mistään puhua, kulttuuria, runoja, jopa omatekemiä. Ei kiitos. Onko täällä yleensä elämää ? Vai pelkkää kuoleman odotusta ja omahyväisyyttä, kuinka hyvin meillä menee.
Onneton palsta
ei täällä voi
402178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Meinaakko,että vaan muisteltas menetettyä nuoruutta?Mitäpä suotta mennyt mikä mennyt niinkuin eilinen päiväkin. Kaiken lisäksi sitä kaikkea ei viittis uudelleen läpi käydä,mutta ei kuitenkaan pidä odotella vaan "ohi on"mielellä.
Olet kyllä oikeassa hieman onneton tämä palsta on. En ole kauan täällä käynyt mutta sen vähän mitä olen käynyt melkein aina pettynyt. Odotin palstalta vähän syvällisempää keskustelua sillä onhan meillä jo kaikilla elämänkokemusta ja kurjimmalta tuntuu se että tämän ikäiset solvaa toisiaan, emmekö me nyt jo ole oppineet elämään niin että kunnioittaisimme toisten mielipiteitä. Oman mielipiteen voi sanoa mutta senkin voi sanoa vähän sivistyneemmin.
Kaikesta huolimatta mukavaa iltaa sinulle joka luet tämän.
oikeus tehdä niin korkeakulttuurisia aloituksia, kuin haluaa ja osaa. Toiset ottavat sitten niihin osaa omalla mielenkiinnollaan.
jäkätystä täällä on, just sellasta kun itsekin harrastat näköjään.
Olisithan voinut aloittaa jollain positiivisella aloituksella. Jos et muuta keksinyt, niin vaikkapa:rakastan elämää, elämä on ihanaa!Ihanaa, että on edes netti seurana yksinäisen illan ratoksi.
ketju pääsee hyvälle alulle se pilataan poistoilla.
Kyllä tämän ikäisten pitäisi jättää jonniijoutavat viestit oamaan arvoonsa eikä ottaa hernettä nenään.
Ei poistoja tarvittaisi kuin äärimmäisen harvoin, jos nyt ihan mahdottomiin menee.
Tämä on ikäryhmät palsta tarkoitettu ihmisille 60 .
Muuta kriteeriä ei mielestäni keskustelun aiheille ole.
En minä ainakaan suostu vielä tällä iällä holhottavaksi.
Saattepa nähdä, tätä viestiä ei ole jonkin ajan kuluttua.
jos jotkut hörhelöt (ei välttämättä 60 ihmiset) kirjoittelee omia "älyoivalluksiaa". Me ns. normaalit kirjoitamme asiaa mikä milloinkin sattuu ketäkin kiinnostamaan.
Poistot tekee sheriffi. Jos olet kirjoittanut vastauksen johonkin herjaan, se ketju poistuu kokonaisuudessaan. Jos vastaat asialliseen tekstiin (aloittaj) niin teksti säilyy. Vaatii kyllä pientä opettelemista.
Jonkin mielestä kiinnostava ja asiallinen ketju voi toisesta tuntua vastenmieliseltä
Pitäisi myös opetella lukemaan valikoivasti, antaisi kaikkien kukkien kukkia.
Valikoisi joukosta mielisensä ketjut eikä heti olisi teilaamassa.
voi täälläkin ohittaa.
Jos kaupassa on vain sinisiä takkeja ja olen etsimässä harmaata, en syytä valikoimaa tai kauppiasta, vaan siirryn toiselle tiskille, ehkä jostain löytyy mieleisiäni.
Joku voi pitää niistä sinisistä.
Miksi täällä valittaa muiden tekemisiä? Tekee itse paremmin, jos osaa.
se elämäkin. Nyt jo 3 kk virallisena vanhuksena eli 60 kierrosta auringon ympäri ja vartti jo uutta. Siis vanhuuseläkkeellä.
Vietettiin juuri vanhustenviikkoa. Istuin tunnin luennolla kuuntelemassa viisaustieteilijän luentoa dementiasta. Nukahdin kesken. Tyttöystävä, 2 v nuorempi ja vielä tiiviisti töissä, oli koulutuspäivillä. Kuunteli seksologin alustusta.
Meni ihan väärin päin. Tänne se seksologi olisi tarvittu kertomaan, miten niiden tyttöjen kanssa pitäisikään touhuta. Kauan yksin eläneenä ei taida enää muistaa. Se dementia on tainnut jo päästä iskemään ja tuskin sitä muu parantaa kuin krematorio. No, kunto on tallella ja katsellaan nyt sitten ympärille ja ihmetellään, mitä olisi jo nuorempana pitänyt, vaan tokkopa myöhäistä nytkään.
PS. Sopivaa käyttäytymistä tällä palstalla on kertoilla säästä ja isommin kolottavista vaivoista. Virkeimmät ikätoverit ovat haihtuneet tai syöneet jotain dopingia ja nuorentuneet juttusilla 30-50 palstoille.
Minulla ainakin kolottaa paikat, eikä nukuta. Ja sitten sääkin oli tänään ihan PEEstä.Ihan harmaa, ja kaikki on VEEtuttanut.
huomannut että,peuhauskaveriisi ei dementia vielä ole iskenyt! Ihme kaveri!
Nyt kun olet vanhusten kirjoilla niin, siihen piikkiin voi tehdä mitä hullumpia juttuja ja seksolokin luennoilla ollut tyttöystävä lähtee kyllä hullutuksiin mukaan. Antoisaa elämää, se on itestä kiinni!
Paras, PARAS ystävättäreni täytti viime kesänä
70 v. - Olemme Tunteneet toisemme n. vuodesta
1975. Oouugh! Tää on liiian piiiitkä stoori
kerrottavaksi digitse :-(.
Mutta... summa sumarum (Mun = Ria:n miete/runo):
Oot yks tai 100 vuotta..
...vanha...nuori.
Muista tää:
"Carpe Diem!"
Tartu hetkeen!
Tänäänkin.
Päivä täynnä
"maa-nan-tai-ta!"
SIIS... SÅÅ... SOOO ???
***
Just mee.. Ria
Sanoisin, että noin kymmenen vuotta joka ikäryhmässä.
snaijaa, mitä sä oikein tarkoitat tämmösillä kirjotuksilla. Oliskiko siinä nyt yxi pösilö tarjolla, jolla ei oo mitään sanottavaa, tänne tylsälle palstalle.
Hei ja eroo 50 , 60 , 70 v, ne on kymmennen vuoden välein, eli ikäeroo on jonkin verran, jos se sinua kiinostaa.
Näihin keskustelu palstoihin kirjoitteluun jää
jotenkin koukkuun pitää kirjoittaa vaikka ei olis
mitään kummempaa asiaa.Harvoin enään nykyään
kirjoittelen mutta kyllä käyn joka päivä
lukemassa täällä.
Jokaisella tänne kirjoittavalla on mahdollisuus parantaa palstan tilaa. Lukijoita kyllä löytyy jos on hyviä avauksia.
näitä samoja asioita käsitellään viikosta toiseen, mutta ne voivat olla joillekin uusia juttuja ja oikeesti elämässä ei niin kovin paljon tapahdu, että siitä joka päivä jotain hienoja aiheita pursuaisi.
Tänne sopii runot, omat ja lainatut, se kai on pääasia, saada lukijat kirjoittelemaan ja pitää hauskaakin, täällä ihan omana itsenään tai leikitellä virtuaali maailmassa.
Minusta iloisuus ja leikkimielisyyskin sopii tänne myös vakavammista asioista on hyvä kirjoitella, jos sillä tavoin jaksaa omassa elämässään taas uuteen päivään.
Monet typeryyksien kirjoittajat ovat niitä ressukoita, jotka eivät vaan löydä paikkaansa mistään, irrallisia, eikä elämässä ole asiat mallillaan. Mut aina on toivoa, katso taaksesi, jos sieltä löytyy huonoja aikoja, sinun on aika suunnata uusille poluille.
" mistään puhua, kulttuuria, runoja, jopa omatekemiä."
niille on oma palsta, miksi rikkoa sääntöjä ?
kun opetat lastenlapsia,
kerotko että kun tulee isovanhemmaksi,
saa aloitta sääntöjen rikkomisen?
Otsikko 60 palstalle sanoo;
Yli kuuskymppisten oma palsta.
Suomi 24 ei ole palstaa avatessaan rajannut aiheita muun kuin iän perusteella ja ei kai sekään ole rajoitus, vaan ohje jolla saman ikäiset toisensa tavoittaisivat keskustelun merkeissä.
En voi käsittää miksi täällä koko jana rajataan aiheita ja häädetään ao. palstoille, sillä kyllä meillä on joukossamme jopa hyviä kirjoittajia, runojen jos proosankin, jos haluamme avata silmämme näkemään muutakin kuin oman napamme.
Sekin on joskus aihetta peittää.
Usein en ota kantaa, nyt en voinut ohittaa herkullista tilannetta.
asioiden parantamiseen ja itse tekemiseen edes pienen osan siitä ajasta ja energiasta, jonka tuhlaavat toisten tekemisten arvostelemiseen ja sääntöjen noudattamisen valvomiseen, maailma olisi paljon parempi paikka meille kaikille.
Toiset kyttäävät ja valittavat, toiset tekevät ja saavat välillä jotain hyvääkin aikaan.
Mielenkiintoista tosiaan, miten paljon valittajia ja valvojia täältäkin löytyy.
Mikä kumma tekee meistä sellaisia?
Eilen televisiossa nuoret puhuivat australialaisista sekä kertoivat kuinka siellä ihmistä arvostetaan ja suhtaututaan kaikkiin avoimen ystävällisesti - toisin kuin Suomessa, missä useimmat suhtautuvat ihmisiin epäluuloisesti ja kunnioitus pitää jokaisen ensin itse ansaita. Minusta tuo australialainen tapa kuulostaa paremmalta ja sitä itse tavoittelisin.
Kiva, että päätit "herkutella". Ainakin minä ilahduin, luultavasti moni muukin.
tämä onneton palsta. On myös onnellisten palstoja. Miksi et ole ´siellä? Miksi roikut jatkuvasti meidän onnettomien juttuja lukemassa? Misään ei lue "TÄTÄ PALSTAA ON PAKKO LUKEA".
Helppoahan siellä Australiassa on olla optimisti, kun auriko paistaa ja aina ovat saaneet siellä elää omassa rauhassaan (paitsi tietysti alkuper. väestö)
Täällä taas lukemattomat sodat milloin ketäkin vastaan ja milloin kenenkin alamasena olo.
Olisikohan näillä(kin) jotain tekemistä kansanluonteen kanssa?
onneton palsta. On myös onnellisten palstoja. Miksi et ole ´siellä? Miksi roikut jatkuvasti meidän onnettomien juttuja lukemassa? Misään ei lue "TÄTÄ PALSTAA ON PAKKO LUKEA".
Nyt kun olet lukenut palautteen kirjoitukseesi niin ymmärrät että se mitä sinä toivot on mahdotonta, minä ymmärrän sinun kirjoituksesi toiveet mutta kuten näet, ei mene perille. Niin että jossain muualla kai olis sellainen palsta jossa vähän syvällisempi ihminen kuten sinä olet voi saada asiallista palautetta. Minäkin luulin aikoinani että voisi odottaa edes asiallisia vastauksia mutta se ei ole niin joten vetäydyn minäkin pois palstalta jos ei ole minua mielyttäviä aiheita.
Täytyy olla tämän sortista valvontaa. Muutoin syntyisi tänkään vertaa viisasta asiaa.
Olisit kiitollinen etkä ruikuttaisi suurilla kirjaimilla.
kuitenkin olisi parempi että sinunlaisesi typerykset siirtyisi huuhaa palstalle ja jättäisivät suosiolla tämän palstaan meille kokeneille ikäihmisille.
tämmöisen avauksen perässä roikutaan. Uteliaisuuttako? Vaiko siksi että päästään sitten hurskastelemaan. Luulisi ettei ketään kiinnosta jonkun poikkeava mileipide. Tuskin edes ajateltu vastattavaksi . ?
Elkee hyvät immeiset lueksiko tätmä on sisäspiirin viestitystä !!!!
sinä oot marisia kuka jaksaa??
on paljon samanlaista kun minun työpaikalla, kyllä te kaikki olette niin kauheen hyviä että minua ihmetyttää miten aikuiset jaksaa jauhaa. Jos joku haluaa vähän kulttuuria niin jo on koko lauma antamassa kommentia. Muuten mä olen päiväkodissa töissä.
taisinkin sohaista kepillä kusiaispesään.
Hyvää yötä vaan.
Teit sen tarkoituksella. Olet varmaan se sama, joka tietyin väliajoin tekee näitä samoja aloituksia yhä uudelleen ja uudelleen vain saadakseen palstalle täytettä.
Tyhjää täysi. Ei asiaa, vain vanhan kertausta. Mutta jos saat siitä elämääsi täyttymystä, siitä vaan.
Etkö pysty parempaan?
parempia tekstejä kaikki te jotka olette älykkäitä ja viisaita jokainen koulutuksensa mikaan.Mikä on vanhan kertausta kulttuuriko? Vai meinaat kai noita älyttömiä kommentteja siinä kyllä olen samaa mieltä että on vanhan kertausta aina samaa ja jotkut yrittävät ylilyödä oman itsensä mutta huonolla menestyksellä.
olet älykäs ihminen ja oikein huvittaa lukea kun joku "herne" käskee sinua huuhaa palstoille ja kieli mitä hän käyttää ilmaisee tason millä hän on sillä tasolla ei kulttuuri kuki.
itsellesi kuvaavan nimimerkin
yönä kömmi pimmeessä huussii ni astun johokii pehmeesee. Auamulla näij et oon astunt lehmän paskaan. Tiä on sitä meijän kulttuurija.
Mikä puuttuu? Vitsit ja härskit jutut Vai?
Ruuneperi on ihan oikeassa siinä, että jokainen
voi parantaa palstaa! - Ja joku toinen sanoi,
että tämän saitin voi ohittaa jos ei miellytä.
Oletko sinä ei-omahyväinen, positiivinen,
kultturellinen persoona? - Oletko nainen
vai mies?
Oli niin tai näin, niin tee mikä tahansa
hyvä avaus, niin tulen kyllä messiin :-).
Ystävällisin terveisin. Ria
Täällä taitaapi olla Subin Me, myself and I ohjelman tosifani. Keskustelee itsensä kanssa, vastaa itselleen ja välillä oikein kehaisee.
Tjaah, rakas ystävä, missäs olet sellaisen ihmeen tavanut,että kaikki sopii kaikille? Yksi on yhdenlainen ja toinen toisenlainen. Osku Pajamäen mielestä tämän ikäiset ovat kelvotonta sakkia järjestään kokoon, asemaan ja ulkonköön katsomatta. Monet täällä sen sijaan kehuvat itseään tavalla tai toisella.
Useampi on yrittänyt luoda tästäkin palstasta jonkinlaisen valittujen kootun ryhmän eli tehdä sääntöjä miten pitää olla ja minkälainen. Onneksi hekin ovat taistossa jalossa hävinneet.
Suinkaan minua ei palsta aina miellytä, mutta sen verran olen utelias, että pistäyksin joskus. Jos taas kaikki olisivat kaltaisiani ja palsta miellyttäisi minua aina, huh huh. Täällähän voi kokea vaikka minkälaisia elämyksiä. Jos on palsta omakehuinen ja omahyväisten ihmisten kansoittama, ajattelepa miten erinomaisia me sitten olemmekaan, emme toki kuulu siihen joukkoon. Tämähän ei toki ole lainkaan omahyväistä.
On mainiota, että totuus vanhuutta lähentelevien ihmisten ajatusmaailmasta on niin julki kuin mahdollista. Nuoremmat näkevät, että eletty elämä harvoin palkitsee - ei edes viisaudella, hyvästä käytöksestä tai toisten kunnioittamisesta puhumattakaan. Elämänkokemus on hyvin yksilöllistä, sen viimeistään täällä huomaa - ja kaikella kunnioituksella.