Tämä ei varsinaisesti liity rakkauteen, mutten nyt tähän hätään keksinyt muutakaan paikkaa.
Eli minun ongelmani on ''kaveri'', joka roikkuu minussa kuin takiainen. Meidän välit ovat olleet viileät jo useamman vuoden (3,5 vuotta), ei juurikaan puhetta ym. Haluaisin kokonaan täydellisen yksinöisyyden koulussa, en sitä häiritsevää ihmistä edes hetkeksi istumaan edes samaan pöytään kanssani.
Aikaisemmin minä vain kilttettyäni (valitettavasti!) esitin ihan erilaista ihmistä kuin olen. Mulla oli nuorena tapana olla ''kaikkien kaveri''. Osasin muuntaa oman käytökseni jokaiselle sopivaksi. Mutta tietysti oli aina se porukka minne tunsin oikeasi kuuluvani. Mutta niin pääsi käymään että eräs ihminen, tyttö, tuli ja yritti niin kovasti olla kaverini. Hän jutteli ja näytti selvästi mikä oli hänestä hauskaa, ja minä ''naureskelin'' ja esitin, että niin onkin hauskaa jee jee vaikka oikeasti olin vain, että häipyisipä tuo tiehensä. Niinpä mulla katos kaikki muut kaverit koulussa, tämä tyttö omi minut kokonaan...oma vikani tietysti..
Vasta nyt (9lk) kun olen enemmän irtaantunut hänestä, huomaan miten kehityn sosiaalisesti päivä päivältä. Istun luokan takana, missä ovat kaikki mölyapinat. Siellä on helppo irtaantua ja olla oma itsensä. Toisinaan huomaan jopa juttelevani sutkoht sujuvasti ihmisille siinä ympärillä ja koulussa on voisin ihan sanoa että hauskinta sitten ihan esimmäisten luokkien ala-asteella..
Mutta sitten kun on joku hetki milloin poistutaan luokasta... niin tämä kaverini seuraa minua, istuu aina samassa pöydässä, tekee samat liikkeet kuin minä ja sanoo ehkä muutaman sanan: ''tuliks läksyä'' jne..... miksi juuri silloin hän tuppautuu seuraani.. Minusta olisi niin helppoa mennä juttelemaan muille ihmisille juuri sillon kun olen yksin, mutta kun hän liittyy seuraani, siitä tulee mahdotonta, koska hän ikäänkuin liimaa minut siihen paikkaan. Hän on sosiaalisesti todella heikossa jamassa (anteeksi vain), tiedän ettei hänellä ole kavereita ollenkaan, hän ei ole aidosti kiinnostunut ihmisistä vaan tuomitsee heidät jo etukäteen tuntematta. Sen huomaan hänen puheistaan muista ihmistä. Ja kyllä, hän puhuu aina joskus ja tiedän tämän.
En tiedä miten pääsisin eroon hänestä. Se ei ole helppoa kun on vajaat 6 vuotta esittänyt edes jonkinlaista kaveria hänelle..en voi vain sanoa, että lähe meneen, koska en kuitenkaan tahdo pahoittaa hänen mieltään :/
Eli minun ongelmani on ''kaveri'', joka roikkuu minussa kuin takiainen. Meidän välit ovat olleet viileät jo useamman vuoden (3,5 vuotta), ei juurikaan puhetta ym. Haluaisin kokonaan täydellisen yksinöisyyden koulussa, en sitä häiritsevää ihmistä edes hetkeksi istumaan edes samaan pöytään kanssani.
Aikaisemmin minä vain kilttettyäni (valitettavasti!) esitin ihan erilaista ihmistä kuin olen. Mulla oli nuorena tapana olla ''kaikkien kaveri''. Osasin muuntaa oman käytökseni jokaiselle sopivaksi. Mutta tietysti oli aina se porukka minne tunsin oikeasi kuuluvani. Mutta niin pääsi käymään että eräs ihminen, tyttö, tuli ja yritti niin kovasti olla kaverini. Hän jutteli ja näytti selvästi mikä oli hänestä hauskaa, ja minä ''naureskelin'' ja esitin, että niin onkin hauskaa jee jee vaikka oikeasti olin vain, että häipyisipä tuo tiehensä. Niinpä mulla katos kaikki muut kaverit koulussa, tämä tyttö omi minut kokonaan...oma vikani tietysti..
Vasta nyt (9lk) kun olen enemmän irtaantunut hänestä, huomaan miten kehityn sosiaalisesti päivä päivältä. Istun luokan takana, missä ovat kaikki mölyapinat. Siellä on helppo irtaantua ja olla oma itsensä. Toisinaan huomaan jopa juttelevani sutkoht sujuvasti ihmisille siinä ympärillä ja koulussa on voisin ihan sanoa että hauskinta sitten ihan esimmäisten luokkien ala-asteella..
Mutta sitten kun on joku hetki milloin poistutaan luokasta... niin tämä kaverini seuraa minua, istuu aina samassa pöydässä, tekee samat liikkeet kuin minä ja sanoo ehkä muutaman sanan: ''tuliks läksyä'' jne..... miksi juuri silloin hän tuppautuu seuraani.. Minusta olisi niin helppoa mennä juttelemaan muille ihmisille juuri sillon kun olen yksin, mutta kun hän liittyy seuraani, siitä tulee mahdotonta, koska hän ikäänkuin liimaa minut siihen paikkaan. Hän on sosiaalisesti todella heikossa jamassa (anteeksi vain), tiedän ettei hänellä ole kavereita ollenkaan, hän ei ole aidosti kiinnostunut ihmisistä vaan tuomitsee heidät jo etukäteen tuntematta. Sen huomaan hänen puheistaan muista ihmistä. Ja kyllä, hän puhuu aina joskus ja tiedän tämän.
En tiedä miten pääsisin eroon hänestä. Se ei ole helppoa kun on vajaat 6 vuotta esittänyt edes jonkinlaista kaveria hänelle..en voi vain sanoa, että lähe meneen, koska en kuitenkaan tahdo pahoittaa hänen mieltään :/
Vastaukset 2
Vanhimmat
kannattaa sanoo suoraa sille, vaikka se suuttuiski... se o inhottavaa jos joku roikkuu.
Sä voisit kyllä puhua sille, miltä susta tuntuu. Jos haluut suurinpiirtein päästä siit eroon, sun on vaan pakko puhuu sille.
Muuta en keksi.
Onnea sulle.