Kuitupuu

Koivupaeripuun hankintahinta Suomessa noin 35 euroa Virossa noin 65 euroa, silti suurin osa tulee Suomeen, kyllä Suomessa on suuri kartelli, puutkin varastetaan.
6973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ole jos puunsa myy.
Mulle kaupunkilais metsänomistajalle kävi sillai, että naapurin isäntä yritti napsia puun sieltä täältä. Se se varkautta on. Keskisuomessa välimatka tekee tilanteesta sellaisen, että luulevat ettei omistajat pysy jyvällä tilanteesta.
Onko muilla samoja kokemuksia?

Äänestä

Tämän päivän Helsingin Sanomissa metsäyhtiöt myöntävät että jo tällä hetkellä rajalla maksetaan tuontikuitupuusta 50 -54 euroa ja Suomen metsänomistajille tienvarressa vain 32 - 36 euroa, joten kyllä suomalaiset myyvät puoli-ilmaiseksi kuitupuunsa.
Lisäksi Venäjältä taitaa tulla eniten koivukuitupuuta joka on Suomessa hinnoiteltu kaikkein halvimmaksi.

Äänestä
  • enkä myy! Se on mennyt ja menee kaikki erilaisiin energia sovelluksiin. Se mitä hinnassa häviän, sen kuutioissa ja korjuukustannuksissa voitan. Lopputulos on mukavasti merkkinen verrattuna kuitupuun myyntiin.

    Tosin tästä mallistä ei paperiyhtiöiden hankintamiehet tykkää, ovat lakanneet tyystin moikkaamasta..... Vaan mä niistä välitä...

    Äänestä

  • kuitupuuta myynyt kirjoitti:

    enkä myy! Se on mennyt ja menee kaikki erilaisiin energia sovelluksiin. Se mitä hinnassa häviän, sen kuutioissa ja korjuukustannuksissa voitan. Lopputulos on mukavasti merkkinen verrattuna kuitupuun myyntiin.

    Tosin tästä mallistä ei paperiyhtiöiden hankintamiehet tykkää, ovat lakanneet tyystin moikkaamasta..... Vaan mä niistä välitä...

    Kai nyt sahamiehelle kumminkin tukkia edes säälistä...:-)

    Äänestä

  • puhetta kirjoitti:

    Kai nyt sahamiehelle kumminkin tukkia edes säälistä...:-)

    mut en säälistä, vaan kunnon korvausta vastaan ;-)

    Enkä oikein voi valittaa, hinta on ollut muutaman kerran kohdillaan, ja silloin olen aina "jonkinmoisen" aukon päätehakkuukypsiin kohteisiin teettänyt.

    Jos hinta ei tukissa ole kohdillaan, silloin laitamme oman sahalaitoksemme pyörimään. Nykyisin sitä ei kyllä ole käytetty kuin omiin rakennuspuihin, ja sahattu jonkinverran saksaan lähtevää erikoispuutavaraa. Mutta se on aina sellaisena hätävarana hyvä olemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iikor.. kirjoitti:

Koivupaeripuun hankintahinta Suomessa noin 35 euroa Virossa noin 65 euroa, silti suurin osa tulee Suomeen, kyllä Suomessa on suuri kartelli, puutkin varastetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu