Haluan lapsen, mutta mies ei - vielä. Minulla on ikää jo 30 ja risat, joten kovin loputtomiin en enää voi odottaa, jos joskus haluan haaveeni toteuttaa.
Vauvakuume on minulla aivan hirmuinen, mutta miten tuon miehen saisi innostumaan? Vai missävaiheessa on syytä luopua toivosta (miehen/lapsen suhteen). Rakastan miestäni enkä haluaisi erota, mutta onko meillä edes yhteistä tulevaisuutta, jos haluamme aivan eri asioita elämältä.
Ja mitä se hemmetin "ei nyt ihan vielä" ylipäätään tarkoittaa...
Vauvakuume on minulla aivan hirmuinen, mutta miten tuon miehen saisi innostumaan? Vai missävaiheessa on syytä luopua toivosta (miehen/lapsen suhteen). Rakastan miestäni enkä haluaisi erota, mutta onko meillä edes yhteistä tulevaisuutta, jos haluamme aivan eri asioita elämältä.
Ja mitä se hemmetin "ei nyt ihan vielä" ylipäätään tarkoittaa...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä se miehien "ei ihan vielä" saattaa kestää hamaan tulevaisuuteen saakka.
Vastuu ilmeisesti pelottaa.
Ja yleensähän niillä ei ole edes kunnon syitä tähän odotteluun.
Mutta minkäs teet kun ei niitä pakottaakkaan voi.
Kuinka tosissaan olete asiasta puhuneet? Kannattaisiko sinun ottaa asia kunnolla esiin ja keskustella kunnolla miehesi kanssa. Äläkä päästä sitä sitten kiertelemään pois aiheesta...
Keskustelkaa kummankin odotuksista ja käsityksistä vanhemmuudessa. Erityisesti keskustelkaa siitä, miten aijotte järjestää arjen pyörityksen. Miehellä ja sinulla voi olla varsin erilainen käsitys lapsiperheen arjesta, lapsen rahoittamisesta jne. ja hän vastustaa ajatusta lapsesta sen takia.
Tiedän myös tapauksen jossa mies ei halunnut osallistua lapsen käytännön hoitoon eikä siksi halunnut lapsia. Nainen ja mies sopivat niin, että lapsi hankitaan, mutta se on äidin "juttu". Eli äiti hoitaa ja vastaa kuluista hieman isää suuremmalta osalta. Näillä ehdoin mies suostui lapsen siittäjäksi. Sitä en tiedä miten parilla myöhemmin meni. Kyllästyikö esim. äiti lapsen hoidosta vastaamiseen tai innostuiko isukki kuitenkin lapsen hoitamisesta.
On asiasta puhuttu. Ja mies on ollut varsin tietoinen siitä, että haluan lapsia ihan suhteemme alusta lähtien. Silloin ei toki ollut se oikea aika, kun opiskelutkin oli minulla vielä kesken.
Tosin nykyisin keskusteluyhteys tuntuu katkeavan täysin, kun vaan mainitsenkin sanan lapsi tai vauva. Kiertelee ja kaartelee vaan kun yritän puhua aiheesta.
Tiedänhän minä itsekin, että lapsi muuttaisi meidän elämää melkoisen radikaalisti. Ehkä mies ei vaan halua sitä. En tiedä, kun ei hän voi sitä minulle kertoa. Turhauttaa.
se asia, miten lapsi kokee sen, että toinen vanhemmista ei ole juurikaan hänestä kiinnostunut.
Eivät lapset tyhmiä ole, eivätkä leluja.
Äiditkö muka epäitsekkäitä?
Kuinka kauan tätä asiaa on teillä ylipäätään vatvottu, eli milloin otit puheeksi?
Meillä myös ikää yli 30 v. kummallakin. Siitä, kun vauva-asian otin ensimmäisen kerran puheeksi meni reilu vuosi ennen kuin sitten alettiin yrittää. Sen verran ukko tarvitsi aikaa asian pohdiskeluun.
Siis meilläkään mies ei halua ja asiasta on puhuttu vakavasti (miun mielestä vakavasti..) noin vuoden ajan. Jätin pilleritkin silloin jo pois..
Mutta vielä ei ole mies innostunut.. Vähän on ollut luvassa, että jos ensi kevätpuolella..
eli yritän nyt malttaa loppuvuoden ja sitten alan perätä loppuvakavia keskusteluja..
Ikää 30v ja työasiat yms on kunnossa.
Omaa taloa ei ole, mutta miusta se ei oo olennaista, vaan yhteinen tahto. Ei raha kaikkee ratkaise, onhan ennenkin vähemmälläkin rahalla pärjänneet..
Mutta malttaminen on ajoittain tosi rankkaa, kun oma järki ei keksi mitään syytä, miksi pitäisi vaan odottaa! Miksei voisi jo yrittää!
Ja kun vielä sukulaiset ja tutut painostaa...
Mutta tsemppiä meille kaikille!!
Paistaa se päivä risukasaankin!! ;o)
Miehillä ei välttämättä ole samanlaista "tarvetta" vauvakuumeelle kuin naisilla ja kypsyminen asiaan voi olla tuskallisen paljon hitaampaa! Meillä mies meni lapsiasiasta pitkään takajaloilleen ja nyt useita vuosia myöhemmin olisi sittenkin haluamassa lapsen. Kun miehelle tulee tarpeeksi ikää, niin silloin viimeistään asia ponnahtaa pintaan. Mies huomaa, että keski-ikä kolkuttaa ja lapsi voisi sittenkin olla kiva...
Elämänne saattaa olla juuri nyt helppoa ja mukavaa ja mies ajattelee, että lapsi sotkisi kuvioita liiaksi. Hän saattaa pelata "ei ihan vielä"-kommentilla lisää aikaa itselleen. Ehkä hän miettii vielä lapsiasiaa tai on jo päättänyt, ettei halua lapsia, mutta ei uskalla sanoa sitä sinulle ääneen, koska pelkää menettävänsä sinut. Tai sitten hän haluaa lapsen, mutta pelkää isäksi tulemista ja vastuuta lapsesta eikä osaa puhua tunteistaan.
Keskustelemalla vaan saa selville nuo asiat! Voit kokeilla kepillä jäätä ja todeta, että asia pelottaa sinuakin. Et sinä ole valmiiksi äiti, vaan siihen kasvetaan, samoin isäksi. Se on varmaan jännittävin, raskain, iloisin ja mielenkiintoisin matka, jonka ihminen elämänsä aikana kokee. Miksi siitä pitäisi jäädä paitsi..?
Eniten pelkään juuri tuota, että mies sanoo "ei ihan vielä" vain sen takia koska ei uskalla sanoa ettei halua lapsia ollenkaan.
Lapsiasia ponnahti pinnalle ekan kerran noin puolitoista vuotta sitten. Olen kuitenkin halunnut antaa miehelle sulatteluaikaa, enkä ole siis päivittäin jankannut asiasta. Silti tuo kehtaa sanoa, ettei ole ehtinyt asiaa vielä miettiä...
Nyt vaan minulla on sellainen tunne, etten enää kestä tätä epätietoisuutta. Haluaisin sen kyllä/ei vastauksen. Eli kai se pitää vaan yrittää keskustella asiasta, muuten en taida selvyyttä asiaan saada.
Jep, tiedän tuon pelon... Tuntuu pahalta, kun ei pääse selvyyksiin toisen oikeista ajatuksista. Epätietoisuudessa eläminen on kamalaa pidemmän päälle!
Tuossa asiassa sinun tulisi saada tietää totuus miehesi suunnitelmista ja ajatuksista, sillä asia koskee niin paljon sinuakin. Miehesi tietää, että haluat perheen, mutta jos hän ei halua ja sanoo vain "ei ihan vielä", niin se on melkeinpä petos. Epäreilua mielestäni sinua kohtaan!
Tsemppiä ja rohkeutta keskusteluihin!
Meilä tilanne tämä: vajaa 3-kymppisiä,mies vähän nuorempi. Yhdessä monta vuotta ja talokin hankittuna. Olemme vauvakeskustelut käyneet jo alussa ja puhuttu että sitä katsellan sitten kun aika on oikea. Minulla todettiin endometrioosi 3v sitten ja aihe nousi esiin. Mies ei valmis, enkä kyllä minäkään. No nyt sitten minä olisin valmis. opiskelut takana, vakituinen työ,talo, ystävillä alkaa olla vauvoja.Oikea aika ja biologinen kello tikittää.
Nyt käyty keskusteluja asiasta. mies nauttisi "vapaasta elämästä" vielä muutaman vuoden mutta myöntää että tilanne tuskin miksikään muuttuu parissa vuodessa.Siltikin iso sitoutuminen lapseen jännittää ja pelottaa vauvan tuomat muutokset elämässä. Hän myöntää olevansa "itsekäs" tässä asiassa.Hän ymmärtää nyt että mun kohdalla ei kannattais enää ootella koska olen pian 30v ja kun on tuo endometrioosi (lievänä onneksi).
Mulla on nyt hirveä vauvakuume ja tiedän ettei se nyt taida mennä ohi. Mieskin huomasi sen, että nyt on tosi kyseessä. Minä olen lupautunut ottamaan "enemmän osaa" vauvan elämässä jäämällä vanhempainvapaalle ja hoitovapaalle, osallistuen lapsen puistoon ja kerhoihin viemiseen, harrastuksiin jne jne. ja meidät tuntien se näin olisikin, olen sellainen kodin hengetär ja mieheni ei niinkään. Ihana ja rakastava isä hänestä tulisi, sen tiedän, mutta arjen pyöritys ois enemmin mun heiniä.
Nyt olemme päättäneet jättää asian ylemmän tahon päätettäväksi ja katsoa tuleeko vaavia. Pikkuisen mua kalvaa se että olen taivutellut miestäni päätökseen, mutta kun vuosia ei voi ootella ja kun ei oo varmaa tietoa että iskisikö häneen oikea vauvakuume koskaan. Uskon kans että naisilla se tulee helpommin ja ainakin syvemmin, kuin biologinen tarve. Ja syvästi uskon että hän on onnesta soikeana jos pienokainen ilmottaisi tulostaan. Muuten en tähän uskaltaisikaan ryhtyä jos olisin epävarma että saisiko vaavi kaksi rakastavaa vanhempaa!!
Eli nyt katsellaan miten käy. Voihan olla että haikara lentää ohikin. En pidä lainkaan itsestäänselvänä että raskaaksi tulen. Toiveet ovat kyllä suuret. Nyt olisi hyvä aika.