neuvokaa ihmiset

Minulla on 9,5vuotias koira joka muutti kanssamme viikko sitten uuteen kotiin. Muutto on koirallemme meidän mukana neljäs. koskaan aikaisemmin ei ole ollut tällaista. Koira itkee, ulvoo, kirkuu, juoksee oveä päin ja raapii sitä TODELLA voimakkaasti ja pahenee joka päivä. Käymme töissä ja olemme yrittäneet mukata menomme niin että olemme max 3h/vrk poissa kotoa. Eläinlääkäriltä saimme DAP-haihduttimen josta ei ollut apua ja sen jälkeen ohjeeksi antaa 10mg diapamia tuntia ennen lähtöä. Tuloksetta molemmat tähän astiset "apukeinot". Olen kirjoittanut rappuun kirjeen jossa pahoittelen häiriötä. Tästäkin huolimatta eilen oli naapuruston rouva potkimassa ovea ja juuri kun saavuin kotiovellemme saapuikin jo poliisit paikalle.
Olen aivan neuvoton, täysin. Lähellämme ei asu ystäviä/sukulaisia jonne koiran voisi viedä hoitoon kun meidän on pakko lähteä töihin. Kotona on kissa kaverina ja tutut huonekalut yms. Pelkään että koiramme häiriökäyttäytyminen ja hänen itsensä paha olo johtaa siihen että emme voi enään pitää koiraa eli joutuisimme lopettamaan terveen iloisen koiran johon en todellakaan ole valmis enkä missään nimessä halukas! Olemme ottaneet koiramme eläinrääkkäys kohteesta, enkä uskalla ottaa riskiä uuteen kotiin sijoittamisesta, koirammehan on jo aika iäkäski (9,5v) ja sopeutuminen mitä ilmeisemmin olisi liian stressaavaa.
4418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vähän huonompi juttu..
eikö koira meinaa sopeutua uuteen ympäristöön..
vaikka siellä onkin vanhat huonekalut niin
eipä se juuri koiria "hämää"...

miten sen näön laita on??
onko näkö tallella?
sekin vaikuttaa erittäin paljon kun koira
ei tunne taloa..

toivottavasti asiat alkaa menee paremmin..

sormet ristiin ja toivotaan parasta teille ja ehdottomasti teidän koiralle..

Äänestä
  • Vaikuttaa siltä, että koirallenne on tullut eroahdistus. Lääkäriltä saa ihan siihen tarkoitettua lääkettä nimeltä clomicalm. Tämä lääke yhdessä terapian kanssa pitäisi auttaa. Oma koirani kärsi eroahdistuksesta ja paranemiseen meni 2 kuukautta. Oireet olivat samat, kuin sinun koirallasi. Suurin osa eroahdistus koirista saa apua tästä valmisteesta, mutta on niitäkin joihin se ei tehoa, mutta hyvin pieni osa. Joten juttele lääkärin kanssa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, toivotan onnea!

    Äänestä

Kivat naapurit sulla, ilmeisesti heidän elämäntehtävänsä on kytätä pikkuseikkoja ja kiusata sitten ihmisiä. Olit kuinka asiallinen tahansa niin ymmärrystä et tuollaisilta saa. Naapureilta on kohtuullista toivoa pientä joustamista elämän normaaleissa kuvioissa. Ei varmasti helpota sopeutumisessa että käydään potkimassa ovea!

Koiranne on tosiaan jo aika iäkäs. Samaa arvelisin kuin aiempikin kirjoittaja. Näkö/kuulo voi olla jo niin paljon heikko että koiran on vaikea sopeutua uuteen kotiin. Heikentynyt näkö/kuulo johtaa usein siihen että koira metelöi ja muutenkin ahdistuu, aina ei tarvitse edes jäädä yksin.

Ikävä tilanne, kun vaihtoehdotkin on vähissä. Toivottavasti koiranne sopeutuu uuteen asuntoon, kun huomaa että sinne tekin aina tulette takaisin.

Äänestä

... vai oli naapurin rouva potkimassa oveanne. Ensinnäkin sillä naapurin rouvalla ei ole mitään oikeutta tulla potkimaan oveanne, vaikka kämpästänne kuuluisi mitä. Voisikohan rouva mahdollisesti omalla käytöksellään häiritä koiraanne, että se ahdistuu entisestään. Meillä oli ennen naapurina sellainen pariskunta, joka kävi koputtelemassa koirallisten asuntojen ovia, ja saivat näinollen koirat huutamaan. Ja eikun valitusta sen jälkeen tekemään. Saatiin onneksi kerran yllätettyä tyypit itse teosta, ja laitettiin kova kovaa vasten. Niin loppui valitukset, koputtelu ja koiratkin haukkuivat enää harvakseltaan.

Kyllä tuollaisiin aina ratkaisu löytyy, anna nyt ajan kulua, ei heti kannata alkaa miettimään lopettamista. Vie se ennemmin lenkille useammin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katariina kirjoitti:

Minulla on 9,5vuotias koira joka muutti kanssamme viikko sitten uuteen kotiin. Muutto on koirallemme meidän mukana neljäs. koskaan aikaisemmin ei ole ollut tällaista. Koira itkee, ulvoo, kirkuu, juoksee oveä päin ja raapii sitä TODELLA voimakkaasti ja pahenee joka päivä. Käymme töissä ja olemme yrittäneet mukata menomme niin että olemme max 3h/vrk poissa kotoa. Eläinlääkäriltä saimme DAP-haihduttimen josta ei ollut apua ja sen jälkeen ohjeeksi antaa 10mg diapamia tuntia ennen lähtöä. Tuloksetta molemmat tähän astiset "apukeinot". Olen kirjoittanut rappuun kirjeen jossa pahoittelen häiriötä. Tästäkin huolimatta eilen oli naapuruston rouva potkimassa ovea ja juuri kun saavuin kotiovellemme saapuikin jo poliisit paikalle.
Olen aivan neuvoton, täysin. Lähellämme ei asu ystäviä/sukulaisia jonne koiran voisi viedä hoitoon kun meidän on pakko lähteä töihin. Kotona on kissa kaverina ja tutut huonekalut yms. Pelkään että koiramme häiriökäyttäytyminen ja hänen itsensä paha olo johtaa siihen että emme voi enään pitää koiraa eli joutuisimme lopettamaan terveen iloisen koiran johon en todellakaan ole valmis enkä missään nimessä halukas! Olemme ottaneet koiramme eläinrääkkäys kohteesta, enkä uskalla ottaa riskiä uuteen kotiin sijoittamisesta, koirammehan on jo aika iäkäski (9,5v) ja sopeutuminen mitä ilmeisemmin olisi liian stressaavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu