Tuossa äänestyshommassa teillä menee rahat aivan hukkaan. Jokaisessa noissa äänestysmainoksissa ja muissa yhteyksissä mainitaan suomennettuna, että tuotantoyhtiöllä on täydet valtuudet päättää mikä on lopputulos. Se että ne näyttää sunnuntaisin sitä ankeaa pylväsdiagrammiaan ei todista mitään eikä siihen todennäköisesti vaikuta juurikaan annetut äänet.
Tuo tekstiviesti äänestys on vaan mainiotapa kerätä vähän rahaa ja sen puolesta puhuu esimerkiksi sekin, että kun ne kehottaa käyttämään valtaa ja äänestämään jotain niistä kolmesta tehtävästä niin ne mainostaa sitä silloinkin vielä kun se on jo oikeasti päättynyt ja toteutunut, mutta koska kaikki ei ilmeisesti pysty hahmottamaan sitä, että tuo päälähetys on noin vuorokauden myöhässä todellisuutta ne kerää rahaa tällä yllättävän törkeälläkin tavalla.
Älkää siis hyvät ihmiset laittako rahaa noihin bb-äänestyksiin ellette sitten halua toimia hyväntekeväisyyden nimissä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lapsoset äänestelee kyllä kun pappa betalar. Se on niin ihquu.
Juu, älkää koskaan "äänestäkö" jos se maksaa teille, sen sijaan jos se vaikuttaa omiin oloihinne, olkaa hyvät ja äänestäkää, vaikka se vaatisi millaisia uhrauksia. (Yleensä ei vaadi muuta, kuin perseen raahaamista äänestyspaikalle, mikä on lähellä.)
Tiinaa ulos äänestäminenhän kannattaa aina.