Miten ihmeessä ylläpito voi sallia jonkun kirjoitella tällaista:
"Loistoautolla Italiassa #6
Kirjoittanut: Auto----Antero 25.10.2007 klo 16.28
Kuten jo aikaisemmin kerroin olen hankkinut uuden loistoauton. Tosin ylläpidon kusipäät ovat suuressa viisaudessaan poistaneet juttuni.
Edellisessä kerroin huikeista Sveitsin serpentiiniteistä, mutta nyt olen jo kotimatkalla ja vuorossa on SAKSA.
Heti rajan ylitettyäni polkaisin juuri lastutetun turbomoottorin 540hevosta hurjaan laukkaan.
Turbiinimaisen ujelluksen säestämänä loistoauto kiihtyi lentokoneen lailla ripeästi, vaihteiden pudotessa automaattisesti isommalle.
Noin kilometrin kuluttua nopeusmittari heilahti yli kolmensadan. Vasta siinä alkoi kiihtyvyys hieman heiketä mutta neula nousi vielä 27km/h yli tuon maagisen rajan.
Kattoluukku piti sulkea noin 250km/h vauhdissa kun lievä tuulen suhina alkoi häiritä musiikkinautintoa, joka solui korviini audiolaitteista.
Uskoisin että radion sulkeminen nostaisi nopeuden 330km/h vahvistilaitteden vaatiman tehohäviön poistuttua.
Ajonautintoa rajoittavat vain saksalaiset kusipäät, ajavat mulkut kuin SUOmaassa!
Juuri kun olet saanut nopeuden hilattua kolmeensataan, lähtee jonon perältä joku ajelemaan toisen rinnalle kilometritolkulla.
Onneksi täällä on leveät pientaret joista pääsee kuittaamaan moiset mulkut turhia jarruttelematta.
Ei voi kuin kehua uutta loistoautoani! Ainoa "vika" autossa on tuo mainitesemani tuulen suhina, kun kattoluukku on auki.
Verottajaa vilaan silmään, kun olen kumittanut viimeisen nollan pois ostokuitista.
Kohta siirryn pohjoismaisen kusipääpolitiikan pilamaan liikenneympäristöön, jossa neljän sekunnin kaasunpolkaisu lähettää kortin kuivumaan.
Ei voi sanoa kuin sen, että vituttaa tuoda näin hieno auto SUOmaan paskoille ja suolatuille kärrypoluille.
Mutta vitutusta lieventää, nähdä kateellisen naapurin repimässä pelihosujaan, kun kurvaan kotipihaan."
Auto---Anteron kirjoitukset ylistävät vaarallista ja holtitonta liikennekäyttäytymistä!Muutenkin koko palsta on todella siivoton paikka,jossa viljellään alapäähuumoria ja haukutaan toisia ja ihan vapaasti.Ehdotankin,että palstalle laitetaan seriffi ja Auto----Anterolle banni!Muuten järkevät ja asialliset kirjoittelijat katoavat...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.