufoorumilta. Sitävastoin herjaus ja törkyjuttujen poistaminen ei tahdo onnistua, vaikka useampaankin kertaan tekee niistä ilmoituksen palstan seriffille.
Voi olla, etteivät todella fiksut ihmiset viitsi osallistua tämän tasoisten palstojen keskusteluihin. Vierailtuaan sivustoilla eivät ole löytäneet asiallisia keskustelun aiheita ja ovat poistuneet palstalta.Näin keskustelun taso pysyttelee edelleen venäläis- ja maahanmuuttajavihassa, koiranpaskoissa ja minne mentäisiin ryyppäämään tasossa.
2864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Törkyposteihin vastaaminen vain lisää niiden näkyvyyttä, siksi niihin ei pidä vastata. "Älykkäissä" keskusteluissa sorrutaan rikkomaan (tahallisesti tai tahattomasti) jotain foorumin säännöistä ja silloin koko viestiketju poistetaan. Jäljelle jää vain kaikki sonta.

http://en.wikipedia.org/wiki/Troll_(Internet)

Äänestä

Lpr on kuitenkin kaupunki, jossa on paljon näitä ko kansalaisia.
Kuten monet ovat asian ilmaisseet: maassa maan tavalla, ja se ei tunnu menevän perille näille maahan muuttajille.
Sanonta on vanha, mutta ongelma täällä ja ihmiset alkavat vaan olla kyllästyneitä siihen, ettei noita perusasioita kunnioiteta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


asioita seuraava kirjoitti:

Lappeenrannan yleisönosaston kirjoituksissa eri lehtien ja näiden keskustelupalstojen anti on todella älyllisesti surkeaa tasoa.
Mistä johtunee yletön muukalaisviha? Kirjoitellaan aivan kuin suurin ongelma kaupungissa olisivat maahanmuuttajat.
Vuosikymmenien suvaitsevaisuuskasvatus ei ole tuottanut tulosta. Ihmisten henkinen kasvu tuntuu jopa taantuneen. Uhoilijoita ja haistattelijoita löytyy jokaiselta juttupalstalta.
Älykkäitä keskusteluja löytyy harvoin ja ne vähätkin yleensä vaietaan kuoliaiksi.
Myös olen huomannut asiallisten keskustelujen aloituksia poistetun tältäkin keskustelufoorumilta. Sitävastoin herjaus ja törkyjuttujen poistaminen ei tahdo onnistua, vaikka useampaankin kertaan tekee niistä ilmoituksen palstan seriffille.
Voi olla, etteivät todella fiksut ihmiset viitsi osallistua tämän tasoisten palstojen keskusteluihin. Vierailtuaan sivustoilla eivät ole löytäneet asiallisia keskustelun aiheita ja ovat poistuneet palstalta.Näin keskustelun taso pysyttelee edelleen venäläis- ja maahanmuuttajavihassa, koiranpaskoissa ja minne mentäisiin ryyppäämään tasossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu