PETOSSYYTE

Kysyn: Kun eräs hlö on kavaltanut ammattiliitolta rahaa (ollut siis töissä ja samaan aikaan hakenut ja saanutkin liitolta päivärahaa n. 1 300 e), asia oli tullut ilmi ja liitto vienyt asian oikeuteen, jossa tuomioksi on tullut PETOS ja syytteeksi päiväsakkoja n. 200 e, NIIN joutuuko petoksen tekijä maksamaan kavaltamansa summan liitolle takaisin, VAIKKA asiasta ei ole käräjäoikeuden tuomiossa mitään mainintaa. Onko asia siis painettu villaisella ja kavaltaja sai siis liitolta n. 1300 e perusteettomasti ja sakot 200 e. joten "voitto kotiin" oli 1 100 e!! Onko mahdollista ???
51308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä joutuu maksamaan takaisin, mikäli liitto niin vaatii.

Liitto olisi halutessaan voinut esittää vahingonkorvausvaatimuksen rikosoikeudenkäynnin yhteydessä, ja koska tuollaiset vaatimukset perustuvat yleensä selkeisiin laskelmiin (eikä liikaa maksetusta määrästä yleensä ole riitaa), syyttäjä olisi todennäköisesti ajanut liiton vaatimuksen.

Jos vaatimusta ei ole rikosasian yhteydessä esitetty, se voi johtua siitä, että liiton ja vastaajan välillä on tehty erikseen sopimus takaisinmaksusta. Tai sitten liitolla voi olla muuta kautta lainvoimainen takaisinperintäpäätös. Tai sitten liitto voi esittää vaatimukset eri oikeudenkäynnissä. Noin periaatteessa rikospuoli ja vahingonkorvauspuoli ovat eri asioita ja voivat mennä eri prosessissa.

Äänestä
  • RL 10 luku

    2 § (26.10.2001/875)
    Hyödyn menettäminen

    Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.

    Jos rikoksen tuottaman hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet.

    Hyötyä ei tuomita menetetyksi siltä osin kuin se on palautettu tai tuomittu taikka tuomitaan suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena. Jos korvaus- tai edunpalautusvaatimusta ei ole esitetty tai se on vielä ratkaisematta silloin, kun menettämisvaatimuksesta annetaan ratkaisu, menettämisseuraamus on tuomittava.

    Ja vaatimuksen esittää syyttäjä tai asianomistaja. Jollei yleinen etu muuta vaadi, syyttäjä saa jättää menettämisvaatimuksen esittämättä, jos:

    1) hyöty taikka esineen tai omaisuuden arvo on vähäinen;

    2) vaatimuksen perusteiden selvittämisestä tai sen käsittelemisestä tuomioistuimessa aiheutuisi asian laatuun nähden ilmeisen kohtuuttomia kustannuksia; tai

    3) rikoksesta jätetään syyte nostamatta 7 tai 8 §:n taikka muun vastaavan lainkohdan nojalla.

    Että silleen.

    Äänestä

Mikäli kyseinen henkilö on ollut - niinkuin vaikuttaa - jonkin työttömyyskassan jäsen ja siinä ohessa kuulunut myös ammattiliittoon, takaisinperintää käsittelee yksinomaan ao. työttömyyskassan hallinto, ei mikään ammattiliiton elin. STM:n ja Vakuutusvalvontaviraston ohjeiden mukaan työttömyyskassan hallinnon on harkittava tietoonsa tulleiden väärinkäytösten seuraamukset. Jos kyse on suuresta summasta ja teko vaikuttaa tahalliselta, asia viedään oikeuden päätettäväksi. Näinhän sitten tässä on käynyt. Valtio saa sakon (jos saa) suureen pussiinsa. Työttömyyskassa - ei ammattiliitto - on tässä tapauksessa velvollinen perimään takaisin (lue: velvollinen yrittämään periä) väärin perustein nostettu työttömyyskassan avustus ja tekemään siitä vuosittain tiliä Vakuutusvalvontavirastolle. Työötmyyskassa siis, ei liitto.

Äänestä
  • vastauksista ! Asia tuli nyt selväksi. Melko vähällä eukko pääsi !

    Äänestä

Tyttäreni joka asuu ulkomailla on saanut kutsun poliisille suomeen kuultavaksi ,asiana Liikaa maksettu kelan lapsinlisää vuoden ajalta jonka nostanut, samaa aikaan saanut myös ulkomailla lapsinlisän. Kuulustelun aihe Petos.
Onko kenelläkään kokemusta asiasta miten asia etenee? Kuulusteluun mentävä koska muulloin tulee haku päälle. Jos asia todetaan petokseksi ja ei maksa takaisin mitään..joutuuko istumaan jos esim saa sakkoja tai ehdollista ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Kysyn: Kun eräs hlö on kavaltanut ammattiliitolta rahaa (ollut siis töissä ja samaan aikaan hakenut ja saanutkin liitolta päivärahaa n. 1 300 e), asia oli tullut ilmi ja liitto vienyt asian oikeuteen, jossa tuomioksi on tullut PETOS ja syytteeksi päiväsakkoja n. 200 e, NIIN joutuuko petoksen tekijä maksamaan kavaltamansa summan liitolle takaisin, VAIKKA asiasta ei ole käräjäoikeuden tuomiossa mitään mainintaa. Onko asia siis painettu villaisella ja kavaltaja sai siis liitolta n. 1300 e perusteettomasti ja sakot 200 e. joten "voitto kotiin" oli 1 100 e!! Onko mahdollista ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu