VW maahantuoja????

Tietääkö kukaan VW maahantuojaa ja minne sinne kannattas antaa palautetta.
Olen nimittäin hankkimassa uutta 4motion Golfia tilattiin ko laite jo muutama viikko siten ja asutonpitäs tulla elokuussa. Perjantaina soitettiin autoliikkeestä, ettei sellaista autoa saakkaan kuin olin tilanut. Nimittäin auto on kirkkaanpunaine ja siihen piti tulla musta/punainen sisustus samanlainen kuin autoliikkessä oli näkyvilla etuvetoisessa Golfissa. Automyyjä ilmoitti perjantaina, että 4motioniin saa vain tumman sisustan. En ymmärrä tätä jos auto kerran on tehdas tilaus niin mikseis siihen saa musta/punaista sisustusta. Milestäni tässä on vähän petoksen makua, silloin kun autoa valitaan sanotaan, että kaikki on mahdollista ja sitten vain puhelinsoitolla kerrotaan ettei olekkaan.
Samoin ihmettelen kovasti sitä, että auto täytyy ostaa niinkuin sika säkissä, en nimittäin ole päässyt koeajamaan sellaista autoa kun minulle on tulossa. Maahantuojallakaan ei sellaista ollut automyyjän ilmoituksen mukaan. Automyyjä kyllä ystävällisesti hankki toisesta toimipisteestä vastaavalla moottorilla 96kw etuvetoisen koeajoon, mutta 4motionia ei saanut edes maahantuojalta.
Niin että titääkö ketään kuka on VW haamantuoja.

p.s. taitaa autoliikkeillä mennä tätänykyä liian huvin kun asiakkaan toiveista ei tarvitse välittää.
136354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

... VW-auto Hertsikassa.

Äänestä
  • Se on VV-auto.

    VV-Auto Oy
    Hitsaajankatu 7 B
    PL 80
    00811 Helsinki

    Puh. (09) 75 831
    Telefax (09) 7583 33

    Äänestä

  • Volkswagenien maahantuoja on:

    K Auto Oy
    Tikkurilantie 123
    01530 Vantaa
    Puh. 010 533 8300

    Äänestä

Katsopa kun nelivetomallit tehdään eri tehtaassa, muistaakseni jossain vanhassa itäblokin tehtaassa slovakiassa niin tuotantotekniikka ei mahdollista kaikkea yhdistelmiä. Esitteessä sitäpaitsi lukee monen varusteen kohdalla "EI 4MOTION MALLEIHIN"

Äänestä
  • Niin, ja papereissa lukee pienellä, että "myyjä pidättää itsellään oikeuden" jne...

    Nimittäin itsekin tilasin VW:n vuonna 2000 ja väriksi halusin Canyon Red-punaisen. No, kun menin autoa hakemaan se olikin Murana Rot-punainen. Aika tavalla erin värinen, mutta ns. korvaava väri.

    Ei voinu mitään, koska ko. värin maalaus oli lopetettu. No, väriin olen tottunut, se on oikeastaan parempi...

    Äänestä

Jos on mahdollista niin peru kaupat.

Äänestä
  • Tilasin myös itse uuden auton ja halusin sen tietyllä värillä ja seuraavana päivänä soitettiin että sitä väriä ei enään siihen toimiteta, vaikka autoliikkeen nettisivuilla on vieläkin se väri olemassa.
    No sanoin että kauppa puretaan, johon myyjä hätäisesti sanomaan että saat minkä vaan värin ilman lisähintaa, jos kauppaa ei pureta.
    Otin kalleimman metallivärin ja tyytyväinen olen.
    Myyjästä en tiedä oliko se tyytyväinen.

    Äänestä

Olen ollut 30v Transportterimies, nyt näyttää pahalalta. Transportterin kone hajosi.
Öjynynkulutuksuksesta valinttelin. kukaan ei ei ottanut mitään kantaa. tekivät vain normi huollon vaikkei sitä ollut pyydetty. sanottiin , että tarkkaille kulustustusta.
Kun sitä oli jo tarkkailtut . Pakko antaa NEGATIIVIINEN palaute, kun jos kaverit eivät kuuntele mistä puhutaan. C-Kaarista tuli vähän huono, kun vertaa Laakkoseen.
Ei mennyt 10000€ ja usko.

Äänestä
  • Näin se on kaikissa muissakin ”merkkihuolloissa”. Ei siellä mitään huoltoa osata tehdä. Raitisilma suodattimen ne vaihtaa ja laittaa merkin huoltokirjaan. Täysiä palikoita kaikki asentajat. Nämähän on sellaisia tukityöhommia ettei ne kiertele ryöstelemässä polkupyöriä…varmaan tekevät sitäkin vkloppuisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Näin se on kaikissa muissakin ”merkkihuolloissa”. Ei siellä mitään huoltoa osata tehdä. Raitisilma suodattimen ne vaihtaa ja laittaa merkin huoltokirjaan. Täysiä palikoita kaikki asentajat. Nämähän on sellaisia tukityöhommia ettei ne kiertele ryöstelemässä polkupyöriä…varmaan tekevät sitäkin vkloppuisin.

    Onko sulla kaikki hyvin? Katso ketjun kirjoitusten päiväyksiä ja ketjun aihe!

    Äänestä

Mulla 2020 vw gaddy kaasu. öljy syöppö. Ei lämmitettävät peilit. Ei sähköikkunat. Peilit täytyy säätää ulkoa käsin. Hei Haloo vw konserni

Äänestä

Volkswagenien maahantuoja on:

K Auto Oy
Tikkurilantie 123
01530 Vantaa
Puh. 010 533 8300

Äänestä

Parempi pysyä tuollaisista tekeleistä erossa niin ei tarvitse murehtia vioista ja kusetuksista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiakas kirjoitti:

Tietääkö kukaan VW maahantuojaa ja minne sinne kannattas antaa palautetta.
Olen nimittäin hankkimassa uutta 4motion Golfia tilattiin ko laite jo muutama viikko siten ja asutonpitäs tulla elokuussa. Perjantaina soitettiin autoliikkeestä, ettei sellaista autoa saakkaan kuin olin tilanut. Nimittäin auto on kirkkaanpunaine ja siihen piti tulla musta/punainen sisustus samanlainen kuin autoliikkessä oli näkyvilla etuvetoisessa Golfissa. Automyyjä ilmoitti perjantaina, että 4motioniin saa vain tumman sisustan. En ymmärrä tätä jos auto kerran on tehdas tilaus niin mikseis siihen saa musta/punaista sisustusta. Milestäni tässä on vähän petoksen makua, silloin kun autoa valitaan sanotaan, että kaikki on mahdollista ja sitten vain puhelinsoitolla kerrotaan ettei olekkaan.
Samoin ihmettelen kovasti sitä, että auto täytyy ostaa niinkuin sika säkissä, en nimittäin ole päässyt koeajamaan sellaista autoa kun minulle on tulossa. Maahantuojallakaan ei sellaista ollut automyyjän ilmoituksen mukaan. Automyyjä kyllä ystävällisesti hankki toisesta toimipisteestä vastaavalla moottorilla 96kw etuvetoisen koeajoon, mutta 4motionia ei saanut edes maahantuojalta.
Niin että titääkö ketään kuka on VW haamantuoja.

p.s. taitaa autoliikkeillä mennä tätänykyä liian huvin kun asiakkaan toiveista ei tarvitse välittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu