Vauva mielessä.

Tyttönen :)

Heihoi.

Oon pian 17v. täyttävä tyttönen.
Tein abortin tämän vuoden alussa, kovan painostuksen alla jouduin päätöksen tekemään ja se on jäänyt painamaan mieltä, koska päätös ei ehkö kuitenkaan ollut oikea. Toisaalta kuitenkin hyvä, koska hirveesti minä ja poikaystävämme ollaan aikuistuttu tässä melkein vuodessa.
Vauvakuume mulla on ollut jo älyttömän kauan, mutta nyt meillä on ehkä aikeissa toteuttaa unelma, ja olemme suunnitelleet melko ahkerasti lasta.
Kuitenkaan en ole ihan 100 varma olenko valmis, mutta eihän on varmaan ihan normaalia, ettei tunne olevansa heti äiti, siihen rooliinhan varmaan kasvaa ajan kanssa.
Haluaisin kuulla muiden nuorten äitien, tai nuorten lasta suunnittelevien kokemuksia ja ajatuksia.
Olisin todella juttukaveria vailla, omat ystävät ei tahdo oikein ymmärtää, joten heille turha puhua. Ja äitikin torjuu ajatuksen heti kättelyssä.

27

2625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mä olen nennan 3kk vanhan tytön äiti :> täytän helmikuussa 17 :> ota yhteyttä jos haluat mailailla tms..
      [email protected]

    • gosh

      Ihanaa että sull aon sellanen poikaystävä kenen kanssa yhdessä suunnitella perhettä!:)
      Mä odotan nyt mun toista lasta:) Molemmilla lapsilla on eri isä. ja todella moni ystäväni tuomistee minut sen takia:/ Mutta esimmäistä lastani en sunnitellut.
      Ja tämän lapsen mitä nyt odotan isä on paras ystäväni! tämä lapsi on suunniteltu ja harkittu. Mutta raskauskin tuli aika yllättäen:)
      En nyt tiedä vastasinko mihinkään kysymyksiisi:D
      Ainiin ja se että kun odotin ensimmäistä lastani niin kyllä PELOTTI että en ole valmis äidiksi enkä osaa mitään.
      Mutta kun se lapsi on sylissä niin KYLLÄ sitä äiti osaa!!:)
      Onnea teille kovasti vauvan tekoon:P

    • Äiti myöskin!

      Kehoittaisin miettimään vielä kymmenisen kertaa, mihin olet ryhtymässä.

      Heti ensiksi herää muutama kysymys:

      Mikset opiskelisi ensin? Kyse ei kuitenkaan ole kuin muutamasta vuodesta, jolla on kuitenkin SUURI merkitys tulevaisuudessa. Opiskelu lapsen kanssa on mahdollista, mutta pääset niin paljon helpommalla kun on se ammatti jo takataskussa.

      Jos vuosi on muuttanut teitä jo paljon, niin mieti kuinka paljon olet muuttunut parin vuoden päästä.

      Elämä lapsen kanssa on ihanaa, antoisaa ja kertakaikkisen upeaa, mutta se edellyttää kypsyyttä asettaa omat halunsa ja tahtonsa sivuummalle. Tätä on hyvin vaikea selittää, jollei sitä itse koe.

      Äitiys on niin kokonaisvaltainen juttu, ettei kannata lähteä soitellen sotaan, vaan miettiä, kumpi on nyt tärkeämpää; omat halut ja tahtonsa, vai vilpittömästi lapsen paras.

      Odota vielä muutama vuosi, mieti rauhassa mitä haluat ja tahdot. Jos parisuhteenne on niin lujalla pohjalla, että lapsia haluatte, niin se tietenkin kestää ja jaksaa odottaa vielä muutaman vuoden, eikö?

      • mieltä............

        17 vuotias on ihan lapsi vielä itsekin. Ajattelin itsekin 17 vuotiaana olevani jotenkin erilainen kuin muut... fiksumpi. Nyt olen 22 vuotias ja muistan kuinka yksinkertaisesti olen asioita ajatellut.

        Odottakaa hyvät ihmiset nyt vielä... jos todella rakastatte toisianne, teillä on vielä vuosia aikaa ryhtyä vanhemmiksi. Ethän sinä ole vielä edes itse virallisesti aikuinen... Mihin ihmeeseen teillä on kiire???

    • Meiii

      Moi!
      Olen saman ikäinen kuin sinä ja samassa tilanteessa kieriskelen. Ikää vasta se 17, mutta vauvakuume hirmuinen. Poikaystävän kanssa puhutaan useinkin nimistä mitä antaa tulevalle lapselle, kasvatukseen liittyviä mielipiteitä jne. Ajatus omasta lapsesta vain tuntuu niin hyvältä molemmista (: On tullutm tuota asiaa mietittyä kyllä paljon. Ikä hirvittää, mutta voiko sen varaan aina laskea... Turha hätiköinti kuitenkin pois.

    • kuitenkin..

      ajattelet asiaa ihan järjen kanssa.olet vasta tuon ikäinen vaikka kohta täysikäinen.vaikka tuntuu että valmiita olette ja vauvakuumetta pukkaa ja kuinka ihanaa suunnitella yhtä sun toista asiaa vauvan suhteen mutta usko pois,se arki onkin ihan toinen juttu.siellä ei ruusuilla tanssimista ole läheskään aina vaikka lapsi onkin rakkain ja tärkein,alkaa yövalvomiset ens alkuun ja muut asiat jotka tulevat koettelemaan sinua ja parisuhdettasi aika rajusti.se tietää luopumista aika pitkälti kaikesta mitä olet tottunut menemään ja tekemään,vauva vaatii kaiken huomiosi ja huolenpitosi.silloin ei enää juoksennella pitkin kaupunkia pörräämässä kavereitten kanssa jne.saati missään yöelämässä. eikä noi menot enää kuulukkaan perheen äidin elämään.
      ja lapseen kuluu yllättävän paljon rahaa joten jos et ole ollut suht.hyväpalkkaisessa työssä ennen äitiyslomaasi niin kelalta saamasi äitiyspäiväraha on ihan älyttömän pieni(ennen oli 11€/pv) en tiedä onko tullut euron pari korotus,mutta kerroppa tuo summa 20 päivällä niin eipä oo juhlimista että paranee olla sitten poikäystäväsi hyvin koulutettu että pystyy teidät elättämään.ellet sitten halua lähteä sossun luukulle anomaan lastenvaunuja ja ruokalappuja kauppaan.
      ja oletko miettiny onko poikaystäväsi valmis sitoutumaan isyyteen,jakamaan kanssasi vauvan huolenpidon,luopumaan "juoksuistaan",käymään töissä jotta voi huolehtia perheensä taloudellisesti niin kauan että sinä lähdet töihin?
      ja se ammatin hankkiminen aina vaikeampaa jos sitä lähtee lapsen hankkimisen hankkimaan,meinaa jos lähdet päiväopiskelijaksi,tulosi ovat taas max.700e/kk siitä miinus verot.ja sitten maksat kaiken elämisen ellei miehesi sitten elätä teitä vuosia eteenpäin,sittenhän pärjää.jos lähdet oppisopimukseen,joudut opiskelemaan myös töitten jälkeen joka käy tosi rankaksi koska aika on pois lapselta ja kodilta.joten se ammatin hankkiminen on paljon järkevämpää hankkia ennen perheen perustamista koska sitten on hyvä jäädä kotia lapsen kanssa tietäen että kun äitiysloma loppuu on sinulla ammatti ja työ mihin mennä jotta taloutesi on turvattu.

      haluan tuon kertoa sinulle koska tiedän ja tunnen nuoria äitejä jotka suurin osa valitettavasti ovat ensinnäkin yksinhuoltajia.ja ovat tunteneet jotkut samoin ku sinä ja loput sitten vahinko-tapauksia.ja suurin osa tekisi valintansa toisin jos olisivat tienneet vähän enemmän mitä on perhe-arki ja mitä tapahtuu parisuhteelle.nuoret miehen-alut eivät tiedä mihin ovat ryhtyneet ja odotas kun vauva syntyy ja asia tulee todeksi ja huomaavat että siitä alkaa 18 vuoden vastuu.kun sitä on vaikea hyväksyä vanhemmankin miehen niin saati sitten juuri täysi-ikään tullen nuoren miehen ja voit uskoa ettei asettuminen perhe-elämään tapahdu,yleensä se "juokseminen" vaan kiihtyy entisestään eikä isiä sitten enää kotona hirveesti näy vaan kaverit ja jopa bailaaminen käy tärkeämmäksi,varsinkin kun ne kaverit tuskin kaikki ovat pienten lasten isiä.joten houkuttelevat entisestään.ja sinä siellä pienen vauvan kanssa kotona olet ja mietit missä se isi on koskas se saapuu kotiin,sinun vastuullla on sitten lapsi ja koti kokonaan ja siitä sitten alkaa riitojen täytteinen arki kunnes yleensä perheen isi häipyy tai turvautuu niin alkoholiin että jo alkaa kotona juomaan ja roudailee niitä kavereita kotia.että tuommonen elämä on kohdallasi erittäin todennäköinen ottaen huomioon nuoren ikänne ja ettei elämän kokoemusta ole eikä sinulla ja poikaystävälläsi ole "juoksut" juostu ja ammatit hankittuna ja talous turvattuna.
      on niitäkin erittäin harvoja nuoria äitejä ja isiä jotka on selviytyny perheen hankinnan haasteista ja ongelmista sekä onnistuneet hankkimaan ammattinsa sen jälkeen kovalla työllä.mutta valitettavan harvat.
      joten mitäs jos katsot elämää ja suhteesi kestävyyttä muutaman vuoden ja opettelet kunnolla tuntemaan poikaystäväsi sekä hankitte ammatin ja keskitytte opiskeluun kunnolla tietäen että jos todella haluatte lapsen niin ainakin voitte turvata taloutenne kun olette jo koulutettuja ja tiedät kenen kanssa olet lasta tekemässä ettei tule ikäviä yllätyksiä sen suhteen.puolison tunteminen kaikin puolin on äärimmäisen tärkeää koska olet hänen kanssaan tekemisessä joka tapuksessa,olette yhdessä tai ette.ja se tunteminen ei tapahdu vuodessa ja vaatii yleensä yhdessä asumista jonkun aikaa.ja muista että monella isyys tuo semmoisia luonteen piirteitä esiin mitä et ole huomannutkaan.

      • lopu vaikka lapsen saaki.

        On täyttä hevonkukkua,että lapsen myötä oma elämä kuolee.Toki baareihin/rientoihin ei lähdetä enää tosta vaan,mutta ei se sitäkään tarkoita että pitäisi istua 4seinän sisällä lapsen saannin jälkeen.Pitää vaan suunnitella menonsa ja rientonsa etukäteen.Mikään pallo jalassa lapsi ei todellakaan ole.Yleensä lapsen myötä se oma elämä muutenkin rauhottuu.Enää ei välttämättä edes kiinnosta hillua kylillä niinkuin ennen vanhaan.

        Suhdetta lapsi koettelee ja ennen kaikkea muuttaa AINA!.Se on sama ollaanko sitä oltu yhdessä vuoden vaiko kymmenen.Yleensä lapsi lujittaa parisuhdetta mutta toisinaan voi käydä päinvastoinkin,varmaa on kuitenkin se,että parisuhde muuttuu se mihin suuntaan riippuu täysin siitä kuinka osataan kommunikoida ja ottaa toinen huomioon.

        Minäkuva muuttuu lapsen myötä kaikista eniten.Jotkut kasvavat toiset eivät.Se kumpaan sinä tai parempipuoliskosi kuuluu selviää vasta lapsen tulon myötä.Näitäkään asioita kun ei voi etukäteen treenata.

        Raha ei ole todellakaan este lapsen saannille,jos näin olisi olisi suomessakin syntyvyys hyvin pientä luokkaa.Toki on aina kivempi mitä enemmän sitä on,mutta kyllä sitä tulee toimeen yllättävänkin vähällä.Toki jos elämänlaatu riippuu siitä mitkä merkkivaateet on kulloinkin niskassa tai löytyykä pihalta mersu vaiko lada,voi olla viisainta miettiä kannattaako sitä lasta ylipäätänsä tehdä.

        "Soskun luukulla"käynti ei nykyään ole mikään häpeä,päin vastoin olisi tyhmää olla sieltä rahaa hakematta,jos siihen on kerta sinut oikeutettu.Jos yhteiskunta tukee lähipuiston spurkuakin miksi ihmeessä se ei tukisi pienen lapsen vanhempia?
        Vaikka siletä nyt hakisikin vaunuhin,pinnasänkyyn tai hoitopöytään muutaman euron avustusta ei se sinusta sen hunompaa vanhempaa tee.
        Ja harva niillä soskun tuilla koko elämäänsä elää.
        Avustusta saa myös kelasta.Nykyään soskun ja kelan rahoilla elää yhtä hyvin kun keskivertopalkan tuloillakin.
        Tuo "ruokalappujen" anominen on täysin urbaani legenda,niitä kun ei edes sossussa myönnetä.

        Lapsi ei myöskään ole mikään este sille,etteikö sitä koulutusta voisi myöhemmin hankkia,jos joku niin väittää valehtelee.Vain laiskat ja saamattomat ihmiset laittavat tekemättömyytensä lapsen piikkiin.
        Jos OIKEASTI haluaa kouluttautua ja hankkia sen ammatin,niin sen myös aivan satavarmasti saa.
        Ammatin opiskelu lapsen kanssa ei ole mikään ylitsepääsemätön juttu,se vaan vaatii pikkasen enemmän ponnisteluja ja päättäväisyyttä.

        Yksinhuoltajaksi jääminenkään ei ole nykyään mikään kirosana.Nykyään on aika harvinaista,että sen saman ihmisen kanssa ollaan hamaanhautaan asti .

        Kysymykseen minkä ikäisinä ne lapset tulisi sitten hankkia ei kukaan pysty vastaamaan.Jotkut ovat hyviä vanhempia nuoresta iästään huolimatta toiset taas eivät osaa hommaansa ikinä.

        Aina on kuitenkin paikallaan pieni itsensä tutkiskelu ja asioiden miettiminen ennenkun suinpäin niitä lapsia rupeaa tekemään iästä riippumatta.

        Siinäpä minun mielipiteeni asiasta.

      • sulla!
        lopu vaikka lapsen saaki. kirjoitti:

        siis nykypäivänä ei juuri sossun ja kelan rahoilla elä,saati eivät niitä anna ellei ole täysin työtön.eli yksinhuoltajille,työttömille,maahanmuuttajille ovat avustukset tarkoitettu.ja jos jotkut kehuvat noilla pärjäävänsä,ovat yleensä todella nuoria yksinhuoltaja äitejä jotka ovat tottuneet kodeistaan saamaan viikkorahan määrään.että kyllä sossun raha sen verran isompi on.
        mutta kun pitäisi tajuta että kun alkaa hankkimaan lapsia ni etkö sinä haluaisi olla varma että raha varmasti riittää kaikkeen tarpeelliseen hankintaan,ruokaan jne.ei tarvitse olla kaikkea hankkimassa kirppareilta,anomassa sossuista,lainaamassa rahaa sukulaisilta kun ne rahat loppuu..?
        ja sossu ei sitä rahaa anna jos lapsen isä on töissä,se on vissi. ja kuka ihme alkaa tekee lapsia jos tietää ettei itellä tai lapsen isällä ole koulutusta tai työpaikkaa? en minä todellakaan..ja harvalla nuorella miehen alulla sitä on.
        ja tärkein pointti on että tytöt kehittyvät nopeammin kuin pojat.eli jos aloittaja on 16 vuotias ni minkäs ikäinen mahtaa olla hänen poikakaveri..villi veikkaus ettei ole yli parinkympin.joten kuka lähtee tekemään edes noin nuoren jätkän kanssa lapsia kun on itse vielä pitkän aikaa henkisesti lapsi.ainakin siinä vaiheessa se tulee ilmi kun lapsi syntyy,usko pois.vaikka ne puheet olis muuta nyt.

        siis ottakaa hyvät juuri teini-iän ylittäneet nuoret ihmiset itteänne niskasta kiinni ja miettikää mihin ihmeeseen olette ryhtymässä ja ketä siitä kärsii jos ja kun jokin menee pieleen,lapsi siitä kärsii. ja eiköhän meillä suomessa ole jo ihan tarpeeksi lapsia jotka kärsivät kun heitä tehdään hetken mielijohteesta kun teinit haluavat aikuistua.aikuistuminen tapahtuu vanhenemisen ja elämänkokemusten myötä,ei lapsenteon myötä. siitä on jo liian paljon todisteita mitä käy kun lapset tekevät lapsia,valitettavasti.
        tiedän mistä puhun.

      • Beat the odds
        sulla! kirjoitti:

        Kerro ihmeessä, mistä sinun faktasi ovat peräisin?

        Nimimerkillä; lapset, ok-talo sekä avioliittossa 9 vuotta

      • ----

        "se tietää luopumista aika pitkälti kaikesta mitä olet tottunut menemään ja tekemään,vauva vaatii kaiken huomiosi ja huolenpitosi."

        - Mitä!? ootko ihan tosissas että sä oot luopunu kaikesta mitä oot ennen vauvaa tehny... BULSSHIT!
        en mä ainakaan ole... samoi hommia touhuun mutta nyt on vaan vauva mukana..ja teen niitä hiukan harvemmin kuin ennen.

        "saati missään yöelämässä. eikä noi menot enää kuulukkaan perheen äidin elämään."

        - Sulla ihan oikeesti on pakko olla tylsä elämä!! Vaikka siellä "yö"elämässä ei enää usein käykkään ni ei sitä KOKONAAN TARVII LOPETTAA! mitäs sä sit teet ku oot pitkään ollu kotona vauvan kans ja tulee eka vapaa päivä et äijä tai kaveri hoitaa lasta? MEET JODLAAMAAN TUNTURILLE!!??

        "kelalta saamasi äitiyspäiväraha on ihan älyttömän pieni(ennen oli 11€/pv) en tiedä onko tullut euron pari korotus,mutta kerroppa tuo summa 20 päivällä niin eipä oo juhlimista"

        Ekaks, mikä vitun 20 päivää?? kuukaudessa on keski määrin 30 päivää...niiltä mä ainakin rahani saan...(jos sä sait 20 pv:ltä ni muija sua on viilattu linssiin/kustu silmään :D:D)
        ja se tuki 15e/pv ja sitten saa elatusmaksut 18 ikävuoteen asti ja vauvan lapsilisän. toimeentulotuen ja asumis tuen kyl sitä rahaa saa...

        "ellet sitten halua lähteä sossun luukulle anomaan lastenvaunuja ja ruokalappuja kauppaan."

        hehe keski aika rulez.. ruokalappuja hei C´moon tervettuloa 2000- luvulle missä käytetään RIIHIKUIVAA KÄTEISTÄ :D

      • näin..
        ---- kirjoitti:

        kuten voi päätellä edellisen kirjoittajan tekstistä,ei voi muuta kun voivotella että tuollakin on lapsi,miten onkaan vielä lapsi itsekkin ja pitäisi vielä lapsi kasvattaa,yksinhuoltajana.ja kuten itse sanoi "samoi hommia touhuun mutta nyt on vaan vauva mukana"..
        kuinka monesti sitä näkeekään kun teiniäiti roudailee vaunuja mukana liikuessaan iltamyöhään porukoittensa/kännisen poikakaverin tykö.
        tuossa iässä kun eivät tajua että lapsella pitää olla säännöllinen rytmi eikä pidetä vaunuissa mukana alvariinsa kun hengaillaan kavereitten kanssa milloin missäkin.
        ja eivät tajua sitäkään että sossun asiakkaana oleminen ei ole mikään kehuttava asia,se kertoo miten huonosti asiat ovat,mutta ymmärtäähän sen koska ovat teinejä eivät tiedä saati ymmärrä työelämästä mitään.ja monestihan eivät edes halua töihin,tulevaisuudessakaan ja voitte kuvitella minkälaisia heidän lapsistaan tulee,yleensä sossun elättejä heistäkin.
        mutta ei voi muuta kun toivoa että joku päivä kyseinen kirjottajakin aikuistuu ja tajuaa rakentaa itselleen ja lapselleen hyvän elämän.

      • ----
        näin.. kirjoitti:

        aha. no on se hauska kuulla kuinka täällä päätetään ihmisen elämästä kysymättä siltä itseltään mitään..

        1. Asun mieheni kanssa yhdessä ja kihloissa ollaan joten ei tarvitse mennä käymään.

        2. mies ei juo alkoholia minä harvoin.

        3.EN SIIS OLE YH(kuten sinä ehkä koska mielestäsi näköjään oman mielipiteensä kertova ihminen on yh.

        4. En käy lapsen kanssa juurikaan misään muualla ku kaupassa tai kaverilla kahvilla. Ja nekin tapahtuu ennen ilta kuutta. sen jälkeen olen kotona.
        Eikä tunnu missään vaikka kaverit vetää koomat jok perjantai.

        5. ja se sossun asiakkaana oleminen on mun mielestä ihan normaalia jos on ala ikäinen ja saa elatustukea
        JA KORJAAN KELALTAHAN NE TUET TULEE...sorry virheeni... oonko mä nyt siel vaarallinenki omalle lapselleni mitä jos vaikka unohdan sen jonnekki!!

      • just,.
        sulla! kirjoitti:

        siis nykypäivänä ei juuri sossun ja kelan rahoilla elä,saati eivät niitä anna ellei ole täysin työtön.eli yksinhuoltajille,työttömille,maahanmuuttajille ovat avustukset tarkoitettu.ja jos jotkut kehuvat noilla pärjäävänsä,ovat yleensä todella nuoria yksinhuoltaja äitejä jotka ovat tottuneet kodeistaan saamaan viikkorahan määrään.että kyllä sossun raha sen verran isompi on.
        mutta kun pitäisi tajuta että kun alkaa hankkimaan lapsia ni etkö sinä haluaisi olla varma että raha varmasti riittää kaikkeen tarpeelliseen hankintaan,ruokaan jne.ei tarvitse olla kaikkea hankkimassa kirppareilta,anomassa sossuista,lainaamassa rahaa sukulaisilta kun ne rahat loppuu..?
        ja sossu ei sitä rahaa anna jos lapsen isä on töissä,se on vissi. ja kuka ihme alkaa tekee lapsia jos tietää ettei itellä tai lapsen isällä ole koulutusta tai työpaikkaa? en minä todellakaan..ja harvalla nuorella miehen alulla sitä on.
        ja tärkein pointti on että tytöt kehittyvät nopeammin kuin pojat.eli jos aloittaja on 16 vuotias ni minkäs ikäinen mahtaa olla hänen poikakaveri..villi veikkaus ettei ole yli parinkympin.joten kuka lähtee tekemään edes noin nuoren jätkän kanssa lapsia kun on itse vielä pitkän aikaa henkisesti lapsi.ainakin siinä vaiheessa se tulee ilmi kun lapsi syntyy,usko pois.vaikka ne puheet olis muuta nyt.

        siis ottakaa hyvät juuri teini-iän ylittäneet nuoret ihmiset itteänne niskasta kiinni ja miettikää mihin ihmeeseen olette ryhtymässä ja ketä siitä kärsii jos ja kun jokin menee pieleen,lapsi siitä kärsii. ja eiköhän meillä suomessa ole jo ihan tarpeeksi lapsia jotka kärsivät kun heitä tehdään hetken mielijohteesta kun teinit haluavat aikuistua.aikuistuminen tapahtuu vanhenemisen ja elämänkokemusten myötä,ei lapsenteon myötä. siitä on jo liian paljon todisteita mitä käy kun lapset tekevät lapsia,valitettavasti.
        tiedän mistä puhun.

        niillä soskun ja kelan rahoilla.Minä olin 17 ja poikaystävä samanikäinen kun lapsi syntyi.Muutettiin yhteen,kämpä saatiin kunnalta sosku makso takuut,vuokaran ,veden ja sähkön lääkärikulut,reseptit jos oli niille tarvis.

        Rahaa jäi laskujen jälkeen(molemmilla pelkät puhelinlaskut ja nettimaksu)muutama kymppi yli 1000€,eli nälkää ei tarttenut nähdä ja lapsellekkin pystyi ostamaan mitä tarvitsi.Että kyllä niillä sossun ja kelan rahoilla pärjää vallanmainiosti,tosin mihinkään turhaan ei ole rahaa heti laittaa,kuten esim viimisintä huutoa olevat merkkivaateet.

        Yleensä rahaa oli enemmän kun siskollani joka kävi töissä.Palkka hänellä on edelleen n.1400 miinus verot ja liiton maksut ynm.siitä kun ottaa pois vuokran,sähkön ja muut laskut jää hänelle kuussa noin 600-500€,joten paremmin me pärjättiin rahallisesti kun se vaikka töissä kävikin.

        Turha siis väittää etteikö soskun ja kelan rahoilla toimeen tulisi.Toki jos haluaa elää ylivarojensa esim:ostelemalla kaikkea turhaa niin lykkyä pyttyyn vaan.

      • sammakkoprinsessa06

        muuhun en puutu, mutta onko sun mielestä ihan oikeesti ok ja hyväksyttävää tehdä lapsi sillä idealla, että valtio kyllä elättää, ei tarvitse itse edes harkita työntekoa? Ymmärrän paremmin jos lapsi on ollut vahinko, mutta tietoisesti tehdä lapsi jota vanhemmat eivät itse pysty elättämään, on typerää, eikö? Niin, alaikäisen joka saa vielä itsekin elatustukea, ei ehkä kuuluisi niitä lapsia tehdäkään.

        ja mikä status se kihloissa oleminen on, kuka tahansa voi mennä kihloihin...?

      • martsukka--
        sammakkoprinsessa06 kirjoitti:

        No jos minua tässä tarkoitat niin me ei edes kelan tukia tarvittais, koska mies on 25- vuotias
        ja oma yritys josta rahaa tulee ja niillä tuloilla elää helvetin hyvin... ja se että saan kelantuet on vaan lisää tähän eloon...paremmin meillä menee kun monella vanhemmilla äideillä ja isillä...kuka on väittänyt etten menisi töihin?? ehkä haluan koulut käydä ensin loppuun kun siihen kerran mahdollisuus on. En todellakaan laita alle puolivuotista hoitoon että menisin töihin...sehän on noloakin viedä mukula tässä iässä sinne...kattovat että täytyy mennä huonosti kun heti tarvii töihin lähteä että saa lapsen elätettyä...onneksi näin ei ole...

        me ei sillä meiningillä olla muksua tehty että valtio elättää... se on sitte kenen suunnasta kattoo...

      • voi pyhä jysäys
        just,. kirjoitti:

        niillä soskun ja kelan rahoilla.Minä olin 17 ja poikaystävä samanikäinen kun lapsi syntyi.Muutettiin yhteen,kämpä saatiin kunnalta sosku makso takuut,vuokaran ,veden ja sähkön lääkärikulut,reseptit jos oli niille tarvis.

        Rahaa jäi laskujen jälkeen(molemmilla pelkät puhelinlaskut ja nettimaksu)muutama kymppi yli 1000€,eli nälkää ei tarttenut nähdä ja lapsellekkin pystyi ostamaan mitä tarvitsi.Että kyllä niillä sossun ja kelan rahoilla pärjää vallanmainiosti,tosin mihinkään turhaan ei ole rahaa heti laittaa,kuten esim viimisintä huutoa olevat merkkivaateet.

        Yleensä rahaa oli enemmän kun siskollani joka kävi töissä.Palkka hänellä on edelleen n.1400 miinus verot ja liiton maksut ynm.siitä kun ottaa pois vuokran,sähkön ja muut laskut jää hänelle kuussa noin 600-500€,joten paremmin me pärjättiin rahallisesti kun se vaikka töissä kävikin.

        Turha siis väittää etteikö soskun ja kelan rahoilla toimeen tulisi.Toki jos haluaa elää ylivarojensa esim:ostelemalla kaikkea turhaa niin lykkyä pyttyyn vaan.

        Ja se soskun ja kelan rahoilla eläminenkö sitten niin hiton siistiä on?

        Itse ette pysty lapsellenne mitään kustantamaan, vaan kaikki tulee jostain muualta. Sepäs vasta aikuismaista ja vastuuntuntoista elämää on!

        Tehän olette vaihtaneet vain elättäjää tässä. Ennen vanhemmat maksoivat kaiken, nyt valtio!

      • nuorena minäkin ajattelin
        sulla! kirjoitti:

        siis nykypäivänä ei juuri sossun ja kelan rahoilla elä,saati eivät niitä anna ellei ole täysin työtön.eli yksinhuoltajille,työttömille,maahanmuuttajille ovat avustukset tarkoitettu.ja jos jotkut kehuvat noilla pärjäävänsä,ovat yleensä todella nuoria yksinhuoltaja äitejä jotka ovat tottuneet kodeistaan saamaan viikkorahan määrään.että kyllä sossun raha sen verran isompi on.
        mutta kun pitäisi tajuta että kun alkaa hankkimaan lapsia ni etkö sinä haluaisi olla varma että raha varmasti riittää kaikkeen tarpeelliseen hankintaan,ruokaan jne.ei tarvitse olla kaikkea hankkimassa kirppareilta,anomassa sossuista,lainaamassa rahaa sukulaisilta kun ne rahat loppuu..?
        ja sossu ei sitä rahaa anna jos lapsen isä on töissä,se on vissi. ja kuka ihme alkaa tekee lapsia jos tietää ettei itellä tai lapsen isällä ole koulutusta tai työpaikkaa? en minä todellakaan..ja harvalla nuorella miehen alulla sitä on.
        ja tärkein pointti on että tytöt kehittyvät nopeammin kuin pojat.eli jos aloittaja on 16 vuotias ni minkäs ikäinen mahtaa olla hänen poikakaveri..villi veikkaus ettei ole yli parinkympin.joten kuka lähtee tekemään edes noin nuoren jätkän kanssa lapsia kun on itse vielä pitkän aikaa henkisesti lapsi.ainakin siinä vaiheessa se tulee ilmi kun lapsi syntyy,usko pois.vaikka ne puheet olis muuta nyt.

        siis ottakaa hyvät juuri teini-iän ylittäneet nuoret ihmiset itteänne niskasta kiinni ja miettikää mihin ihmeeseen olette ryhtymässä ja ketä siitä kärsii jos ja kun jokin menee pieleen,lapsi siitä kärsii. ja eiköhän meillä suomessa ole jo ihan tarpeeksi lapsia jotka kärsivät kun heitä tehdään hetken mielijohteesta kun teinit haluavat aikuistua.aikuistuminen tapahtuu vanhenemisen ja elämänkokemusten myötä,ei lapsenteon myötä. siitä on jo liian paljon todisteita mitä käy kun lapset tekevät lapsia,valitettavasti.
        tiedän mistä puhun.

        Oletko valmis luopumaan myös ystävistäsi? Näin kun ikävä kyllä monelle käy. Sinä olet lapsen kanssa kotona (tai missä nyt sitten oletkin) olet sidottu lapseen. Et voi lähteä ulos koska ja milloin vain. Ystäväsi jatkavat elämäänsä ja nuoruutensä elämistä. Harrastavat, käyvät baareissä... Yhtäkkiä huomaat olevasi yksin, jos et sitten onnekkaana ole löytänyt ikäistäsi mammaseuraa.
        Kun kerrot raskaudesta ystävillesi he ovat innoissaan ja lupaavat olla lapsenvahtina ihan kilvan, mutta kas kummaa sitten kun lapsi on tässä ja nyt. Olet väsyyneenä "kummituksena" kotona, tissit maitoa valuen, kolmepäivää vanhat vaatteet päällä tukka hapsettaen, pyydät ystävääsi olemaan hetken lapsen kanss onkin hänellä joka kerta yllättäen jotain muuta menoa.

        Keskustelut ystävien kanssa, sinä puhut vauvasta, he kaikesta muusta eikä heitä kiinnosta tuon taivaallista onko vaavisi juuri oppinut kääntymään vai ei.

        Nyt ajattelet että pärjäät ilman ystäviä, mutta harva pärjää.

        vanhemmalla iällä kun lapsia hankkii niin on todennäköisempää että löytää ikäistään ja samanhenkistä mammaseuraa ;)

        Tämäkin on yksi pointti jota kannattaa miestiskellä.

      • itsellesi.
        voi pyhä jysäys kirjoitti:

        Ja se soskun ja kelan rahoilla eläminenkö sitten niin hiton siistiä on?

        Itse ette pysty lapsellenne mitään kustantamaan, vaan kaikki tulee jostain muualta. Sepäs vasta aikuismaista ja vastuuntuntoista elämää on!

        Tehän olette vaihtaneet vain elättäjää tässä. Ennen vanhemmat maksoivat kaiken, nyt valtio!

        Sulla taitaa olla luetunymmärtämisessä vikaa,vai etkö ole viellä saanut peruskoulua loppuun?

        Kirjoitin,että ELETTIIN eli puhuin MENNEESTÄ aikamuodosta.

        Pointtini olikin,että on turha väittää etteikö tuilla eläisi kun fakta on täysin toista.
        Joo ja en ylpeile asialla,mutta en sitä kyllä salailekkaan saatiika häpeä.Jos yhteiskunnalla on resursseja tarjota apuaan sitä tarvitseville niin totta helv*tissä sen otan vastaan,niinkuin varmasti jokainen tervejärkinen tekisi.

        Niin ja ihan vaan tiedoksi sun kaltaisillesi lukihäiriöisille ja epäolennaiseen takertujille,että nykyään mulla on amatti ja työpaikka,joten hienosti tullaan lapsen kanssa toimeen.Ajattelimpa viellä kouluttautua hiukkasen lisää niin saan parempaa palkkaa,tosin ensin pitää maksaa asuntolaina pois mikä onkin kohta jo hoidettu.

      • asian
        nuorena minäkin ajattelin kirjoitti:

        Oletko valmis luopumaan myös ystävistäsi? Näin kun ikävä kyllä monelle käy. Sinä olet lapsen kanssa kotona (tai missä nyt sitten oletkin) olet sidottu lapseen. Et voi lähteä ulos koska ja milloin vain. Ystäväsi jatkavat elämäänsä ja nuoruutensä elämistä. Harrastavat, käyvät baareissä... Yhtäkkiä huomaat olevasi yksin, jos et sitten onnekkaana ole löytänyt ikäistäsi mammaseuraa.
        Kun kerrot raskaudesta ystävillesi he ovat innoissaan ja lupaavat olla lapsenvahtina ihan kilvan, mutta kas kummaa sitten kun lapsi on tässä ja nyt. Olet väsyyneenä "kummituksena" kotona, tissit maitoa valuen, kolmepäivää vanhat vaatteet päällä tukka hapsettaen, pyydät ystävääsi olemaan hetken lapsen kanss onkin hänellä joka kerta yllättäen jotain muuta menoa.

        Keskustelut ystävien kanssa, sinä puhut vauvasta, he kaikesta muusta eikä heitä kiinnosta tuon taivaallista onko vaavisi juuri oppinut kääntymään vai ei.

        Nyt ajattelet että pärjäät ilman ystäviä, mutta harva pärjää.

        vanhemmalla iällä kun lapsia hankkii niin on todennäköisempää että löytää ikäistään ja samanhenkistä mammaseuraa ;)

        Tämäkin on yksi pointti jota kannattaa miestiskellä.

        voi nähdä niinkin,että jos ystäviä ei kiinnosta tasapuolisesti sinunkin juttusi ovatko he alunperinkään olleet ystäviäsi?Kaipaisitko edes sellasia "ystäviä"?

        Edelleenkään lapsen hankkiminen ei meinaa sitä,että sinusta tulisi jonkin sortin vanki ja "haahuilisit" tissit valuen ympäri kämppää.
        Kyllä sieltä kotoa uloskin pääsee ja ihmisten ilmoille,jos haluaa.

        Miksi muuten joka keskusteluun vedetään baarit mukaan?Ihan niinkuin se olisi joku mystinen paikka minkä ohittamalla viikatemies tulee ja korjaa tai olet muuten vaan päästäsi pipi mikäli et sinne harvase viikonloppu halaja...
        Ei kaikilla teineillä vaikka osa äitejä on ole tarvetta riekkua missään räkälöissä tai teinihelvetissä joka viikonloppu.

    • Jenna.

      Ittellä jo pitkään ollut vauva kuumetta.. poikakaverin kanssa jätetty ehkäisy pois ja se on että tulee jos on tullakseen. jos oikeen yrittämällä yrittäs nii tää varmaan olis yk 3..
      ite oon 18 ja poikakaveri 25v :) kummatkin tahtoo tätä vaikka ei olla kauaan seurusteltukkaan. tiedetään mitä ollaan tekemässä!
      oisko sulla meseä jos haluisit vaihella ajatuksia vauva kuumeesta? :)

      • Tyttönen 90

        Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet vastailla.
        Tosiaan kaikkea on tullut mietittyä, sitäkin miten opiskelut järjestyisi jne.

        Tiedän kovin paljon nuoria äitejä, jotka pärjäävät lapsen kanssa hyvin, myös taloudellisesti ja kuullut myös, että tuilla pärjää ihan hyvin. Etenkin kun en itsekään oikein mihinkään törsäile.

        Muutenkin mielessä on ehkä tämän vuoden jälkeen pitää loma vuosi ja jatkaa sitten, koska en kovin hyvin tunne, tule toimeen luokkalaisteni kanssa ja siitä koulunkäyntikin jonkun verran kärsii kun on huono olla koulussa jne.

        Jotenkin tuntuu, että se lapsi olisi hyvä tähän väliin. Mitetintää on jo takana paljon ja vielä myös edessä. Mikään ei ole vielä varmaa.

        Niin ja sinä joka tahdoit meseni se on
        [email protected]
        tuollainen kuudennella luoto ihana ossa. :DD

        Ja nyt sitten sinne kouluun lähtö. Ääks. :p

      • Tuleva äiti
        Tyttönen 90 kirjoitti:

        Alkuperäinen kirjoittaja varmasti tietääkin, että asioilla on varmasti omat hyvät ja huonot puolensa. Varmasti löytyy teinivanhempia, jotka onnistuvat perustamaan perheen ja selviämään. Mutta, kuten ylempänä joku jo kirjoittikin (oli paljon tekemisissä teinivanhempien kanssa), suurimmalle osalle se varmasti tuottaa paljon ponnisteluja ja ei-niin-hehkeää-elämää. Siitä varmasti jokainen on samaa mieltä, että jokaisen pitää kantaa vastuunsa tekemistään päätöksistään.

        Aiemmin joku kirjoittikin, että rahaa menee jos haluaa pukea lapsensa merkkivaatteisiin. Voin kyllä keroa

        Meille on tammikuussa tulossa vauva. Ja voin kyllä sanoa, että rahaa on palanut ihan hirvittävästi jo nyt. Tosi paljon on ostettu uutena (kavereilla ei vielä sen ikäisiä lapsia että saataisiin käytettynä), mutta myös kirpputoreja on käytetty ahkerasti. Itse en ainakaan olisi halunnut tinkiä siitä mitä voin tarjota tulevalle lapsellemme. Vaikka olemme kaksi keskituloista (kuukaudessa n. 3000€ käteen yhteensä) aikuista, joudumme melko tarkkaan miettimään mihin rahamme käytämme (huom!baarireissuihin ei meillä mene rahaa). Joten kyllä myös taloudellinen tilanne kannattaa ottaa huomioon sitä lasta suunnitellessa. Eikö jokainen vanhempi halua tarjota parasta mahdollista lähtökohtaa lapselleen? Itselläkin vauvakuume vaivasi jonkin aikaa ennen kuin lopulta päätimme yritää lasta. Kyllä siellä töissä selvisi joten kuten kun tiesi, että siten voimme turvata paremman tulevaisuuden lapsellemme.

        Loppuun vielä muutama fakta:
        - Kela EI maksa 30 päivältä kuukaudessa rahaa, vaan ma-la eli 6 päivää/viikko --> keskimäärin 25 päivää kuukaudessa
        - Minimipäiväraha on 15€/pvä (=375€/kk -verot)
        - Kukaan alle 18-vuotias ei lain mukaan pääse baareihin/saa ostaa alkoholia, joten miksi puhutte siitä juhlimisesta/juhlimisen poisjäännistä niin paljon ????

      • elämää elänyt 26v
        Tuleva äiti kirjoitti:

        valitettavasti voin viimeiselle kirjoittajalle todeta että melkoinen joukko suomalaisista alle 18v. juo alkoholia,ostaa sitä ja käy baareissa..tuossa 16.v se meno vasta monella alkaa,joillakin aikasemmin mutta ei baareissa vaan kaveriporukoissa ja toisilla jopa kotona.
        minä itse alotin baareissa käymisen 16.v ja milläs muulla kun väärillä papereilla.joko käytetään varastettuja,sisarusten tai sitten kavereiden,kas noin helposti se käy eikä todellakaan vaikeaa.
        kyllähän tuo nuoriso itsekkin sen tietää.

        mutta on todella surullista luettavaa kun jo kuustoista kesäiset tyttöset haluavat äidiksi,useimmiten kyllä eivät ole käyttäneet ehkäisyä ja ovat sitten päättäneet pitää lapsen.
        mutta miten osaavat pitää lapsesta huolen ja kasvattaa heistä kunnon ihmisiä kun eivät ole kokeilleet edes ensin itsestään pitää huolta?
        asuuko jo itsenäisesti,hoidettu omaa taloutta vuokrat ja laskut maksalla,omalla työllä ansaitulla rahalla,onko puoliso semmoinen josta tulee hyvä ja vastuullinen vanhempi..

        sitä jo on sydän syrjällään kun menee tuolla yleisillä paikoilla ja näkee mitä ei tekis mieli nähdä.kerrankin steissillä myöhään illalla siellä oli oikein teinityttöjen mamma-tapaaminen,siellä tytöt isoine mahoineen hengailivat kolmen ryhmässä tavalliseen tapaansa mutta vaan ilman viinaa,kerran metrossa tuli vastaan nuori pari max.18-vuotiaita,siellä penkillä istuivat,jätkä oli kännissä ja piti kauheeta meteliä viina pullo kädessä ja kun nousivat ylös niin tyttö viimeisillään raskaana ja hänkin pienessä maistissa mutta selkeästi häpesi poikakaverinsa käytöstä.silloin olisi tehnyt mieli soittaa kytät mutta minkäs teet kun lapsi vielä mahassa ja vaikeeta lähtee seuraamaan lapsen kanssa.ja sitten tämmönen tavallisempi tapaus jossa nuoret tehneet ensimmäisen lapsensa,muuttaneet yhteen,nuori jätkä viinan suurkuluttaja,istuu lähiöbaareissa,äiti hoitaa lastaan,sitten tehdään toinen ja kolmas,kädet täynnä töitä äidillä kun on vuosi ikäeroo kaikilla lapsilla,jätkä edelleen viinansuurkuluttaja ja roudailee kavereitaan jopa kotiaan juomaan,molemmat työttömiä eikä ole ammatiakaan hankkineet.sossut tietty mukana kuvioissa mutta eivät ole pois ottaneet kun äiti vielä selvinpäin..
        että näitä tapauksia riittää ja riittää.

        näyttää nyt siltä että nuorilla tyttösillä on vauva-buumi meneillään.mutta harvoilla tuon ikäisillä äideillä on asiat hyvin,ei tarvitse kun käyttää järkeä ja jokaisen aikuisen ihmisen nykypäivänä miettiä mitä olisi seurannut jos sitä olisi äidiksi ryhtyny 16-kesäsenä,voi voi sanon minä.
        itse olen nyt 26 vuotiaana pienen lapsen äiti ja se on vissi että onneksi en ole lastani aikaisemmin tehnyt.olen asunut jo 8 vuotta yksin ja tehnyt kaikenlaista töitä vuokrani eteen ennen kuin olen hankkinut hyvän ammatin jossa viihdyn,elänyt ja nähnyt elämää ja tavannut lapseni isän sekä puolisoni jonka kanssa olen ollut 8 vuotta joten tiesin kenen kanssa lapsia lähden tekemään mutta jos oltaisiin silloin lapsi tehty kun tavattiin vaikka oltiin just täysikäisiä ni ties mitä siitä olisi seurannut,ei ainakaan mitään hyvää,pentuja sitä oltiin siinä iässä ja kaikin puolin kokemattomia elämässä.ero olisi varmasti tullut.
        ja menojalka kun tuppaa vipattamaan tuossa iässä varmasti jokaisella ja jos sitä ryhtyy leikkimään perheen äitiä/isää liian varhain,tulee se menojalka vipattamaan kyllä jossain vaiheessa uudestaan,varsinkin jos ystäväpiiri on lapsettomia.ja nuorella tytöllä siinä lähtee kyllä kaveritkin lätkimään kun ei voikkaan samalla tavalla lähteä muiden mukana.
        kun jo näin aikuisiässä minulta meni monta kaverisuhdetta koska heillä ei ole lasta ja en pääse heitä samalla tapaamaan kuin ennen,sitä paitsi kun ei heillä ole perhettä niin tuppaavat käymään enemmänkin huitelemassa joka ei taas enää minua kiinnosta saati ole aikaa.joten sitä ollaan ja eletään ihan eri maailmoissa jo.

        joten ettei tarvitse olla näkemässä kaiken maailman tietoisesti hankkittua murhetta ja lasten kärsimystä niin mietikää nuoriso mitä oikein olette tekemässä ja miettimässä.eläkää ja nähkää elämää,kouluttautukaa,viisastukaa,eläkää itsellenne jonkun aikaa jottei se aika tule sitten kun ette enää sitä pystyy elämää.lapsi kun ei ole lemmikki josta pystyy luopumaan kun ei enää jaksa/pysty/kiinnosta huolehtia.paitsi että jotkut kyllä antavat lapsensa pos kun eivät enää kykene huolehtimaan tai sitten huostaanotetaan.
        tuon asian kun monet äideiksi haaveilevat teinityttöset tajuaisi ni olisi heillä vähemmän murhetta ja ennen kaikkea lapsilla vähemmän kärsimystä.kerkiää niitä lapsia aikuisenakin tekemään kun ei se hedelmällisyys täysikäisenä lopu.

      • kanssasi samaa
        elämää elänyt 26v kirjoitti:

        mieltä ja olet itse toiminut harkitusti omissa ratkaisuissasi.

        Tällä hetkellä ns. teineillä on kuitenkin muotivillityksenä menossa vauvabuumi. Sen osoittavat jo syntyvyystilastotkin. Tämä on ehkä uudempi asia Suomessa mutta esim jenkeissä jo pitkäaikainen ilmiö. Homma sujuneen jotensakin hyvin niin kauan kuin Suomessa on hyvinvointivaltiota jäljellä. Muussa tapauksessa tulemme näkemään yhä suurempaa syrjäytmistä, köyhyyttä ja teiniäitiyden periytyvyyttä.

    • kuitenkaan vielä

      kuten jo viestissäsi lukee, olet Tyttönen...
      ja sinuna vielä odottaisin.ei se abortti ole niin helppo kokemus. kannattaisko jo senkin takia antaa aikaa itselle?.
      ja jos et ole 100 varma haluatko vielä äidiksi, niin ei sun ole mikään pakko siihen ryhtyä,ei kukaan pakota sua!
      ja sen lapsen kerkiää myöhemminkin tekemään, että mikäs kiire sulla on?haluatko vaan äkkiä päästä leikkimään omaa pikku kotileikkiä, ettei tarvi töihin tai kouluun mennä?ja saa niitä tukia ja miehenkin rahat osittain käyttöön.
      luulen että sä vaan haluat korvata tolla sun "vauvakuumeella" sen abortoidun lapsen, varmaan tunnet siitä syyllisyyttä, mutta mieti tarkkaan mitä haluat, mikä se lapsi on, mitä lapsi tuo tullessaan, millä meinasit elättää lapsen, paljonko lapsi tulee maksamaan.
      ja edelleen, nimimerkkisi tyttönen sanoo jo aika paljon sun kypsyydestäsi lapseen...

    • melted_angel

      Moi!

      Ihan hyvä kun suunnittelette.
      Koska itse tulin 17v raskaaksi.
      Ei suunniteltu. Joten aika kävi aika lyhyeksi kun piti kaikki järjestelyt hoitaa joka taas toi kamalasti stressiä.

      Itse olen kanssa abortin kerran tehnyt.
      En päässyt siitä yli kunnes sain kauniin kauniin tyttäreni..

      En edelleen anna itselleni anteeksi asiaa mikä mielestäni oli murha. Mutta tykkään ajatella, jollen olisi sitä silloin tehnyt, minulla ei nyt olisi tätä ihanaa nappisilmää!

      Äitinä on ihanaa, olen nyt 18v 8kk lapsen äiti ja en voisi olla äitiydestä onnellisempi!

    • voi herran jestas sentään

      Olen aivan tyrmistynyt! Siis jonkun mielestä on ihan normaalia ja hyväksyttävää elää sossun rahoilla :O. Itse olen 30v enkä ole koskaan käynyt sossun luukulla enkä käy. Kyllä ne lapset tehdään silloin kun ne on varaa ITSE elättää!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      93
      3451
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      109
      3135
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      56
      2335
    4. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      22
      1902
    5. Olisitpa rakkaimpani

      Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras
      Tunteet
      6
      1738
    6. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1735
    7. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      11
      1680
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      24
      1516
    9. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1411
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      38
      1394
    Aihe