Paljon on

Järki tuli ja voitti.
Kentältä on kuultu, että paljon on ympäri suomea peruttu irtisanoutumisia.

Jokaiselle sairaanhoitajalle tämä oli henkilökohtainen kysymys, ja monen talous ei olisi irtisanoutumista kestänyt.
Monilla on myös asuntolainaa, niin sehän olisi käytännössä itsemurha irtisanoutua vakitoimestaan.

Kentältä on myös kuultu surullisia uutisia, eli on sairaanhoitajia, jotka eivät ole uskaltaneet irtisanoutua, vaikka mieli on tehnyt.
Tämä on erittäin surullista, sillä se osoittaa, että kyseisillä ihmisillä ei ole ihmisyyteen kuuluvaa OMAA TAHTOA, ja he ovat luovuttaneet ajattelunsa esim. Tehylle.
Surullisinta on, että tämä Tehy ei kykene heitä auttamaan enää yhtään irtisanoutumiset ovat realisoituneet, eli he joutuvat sitten kovemman kautta oppimaan, että ei ikinä kannata luovuttaa omaa järkeilyä muiden käytettäväksi.
4314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sillä näyttäis siltä, että tosissaan yrittävät vääntää sovun. On perustettu sovittelulautakunta. Ei kunnilla ole varaa päästää sairaita hoitamatta ja pahin ei pääse tapahtumaan. Uskokaa vaan. On tahdon asia ja näytön paikka myös tehylle pitää rivit suorina.

Äänestä
  • ei anneta tuumaakaan periksi.

    Äänestä

Kuulemma Rovaniemelläkin neljä. Jäi enää runsas 600. Pahalta näyttää...

Äänestä

Kyllähän nyt pyritään ajattelemaan työnantajan aivoilla, sillä työnanatajalla on tiedotusvälineet ja massoihin vaikuttamisen mahdollisuus.

Jos väki on rintamssa toinen toisensa tukena, silloin ajatellaan omilla aivoilla. - Pitää olla tosi tarkka, että todella huomaa kenen aivoilla ajattelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peruttu irtisanoutumisia. kirjoitti:

Järki tuli ja voitti.
Kentältä on kuultu, että paljon on ympäri suomea peruttu irtisanoutumisia.

Jokaiselle sairaanhoitajalle tämä oli henkilökohtainen kysymys, ja monen talous ei olisi irtisanoutumista kestänyt.
Monilla on myös asuntolainaa, niin sehän olisi käytännössä itsemurha irtisanoutua vakitoimestaan.

Kentältä on myös kuultu surullisia uutisia, eli on sairaanhoitajia, jotka eivät ole uskaltaneet irtisanoutua, vaikka mieli on tehnyt.
Tämä on erittäin surullista, sillä se osoittaa, että kyseisillä ihmisillä ei ole ihmisyyteen kuuluvaa OMAA TAHTOA, ja he ovat luovuttaneet ajattelunsa esim. Tehylle.
Surullisinta on, että tämä Tehy ei kykene heitä auttamaan enää yhtään irtisanoutumiset ovat realisoituneet, eli he joutuvat sitten kovemman kautta oppimaan, että ei ikinä kannata luovuttaa omaa järkeilyä muiden käytettäväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu