Kaupunki suunnittelijan hieno kierto liittymä on lipsahtunut kakkien tietä käyttävien mielestä vasemalle ojaan !? miksikö siksi että sitä ei kerrä edes kaikki reiitiliikenteen linja-autot !
käykääpä tutustumassa.
käykääpä tutustumassa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis missä kohdin?
Se näyttäis olevan niinko keskellä peltoo noin aluksi, mutta onhan siihen suunniteltu rivareita rakennettaviksi.
Siitä lähtee etiäpäin Hovilehdonkatu... ja siis se väylä, jota Turrena tassuttelen tien sivustalla.
Ja käväisen pellolla nuuskimassa, löytyiskö vielä riistan hajua.
Ei löydy enää muuta kuin pupun tuoksuja jonkin verran.
Kun ajetaan uudelta Orimattilan tieltä renkomäenväylää ja mennään Otavantien poikki tulee se jälkeen kiertoliittymä, joka on aivan kummasllisesti ikään kuin vasemalla kaistalla, ei hidasta vauhtia ollenkaan kun siitä voi ajaa molempiin suuntiin ympyrän etelä puolelta, kuten lähes kaikki tekee kiertämättä sitä idästä länteenpäin ajettaessa. siis uudelle orimattilantielle päin mennessä.
Nyt ovat saapuneet syyspimetä ja kaikki koirat sekä lenkkeilijät:
MUISTAKAA HEIJASTIN!
Renkomäessäkin on sen verran hämäriä tienpätkiä, että autoilija ei välttämättä huomaa tummissa vaatteissa liikkuvaa ihmistä ja mustaturkkista turrea!