Suomessa. Pitäisi varmaan ilmoittaa Kajaanin kaupungin johtomiehille, että nyt voisi pienentää tuota Kajaaniin otettavien tummahipiäisten "huippuosaajien" kiitiötä, sillä todella osaavia työntekijöitä löytyy ainakin paperialalle täältä kotimaastakin. Vieläpä sellaisia, joita ei tarvitse monia vuosia sopeutumiskouluttaa ja kielitaitokin on heillä valmiina.
Paperitehtaita
ajetaan alas
13903
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
hieman järkeä päättäjien touhuihin..alkaa melkoista harlemia olla tietyt paikat jo kajaanissa..
Kun useampia kokonaisia tehtaita pannaan Suomessa lopullisesti kiinni kertarysäyksellä.
Aikoinaan kun Kainuukin kerjäsi Pohjan selluksi kutsuttua sellutehdasta Kajaaniin niin se tuntui silloin todella merkittävältä hankkeelta. Nyt menee moninkertainen määrä kiinni kerralla. Tämä on suuren mittaluokan asia ja muistuttaa meitä siitä, että kaikki voi olla katoavaista.
Mitenkähän nuo tummahipiäiset liittyy paperitehtaiden sulkemiseen? Vai onko se(kin) niiden vika??
Liittyvät siten, että jos Suomessa aletaan pikkuhiljaa ajamaan alas paperiteollisuutta, niin se tarkoittaa väistämättä ongelmia yhteiskunnalle, koska onhan paperiteollisuus ollut yksi kivijalka suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnissa. Toisin sanoen monenlaisia ongelmia tulee tuosta prosessista, mm. työttömiä tulee lisää, verotulot pienenevät jne.
Meillä veronmaksajilla on jo riittävästi maksamista eikä niitä tule lisätä hankkimalla elättejä maanääristä.
(Oletkos vähän vajaa, kun et ymmärrä näin yksinkertaista asiaa itse?)
Se on vähän samanlainen tilanne, kun laulaja laulaa laulussaan: "kun pullo tyhjenee, se on varmaan yhteiskunnan syy..."
Sinäkin saatat olla täysin turha kengänkuluttaja...sossun asiakas.
Mun silmissä pakolainen ansaitsee enemmän mun maksamia veroja, kuin suomalainen rapajuoppo.
Toki saatat olla ihan kunniakaskin ihminen...mitä nyt rasisti ;)
Ja kyllä uudet ihmiset ja ihmiset yleensä luo myös taloutta...se on sitä palveluyhteiskuntaa. Ei teollisuus ole kaikki kaikessa. Toki tärkeää sekin on. Esim Kajaanin ravintolatarjonta ois kyllä hyvin köyhä ilman etnisiä paikkoja.
Kyllä Suomessa pitää hoitaa ensin kuntoon suomalaisten vähäosaisten asiat ja vasta sitten alkaa miettimään näiden pakolaisten hyysäämistä.
Ei muuta kuin tiukemmat ehdot vaan pakolaistenkin ottamiseen ja niille maksettaviin etuuksiin. Kunnon oikeistolaista linjaa tähänkin asiaan.
Eikö kaikki ihmiset ole samanarvoisia?
Homot, keltaset, valkoset, punaset, hiphopparit, juopot yms...
Kyllä mun mielestä pakolaisella, joka pistää jonkunlaiset firman pystyyn on munaa ja nostan sellaselle hattua! Noo osa kajaanilaisista käy sitten vielä vetämässä kuonoon...jahka krapuloiltaan kerkiää. On hianoja ihmisiä tuollaset.
Lisää Oikeistolaista linjaa just joo, loputkin tuotantotyöpaikat Kiinaan ja Vinkuintiaan. Toimeentuloturva ja julkinenterveydenhuoleto pois. Ihmiset vapaaehtoisjärjestöjen ja Kirkon soppajonoihin, köyhät kaduille ja kyykkyyn jne. "Kyllä Suomessa pitää hoitaa ensin kuntoon suomalaisten vähäosaisten asiat..." ja "Kunnon oikeistolaista linjaa tähänkin asiaan". Vittu mitä valopäitä maa päällään kantaa!
Kajaaniin pitää saada enemmän noita värillisii ku ne on nii viriiliikii. Nee.....tä tarvitaan vielä enemmän tänne Kainuuseen. Pitäähän heitä auttaa kun ovat poloiset ilman töitä ja toimeentuloa. Kajaanin kaupunki voisi lähettää yleisen kutsun esim. Nigeriaan kaikille halukkaille muuttaa Kajaaniin. Jos ei joku tiedä missä Nigeria on, niin se on siellä Afrikan kartan kainalossa kai. Kyllä uskoisin, että halukkaita olisi tulossa auttamaan meitä kainuulaisia kaikenlaisissa paikallisongelmissa.
Loppuisi kertaheitolla kaikki puheet maakunnan alikehittyneisyydestä ja budjettivajeesta. Uusia veronmaksajia olisi roimasti ja etniset ravintelit kukoistavaisit Kajaanista Kuhmoon asti 10 metrin välein.
Ottakaahan vainotut ulkomaalaiset hyvällä vastaan.Näitä tehtaita kun ajellaan Suomess alas ja siirretään tuotantoa aasiaan itä-blokkiin, sattaa täällä suomessa tulla tulevilla polvilla näläkä.Ois mukavampi lähteä pakolaisiksi etelän maille.Ei tulis heti pesäpallomailasta pohkeeseen.Voisivat kohdella meitäkin ihmisina.Rasistithan etelään ensimmäisinä olisivat menossa.Vätykset.
kehuu että mamut saavat hänenmielestä enemään hänen verorahoja. keroppa mitä teet ethän vain kuluta verorahoja jakamalla ja itse palkkaa nauti verorahoista, muuten en ymmärä ajatusmaailmaasi.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1448576
Taitaakohta Kajaanin tehdas täräyttää lapun luukulle.