Tämä seuraava kertomukseni on totta ja se tapahtui itselleni muutamia vuosia takaperin. Toivoisin teiltä teorioita mitä ihmettä tapahtui(!)
Olin silloisen poikaystäväni luona viettämässä kahdestaan iltaa. Olimme hänen huoneessansa sängyllä makoilemassa ja höpöttämässä niitä näitä. Ilta oli jo pitkällä, että oli pimeää ja kaihtimet kiinni. Yhtäkkiä poikaystävä sai jostain syystä idean laittaa valot sammuksiin ja oven kiinni, ettei siis huoneessa olisi ollenkaan valoa. Ihmettelin tuolloin hänelle miksi teki noin ja ettei ole mukava olla ihan pimeässä. Seuraava muistikuva, minkä siis enää muistan, on kun hän oli likkumatta polvillaan sängyssä. Itse makasin siis selälläni ja hän siinä vieressä "istuma-asennossa". Nousin itsekin istumaan ja katsoin häntä silmiin hölmistyneenä että mitä hän oikein meinaa nyt. Tilanne oli kertakaikkiaan outo. Koska oli ihan pimeää en nähnyt kuin hänen silmänsä ja kasvonpiirteensä juuri ja juuri. Tilanne alkoi olla todellakin utopistinen, kun katsoessani häntä silmiin, huomasin hänen oikeasta silmästään PAISTAVAN KIRKASTA VALOA! Jähmetyin katsomaan tapahtumaa ja menin vielä lähemmäksikin. Poikaystävä oli liikkumatta ja aivan hiljaa ja katsoi minua suoraan silmiin. Seuraavaksi nousi pelko ja kauhu näkemästäni. Käänsin katseen pois vähäksi aikaa ikäänkuin kieltäen etten tuollaista oikeasti nähnyt. Käännyin kuitenkin takaisin katsomaan ja ilmiö ei ollut hävinnyt minnekään. Muistan, kun keskityin katsomaan vielä syvemmin silmälinssin reunoja (värikalvojen reunoja), joska siis valo paistoi. Valo oli kirkas ja eloisa. Se ikäänkuin liikkui, ilmestyi liikkuvana savuna tai pilvenä, aivan kuin olisi näyttänyt nopeutettua kuvaa pilvistä. Tuli tunne, että jotain tulisi paljastumaan, katsominen johtaisin johonkin lopputulokseen/totuuteen jostakin maailmasta/asiasta. Paniikki iski, kun ymmärsin kyseessä olevan selvästikin paranormaali luonnoton ilmiö. Seuraavaksi muistankin, kun lähdin perääntymään hänestä taaksepäin ja hän tuli uhkaavasti mukana. En kyennyt tällöin enää katsomaan häntä ja ajatuksissani kielsin tapahtunutta, koska olihan tapahtuma aivan järjetön eikä näin ollen totta! Sitten muistan, kun hän "nauraen" kädellänsä "leikiten" hyökkäsi kimppuuni, sanoen jotain robottien hyökkäyksestä.
Olen ihmetellyt tapahtumaa siitä illasta lähtien, enkä vielä tänäkään päivänä käsitä mitä tapahtui. En ole löytänyt mistään tietoa tai edes samantyylisiä kokemuksia. Korostan edelleenkin, ettei valo ole mitenkään voinut heijastua mistään, huoneessa oli lähes pilkkopimeätä, eikä kyseessä ollut mitkään piilolinssitkään tms. Jos hän olisi pilaillut jotenkin, olisi hän siitä varmasti kertonut viimeistään tapahtuman jälkeen. Kuitenkin tapahtuma oli sellainen, ettei se todellakaan ollut luonnollinen, eikä tuollaista pystyisi mitenkään edes järjestämään, koska se valo tuli silmän sisältä. Ex-poikaystävälle en ole sanonut mitään tästä tapahtumasta. Tuli vain sellainen olo, ettei tuntuisi edes luontevalta kertoa tällaisesta hänelle, olihan hän itse tapahtuman aiheuttaja. En kuitenkaan ole häntä sen jäkeen pelännyt tai mitään vastaavaa, tilanne jätti vain tavallaan tyhjän olon, aivan kuin se pitäisi unohtaa samantien. Mutta silti on sellainen olo, että sieltä olisi jotain mullistavaa paljastunut, jos olisin vain uskaltanut jäädä katsomaan. Mitä hittoa tämä siis oli?!

Vastaukset 24
Vanhimmat
Sanottakoon vielä, ettei kumpikaan oltu otettu mitään huumeita, alkoholia tai yhtään mitään vastaavaa. Kumpikaan ei myöskään ollut käyttänyt aikasemminkaan huumeita. Stressiä, masennusta, eikä mitään muutakaan mielenhäiriötä ole itsellä silloin ollut kuin myöskään tänäpäivänäkään. Kertomusta en varmasti ole vetässyt hatustakaan!
ottaa lääkärin määräämät siniset pillerit ja siksi kuvittelet olemattomia.
Poikaystäväsi vain pelleili jollakin valolla jonka laittoi pimeässä silmänsä eteen. Miksi et kysynyt suoraan häneltä että mikä se oli?
Mielenkiintoinen tarina jokatapauksessa. =)
Ei ole mahdollista tämäkään. Olisin kyllä huomannut, jos hän olisi käsillään jotain tehnyt jonkun laitteen tms.(taskulamppu)kanssa, vaikka olikin tosi pimeää niin ei kuitenkaan niin pimeää ettenkö olisi nähnyt käsiä. Kädet jokatapauksessa olivat alhaalla. Jos olisi pelleillyt (joka tässä tapauksessa oikeasti mahdotonta), olisi hän kyllä minulle asiasta maininnut varmasti, hänet tuntien. Aistini ja silmäni kyllä pelaavat loistavasti, joten tunnistan kyllä yliluonnollisen ja normaalin rajan. Tietopohjaltakin voin todeta, ettei tällainen ole fysiologisesti tai anatomisesti ollenkaan loogista ja mahdollista. Vaikka kuinka yrittäsit heijastaa valoa takaraivosta silmään niin ei se onnistu. Tämä kyseinen "liikkuva savuvalopilvi" tuli selvästi silmän SISÄLTÄ, itse iiriksen ja mykiäisen tasolla.
Ja miksi ihmeessä en sitten kysynyt suoraan häneltä? No se on helpommin sanottu kuin tehty! Kun näkee selvästi jotain yliluonnollista niin kyllä siinä kuule valitettavasti paniikki ja pelko iskee!
Jos sun ex-poikaystävä on ufosiepattu ja implantti teki sen valon. Mä en epäile sun stooria.
http://www.youtube.com/watch?v=dwKcjRD1DNE
Tuo voipi olla hyvinkin mahdollinen teoria tälle ja todistaa tämän rodun puolesta olemassaolonsa. Mielessäni kävi myös tapahtuman jäkeen humanoidi tai oikeastaan hybridi teoriat. Hän on myös matemaattis-loogisesti lahjakas ja oppii asioita todella nopeasti ja tämä vain antaa lisää tukea näille teorioille(vaikka kuulostaa tosi hullulle ja naurettavalle). Tietenkään se ei ole todiste itsessään mutta anyway..
Olisiko sinulla tai muilla lisää tietoa tai jotain nettisivustoja reptiliaaneista tai jotain kunnon infopakettia hybrideistä sun muista? Kiinostavat jokatapauksessa. Lisää teorioita, anyone?
http://www.matelijat.fi/
Aika jännä juttu. Mutta tyrkytän tähän yhtä vaihtoehtoa, jota monet ehdottavat vähän kaikkeen: unihalvaus? Ehkä nukahdit "huomaamattasi" kun valot oli sammutettu...
Ei ole tämäkään mahdollinen selitys. Tämä kaikki tapahtui siis nopeasti. Hän pisti yllättäen ja nopeasti valot sammuksiin ja tämä juttu tapahtui sitten korkeintaan parin minuutin sisällä. Nousin istumaan sängylle kuten hänkin ja heti tämän jälkeen se tapahtui, tilanne jatkui sitten sen jäleen "suht normaalisti" ja poistuin jopa huoneesta heti tapahtuman jälkeen. Eikä mitään väsymystäkään ilmennyt silloin, että olisi ollut edes altiutta nukahtaa. Olisin siis edelleenkin unimaailmassa, jos se olisi ollut unihalvaus.
Ihmisillä on kaikenlaisia kokemuksia. Usein pelko tulee esteeksi oudossa tilanteessa. Muista olla rohkea.
Näitä muistikatkoksia tapahtuu toisten aiheuttamana. Itseltäni kerran vietiin kassi kädestäni ilman, että huomasin. Muistin vain, että joku oli samaan aikaan junaseman vessassa kassikädessäni ja tullessani vessata huomasin istuuduin pöytään joksikin aikaa, yhtäkkiä huomasin hukanneeni kassin. Etsittyäni jonkin aikaa, löysin kassini ulkopuolelta roskiksesta.
Ihmisten joukossa on (100%, koska olen nähnyt, keskustellut, altistettu, tunnistan kadulta kyseiset), mielen taivuttelijoita, vääristäjiä, telepaattisia, hypnotisoijia täysin ihmistä päällisin puolin muistuttavia, erona ainakin, että hikoavat, nykivät, hermoilevat helposti ja näyttelevät, tosin mikäli ovat tietämättömän ihmisen seurassa, ovat tekeytyneenä ja piilottavat todellisuutensa. Lukevat ajatuksiasi nopeammin, kuin itse kykenet ajattelemaan. Mikäli tekevät itselleen nuolla kyvyllä on kerrasta poikki.
Sitten tapauhtui hieman vakavampi muistikatkos ollessani kaempana.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000030163904
Kaikkia ei varmaan jaksa katsoa, joten valitsemalla mieleisensä aiheensa alta, voi päästä lähimmäs.
"On mahdollista että UFO-sieppaukset ovat itse asiassa salaisten mielenhallinta-kokeiden operaatioita, ja että niiden maanpäällinen alkuperä peitetään käyttämällä kehittyneitä lentokoneita, ja että kokeet vastentahtoisille uhreille naamioidaan hypnoosilla, RHIC-EDOM -muistinpyyhimisellä, joka vastaa tuttua siepattujen "kadonneen ajan" kokemusta, tai muilla mielenhallinann menetelmillä."
Mind Control in America
http://www.youtube.com/watch?v=dRlVjVlmRZo
Cathy O'Brien on Mind Control
http://www.youtube.com/watch?v=eXo5ea2hRFE
MIND CONTROL with Phil: The WORLD'S GREATEST Hypnotist
http://www.youtube.com/watch?v=WVysJ15WB2k
Montel Williams: Sex Abuse and Mind Control
http://www.youtube.com/results?search_query=Montel+Williams%3A+Sex+Abuse+and+Mind+Control&search=Search
Monarch: Chapter (kaikenlaiset mielen ohjailut)
http://www.youtube.com/results?search_query=Monarch%3A+Chapter&search=Search
Ellet satu vain vittuilla joillekkin vakavilla asioilla, teet tuolloin vain itsellesi tempun, muihin ei satu.
Videointi silmien kautta.
Kirjoittanut: Nimimerkki 29.10.2007 klo 23.22
"You CAN Handle The Truth - MIND CONTROL Goes Public" videossa törmäsin termiin "a human tape recorder."
Olen aina pitänyt kuva muistia parempana puolena, kuin nimi, tai numeromuistia.
Törmäsin keskieuroopassa yhteen pakotettuun tapaan käyttää "kuvamuistia" seuraavasti. Koska olin pitkälti pakotettu olemaan hereillä jatkuvasti ja tuijottamaan geometrisiä rakennelmia ja maata, kohta muistikatkon jälkeen, niin ryhmä kakaroja hyppi trampoliinilla jonkin matkan päässä ja kertoi mitä milloinkin katsoin, tai minkälaisen kuvan milloinkin loin näkemästäni, ilmeisesti telepaattisesti. Eli olin kuin "a human video recorder." Ilmeisesti homma toimii vieläkin tuolla tavalla, ei vain käsitystä minne tieto päätyy, tai kulkeutuu, tai mitä asialla olsi yritetty tehdä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000030213547
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000030233652
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000030203198
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000030249503
Aiheet y to a.
Electromagneettismi, materia, ihminen.
New World Order
Salassapito kaatunut ?
Todellisuuspohjaisia. (videoita).
Ettei syy olisi siinä että haluat huomiota ja keksi näitä tarinoita joita on ihan riittävästi maailmalla. 95% kaikista ufo-jutuista ovat paljastettu huijaukseski ja 5 % on vailla todenperäistä varmaa tietoa nekään.
Tämä tarina lisää epäilijoiden joukkoa, niin että lisää ufo-juttuja kehiin !
Kieli, sanat, ymmärtäminen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000029997685
Pakottaminen, pelottelu, uhkailu.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000029892397
Kokemukset ovat tosia huomioineen, eriasia kuinka ovat tarkasti toteutetut, koska vaihtoehtoja näyttäisi olevan runsaasti.
Ainakin valvontaa on ollut, paikalla on pyörinyt paljon väkeä jotka ovat pysähtyneet vastakkaiselle puolelle vähän matkan päähän, pysähtyneet maantielle ajoneuvoineen, kuin käskystä, ajaneet ohi mateluvauhtia. Ettei sattuisi olemaan suomen valtio asialla. Yhtenä päivänä oli kymmenisen henkilön ryhmä 100m päässä ja toljottivat 10-15 minuuttia paikoillaan.
Olisi hienoa jos itsekin tajuaisit noista jutuista ihan oikeasti jotain :D
Hyvää yötä
"Hyvää yötä"
? Oletko menossa JONNE hyvää YÖtä.
Suomeksi sinne minne kuljet tuleeko ennen "älä p...aa jauha", "Hyvää yötä" jälkeesi.
Tuollainenhan tarkoittaa plus minus olla, kevyesti väitellen, vältellen.
..tai kuvitellut 95%, eikä ole edes toisten kuvittelemana, vaan jo tuolloin, itse uskottua, toisten arvuuttelemaa (TELE (kertomaa) MAA (maasta, jossa uskottelet olevasi toisen kertomana, koska itsekkään et ole selvillä vesillä, huomaat vain toteavasi mielestäsi, etteivät toisetkaan ole vakuuttamaan)). Tuolloinhan, tempasta hatusta ja pää auki, eikä toisista kiinni ja opit jotakin.
Opettele ottamatta toisista kiinni ja opi asista, niin paljon, ettei toisten sanomiset vakuuta, vaan pitää ottaa selvää oikeasti.
Tuolloin ei ole "hyvää päivää", "hyvää yötä", vaan "anteeksi", "näkemiin", jolloin jo täytyy tarkoittaa mitä sanoo, ja kuunnella mitä sanoo.
"Hyvää päivää", "Hyvää yötä" viittaavat häilyvään todellisuuden tajuun, on päivä, yö ja kaikki hyvÄÄ, toteMATTAKIN, koska aiSIALLINENhan nuon puhUU (uuvuttaa).
Joo rispektiä sulle!!! :D
Siihen loppu sitten oikeet keskustelut :/
Eipä voi muuta sanoa kun näitä kirjoituksia seurasi, että "SEKOporukkaa" .
Ihan selvästi olit mukana tapahtumassa jota ei voi järjellä selvittää .En voi vastausta sinulle antaa , tietysti vois ruveta hakeen syytä vilkkaasta mielikuvituksesta väsymyksestä tai mistä tahansa .Kuitenkin uskon että kokemuksesi on totta ,tuskinpa saat koskaan tyydyttävää vastausta.