Onnettomuuteni

.tia.

kuukausi sitten jouduin onnettomuuteen tullessan töistä, suojatiellä auto ajoi päälleni 80/h. Itse en muista asiasta mitään niin kun en mitään onnettomuudesta.

Minulle kävi tarpeeksi huonosti, jouduttiin leikkamaan lantiosta laitettiin metalli levy. Lääkäri meinasi että minua ei leikata koska olen lähes 18 vuotias ja "nuoruus voi parantaa minut." Niin ei kuitenkaan käynyt en maannut 6viikkoa sairaalassa.

leikkauksen jälkeen olin kolme päivää koomassa enkä tiennyt edes nimeäni kun heräsin.En muistanut edes ystäviäni jos perheeni ei olisi tullut ja tuonut minulle tarvittavia tavaroita sekä puhelimeni.

Pääsin viikossa pois sairaalasta koska pyysin.En olisi pystynyt olemaan sairaalassa enempää. Nyt kävelen keppeillä 2 kuukautta mutta tiedän että marraskuun loppu vaiheessa, lääkärit toteavat minun tarvitsevan vielä sauvoja sekä olemaan "puoli vammaisena."

Kaikkein vaikeinta onnettomuudessani oli se, meinasin kuolla olin todella lähellä sitä. Onnettomuuteni vaikuttaa minuun suuresti eikä monet pysty ymmärtämään sitä.

Aivot sekä pää minulla on vaurioittunut ei tietenkään näkyvästi vaan sisäisesti. Kun pääsin kotiin en muistanut kissojeni nimiä, en oikeastaan mitään.

Kiusallisinta tässä on kuitenki se että sisareni, perheeni kutsuvat minua vammaiseksi ja kohtelevat minua myös sillä tavalla.

Poikaystäväni kohtelee minua kuin voisi / pystyisi liikkumaan. kyllä minä kävelen keppeillä vain.

Ehkä hirveitä on se että on paikkoja jonne en voi mennä, on paikkoja jotka on tehty vain ihmisille eikä tämmöisille jotka ovat erillaisia. myös se on hirveää kun tutut läheiset ihmiset ajattelevat eri tavalla kuin ennen.

3

1610

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on hyvin

      erilainen kuin sinun, mutta yhtymäkohtia löytyy. Luulin aidosti jääväni liikuntarajoitteiseksi. Nyt puoli vuotta myöhemmin huomaan, että rajoitteet ovat päässäni. En edelleenkään uskalla hypätä lentokoneesta, kuten en ennen vammautumistanikaan, mutta tiedän ettei se ole kropasta kiinni. Oma asenne ja se mitä pääkopasta löytyy ratkaisee.

      Eli tämän voi aasinsillan kautta liittää myös sinun tilanteeseesi...asenne ratkaisee. Älä haaveile ihmeparantumisesta, mutta ole realistinen! Voit vielä parantua täydellisesti fyysisistä vammoista. Asenne tekee paljon. Ja jos käy niin, että rajoitteita jää niin siinäkin asenne ratkaisee...teet parhaasi ja olet onnellinen siitä ettei käynyt huonommin.

      Muistinmenetys on hirveä asia. Itseltäni puuttuu vain vajaa puoli vuorokautta ja se oli vaikeata hyväksyä. Kun on kuitenkin ollut itse paikalla, niin ei ymmärrä kuinka ei muista. Aluksi hukassa oli enemmänkin (ei mitään sinuun verrattavaa), mutta ajan kanssa osa on tullut takaisin. MUistin laukaisi paikat joissa tuona päivänä kävin. Ja kukaan ei ymmärrä, kuten en voi ymmärtää sinun tilannettasi kun en ole siinä ollut.

      Perheesi kohtelee vammaisena...millälaillà? Auttavatko kaikessa? Huono vitsi jos kutsuvat vammaiseksi, mutta voivat tehdä sen kaikella rakkaudella. Ja heille voit varmasti sanoa, että nyt loppuu tuo vammaiseksi kutsuminen. Heille oli varmasti kova paikka tuo kolarisi ja pelästyivät. Nyt haluavat auttaa kaikin mahdollisin tavoin.

      Muista, että kävi kuinka kävi niin Elämä kantaa!

    • läheisiä

      Uskomatonta, että läheisesi kohtelevat sinua noin.Ei voi olla totta!Olen todella pahoillani sinun puolestasi.Koita kuitenkin jaksaa.Voi viedä tosi kauan toipua ja jos sinua kohdellaan noin, voi olla että toipuminen henkisesti vie lopun ikää.Voimia sinulle!

    • Minä vaan

      Hei,
      olen myös joutunut liikenneonnettomuuteen, mutta lievemmin. Olen ollut kuntoutuksessa pitkään joka tuonut helpotusta arkeen. Samalla tuskaa, sillä kuntoutuksessa tehdään kaikki mahdolliset testit ja kokeet.

      Sinun kannattaa hakeutua vielä kuntoutukseen, parhain paikka mielestäni on Käpylän kuntoutuskeskus Helsingissä. Paras ja huolehtivaisin henkilökunta ja mukavat ihmiset.
      Suosittelen lämpimästi.

      Toivottavasti olosi paranee mahdollisimman pian. Liikuntakykyyn kannattaa satsasta ja panostaa harjoituksilla. Käpylässäkin oli tapauksia, jotka olivat päässeet pyörätuolista pois pitkällä sinnikkyydellä.

      Onnea kuntoutukseen! Hae Käpylään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1792
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      866
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      93
      600
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe