Sitten kirjoittelee/piirtelee käsivarsiinsa kaikkia kauhutekstiä. Haluan kuolla, tappakaa minut, kukaan ei rakasta minua, olen huoran kakara ym. ym.
Sitten myös kirjoittaa että "en viiltele käsivarsiani siksi että se ottaa kipeää tai että haluan kuolla vaan siksi kun veri maistuu niin hyvältä ja on ihanan niin väristä.
Käsivarret ovat kuin pyykkilauta koska viiltelyä on ollut jo reilut vuoden päivät.
Viimeinen viikonloppu tapaaminen oli täysin katstrofinen ja suuri pettymys.
Sen jälkeen bioäiti on soittanut vain humalaisena.
Ja näin myös viiltely lisääntyi ja käytös muuttui hälläväliä tyyliksi.
Mitä tekisitte tällaisessa tilanteessa.
Terapiassa nuori neiti käy viikottain, mitä siellä puhuu on sitten eri asia.
Kommentoi joskus terapiaa ett taas putosi iso kivi sydämeltä.
Sitten myös kirjoittaa että "en viiltele käsivarsiani siksi että se ottaa kipeää tai että haluan kuolla vaan siksi kun veri maistuu niin hyvältä ja on ihanan niin väristä.
Käsivarret ovat kuin pyykkilauta koska viiltelyä on ollut jo reilut vuoden päivät.
Viimeinen viikonloppu tapaaminen oli täysin katstrofinen ja suuri pettymys.
Sen jälkeen bioäiti on soittanut vain humalaisena.
Ja näin myös viiltely lisääntyi ja käytös muuttui hälläväliä tyyliksi.
Mitä tekisitte tällaisessa tilanteessa.
Terapiassa nuori neiti käy viikottain, mitä siellä puhuu on sitten eri asia.
Kommentoi joskus terapiaa ett taas putosi iso kivi sydämeltä.
Vastaukset 32
Vanhimmat
ihan siitä, ettei saa olla oman äitinsä kanssa. Kuka ei alkaisi juopottelemaan, jos oma lapsi viedään? Lapset kuuluvat äitiensä syliin.
kana vai muna. eli juopottelu vain lapsen "vieminen"..
No en minä ainakaan alkanut juomaan kun lapseni sijoitettiin.On niitä rakentavimpiakin tapoja korjata tilannetta.
voi näppärästi saada lapsensa pois aiheettomasta huostaanotosta?
todistajien/todisteiden kanssa kumota joka ikisen mielikuvitusväitteen, joita sossut ovat sinusta väsänneet. Tiedän kyllä, että se voi joskus olla lähes mahdotonta ja sossunhan ei ole väitteitään tarvinnut oikeiksi todistaa ikinä.
Esim. sellainen heitto kuin kyvyttömyys vanhemmuuteen voi sisältää ihan mitä vain kuulijan mielikuvituksen mukaan, eikä todisteita tarvita. Sitä on käytetty myös hoidollisten huostaanottojen yhteydessä, että ihan tiedoksi vain. Totesin itse aikanaan sossulle, että: "Tässähän voitaisiin kirjata kyvyttömyys vanhemmuuteen ihan vain siksi, että äiti ei ole psykiatrian erikoislääkäri." Sossu myönsi, että niin voitaisiin.
Olen nähnyt papereita, kun monen muun kohdalla vastaavassa tilanteessa on tehty niin, meidän kohdalla huostaanoton syy kohtaan laitettiin lapsen epikriisi sairaalan tutkimusjaksolta. Eikä siinä mitenkään syytetty minua kasvatusvirheistä, että olisin sairastuttanut lapsen. Päinvastoin, kehuttiin, miten äiti oli tiiviisti sitoutunut lapsen hoitoon ja yhteistyö oli joka suhteessa toimivaa.
Itse sain kuitenkin lapsen lopulta hyvin näppärästi pois tuosta aiheettomasta huostaanotosta, koska jatkohoitopaikaksi suunniteltu lastenkoti oli hoito- ja kasvatustavoiltaan alle kaiken arvostelun. Mutta yleensä hoidollinenkaan huostaanotto ei purkaannu, vaikka lapsi jäisi täysin ilman tarkoitettua hoitoa ja häntä kohdeltaisiin miten kaltoin tahansa. Voi olla, että sossu on vaihtunut ja uusi työntekijä lukee papereista sijoituksen syyksi esim. juuri tuon kyvyttömyys vanhemmuuteen. Epäilykset heräävät, sillä nuo sanat voivat sisältää mitä vain, eikä uusi työntekijä rohkene purkaa huostaanottoa, vaikka se todellakin olisi lapsen edun mukaista monessa tapauksessa.
Tilanteet ovat niin mahdottoman erilaisia, että suoraa yksioikoista vastausta ei kysymykseesi pysty antamaan.
hoito, terapia ja lastensuojelu hänen kohdallaan ei sit vaan toimi. Joku taho ei osaa hommaansa hänen "tiimissään".
Se taho hänen " tiimissään" joka ei homaansa osaa, taitaa olla biologinen äitinsä. Tuossa näkee sen, että kuinka vaikeaa on auttaa lasta, kun kaikki ei ajattele lapsen parasta. Mä en ymmärrä, miksi tuollaisissa tilanteissa tapaamisia ei vähennetä, kun tapaamiset vie vain huonompaan suuntaan lasta.
niin asiantuntevaa kommenttia että...
Ei muuta kuin tapaamisia vain pois, oli tapaus kuin tapaus, se on ensimmäinen ja viimeinen, mitä sijari keksii, aamen.
Niin minullekin sijaispaikassa rähistiin, että lapsi on tavannut liikaa äitiään, kun niin vaikeasti oireilee, voi voi.
Sijaishuoltopaikka sai pitkän nenän, kun huostaanotto purettiinkin parin kuukauden sisällä tuosta ihmettelystä. Kaikki on mahdollista auringon alla, eikä se äiti siellä kotona aina ole kaiken pahan alku ja juuri, vaikka moni sijari niin mielellään niin näyttää ajattelevankin.
sillä näitä asioita kokematon ja siinä arjessa elävä ei helposti osaa ajatella lapsen elämän tilannetta ja sen hankaluuksia oikealla tavalla.
Mistä sinulla olettamus että sijarit "-mielellään niin näyttää ajattelevankin että se äiti siellä kotona on kaiken pahan alku ja juuri.
Kyllä on kyse lapsen hyvinvoinnista ja siitä asenteesta miten suhtautua tilanteessa kun lapsi oireilee selvästi bioäidin toilauksista.
Onko esim. oikein jos lapset bioäidin luona ja saavat ruokaa vain kerran perjantai iltapäivästä sunnuntai iltapäivään. Syy että äidillä ei ollut rahaa vaikka rahaa sai äiti kontolle aika rutkan määrän. Eivätkä käyneet edes elokuvissa vaikka siihenkin saivat rahat. Eikö tällaiseen lapsi/lapset saisi reagoida ja oireilla.
Onko sekin sijaisvanhempien syytä kun lapsi voi huonosti tällaisista kokemuksista eli pettymyksistä.
ei voi sanoo paitsi nuori haluaa rakkautta ja tasaista rauhallista ja turvallista elämää. Terapian jatkuvuus tärkeää. Toivottavasti ei kaveripiirissä ole muita viiltelijöitä tai masentuneita. Pystyisikö harrastamaan jotain, vai tarviiko lisää aikaa parantuakseen ? Vahvista lapsen itsetuntoa ja ylpeyttä omasta perimästään. Olisiko vanhemmista kuvia ? entä lapsesta lapsena ? Pystytkö käymään lapsen kanssa läpi hänen tähän astisen elämänsä ? Vai ovatko asiat todella tuskallisia ? Nää nyt on vaan mun ajatuksia ulkopuolisena.
autoja, te riitelette kuka parempi äiti. Ja näsitä asioita seuranneena tiedän ken toista morkkaa on tella se ( enpä muista raamatunpätkää jossa tästä kerrotiin.) Vertaan n'äitä sijaisäitjaä iakoinani tavattuihin "hiekkalaatikkiäiteihin" mityä suuremmat ongelmat sitä suurempi möly (ja itsensä korostaminen). HUOm. lastani ei ole huostaanotettu ja eikä aijotakaan. Yx ihmettelijä vaan (ja veronmaksaja).
kun jaksan ja ehdin.
Olemme tänään olleet tytön kanssa puolipäivää ensiavussaa. On elämä surkeaa kun se tähän pisteeseen ajautuu. Suljetulle osastolle ei voinut jäädä koska oli tilanpuute ja uskomme että pärjäämme tässä kotona. Päivystämme yön vuoronperään olemalla valveilla. Olemmehan ammattilaisia joten siinä saa sitten näin lisää vastuuta "toisen lapsesta".
Bioäiti soitti (humalassa) aamupäivällä ja se vei lapsen täysin masennukseen.
Nyt lapsi kysyi että voiko hän sanoa äidilleen että ei halua eikä jaksa kuunnelle äitiään.
Kyllä voit, myös että päätöksen teet sinä itse ja me tuemme sitä mikä on sinun hyvinvoinnille eduksi.
Eipä tämän enempää tänäiltana.
ja nyt hän sitten kirjoitti sähköpostia sossulle ja kertoi ajatuksensa miten haluaa nyt jatkaa rauhassa omaa elämäänsä niin kauan että äiti saa elämänsä järjestykseen ja on raitis silloin kun soittaa.
Pyysi sossun phumaan äidin kanssa ja että ottavat sen vakavsti äidin kanssa keskustellessa.
Muuten yöt meni tytön ikiessä ja siinä juteltiin asioita joista ei ennen ole saanut puhua.
Lapsi on siis aikuisen bioäidin uhri tavalla jota lapsen ei tarvitse kokea ja elää, vaan lapsen oikeus on olla lapsi lapsena.
Tämä tyttö on kaiken moniongelman lisäksi joutunut olemaan aikuinen joka on ottanut huolen äidistään ja ei ole saanut lapsen tarpeita tyydytettyä.
ja yrittää auttaa itseään. Voisiko olla niin, että hän muuttaa pahaa oloaan siedettävämpään muotoon eli fyysiseksi. Häneltä puuttuvat sanat millä kertoa mitä hänelle on oikein tapahtunut.
Minä tekisin niin, että en väheksyisi ollenkaan hänen tapaansa kertoa pahasta olosta. Sanoisin hänelle, että puhutaan ei viillellä ja että olet itsekin ollut nuori ja ymmärrät.
No minä taas tämän kirjoittaja olen bioäiti jolla lapset huostassa. Taisin huomata että omalla lapsellani olisi ollut arpi, jonka hän tietoisesti minulle näytti ikäänkuin vahingossa korjatessaan hihaansa, sijaisvanhempien läsnä ollessa. Ollut huostassa monta vuotta, eikä tule toimeen sijaisvanhempien kanssa. Hänen sijaisvanhempansa eivät ole asiasta minulle puhuneet vaan ilmeisesti salailevat. Tapaamiset on valvottuja joten en pääse puhumaan lapsni kanssa asiasta. Mutta noin puhuisin, että hän voi sanallisesti siirtää tuskansa itseltään pois minun kannettavakseni ja vapautua taakastaan.
Tuosta bioäidin käytöksestä en oikein osaa sanoa, hän juo tai lopettaa. Sen kanssa teidän on elettävä kun ette bioäidin puolesta voi päätöstä tehdä.
oletettavasti keskivaikea tai vaikea masennus.
Ei kukaan huomion halusta viiltele. Hänellä on paha olla, jos taustalla on traumoja joita ei psyyke pysty kohtaamaan tai pelkotiloja silloin fyysisen kivun tuottaminen vie ajatukset pois sen aiheuttajasta!
Tarvitsee hoitoa, huolenpitoa, välittämistä, kuuntelemista, läsnäoloa, turvaa ja rakkautta! Rajoittamista, teräaseiden yms. suhteen. Arvet jää ikuiseti mikäli ensiapua on tarvittu. Mielestäni olisi jo osastohoidon paikka ja psykiatrin arvio tilanteesta. Huom. nuorisopsykiatrin.
Onko lapsi minkä ikäinen? Taustalla päihteitä?
Minkälaista terapiaa, vaiko sairaanhoitajaa tapaa?
osastohoitoon ihan itse. Etko pönttöpää lukenut, että tytön ongelma on äitinsä, sillä varauksella että aloittajaan on uskominen.
Ja eikö tyttö ole pyytänyt sossuilta, ettei äiti humalassa ottaisi yhteyttä.
Joten mene tutkimuksinesi ja hoitoinesi omaan pääkoppaasi, apu on lähelläsi, lähempänä kuin arvasitkaan!
on traumoja ja hänellä on paha olla eikä niistä asioista saa puhua mitään. Sen on lapsi kertonut jo 12 vuotiaana.
Hän on ajautunut myös siihen tilaan että huomion ja säälin herättäminen häntä kohtaan toisissa ihmisissä on jotenkin sairasta. Hän näyttää niitä arpia ja tuoreita viiltelyjä aivan julkisesti jos olemme jossakin ulkona. Silmin nähtäväsi hän nauttii siitä jos joku kommentoi niitä arpia.
Hän kokee että ei muuten tule hyväksytyksi jollei ole kaikenaikaa keskipisteenä ja häntä pitää kaikkien kuunnella kaikenaikaa. Näin koulussa kuin muuallakin. Miksikö tällainen tarve olla keskipisteenä. Siihen on omat selvät tiedot mikä ne on saanut aikaiseksi.
Emme ole rajoittaneet teräaseiden olemassa oloa se kuuluu meidän perheen arkeen elää mahdollisimman normaalisti. Kyllä hän niitä partakoneenteriä ja lasinpaloja löytää joten turha kotonakaan piilotella tavallisia leikkuuveitsiä. Puukot on kyllä lukkojen takana samoin kaasusytkärit takavarikoidaan heti kun niitä löydetään. Kokoelma on jo 30 sytkärin luokkaa. Sekin jo paljastaa että on melkein turhaa niitä takavrikoida mutta me markkeeraamme että missä se raja menee mikä on hyväksyttyä ja mikä ei.
Ei hätä otettu osastohoitoon noin viikko sitten vaikka näin olisimme halunneetkin.
Kun jouduimme taas kääntymään akuutti tilanteessa Nuorisopsykiatrian poliklimikalle.
Tapasimme mielestäni nuorisopsykiatrian poliklinkalla hyvän lääkärin joka jututti tyttöä ja teki todella hyviä suoria kysymyksiä ja antoi selvät neuvot tytölle ja meille.
Nyt sitten onkin mennyt aika hyvin ja tyttö miettii asioita aivan eritavalla kuin ennen.
On vain kysymys kuinka kauan tätä edistystä parempaan kestää ja onko se pysyvää toipumista.
Lapsi/nuori on 15 vuotias, huostaan otettu jo 5 vuotiaana. On moniongelmaine kuten alkoholisti äidin lapset usein saattaa olla.
Meillä asunut kohta seitsemän vuotta.
Taustalla päihteet molempien vanhempien puolelta. Isää ei ole edes tavannut koskaan. Bioäiti aloitti päihteiden käytön jo 13 vuotiaana. Ja on sekakäyttäjä nykyään. Hän on aivan rappiotilassa eikä näytä toiveikkaalta se hänen elämän kulku.
Terapia on nuorisopsykiatrian klinikalla saamaa terapiaa. jossa myös me sijaisvanhemmat käymme.
Bioäitikin käy kaksikertaa vuodessa ½ tuntia yksin (jos tulee) ja ½ tuntia tyttärensä kanssa. Sitten me muut jolloin on suuri palaveri samaan aikaan kaikkien osapuolien kesken.
Tytöllä myös henkilökohtainen kouluavustaja joka on tukena eri tilanteissa pääasiassa kaverisuhteiden kannustamisessa sekä muissa tärkeissä tilanteissa.
kovinkaan kauaa.
Nyt ollaan jälleen tilanteessa joka ei ole millään tavalla nuoren toiveikasta elämää. Siitä puuttuu se tulevaisuuden haaveeilu ja suunnittelu.
Tuli tilanne kun tyttö viilteli käsivarsiaan ja kun sen sain nähdä niin sanoin että miksi teet noin viillä pitkinpäin niin ei tarvitse viiltää sen enempää.
Meni vuorokausi ja tyttö kysyi että miksi pitäisi viiltää toisinpäin. Selitin hiukan mutta jätin kuitenkin hänelle itselleen mittimis aihetta.
Kysyn tietenkin että mikä hänet saa ajattelemaan näitä itsetuhoajatuksia, miltä se hetki tuntuu kun viiltää avohaava, miltä tuntuu sen jälkeen helpottaako vai onko pahempi olo.
Me näemme usein sen tytön olosta että hän on eristäytynyt ja ei hae kenenkään seuraa, silloin on sekoitettu tilanne tekemällä jotakin yhdessä ja saatu mielenkiinto kohdistettua muualle. Mutta nämä hetket ei ole aina mahdollisia vaan yöt ovat pitkiä ja mustia.
Sanoimmekin nyt että pidä huoneesi ovi auki jos on pahamieli. Mekin pidämme huoneemme oven auki.
Hän itkee ja sanoo että ei voi puhua asiasta mikä hänen miltään painaa.
Aikaisemmin olemme kieltäneet häntä sulkemasta huoneensa ovea kun on ollut tilanteita jolloin vaara vahingoittaa itseään on ollut selvä ja vakava. Tällainen tilanne on ollut jo yli vuoden.
Olemme vuoronperään istuneet öitä ja valvoneet kuin henkivartiat, sitten tyttö on itse sanonut että ei teidän tarvitse minuntakia valvoa. En ota henkeä itseltäni. Eikä me sitä voitaisi estää jos hän sen haluaisi tehdä. Mutta kuitenkin rajoitamme että ei enmpää sotke sänkyään verellä ja jätä näitä teon muistuttamis merkkejä.
Usein hän on viilltänyt itseään koulussa on poissa tunneilta ja kukaan ei tiedä missä hän on.
En tiedä kannattaako kertoa lisää tämä on ehkä vain omien ajatuksieni tyhjentämistä ja toivon että ei kenelläkään muulla sijaisperheellä ja bioperheillä ole näin vaikeita tilanteita. Silti en ole kertonut niitä muita vakavempia juttuja tytön elämän eri vaiheilta sekä nyt ja tässä tilanteita.
Me olemme auttaneet lasta saamaan kodin jossa elää turvallisesti ja "normaalia" lapsen/nuoren elämää.
Sitten olemme auttaneet hätä saamaan apua koulutetulta henkilökunnalta joka on toiminut ongelmiin nähden aika hyvin. Muutoksia todella on vuosien aikana tapahtunut.
Nyt on se vaihe kun tyttö ei halua olla missään yhteydessä biologiseen äitiinsä. Olihan viimeinen tapaaminen niin järkyttävä että se kait vie aikaa toipua ja työstää asiat itselleen.
Tämä tytön tekemä päätös on mennyt erittäin hyvin ja ehkä tuo mukanaan sen rauhan jota hän todella kaipaa.
Me pidämme yhteyttä hänen äitiin vaikka useammin on päihtynyt äiti joka yrittää söklöttää asiaansa uudelleen ja uudelleen että ei se hänen syy ole jne... Pidämme puhelun lyhyenä ja asiallisena palaamme uudelleen joskus kännykkä viestillä kerromme tilanteesta.
Kohta on joulu ja valoa ei näy ...päässä.
viiltelystä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Viiltely
en tiedä onko faktaa vai fiktiota, mutta sääliksi käy sekä tyttöä että sijareita nyt. Onkohan sijareille annettu liian suuri pala purtavaksi noin suuren hädän keskellä. Kunpa sitä valoa tulisi tunnelin päässä jotenkin.
En saa mielestäni tuota viiltelevää tyttörukkaa enkä teitä sijaisvanhempia. Kuinka on mahdollista, että tilanne voi jatkua eikä kukaan pysty sitä muuksi muuttamaan. Kuinka on mahdollista, että se biologinen äiti voi luikerrella tytön mieltä pahoittamaan vaikkei tyttö itse halua häntä tavata.
Jos pitää paikkansa se, että viiltely tuo hetkeksi huumaamiseen verrattavan hyvän olon tunteen niin tuli mieleen, että myös juokseminen tuo hyvän olon tunteen, sitten kun siihen on jäänyt koukkuun. Itselleni kävi niin, että minä, joka en koskaan ollut ajatellutkaan hölkkääväni, ryhdyin turhamaisuuden puuskassani juoksemaan pieniä pyrähdyksiä (koska rupesin lihomaan, mitä en siedä). Aluksi hengästyin jo 200 metriä kipitettyäni, sitten rupesin jaksamaan pidempiä matkoja, kun välillä kävelin ja sitten taas pyrähdin juoksuun, lopulta juoksin jo 3 km putkeen ja tiedättekö mitä, minun oli PAKKO päästä juoksemaan, siitä tuli kuin huumetta ja sen jälkeen tosi ihana olo. En rääkännyt itseäni, vaan juoksin ainoastaan ihanissa ja kauniissa maisemissa. Juoksin vaan niin, että siitä nautin, en jyrkkiä ylämäkiä, koska juoksin omaksi ilokseni, en itseäni rääkätäkseni. Tapani mukaan ahnehdin sitten liikaa, kun kuntoni oli niin hyvä. Kuvittelin että voin juosta niin pitkälle kun läkähdyn, mutta se ei pitänyt paikkaansa. Sain, voitteko kuvitella, urheiluvamman, ja nyt joudun odottelemaan paranemista. Mutta jos se tyttö kokeilis, etuna on hyvä kunto, raitis ilma, vapauden tunne, ja kauniisti muodostuneet lihakset (ei muskeleita). Ostakaa hänelle kauniit juoksulenkkarit ja menoks. Mutta huom! ilman mitään valmentajaaa tai komentelijaa. Päästäkää hänet yksin juoksemaan, jotta hän saa tehdä kaiken omaan tahtiinsa juosta ja kävellä vuorotellen olematta kenellekkään tilivelvollinen. Siitä saa vereen kanssa hyvän olon pläjäyksen.
Joudutte turvautumaan kuntosalin juoksumattoon, kevättä odotellen, mutta kyl se silti kannattaa.
vain sen voisi jotenkin saada toteutetuksi.
Ei auta hyvät ja kauniit juoksukengät ei kauniit urheilutamineet. Hän ei ole koulussa ollenkaan jumppatunneilla. Syitä on keksinyt kaikenaikaa monskutkin on kaksikertaa kuukaudessa oli jumppaope hoksannut, polvi kipeä, peukalo venhtänyt, pää kipeä ym.
Ulos kuntoilu mielessä hän ei lähde sitten millään konstilla eikä kavereitakaan ole jotka hänet veisivät kuin vahingossa ulkoilemaan. Ulkoilu on tuolla kadunkulmassa olemista. Ja siellä sitten se porukka joka vetelehtii niin se ei ole ollenkaan suotavaa helposti saalistettavalle tytölle.
Meillä on sen vuoksi ympäristön asukkaiden kanssa tiukat säännöt ja rajat nuortemme kanssa ja on toiminut jotakuinkin hyvin.
Nyt me nostettiin seinäpystyyn ja on ollut vakavia keskusteluja eri tahojen kanssa. Tyttö joutunut miettimään omaa tilannettaan.
Eilen toi teräaseen jolla on itseään viillellyt ja sanoi että nyt lopetan viiltelyt tähän.
Yritämme uskoa vaikka se on hyvin vaikeaa.
No bioäiti soitti eilen ja tyttö vastasi puhelimeen koska numero oli vieras eikä äidin. Se oli yllätys hänelle ja meille koska oli sovittu että äiti ei soita ennen kuin lapsi itse soittaa.
Oli tosi vahva tyttö kun puhui äidilleen vakavia. Aivan kyyneleet meillä tuli silmiin kun ajatteli sitä äiti-lapsisuhdetta ja tilannetta missä tyttö elää.
Tyttö sanoi että äiti jos haluat pitää minuun yhteyttä ja tavata minua niin hae apua ja lopeta juominen. Myös kun soitat niin et saa olla humalassa.
No tyttö kertoi sitten mitä äiti siihen oli vastannut hän oli sanonut että "en halua".
Mitä siihenkin sitten voisi sanoa lohduttavasti ja samalla tukea tytön uskallusta ja vahvuutta olla kuin vanhemman asemassa laittamalla jyrkät ehdot omalle äidilleen.
Sanoin että katsotaan nyt kun äitisi on miettinyt sanomisiasi mitä hän tulee tekemään. Toivossa on aina hyvä elää.
Tiedämme kuitenkin että asiat siellä äidin elämässä menevät kovaa vauhtia vaan huonompaan.
Silti ihmeitä voi tapahtua.
Kuitenkaan asiat ei koskaan tule niin hyväksi että hän voisi saada lapsensa (3) omaan huostaansa. Bioäidillä on myös muita ongelmia joista diagnosit eikä paranemis mahdollisuuksia.
Tämä tyttö on todella suloinen hetkinä jotka on hyviä. Hänellä on niin paljon mahdollisuuksia selviytyä elämässään hyvin että niitä mahdollisuuksia haluaisimme hänelle antaa vaikka sitten laitoshoidon kautta. Tuntuu että me emme voi onnetonta lasta hyljätä vaan olemme aina valmiita olemaan hänen turvanaan meni miten meni.
Jos laitokseen joudutaan lapsi laittamaan niin silti pysymme vahvoina vanhempina täällä taustalla ja hänelle on kotimme avoin samoin kuin omille biologisille lapsillemmekin emme näe emmekä koe siinä mitää eroa.
No sanokaa kuitenkin, että juoksemalla voi saada samat fiilikset kuin viiltelyllä ja kauniin kropan kaupanpäälle. Olisi kauheeta, jos hän joutuisi laitokseen. Ja hänen ei tarvitse olla bioäitiään vahvempi, alkakoon vaan kilpaa pillitäämään puhelimessa biomutsin kanssa, ei se mitään haittaa. Mielestäni hänelle on sysätty liikaa taakkaa koko bioäidistä, joka selvästi kiusaa tytärtään tai on muuten vaan ampunut aivonsa päihteillä. Näähän tyypit on riippuvaisia läheisistään antamatta itse mitään, joten olis aika tosiaan panna stoppi tyttären emotionaaliselle hyväksikäytölle. Ei se mutsi mihinkään siitä mihinkään kuole tai jos kuolee, niin tytär ei sitä pysty estämään eikä ole vastuussa. Olkaa nyt vaan optimistisempia sen kuntosalin kanssa, koska siitä saa hyvät fiilikset, joita se tyttö viiltelylläkin hakee.
lohduttaa ja on vahvempi aivan oikeastikkin. Olemme kyllä saaneet isoja taakkoja poistettua lapsen harteilta ja on saanut elää lapsena aina palatakseen vaikka kolmevuotiaan tasolle sekin ymmärretään ja hyväksytään.
Tästä vastuun kantamisesta ja -ottamisesta on puhuttu hyvinkin paljon molempien kanssa mutta on kuin ei menisi jakeluun varsinkaan bioäidille.
Lapsihan elää äitinsä ehdoilla koska onhan äiti se rakkain ja tietenkin samalla kaivatuin ihminen jonka kuitenkin lapsi haluaisi pitää lähellään konstilla millä tahansa. Bioäiti kertoo huolensa lapselle ja näin sitten sitoo itseensä lapsen vielä enempi ja lapsi kuin säälistä sitoutunut äitiinsä vaikka siellä pohjalla on se rakkaus äitiin. Tämä tiedostetaan ja tehdään arjessa paljon asioita jotka antavat lapsen omaan elämään uutta näkemystä ja kykyä arvostaa omaa arvokasta ja ainutlaatuista minää. Mutta kun se on niin vaikeaa ja ongelmallista.
Puhuin juuri tytön kanssa siitä että hän voisi käydä kuntosalilla treenaamassa ja mikä siinä on pointti siis hyvät fiilikset ja hyväkuntoinen vartalo. Sehän myös kohottaa itsetuntoa joka on nyt täysin kateissa.
Hän nyt parasta aikaa soittelee jos saisi jonkun kaverin mukaansa kuntosalille jo menossa kolmas kaveri ja kait vihdoin tärppäsi ainakin mitä kuulen puheista. Katsotaan nyt miten tytön asiat kehittyvät.
Maanantaina menevät treenaamaan toivottavasti kaveri on pitkäjännitteinen ja saa pidettyä mielenkiinnon yllä. Kiva kun annoit idean.
Aina kaikki on ollut vain hetkellistä ja sitten kiinnostus on lopsahtanut kuten tanssi, teatteri, musiikki, laulu, orkesterisa soittaminen, rummut ja kitara, ratsastusta ei ole edes ehtinyt kokeilla kun jo kieltäytyi sinne menemästä.
Kaikki jää kaveri ongelmien vuoksi ei siis tule toimeen muiden ikäistensä kanssa.
No tässä tuli taas purettua arjen ongelmia ja mielikin keveni kun tyttö laittoi töpinäksi ja innostui kovasti ehdotuksesta.
Kun hän on edes kerran tai pari kertaa käynyt siellä kuntosalilla kaverin kanssa, niin sitten hän voi mennä jo yksinkin. Siellä on vapaavuoroja ainakin täällä meilläpäin, joissa käy kaikenlaisia ihmisiä ja kun tyttö huomaa, että häntä ihaillaan kun hän sinnikkäästi harjottelee, niin hänen itsetuntonsa kasvaa siinä eikä kaverin tukea välttämättä tarvitse vaan voi olla itsenäinen. Se on kyllä tuonikäiseltä aika paljon toivottu yksin menemään jos kavereita ei satu tulemaan joka kerta mukaan, mutta toivotaan. Sitäpaitsi, niissä laitteissa ja juoksumatolla pystyy treenaamaan vain yksi kerrallaan, joten toivon todella, ettei se homma kaveripulaan karahtaisi. Vapaus on sitä, että voi mennä yksin eikä ole kenestäkään eikä mistään riippuvainen. Siksi minä varmaan ihastuin juoksuun varsinkin kesällä kun ei tarvi muuta kuin astua ovesta ulos ja se vapaus juosta alkaa siitä.
Suuri on sydän sinulla. Mikähän on sen jalostanut. Tuo ei ole kysymys, enkä odota selvitystä.
Tytölle kaikkea kaunista ympärille. Eiköhän hänen kärsimyskiintiönsä ole jo täynnä. Se äiti voi olla sellainen, että ei aiokaan päästää lapsestaan irti, vaan meinaa että lapsi on häntä varten. Miten kun lapsi täysi-ikäistyy, äiti voi koventaa otettaan riippuvuutensa kanssa. Jos niitä äidin ja tyttären yhteydenpitoja voisi jotenkin huomaamatta pidentää pikkuhiljaa. Minulla on itselläni läheisriippuvainen äiti. Pidän etäisyyttä, vuosiakin. Kun häneen ottaa yhteyttä, on niin sopuisa, mutta hetken perästä pitää oikeutenaan haukkua ja vaatii ikäänkuin minua pelastajaksi jo kuolleiden sukulaistensakin tekemisille. Pitänee taas vaihtaa puhelinnumerokin, menin tyhmä antamaan kun luulin että äiti vanhuuttaan olisi muuttunut. Ei muutu ikinä. Sitä ei vaan jaksa.
ja nyt sitten valittaa että on jokapaikka kipeänä eikä meinaa enään mennä. No siinä nyt sitten saamme yrittää selittää että näin se on jokaisella aina kun aloittaa jotakin uutta liikuntamuotoa.
Onkohan täällä lukijoista jollakin nuori joka käy alkoholistien lastenryhmässä keskustelemassa omista kokemuksista ja samalla saavat tietoa ja tukea elämän varrelle kuinka luovia tuon ongelman kanssa.
Me olemme perään kuuluttaneet sellaista nuorten ryhmää mutta ei olla vielä saatu yhteyttä.
Kertokaa hiukan miten on ryhmä toiminut ja onko ollut myönteistä vaikutusta.
Ihan pelkällä käväisyllä ei lihaksia saa kipeeksi, joten tyttö onkin treenannut heti kättelyssä ihan kunnolla. Onnittelut hänelle!!! Eikä kenenkään tee mieli heti kipeillä lihaksilla lähteä uudestaan treenaamaan, joten enpä nyt takertuisi tohon ikinä menemiseen lainkaan. Onnittelen, kun hän tosiaan sai lihakset kipeeksi eikä käväissyt salilla löysäilemässä.
Tässä vertaisryhmiä tytölle ehdottamasi rinnalla tai sijaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=4500000000000517&subcat=849
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=1500000000000046&subcat=859
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=663&subcat=884
Alkoholistien lasten vertaisryhmästä olen kriittinen jollei ole tehty tieteellistä tutkimusta ko. vertaisryhmien tosiasiallisita vaikutuksista nuoren elämään. Ymmärrän ja kannatankin aikuisikään ehtineiden alkoholilistiperheenjäsenten vertaisryhmiä, mutta onko nuoren pakko profiloitua alkoholistin lapseksi ja piehtaroida vertaisryhmän kanssa alkoholismin syövereissä juuri kun hän yrittää löytää ulospääsyä alkoholistivanhemman aiheuttamasta ahdistuksesta ja kuten näemme, löytää uutta toivoa elämäänsä. Uskon ja toivon, että alkoholistin lapselle olisi eduksi profiloitua johonkin muuhun viiteryhmään, kuin jämähtää siihen mustaan ja synkkään maailman, jonka hänen vanhempansa ovat hänelle pedanneet. Uskon, että nuoren 15-vuotiaan elämänhalun ja tulevaisuuden kaipuu on vahvistamisen tarpeessa eikä sitä varmaan edesauta hänen imaisemisensa muiden kohtalotovereiden kanssa synkkiin ongelmien syövereihin. Avatkaa mielummin alkoholistin lapselle ovi ulos siitä menneisyydestä (johon hän kuitenkin aikuisena joutuu palaamaan, mutta toivonmukaan vahvempana) ja menkää ite perässä. Nythän on valinnanmahdollisuus nuorelle kehittää hänelle vertaisryhmä muualta. Minusta jokaisen huonolla itsetunnolla varustetun kannattaa oikein opettelemalla opetella valitsemaan aina, ihan aina, se kauniimpi polku joka risteyksessä. Se ei ole helppoa, vaikka luulis, vaan se on paljon vaikeempaa kuin kultaiseksi väitetty vaatimaton keskitie. Suomelaiset on opetettu niin vaatimattomaksi, että jos on kaksi puseroa mistä valita, niin moni ottaa vähemmän kauniin kun ei kehtaa ottaa kauneinta. Tästä on päästävä. Ja te sijarit vaikutatte jo vähän luovuttaneilta tytön tulevaisuuden suhteen. Olette varmaan liian kauan tytön kanssa takunneet mustissa vesissä. Mitäs jos tekin alkaisitte treenata.
Ei lähtenyt tänäänkään kuntosalille. Oli pois torstainakin sanoi menevänsä treenaamaan mutta silloin teki itselleen sellaista kamalaa jälkeä eli poltti sytkärillä kasvoihinsa aika pahan palovamman. Noin 6 cm pitkä ja ehkä 3cm leveän. Tämä jo toinen kerta kun poltti kavojaan. tänään olin hänen kanssaan siitä lääkärissä ja siellä kertoi aivan uskottavan mutta kuitenkin tyhmän selityksen miten sen oli saanut kasvoihinsa. Hän oli siis kaatunut ja lyönyt poskensa. Nyt siinä on paha tulehdus koska kynsi rakkulat rikki ja siitä meni likaa haavoihin.
Kun nuori voi huonosti niin ei siihen tunnu auttavan puheet teot eikä mitkään palkkiot.
Tyttö tietää nyt että äitinsä vanhempien luo ei voi mennä jouluksi se tuntuu hänestä vaikealta kuin kaikki hänet hylkäävät.
Kaikki kaverit hylkäävät ainoat on meidän perhe joka ei vielä ole häntä hylännyt emmekä sitä teekkään vaikka sitten laitoshoitoon joutuisi.
Tiedämme että näin suuret juhlapyhät ovat vaikeita varsinkin alkoholisteille ja siitä sitten joutuu kärsimään niin monet viattomat lapset eihän se vika heissä ole.
Mainitsit että meidän pitäisi ruveta treenaamaan, no sitä olemme kylläkin tehneet koko pienen ikämme. Ei kyllä enempää tarvis ihmisen treenata kuin mitä me teemme. Ei voi kieltää ettäkö ei oltaisi takuttu mustissa vesissä ja yritetty varjella tyttöä niiltä pahimmilta tuskilta joita rupesimme ymmärtämään ja näkemään että ne ei kuulu kenenkään lapsen elämänarkeen.
Kysymys kuuluu: Haluaako tyttö olla teillä?
monet kerrat itse tytöltä josko hän haluaa meiltä pois. tämä on tehty sekä hänen sosiaalihoitja että nuorisopsykiatrisella klinikalla on puhuneet. Tyttö ei halua muuttaa meiltä pois eikä halua edes muuttaa toiseen kouluun joka on myös jouduttu ottamaan yhdeksi vaihtoehdoksi. Siellä olisi eri kaverit ja ne jäisivät sinne eivätkä olisi olleet tässä lähiössä.
Nyt iltaisin koulukaverit (ei kaikki)haukkuvat tyttöä hyvin rumasti vaikka kyllä on itse käytöksellään aiheuttanut nuo pahansuopeat herjaukset. Siitä on puhuttu koulussa ja joidenkin vanhempien kanssa mutta se näyttää olevan vaikea saada loppumaan koska itse tyttökin antaa tappuraa tuleen.
Tyttö nimittäin ei tule toimeen ikäistensä kanssa.
Nyt sekin ystävyys sammui sen kuntosalilla käyvän tytön kanssa.
Mutta on silti vaikea saada totuutta selville koska valheet ovat olleet aina niin kuin pelastuksia tilanteissa joista ei muuten selviäisi. Nämä valheelliset jutut ovat usein sieltä bioäidin taholta tapahtuneista ongelmista johtuvia, kuin äidin sujelua. Sitä sitten yrittää käyttää myös muissakin tilanteissa ja se ei usein ole onnistunut. Siis sekin on pettymys ja itsetunnon menetystä.
Ne päivät jotka ovat aivan tavallisia toimivia niin tyttö on onnellinen ja hyvin mukava että ei siinä ole mitään moitteen sijaa. Mutta kun on "vamma" joka niin vaikea hänen itsensä ja muiden ymmärtää. Nyt kun ikää ja ymmärrystä on tullut lisää tyttö on usein kysynyt että mikä hänessä on vialla...
Jos tyttö ei kerran tule ikäistensä kanssa toimeen, niin turha niitä kavereita on hänelle tuputtaa. Häntä pitää tukea vaan selviytymään sitten yksin, ilman kavereita.
Ihmettelen terveysviranomaisia siellä päin, kun tyttö on niin usein pienen ajan sisällä käynyt paikkailemassa ranteitaan ja nyt myös jo naamaansakin, eikä mitään keinoa keksitä kierteen lopettamiseksi. Johan se nyt on tullut selväksi, että se terapia, missä tyttö käy, ei auta yhtään mitään. Mietin vaan, että kauankohan tuo tyttö pysyy hengissä, sen verran toivotonta touhua toi on. Kun hän itsekin kysyy, mikä hänellä on vikana, niin eikö nyt terveydenhoitsektorilta löydy ketään, joka voisi kertoa tytölle vastausta tähän kysymykseen ja ruveta vihdoin parantamaan häntä.