Kirjoitan tätä viestiä isäntäni valvonnassa. Olen 24-vuotias tumma hoikka bi-tyttö lounais-suomesta.
Minun tehtäväni on palvella isäntääni. Isäntäni on liikemies ja minun tulee tehdä päivällä kaikki kotityöt, sekä huolehtia isäntäni, sekä hänen ystäviensä seksuaalisista tarpeista hänen niin halutessaan.
Kerron hieman päivärutiineistani, tänään heräsin klo 05:00 valmistamaan isäntäni aamupalan, kuten joka aamu.
Talossamme on useita eri makuupaikkoja minulle, sekä erilaisia häkkejä- ja bondage-laitteita. minä en saa puhua ilman lupaa tai käyttää talon huonekaluja, vaan minun tulee olla isäntäni määräämässä paikassa koko ajan. En saa myöskään katsoa televisiota, enkä syödä ruokailuvälineillä. WC:n käyttö on myös kielletty. Minun täytyy tehdä asiani ämpäriin tai riippuen asustani, osassa latex mekoistani on pussi johon voin pissata avaamatta pukua. Pussi on kiinni reidessäni.
Tänään olen pukeutunut juuri tällaiseen pissapussilla varustettuun tiukkaan latex pukuun ja punaisiin polviin asti ylettyviin korkeakorkoisiin saapikkaisiin, sekä kasvot peittävään latex huppuun.
Isäntäni määrää miten minun tulee pukeutua milloinkin. En edes omista farkkuja tms. kaikki vaatteeni ovat pvc, latex tai nahkavaatteita. Kaikki kenkäni ovat korkeakorkoisia. Isäntäni ollessa töissä tai poissa kotoa minun tulee käyttää lukittavia kenkiä, jotta en saa niitä jalastani hänen poissaollessaan.
Usein lähtiessään hän laittaa minulle myös lukittavan rautaisen siveysvyön, jota kiertää metalliset listat, jotka tekevät istumisen tai makaamisen mahdottomaksi. Eli hänen poissaollessaan en voi kuin seistä ja työskennellä. Tätä laitetta hän käyttää minulla kaikkina siivouspäivinä. Muina päivinä hän sitoo minut, tai sulkee häkkiin ulos lähtiessään.
Tänään isäntäni tuli kotiin jo 16:00. Olen siivonnut koko päivän ja haluaisin jo levätä, mutta heti sisään tullessaan isäntäni huomaa eteiseen unohtuneet pyyhkeet, jotka minun piti pestä tänään.
Hän irroittaa siveysvyöni ja avaa haarojeni vetoketjun. Hän taluttaa minut mitään sanomatta olohuoneeseemme. Huoneessa television vieressä on pystysuorassa rautaputki, joka on kiinnitetty lattiaan. Putken korkeutta voi säätää ja sen päähän voi vaihtaa erikokoisia dildoja. Isäntäni asettaa minut hajareisin putken päälle ja tutulla liikkeellä nostaa putken ylös, joka uppoaa suoraan pilluuni. Tässä minun täytyy nyt seistä, kunnes isäntäni päästää minut pois. Tässä laitteessa aika käy todella hitaasti ja vähäkin liikkuminen on lähes mahdotonta.
Tunnin kuluttua hän päästää minut pois. Nyt saan istua lattialle hänen jalkojensa viereen.
Tällaista elämää vietämme yhdessä, isäntäni määräsi minut kirjoittamaan tämän, koska hän haluaisi kuulla teiltä miehet ja naiset mitä te tekisitte minulle, jos mieheni antaisi minut viikoksi käyttöönne?
Isäntäni lupaa lähettää yhdet käytetyt pikkuhousuni mielenkiintoisimmalle ehdotukselle. Tai kuka tietää vaikka pääsisit toteuttamaan ehdotuksesi kanssani...
Orjatar
Ehdotukset voi lähettää: [email protected]

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siis tosi kinkyä.