Koira Virosta?

Moi! Onko kellään kokemuksia koiranostamisesta virosta? En nyt terkoita että olisin ostamassa sitä mistään torinlaidalta mieheltä, joka pitää pentuja pahvilaatikossa.
Esimerkiksi chihuahuan pentuja voi kuulemma joutua odottamaan jopa vuoden verran suomessa, koska ne ovat kovin suosittuja. Siispä tuumin, että onko virosta mahdollista saada hyväkuntoinen ja paperillinen, asiallisesti hoidettu koira?! KOKEMUKSIA?
4194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kasvattajia joitten kasvatuksen ja koirien taso on yhtä kiitettävää varmasti kuin hyvillä suomalaisilla kenneleillä.

Äänestä

Chihuista en osaa sanoa, sillä itse harrastan muuta rotua, mutta oma koirani on Virosta aivan ihanalta ja asiantuntevalta kasvattajalta, jonka puoleen voin kääntyä ihan pikkuisissakin ongelmissa. Hän puhuu ja kirjoittaa minulle Suomeksi ja on kiinnostunut kasvatistaan muutenkin kun vaan näyttelytuloksista. Pitää kyllä varoittaa myös huijareista. Niitä on joka maassa, Suomessakin, mutta ulkolaista ostajaa on aina helpompi viilata linssiin ja siitä siis joidenkin suomalaisten huonot kokemukset. Kun etukäteen tutustuu rotuun, sukuihin ja kenneleihin, niin alkaa pikkuhiljaa saamaan käsitystä siitä mikä olisi hyvä ja vastuuntuntoinen kennel. Näin tein itse, enkä kadu!

Äänestä
  • moi - kannattaa selvittää rotujärjestön,tuttavien jne kautta suomalaisia ko rodun kasvattajia tai virosta koiria tuoneita joilla on valmiita yhteyksiä sikäläisiin kasvattajiin ja pyrkiä heidän kauttaan saamaan tietoja. näin toimien pienennät omatoimisen tuonnin riskejä ja on se sikäläiselle kasvattajallekin mukavaa kun on joku tuttu täällä joka voi suositella sinua :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Diipaduu kirjoitti:

Moi! Onko kellään kokemuksia koiranostamisesta virosta? En nyt terkoita että olisin ostamassa sitä mistään torinlaidalta mieheltä, joka pitää pentuja pahvilaatikossa.
Esimerkiksi chihuahuan pentuja voi kuulemma joutua odottamaan jopa vuoden verran suomessa, koska ne ovat kovin suosittuja. Siispä tuumin, että onko virosta mahdollista saada hyväkuntoinen ja paperillinen, asiallisesti hoidettu koira?! KOKEMUKSIA?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu