Onko muualla samanlainen muotihullutus kuin meidän kirkolla? 40 vaimoihmiset lähtevät kotoaan, pakkavat repun ja sulkevat oven takanaan. Muotihullutukseen kuuluu olla vaatimatta osuuttaan yhteisestä omaisuudesta ja jättää lapset miehelle. Sen ymmärrän, että parisuhteet rikkoutuvat, mutta sitä minä en voi ymmärtää, että naiset hylkää lapsensa.
"Halun kokea vielä rakastumisen tunteen",
"Halun olla itsenäinen ja perheestä riippumaton". "Kyllästyin siivoojan rooliin".
Kuitenkin hyvin pian naisen vierelle ilmestyy kierrätysmies. Itsenäisyys, riippumattomuus, siivoojan rooli ovat kertapyyhkäisyllä unohdettu sillä uuden rakkauden tunteen kokeminen korvaa nuo pienet häiriötekijät ja lapset.
"Halun kokea vielä rakastumisen tunteen",
"Halun olla itsenäinen ja perheestä riippumaton". "Kyllästyin siivoojan rooliin".
Kuitenkin hyvin pian naisen vierelle ilmestyy kierrätysmies. Itsenäisyys, riippumattomuus, siivoojan rooli ovat kertapyyhkäisyllä unohdettu sillä uuden rakkauden tunteen kokeminen korvaa nuo pienet häiriötekijät ja lapset.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kun on parikymmentä vuotta viettänyt tasapaksua elämää ilamn että tulevaisuudessa olisi valonpilkettäkään, sitä on pakko repäistä ja poistua. Ilmiö on yleisempi miehillä, joten lakkaa ihmettelemästä harvoja naisia, jotka tekevät samoin.
Miksi muuten naisen pinnan pitäisi olla kestävämpi ja venyvämpi kuin miehen? Miksi asetat naissukukunnalle tuossa(kin?) velvoitteen, jota et edellyttäne miehiltä?
Moni vetoaa siihen että ennen liitot kestivät paremmin mutta olipahan elinikäkin lyhyempi. Ja kun päivättäyttyivät raskaasta ruumiillisesta työstä, eivät varmaan enääjaksaneet edes riidellä tai rakastaa kuin hätäinen vaisuhko pano vain ja hupsista heijaa kun seurauksena oli taas uusi lapsi!
En kaipaa menneitä aikoja meille.
...moniavioisuus. Vanhaanaikaan ihmiset kävivät silloinkin vieraissa, mutta sillä ei rehennelty niinkuin nykyisin.
Jos minut joskus tunnelmat kuljettaisivat vieraaseen vuoteeseen, en menisi puolisolleni kertomaan mitään mitä hän ei halua kuulla. Itsekään en halua tietää jos mieheni käy köyrimässä toista naista.
Vai hätäinen vaisuhko pano? MISTÄ sä puhut?
Suomalainen mies ei pane vaisusti eikä hätäillen, vaan omistautuu rakkaalleen eroottis-emotionaalisesti, kiireettä ja häiriöttä. Esileikki on kekseliäs ja jännittävä sekä uudistuvuudessaan valloittava.
Tunnelman tiivistyessä seksuaalisuuden läsnäolon voi tuntea kaikin aistein, vangitsevana, hypnoottisena, vastustamattomana. Rakastelun aikana kaksi toisilleen kuuluvaa ihmistä todella yh-ty-vät fyysisesti, henkisesti, sielujensa ja kudostensa kautta, alkeishiukkasina, solu solulta, yksilöinä, sukupuolina, jopa kosmisesti, universaalisti.
Nautinnon huipulla kaikki toisaalta katoaa ja toisaalta rakentuu, kun kahden minuuden ykseys luo uutta ja ainutlaatuista, kumouksellista ja kestävää. Mikään ei riko eheyttä, mikään ei särje täyttymyksen tilaa, jonka kaksi kiihkeää olentoa
yhdessä muodostavat itselleen, toisilleen, keskinäiselle suhteelleen ja kaikelle olevaiselle, jonka merkitys on vain tuossa hetkessä, tuossa paikassa, tuossa kaikkeuden kosketuksessa.
Jaaha, tämä tästä. En keksi enää uusia sanoja enkä halua alkaa kierrättää kaikenkarvaisia "ykseyksiä" ja "kosmisuuksia", ettei tulisi pahempia ylilyöntejä. Mutta tuohon tapaan, tuohon tapaan. Voisko joku kääntää tuon italiaksi ja lukea sitten hengästyneesti ja kuiskaten? Musta tuntuu että se voisi kuulostaa joltain. Toisaalta... Fiatin öljynvaihdon työohjekin kuulostaa joltain kun se esitetään hengästyneellä italialla...
Mikä on se "rakkaudenkaipuun" voima, joka saa naisen jättämään lapset ja hänelle kuuluvan puolikkaan omaisuudesta?
Lapsien hylkäämisellä tarkoitan kokonaisvaltaista irtisanoutumista äidin roolista. Ei tapaamisia, ei syntymäpäivien muistamisia, ei yhteisiä hetkiä edes juhlapyhinä.
En ole muuten koskaan kuullut, että mies lähtisi ja jättäisi omaisuutensa vaimolle. Lapset pääsääntöisesti kyllä jäävät :)
Nimittäin sen, että ennen vanhaan kun niitä hätäisiä vaisuja panoja tehtiin, oli samassa huoneessa nukkumassa jommankumman vanhemmat sekä valmis liuta kakaroita!
Toistahan se nykyään on kun perheissä on vanhemmilla nykyisin oma makuhuoneensa....
Mihin savupirttikauteen sä nyt mua johdatat? Kaksi pariskuntaa ja liuta lapsia majoittuneena samaan huoneeseen? Täytyy varmaan mennä 1800-luvulle ennen kuin moinen asetelma löytyy. En usko että nelikymppisten keskustelussa kukaan ajattelee moisella perspektiivillä.
Sorry vaan mutta ei noin kauas historiaan tarvitse mennä. Anteeksi köyhä taustani tässä vauraiden keski-ikäisten palstalla mutta meitä oli 6 henkeä samassa makkarissa, keittokomero ja pieni olohuone. Talvella oli kovilla pakkasilla otettava koirakin sisälle. Väkisinkin kuuli mitä vanhemmat puuhasivat.
Märk:
"En usko että nelikymppisten keskustelussa kukaan ajattelee moisella perspektiivillä."
Kiva että teillä muilla on ollut paremmat elinolosuhteet kuin meidän pirtissä oli.
Ehkä äiti kokee isän sillä hetkellä olevan parempi turva lapsille. Ei halua viedä lapsilta kotia ja tuttua elinympäristöä. Kysymys on paremminkin uhrauksesta lasten hyväksi..
Tällaista ajattelisin..
Se sopii osaan tapauksista, ja on mielestäni luonnollinen selitys. Mutta tämä mielestäni ongelmaisin tapaus siihen se ei riitä. Miksi täydellinen välien katkaisu lasten kanssa. Lapsethan siitä kärsivät eniten ja tytöt erityisesti.
Joskus ajattelen, että päätös on tehty henkisesti epävakaassa mielentilassa, ja ihmiseltä puuttuu taito lähestyä kun on kerran lähtenyt, en tiedä...?
Vaikea sanoa.. Pääasia, että lapset ovat hänen luonaan, joka pystyy parhaiten huolehtimaan. Eiköhän traumat jää pieniksi, jos isä pystyy selvittämään asiallisesti lastensa kanssa. Jättää takaportin äidin yhteydenotolle, mutta luo turvallisuutta eteenpäin jatkamiseen..
Tiedän perheen, jossa isä ja lapset pompottivat äitiä aina, milloin mitenkin. Isän avoin halveksunta ja ylenkatse vaimoaan kohtaan siirtyi luonnollisesti käytösmalliksi lapsillekin - kukapa arvostaisi naista joka ei rohkene edes hanttiin pistää.
Äiti "kehitti" itselleen syövän ja sai sen avulla syyn siirtyä pois helvetillisestä elämästään kun ei se rohkeus riittänyt itsemurhaankaan.
Perheenjäseniltä oli kielletty äidin tapaaminen, tämän omasta pyynnöstä. Äiti halusi lähteä rauhassa pois. Minun äitini oli saattajan roolissa.
Miksi pitää pistää se paras aika mitä on risaseks..
Ei yksi virhe tai teko saa mennä siihen että etsii parempaa..
On vaan niin että kun lapset kasvaa ja suhde rakoilee tehdään helposti elämästä sellinen ongelma..Ehkä nykyään ei puhuta asiasta ja ongelmista vaan tehdään se helpomaksi kun pannaan reppu selkään ja uusi suhde..
Onhan se sanonta, että miksi sitä vaihtaa kun itsessä on vika..
Kun mietii asiaa vuosia taakse päin,ei erottu näin helposti eikä annettu periksi..
Itse, olen eronnu ja mietin oikeesti miksi pitää antaa periksi asioille ja ongelmille..Tietysti jos suhteessa on väkivaltaa ei kannatta jatkaa ..
Miksi,emme ole esimerkejä lapsille miksi pitää antaa niille sellainen esimerkki miten suhdetta rakenetaan.
Vaikea on löytää ymmärrystä- itse olen harkinnut lähtemistä "tyhjästä suhteesta. Olen 15 vuotta hoitanut lapset, pitänyt kodin loistokunnossa, toisinsanoen olen ollut piika. Tällä hetkellä meillä ei ole mitään puhuttavaa - molemmat istuu tuijottaen tv:tä puhumatta sanaakaan. En halua tätä. Haluan elää.!
Kävin illalla pitkän mielenkiintoisen keskustelun. Kuulin avioerosta, jossa ennen kuin nainen jätti perheensä, hän oli useasti nimitellyt, mitätöinyt ja jopa lyönyt teini-ikäistä tytärtään.
Naisen lapsuus ja kasvaminen aikuiseksi oli tapahtunut isän ainaisen mitätöinnin ja halveksunnan alla. Opettaja oli myös jatkanut aran tytön väheksyntään ala-asteella.
Enkä tuossakin aikaisemmassa käsittelemässäni tapauksessa on kysymyksessä kotoa saatu kasvatusmalli.
Mutta, että jättää kaikki taakseen ja häipyä kuvastaa mielestäni ihmisessä kykenemättömyyttä käsitellä omaa identiteettiään ja kasvaa menneisyyden yli, aikuiseksi.
On luonnollista, että jos parisuhde ei toimi sitä on turha jatkaa, mutta lapset tarvitsevat isän ja äidin eron jälkeenkin.
..
Voinen kertoa oman kokemukseni avioliitosta joka päätty lähtööni yhteisestä kodista..
Elimme aika tasan tarkkaan 25v yhdessä ja lapsia syntyi neljä.. Mieheni osoitti jo alkuvuosina mustasukkaisuuden oireita, mutta tietysti se tuntui imartelevalta nuoresta vaimosta (19v)..
Lapset kasvoi ja miehen vaatimukset sen myötä vaimoaan kohtaan.. Ei saanut pitää yhteyttä sisarkuksiin ja mieluusti ei ketään vaimon sukulaisia saanut käydä kylässä.. Vaimolle piti riittää työ ja koti.. Kaikki naispuoliset ystävät olivat huoria ja miespuolisia ystäviä nyt ei voinut kuvitellakkaan olevan...
Mies itse oli reissutöissä, milloin missäkin eli viikon/viikkoja muualla ja viikonloppuisin kotona ja tietysti alkon tuotteita nauttien, sillä pitihän hänen saada rentoutua..
En todellakaan halua antaa kuvaa etteikö myös minussa (vaimossa) ollut omat vikani ja ainahan riidassakin on kaksi osapuolta..
No... vaimolla oli todellakin yksinäistä ja hän alkoi juttelemaan netissä, mutta sehän oli maailman loppu kun mies sai tietää ja siitä se helvetti vasta alkoikin... Mies kun lähti töihin, niin samalla otti aparaatista piuhoja mukaan ettei vaimo vaan pääse koneelle huoraamaan..
Tilanne kehittyi jatkuvasti vaan pahemmaksi, sillä vaimo ei enään herättänyt miehessään minkäänlaisia seksuaalisia värinötä ja niin siinä sitten vuosi poikineen vierähti siitä asiasta nauttimatta ja keskustelematta... Terveys alkoi vaimolla reistailla ja masennus astua kuvioihin mukaan..
Kelan järjestämä kuntoutuskin oli miehen mielestä peitelty huorausreissu ja mitkään puheet ei hänen mielipidettään muuttanut... Sitten alkoi painostus vaimon kotoa pois muuttamisesta..
Vaimo joka oli ollut aina kotona ja hoitanut kodin ja perheen, joutui henkisesti kovan paikan eteen. Koska ei halunnut viedä lapsiltaan kotia, jossa oli omat huoneet, kaveripiiri ja tuttu koulu jonka kanssa oli kodin hyvä pitää yhteyttä...
Siispä vaimo pakkasi maallisen omaisuutensa joka rajoittui omiin vaatteisiin ja kaikkein huonompiin vuodevaatteisiin. Mukaansa hän ei saanut ottaa kun kirjoituspöydän, pienen säiliöpakastimen ja hyllykön..
Siinä oli miettimistä vaimolla miten alkaa rakentamaan itselleen kotia kun ei ollut rahaa (piti maksaa laskut tilistä miehen seisoessa vieressä) taskussa kun 50 euroa ja psyyke nollassa..
Lapsiin ei yhteys katkennut, mutta ulkopuolisilta sai sitten kuulla kuinka vaimo oli jättänyt lapsensa heitteille... Niin hyvin mies osasi pelinsä pelata, että osa lapsista kääntyi äitiään vastaan... Niin koville vaimoa asiat otti, että päätti lopettaa elonsa oman käden kautta... Mutta koska oli heikko luonne, niin päätyikin vaan suljetulle muutamaksi kuukaudeksi...
Niin siinä sumussa sitten alkoi vaimon päivät tunti kerrallaan mennä eteenpäin... Vuoden alussa tuli virallinen ero, kahtena seuraavana kuukautena oli kolmet sukulaisten hautajaiset kolmen viikon sisällä ja neljäntenä kuukautena mies haki itselleen ja lapsilleen vaimosta lähestymiskieltoa... vaarallisena ihmisenä...
Siinä sitä ei sitten tiennyt mitä surra, mikä oli unta ja mikä totta.... Elmän palaset sekasin kun käkikellon vieteri... Mutta niinhän siinä kävi, että sitä lähestymiskieltoa vaimolle ei koskaan tullut, koska perusteluja siihen ei ollut...
Vajaan vuoden lapset asuivat miehen kanssa ja sitten yks toisensa jälkeen omasta halustaan halusivat muuttaa vaimon luo..
Joten kuinka helppo onkaan ulkopuolisten tuomita kodista pois lähtijä!! Kukaan ulkopuolinen ei välttämättä tiedä millaista helvettiä siellä seinien sisäpuolella olo voi olla toiselle puolisoista..
Toki sitä en ymmärrä, mitkä voi olla niin painavat syyt, että katkaiseen välinsä kokonaan lapsiinsa varsinkaan alaikäisiin.. Sillä se vanhempien ero on myös lapsille tietynlainen trauma..
Itse olen oppinut etten syyllistä ketään enkä aliarvioi kenekään tuskaa ja kipua... Meiltä muilta ei tarvita kun kuulevia korvia, tukevaa olkapäätä, luottamusta pitää kuulemansa asiat sisällään... Ei tarvitse vakuuttaa elämän helpottuvan vaan tukee, että tukea tarvitseva jaksaa seuraavaan päivään... Silloin eletään ensin tunti kerrallaan ja sitten päivä kerrallaan ehkä loppu elämä...
Elän päivän kerrallaan ja jokaisessa päivässä pyrin näkemään edes pienen hyvän asian...
Oikein hyvää syksyä kaikille jotka tämän lukevat... Elämä kantaa, jos antaa sille siihen mahdollisuuden..
Ihmisen on käytävä oma kehitysprosessinsa aikuisuuteen ja tasapainoisuuteen yksin, mutta luotettavaa tukea ja uskoa parempaan huomiseen me kaikki joskus tarvitsemme.
Kiitos!
Annoit paljon ajattelemisen aihetta. En ole tuomari kenenkään elämään, mutta yksinhuoltajana ja lapset yksin kasvattaneena ja heistä yksin vastanneena asia alkoi kiinnostamaan.
Miksi äidit jättävät lapsensa "kokonaan".
Itse en olisi voinut sellaista kohdalleni kuvitella. Mutta kun ystävä ja sukulaisperheissä sattui samaan aikaan kolme vaimojen ulosmarssia. Ryhdyin pohtimaan psykologisia syitä.
Heitin tämän jutun tänne koska täällä varmaan anonyymeinä voisin kuulla tosikertomuksia naisten itsensä kokemana.
Olen kokenut omassa elämässäni avioeron, mutta en syytä itseäni. Rakkausavioliitto puoleltani päättyi shokkieroon. Mieheni oli be-seksuaali. En väitä, etteikö hän olisi rakastanut minua, mutta en voinut jatkaa.
Minulla itselläni meni kymmenen vuotta selvitellessäni omaa naisellisuuttani.
Nyt olen vahva ja hyvin tasapainoinen. Lapseni tietävät totuuden ja isä on heille tärkeä ja rakas
Kiitos sinulle ja hienoa, että olet päässyt kiinni elämän sykkeeseen..
Aika rankalla rytäkällä meidänkin liitto loppui... puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen mies jalusi lopullisen eron.. Sen saatuaan meni puolitoista kuukautta ja hän kihlautui, joten tiedä kenen olisi pitänyt olla mustasukkanen kenestä lopun perin...
Mutta onneksi elämä jatkuu ja on ollut todellisia ystäviä joiden kanssa on voinut pitää yhteyttä puolin ja toisin.. Sekä se on hyvä asia, että lapset pitää isäänsä yhteyttä kaikesta huolimatta..
Olen paperilla yksinhuoltaja (en halunnut exän kanssa yhteishuoltajuutta kaiken jälkeen), mutta omasta mielestäni olen vain huoltaja, koska onhan heillä myös isä joka maksaa elatusmaksuja ja saa olla niin paljon lastensa kanssa kun haluaa..
Jaksamisia kaikille päivä kerrallaan, sillä me kaikki olemme arvokkaita ihmisiä..
Kiitokset tarinoista.Auttavat aukaisemaan silmät.
Ei se ole kaikki mitä ulkopuolisille näyttää.Se pitäsi aina muistaa tässä elämässä.Oikeita tarinoita eivät tiedä kuin osalliset, mutta siitä huolimatta kaikki on aina tuomitsemassa ja luulevat tietävänsä mitä tapahtui.
Ei muuta kuin voimia kaikille joita elämä on päähän potkinut ja ajatus, että kyllä elämä aina oikaisee vääryydet...joskus myöhemmin ehkä, mutta lopulta kuitenkin.
Kuulostaa tutulta vaikka toisinpäin! Miesystäväni on kokenut saman. Halusi lapset- väkivaltaiselta alkoholisti vaimoltaaan! Eipä heti saanut nainen eli juoden naiden ja hoitamatta lapsiaan kunnolla. Mies muutti muualle asunnosta joka oli hänen nimellä. Maksoi kahdet vuokrat ootellessa uutta asuntoa. syy miksi näin- ettei lapset enempää kärsis!
Aikaa kului- lopulta lapset isälle- kaikki kolme! ÄITI KATKERA HAUKKUU JA VIHAA MUA JA EXÄÄ.MIKSI- ME ALETTIIN OLLA KUN HE EROSSA!!!
Lapset rauhoittuneet heidän ja isin elämä kohdallaan!
Mitä tehdä meidän suhteelle minä myös yksinhuoltaja!