Vanhempani erosivat kun olin kymmenen vuotias. Äitini meni vuosi sitten uudestaan naimisiin miehen kanssa joka ei todellakaan pidä minusta. Mies halveksii minua koska isäni on alkoholisti ja hän haukkuu minua sukulaisilleni, vaikka olen ihan kelpo ihminen. Muutin nyt syksyllä pääkaupunkiseudulle opiskelemaan, olen siis 17 vuotias ja olin äitini ainoa lapsi kunnes hänelle syntyi kesällä vauva "isä"puoleni kanssa. Olimme ennen läheisiä äitini kanssa, elimmehän lähes viisivuotta kahdestaan. Nyt kuitenkin tämän miehen tultua kuvioihin äitini on alkanut käyttäytymään hyvin välinpitämättömästi minua kohtaan. Hän asuu uuden perheensä kanssa melko kaukana ja näemme aika harvoin ehkä neljän kuukauden välein. Olen kertonut hänelle kuinka paljon rakastan häntä ja että vaikka olenkin "jo" 17 vuotias tarvitsisin hänen tukeaan. Äitini on vain kovin etäinen eikä tunnu ottavan minua enää tosissaan. Hänen miehensä ei tahdo että pitäisin yhteyttä äitiini ja hän tahtoisi poistaa minun olemassaoloni kokonaan. Äitini on kuitenkin minulle tärkein ihminen maailmassa enkä halua menettää häntä, olen kertonut tämän hänelle, mutta tuntuu että häntä kiinnostaa enemmän hänen uusi perhensä kuin minä. En todellakaan tiedä mitä tekisin enkä oikeen tiedä kenelle tästä puhuisin, joten toivottavasti täältä löytyisi joku kuka osaisi neuvoa tai joku kuka on/on ollut samassa tilanteessa
Mitä tekisin?
-yksinäinen-
4516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja kerro mahdollisimman tarkasti tunteistasi, ja siitä, miltä sinusta tuntuu. Jos olette olleet läheisiä, niin sydänverellä kirjoitettu kirje saa äitisi silmät avautumaan, ainakin toivottavasti!
Minä olen toista lastani odottava kolmekymppinen nainen ja minulla on "aiemmasta elämästäni", teinihuumassa tehty tytär.
Tyttäreni kertoo paljon sydäntään painavia asioita minun isälleni eli ukilleen ja hän oli, niin kovasti kun tulevaa pikku-siskoa tai -veljeä odottaakin, kertonut ukilleen pelkäävänsä juuri sitä, että hänestä tulee perheemme "ylimääräinen lenkki" uuden vauvan synnyttyä. Se tuntui todella pahalta, toisaalta todella luonnolliseltakin, varmaan itsekin olisin tuntenut samoin tuossa tilanteessa.
Myös me elimme tyttäreni kanssa vuosia kahdestaan ennen kuin tapasin nykyisen aviomieheni. Minulla ja tyttärelläni on niin ainutlaatuinen suhde, että itseäni epäilyttää lähinnä se, saanko koskaan rakennettua tulevan lapseni kanssa sellaista suhdetta kuin mikä minulla ja esikoisella on, koska nyt tämä tuleva vauva syntyy hyvään ja helppoon elämään, kun taas me esikoisen kanssa olemme saaneet kokea myös sen "viimeisen leipäpalasen jakamisen", köyhyyden ja yksinäisyyden. Mieheni ja hänen lapsensa ovat taas eläneet aina yltäkylläisyydessä ja välillä minua harmittaa se halveksuvakin asenne minun tytärtäni kohtaan, kun meillä ei ole niin hienoa kuin heillä on tai on ollut. Minä tosin olen sellainen "naarastiikeri", että minulla kuohahtaa just, jos huomaan tytärtäni kotioloissa kohdeltavan epäreilusti.
Sinun äitisi rakastaa sinua varmasti aivan älyttömän paljon ja merkitset hänelle todella suurta osaa hänen koko elämässään. Ehkä hän pelkää, että joutuu jollain tavalla tekemään valintoja sinun ja nykyisen miehensä ja uuden lapsen välillä. Kuitenkin mielestäni hän toimii hieman epäreilusti, jos antaa uuden miehen tavallaan tulla sinun ja äitisi väliin.
En itse pidä itseäni minään esimerkkiäitinä, mutta kyllä äidin ja lapsen suhde on niin vahva, ettei siihen väliin pääsee muu kuin sairaus. Ja tuolla sairauksella tarkoitan esim. alkoholismia tai mielenterveysongelmaa, jolloin se ihmisen käyttäytyminen ei ole enää ihmisestä itsestään kiinni. Olisiko mahdollista, että äidilläsi olisi esim. jonkinlaista masennusta eikä hän jaksaisi siksi siellä kotielämässä käydä läpi jotain konflikteja? Tai jos hänen miehensä ei halua teidän olevan juurikaan tekemisissä keskenään, niin voisiko olla, että äitisi pelkää jäävänsä taas yksinhuoltajaksi...?
On hienoa, että olet kertonut äidillesi omista tunteistasi. Toivottavasti hän ei ole käsittänyt väärin ja pidä niitä mustasukkaisen esikoisen juttuina. Kirjoita äidillesi vaikka kirje, jossa kerrot tunteistasi ja ajatuksistasi. Ehdota vaikka, että alatte äitisi kanssa kirjeenvaihtoon! Ja yritä rakentaa äitisi kanssa sellaista "uutta suhdetta", joka tekee hänestä onnellisen, jolloin ehkä se äitisi uusi mies huomaa, kuinka iloiseksi sinä äitisi teet. Pidä myöskin aktiivisesti itse yhteyttä omiin sukulaisiisi. Sinä olet heidän vertaan, ei äitisi uusi mies!
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja mensestystä elämässäsi. Jotkut meistä joutuvat kantamaan vähän raskaampaa taakkaa harteillaan, mutta älä anna sen katkeroittaa itseäsi! :)
Aika jännä että voi olla niin samanlainen tilanne :)
Minä jä äitimme olemme myös kokeneet tuon "viimeisen leipäpalan jakamisen" ja joskus on ollut tilanteita ettei ole edes ollut sitä viimeistäkään palaa. Nyt hänellä miehellään ja lapsella menee taloudellisesti melko hyvin ja inhottaa myöntää että olen katellinen, sillä oma lapsuuteni oli melkoista kitkutusta.
Niinkuin sanoit on totta että äitini on erittäin väsynyt ja olen aistinut jonkinasteista masennusta eikä hän edes vaikuta onnelliselta vaikka hänen perheellään tuntuu menevän ihan hyvin. Uskon kyllä että suhteemme tulee kestämään, tämä on varmaan jonkinlainen välitila. Molemmat tavallaan joudumme itsenäistymään toisistamme ja aloittamaan uuden elämän.
Toivon kuitenkin sinulle ja perheellesi onnea ja menestystä ja muillekin jotka jaksoivat auttaa. Mieleni kirkastui hieman teidän ansiostanne, joten kiitokset siitä :)
Kuten joku jo sanoi, älä anna tilanteen katkeroittaa itseäsi!
Jos sinusta tuntuu, ettet saa oikealla tavalla kontaktia äitiisi asian tiimoilta, niin löytyykö ketään muuta, jolle voisit puhua? Sanot, että uusi mies haukkuu sinua sukulaisillesi eli entäpä joku heistä? Ovatko isovanhempasi vielä elossa, joten voisitko puhua heille? Tai onko sinulla setiä tai tätejä, siis äidilläsi sisaruksia? Tai onko äidilläsi jotain muuta ystävää, jota hän saattaisi kuunnella?
Ensinnäkin voisi auttaa itseäsi, jos saisit kertoa ajatuksiasi jollekin, jos lähipiiristä löytyy sellainen henkilö, johon voisit tukeutua. Vaikkei siitä mitään muuta iloa olisikaan. Ja parhaassa tapauksessa tämä ihminen voisi toimia välittäjänä, joka saisi äitisi silmiä auki lukkiutuneessa tilanteessa?