serkullani

Olisiko tällaiseen sairauteen apua akupunktiosta? Hermoratojahan kulkee varmaankin päässä enemmän, kuin muualla kropassa. Tuntuisi aivan loogiselle, että jos vaikkapa hermosärkyyn tulee apua, niin mikseipä tällaiseenkin.
Omasta puolestani kysyisin, että kun minulla on vaikea ummetus ja ruokavaliokaan ei oikein aina auta, niin laukaisisiko akupunknktio pois jonkinlaisen pinnetilan, josta se ehkä aiheutuisikin. En jaksaisi jatkuvasti valikoida ihan kaikkea mitä syön. Juon vettäkin vähintään sen kaksi litraa päivässä, mutta ei sekään tunnu auttavan.
3566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla oli kanssa vaikeaa ummetusta ja päänsärkyäkin. Kyllä se auttoi. Tiedän myös, että mielisairaaloissakin käytetään akupunktiota. Hoidon tuloksista en tiedä, mutta ainahan kannattaa kokeilla.

Äänestä
  • Itse olen saanut apua mm. ummetukseen. Skitsofreniasta en tiedä, mutta akupunktiolla voidaan hoitaa lähes mitä vain, joten todennäköisesti myös skitsofreniaa. Tauti on joka tapauksessa sen verran inhottava, että kannattaa varmasti kokeilla. Jos hoito auttaa, se todellakin auttaa oikeasti, ei ainoastaan poista oireita, kuten esim. allergiassa lääkkeet. (Skitsofrenian lääkehoidosta en kyllä tiedä mitään.) Jos ja kun kokeilette hoitoa, menkää kunnon asiantuntijalle eli kiinalaisen lääketieteen asiantuntijalle, ehdottomasti. Diagnoosin teko on todellakin ammattitaitoa vaativaa, ihan muutaman viikon kurssilla siihen ei pysty.

    Äänestä

  • kokeilla kirjoitti:

    Itse olen saanut apua mm. ummetukseen. Skitsofreniasta en tiedä, mutta akupunktiolla voidaan hoitaa lähes mitä vain, joten todennäköisesti myös skitsofreniaa. Tauti on joka tapauksessa sen verran inhottava, että kannattaa varmasti kokeilla. Jos hoito auttaa, se todellakin auttaa oikeasti, ei ainoastaan poista oireita, kuten esim. allergiassa lääkkeet. (Skitsofrenian lääkehoidosta en kyllä tiedä mitään.) Jos ja kun kokeilette hoitoa, menkää kunnon asiantuntijalle eli kiinalaisen lääketieteen asiantuntijalle, ehdottomasti. Diagnoosin teko on todellakin ammattitaitoa vaativaa, ihan muutaman viikon kurssilla siihen ei pysty.

    Hoitomuodosta kannattanee keskustella hoitavan lääkärin kanssa ja mahdollisuuksien mukaan kokeilla hoitomuotoa lääkärin läsnäollessa. Ei ole ollenkaan mahdotonta, että hoidolla on haluttua päinvastaiset vaikutukset. Tämä on todettu on ihan hyväksytyssä ja perinteisessä psykoterapiassakin: terapeutti ei ole täysin tiennyt mitä ollaan tekemässä niin suljetulle osastolle on matkattu "lataamaan akkuja" (Perustuu tosielämän tapahtumiin).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


skitsofenia kirjoitti:

Olisiko tällaiseen sairauteen apua akupunktiosta? Hermoratojahan kulkee varmaankin päässä enemmän, kuin muualla kropassa. Tuntuisi aivan loogiselle, että jos vaikkapa hermosärkyyn tulee apua, niin mikseipä tällaiseenkin.
Omasta puolestani kysyisin, että kun minulla on vaikea ummetus ja ruokavaliokaan ei oikein aina auta, niin laukaisisiko akupunknktio pois jonkinlaisen pinnetilan, josta se ehkä aiheutuisikin. En jaksaisi jatkuvasti valikoida ihan kaikkea mitä syön. Juon vettäkin vähintään sen kaksi litraa päivässä, mutta ei sekään tunnu auttavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu