Turussa kummittelee myös

Turun ylioppilastalossa kummittelee. Siellä on vintillä varasto, jossa ei kukaan uskalla käydä. Itse kävin siellä, silloin kun vielä olin talon asukas. Se on lukkojen takana, sinne pääsee vain asukkaat. Käytävillä askeleet seuraavat pimeään aikaan. Varsinki kahdessa ylimmässä kerroksessa. Tarkoitan B-taloa, se on muistaakseni kaksitoistakerroksinen.

Siellä vintin varastossa teki kerran yksi ikiopiskelija hirttäytymällä itsemurhan, näin olen kuullut. Kyseessä oli vähän alta kolmekymppinen mies 90-luvun lopussa.

Ei tunnu hyvältä olla siellä paikassa. Kukaan ei viitsisi siellä käydä toistamiseen. Se varasto onkin käytännössä ollut aika liikenteetön paikka, mitä tiedän...
3552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Turun vanhassa kirjastossa on kummitellut pitkään. Kirjaston työntekijät ovat nähneet jonkun ylimääräisen naisen järjestelemässä kirjoja varastossa ja kirjat ovat liikkuneet varastossa välillä itsekseen silmien edessä. Asiakkatkin ovat nähneet virkailijoiden lisäksi, kun eräs naishahmo tiskillä asioidessaan katoaa ilmaan.

Virkailijat ovat kertoneet, että vanhan kirjaston muuton jälkeen kummitus on siirtynyt Julinin alakertaan kertomakirjallisuuden perässä. Uudessa kirjastotalossa ei kuulemma mitään erityistä ole havaittu.

Äänestä
  • että kummituksia on siellä täällä, vaikka siellä, vaikka en paikkaa tunne.

    Äänestä

  • kyllä on niin kirjoitti:

    että kummituksia on siellä täällä, vaikka siellä, vaikka en paikkaa tunne.

    Omassa talossamme kummittelee, ei muuta kuin että äidin ystävä on tehnyt tässä talossa itsemurhan. Aika kamalaa mielestäni, vielä kun äiti on kamalan vanha ja ajattelee moisia asioita. Peilissä on usein näkynyt tummia hahmoja ja askeleen ääniä kuuluu milloin mistäkin. Karmivaa, mutta ei ole tällä hetkellä parempaan varaakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yo-talo kirjoitti:

Turun ylioppilastalossa kummittelee. Siellä on vintillä varasto, jossa ei kukaan uskalla käydä. Itse kävin siellä, silloin kun vielä olin talon asukas. Se on lukkojen takana, sinne pääsee vain asukkaat. Käytävillä askeleet seuraavat pimeään aikaan. Varsinki kahdessa ylimmässä kerroksessa. Tarkoitan B-taloa, se on muistaakseni kaksitoistakerroksinen.

Siellä vintin varastossa teki kerran yksi ikiopiskelija hirttäytymällä itsemurhan, näin olen kuullut. Kyseessä oli vähän alta kolmekymppinen mies 90-luvun lopussa.

Ei tunnu hyvältä olla siellä paikassa. Kukaan ei viitsisi siellä käydä toistamiseen. Se varasto onkin käytännössä ollut aika liikenteetön paikka, mitä tiedän...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu