eipä taida

olla vaihtoehtoja:) Tehy rules
17497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Valtio ei nyt kuulu tähän caseen ollenkaan. Ja ihan vaan tiedoksi, mitään lisärahaa ei tule.

Teiltä tehyläisiltä menee (on mennyt jo) vain maine ja työt vaan kovenee.

Äänestä
  • katsotaan rauhassa:)

    Äänestä

  • Juuri erityisesti valtioon ja kuntaan on tarkoituskin vaikuttaa ja casessa ovat kurkkuamyöten. KT ja valtio ovat erinomaisen tietoisia Suomen laista, jonka mukaan vastuu terveydenhoidon järjestämisestä heillä. Valtio eritoten on vastuullinen. Suomi panostaa terveydenhoitoon Pohjoismaita vertailtaessa vähiten (7,9 %, muut Pohjoismaat 9,1 %).OECD:n vertailussa painitaan samassa sarjassa Turkin, Slovakian ja Tsekin kanssa. Suomessa on kuulemma halpa, laadukas ja tehokas julkinen terveydenhuolto, mutta ainakin yksi selittävä tekijä on henkilökunnan alhainen palkkataso,verrattuna muihin samankaltaisiin maihin. Valtiota vastaan erityisesti tehyn työtaistelu on suunnattu. Turha löpistä, ettei ole rahaa, sitä on jos vaan halutaan jakaa. KT:n ja valtion taholla nyt käytetään kaikki keinot hyväksi jotta päästäis luikerreltua hoidonjärjestämis vastuusta ja hoitohenkilökuntaa syyllistetään potilasturvallisuuden vaarantamisesta. Kenenkään henki ei vaarannu jos ja kun päästään kunnon sopimukseen.

    Äänestä

  • tietenkään kannata suostua. Siitähän tehyn tapauksessa on kysymys.

    Äänestä

  • vaatimuksiin ei kirjoitti:

    tietenkään kannata suostua. Siitähän tehyn tapauksessa on kysymys.

    Kyllä se on kuules niin että valtio ja kuntatyönantaja ne tässä ovat isoimpia kiristäjiä ja terroristeja olleet jo vuosikausia...

    Äänestä

  • vaatimuksiin ei kirjoitti:

    tietenkään kannata suostua. Siitähän tehyn tapauksessa on kysymys.

    Ai nii eipä sitä oo enää 19.11 jälkeen, vielä ehdit.

    Äänestä

Tehyltä loppuu vaihtoehdot, palaatte häntä koipien välissä ruotuun....

Äänestä
  • Nyt yrittää KT haastaa tehyä oikeuteen ja uutta lakia pitäis äkkiä saada aikaiseksi, että saatais hoitajien lakko-oikeuksia rajoitettua...
    Huomasivat KT:n ja valtion taholta et älysivät ämmät vihdoinkin että taistossa tarvitaan kunnon aseet.Nyt kun äkkäsivät olevansa selkä seinää vasten, täytyy yrittää kaikin keinoin saada homma kääntymään tehyn vastuulle. Yhä vieläkin toistan: mahdollisten irtisanoutumisten jälkeen vastuun hoidonjärjestämisestä kantaa kunta/valtio, ei työstään eronnut hoitaja.

    Äänestä

  • osoittavat aivan muuta kirjoitti:

    Nyt yrittää KT haastaa tehyä oikeuteen ja uutta lakia pitäis äkkiä saada aikaiseksi, että saatais hoitajien lakko-oikeuksia rajoitettua...

    Eihän vastuuta kannata kantaa, se on raskasta.
    Se on yhteiskunnan syy, jos ja kun asiat menee pieleen.
    Että ei huolta, annetaan palaa vaan.

    Äänestä

  • osoittavat aivan muuta kirjoitti:

    Nyt yrittää KT haastaa tehyä oikeuteen ja uutta lakia pitäis äkkiä saada aikaiseksi, että saatais hoitajien lakko-oikeuksia rajoitettua...
    Huomasivat KT:n ja valtion taholta et älysivät ämmät vihdoinkin että taistossa tarvitaan kunnon aseet.Nyt kun äkkäsivät olevansa selkä seinää vasten, täytyy yrittää kaikin keinoin saada homma kääntymään tehyn vastuulle. Yhä vieläkin toistan: mahdollisten irtisanoutumisten jälkeen vastuun hoidonjärjestämisestä kantaa kunta/valtio, ei työstään eronnut hoitaja.

    Hoitajat ovat pöljyyttään jo käyttäneet kaikki aseensa. Milläs nyt neuvotellaan?

    Kortiston kautta vaan lähtöruutuun työelämässä.

    Kuntien hoitovastuussa, kuten kaikessa muussakin, pätee force majeure. Riittää, kun tekee kaiken voitavan.

    Äänestä

  • on jo hävitty kirjoitti:

    Hoitajat ovat pöljyyttään jo käyttäneet kaikki aseensa. Milläs nyt neuvotellaan?

    Kortiston kautta vaan lähtöruutuun työelämässä.

    Kuntien hoitovastuussa, kuten kaikessa muussakin, pätee force majeure. Riittää, kun tekee kaiken voitavan.

    pöljyyttään pakottaa hoitajat töihin? Uskomatonta, ettei vapaassa maassa saa kansalaiset valita työpaikkaansa. Ja muista
    MEIJÄN ÄITI EI LÄHE TEKEMÄÄN TEIJÄN ÄITIN TÖITÄ, joten se siitä työvoiman sijoittelusta.
    Kansalaisia kusetetaan silmään, uskotellaan pärjäävänsä ja määrätään pakkotöihin.
    On se hoitajankin maksettava lainansa ja elätettävä lapset.

    Äänestä

  • yrittävät kirjoitti:

    Ei, ei. Vapaasti saat irtisanoutua kuten kuka tahansa. Rehellisesti olen sitä mieltä. Mutta miten käy työttömyyskorvausten, jos et ota vastaan tarjottua alan työpaikkaa tarjotulla palkalla?

    Mieti sitä hetken aikaa.

    Äänestä

  • vai ilman rahaa kirjoitti:

    Ei käy kuule mitenkään. Työtaistelun aikana ei ole työttömän pakko ottaa vastaan lakon tai työsaarron alaista työtä, ja hänelle ei siitä mitään rangaistusta tule. Ota selvää asioista ennenkuin tulet tänne uhoamaan.

    Me ollaan tulossa tekemään teidän töitä, ei tässä olla menossa työvoimatoimistoon.

    Äänestä

  • sairaanhoitaja tahdon asialla kirjoitti:

    Ei käy kuule mitenkään. Työtaistelun aikana ei ole työttömän pakko ottaa vastaan lakon tai työsaarron alaista työtä, ja hänelle ei siitä mitään rangaistusta tule. Ota selvää asioista ennenkuin tulet tänne uhoamaan.

    Sinun työtaistelusi loppuu irtisanoutumisajan lopussa. Kun olet työtön et ole enää lakossa oleva työläinen vaan työtön Tehyläinen, eli vain jäsenenä järjestössä nimeltään Tehy.

    Työttömänä sinua koskevat samat lait oikeuksineen ja velvoitteineen kuin kaikkia muitakin työttömiä.

    Äänestä

  • sairaanhoitaja tahdon asialla kirjoitti:

    Ei käy kuule mitenkään. Työtaistelun aikana ei ole työttömän pakko ottaa vastaan lakon tai työsaarron alaista työtä, ja hänelle ei siitä mitään rangaistusta tule. Ota selvää asioista ennenkuin tulet tänne uhoamaan.

    Ei ole irtisanoutuneen tosiaan pakko ottaa vastaan mitään työtä. Tosin työttymyyskorvauksiakaan ei sitten tipu.

    Ottaisit itse selvää asioista. Nyt taitaa kyllä olla liian myöhäistä.

    Äänestä

  • Tehystäkö niin ilmoitti kirjoitti:

    Ei ole irtisanoutuneen tosiaan pakko ottaa vastaan mitään työtä. Tosin työttymyyskorvauksiakaan ei sitten tipu.

    Ottaisit itse selvää asioista. Nyt taitaa kyllä olla liian myöhäistä.

    rakennukselle harmaalla rahalla:) Verokarhuuuu....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kt/valtiolla kirjoitti:

olla vaihtoehtoja:) Tehy rules

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu