kadi oli vielä pahempi kuin osasin ees

paljo on luuloja virottarella.
16451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

omilla havaintoelimillään ihmiset tekevät toisenlaiset johtopäätelmät.

Kadilla ei tod. ole luuloja itsestään: talolaisista paras itsensä tuntemus on Kadilla, Jarkolla, Nikolla ja Saulilla. Järjestystä paha sanoa, jos itsensä tuntemisesa yksilöiden välille on edes mahollista yhteismitallista arviointimenetelmää kehittää.

Ittensäki suhteen ulalla sen sijaan ovat Piia, Tellu ja Suvi. Kenties ovatki seuraavat talosta poistujat.

Äänestä
  • naisen pitää koko ajan kerjätä huomiota tavalla tai toisella? Alkaa ilmeisesti tuotantokin hieman heräämään ja näyttää koosteessa vähän toisenlaista Kadiakin. Ei vielä kaikkea näyttänyt...

    Äänestä

  • tämän kirjoitti:

    naisen pitää koko ajan kerjätä huomiota tavalla tai toisella? Alkaa ilmeisesti tuotantokin hieman heräämään ja näyttää koosteessa vähän toisenlaista Kadiakin. Ei vielä kaikkea näyttänyt...

    persoona omalla olemuksellaan. Sulta on jäänyt jotain olennaista elämästä ja ihmisestä oppimatta, joten ihmistuntemus ei liene vahvimpia ominaisuuksias.

    Opiskele täältä lisää http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000630&posting=22000000030160652

    Äänestä

  • herättävä kirjoitti:

    sokea vai miksi et näe, että se on pelkkää huomionkerjuuta? Kun Jarkko keskittyi Suviin, Kadi pussasi Saulia. Kun tuli pää, olkapää, polvet, varpaat -biisi ja Kadi ei osannut sitä, hän käveli ympäri pihaa huomioita kerjäten.

    Eikä näytetty sitä, kun Kadi huoritteli Suvia, mutta Suvi otti sen huumorilla (vaikka ei kokonaan ollut sitä). Kadi oli mustasukkainen Jarkon huomiosta.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    samalla tavalla kuin sinä? Kiristyykö hermot entisestään, kun sanon sinun ymmärtävän Kadin väärin ja totean sinut todella huonoks ihmistuntemuksesa?

    Opettele elämää. Ei tarvis sillon niin kovin punasta nähdä yksilöllisestä luonnonlapsesta :)

    Äänestä

  • en näe Kadia kirjoitti:

    samalla tavalla kuin sinä? Kiristyykö hermot entisestään, kun sanon sinun ymmärtävän Kadin väärin ja totean sinut todella huonoks ihmistuntemuksesa?

    Opettele elämää. Ei tarvis sillon niin kovin punasta nähdä yksilöllisestä luonnonlapsesta :)

    hermot, kun minä en näe Kadia samalla tavalla kuin SINÄ? Kiristyykö sinun hermot entisestään, jos sanon SINUN ymmärtävän Kadin väärin ja totean SINUT huonoksi ihmistuntemuksessa? Samat kysymykset siis SINULLE.

    Kysymys muuten kuuluu, miksi minun hermot menisi? Oletko tosiaan huono ihmistuntija? Näe sinä miten näet... Vielä tullaan näkemään kumpi on parempi ihmistuntija...

    Mitä, jos opettelisit itse elämää.

    Vai luonnonlapsi. Mä käsitän luonnonlapsena sellaista Elovena-tyttöä, joka kirmailee pelloilla mekko päällä. Aika kaukana on Kadi siitä...

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    kysymysten toistaminen, jotka juuri oon sulle esittäny viittaavat hermojes kiristymiseen. Selvä tapaus. Ota lasi vettä.

    >Vai luonnonlapsi. Mä käsitän luonnonlapsena sellaista Elovena-tyttöä, joka kirmailee pelloilla mekko päällä. Aika kaukana on Kadi siitä...<

    On sulla sitten syvälliset käsitykset käsitteiden luonteista, kun 'luonnonlapsen' osalta kiinnität huomiota pintapuolisiin seikkoihin. Ihmistuntemukses siis tosi syvällistä :) Tämähän pitää jo poimia jonnekin ylös.

    Äänestä

  • ja samojen kirjoitti:

    on pelkkä painotusta, ei muuta. Ykköset ja nollat eivät kiristä mun hermojani, sorry jos petyit.

    Se oli esimerkki luonnonlapsesta. Mikäli alkoholin himo on sinun mielestä luonnonlapsisuutta, niin mikä ettei. Mun mielestä talossa on yksi luonnonlapsi ja se on Niko. Hän osaa vetäytyä tilanteista ja olla neutraali, pelleillä, hallitsee alkoholin käytön, iloinen kännissäkin, pitää hauskaa, tempasee, eläytyy, elää. Noussut voittajaehdokkaaksi.

    Äänestä

  • kirjoittaminen kirjoitti:

    painotettuina sanoina koneen ruudulla josain vaiheesa, se on täysin ymmärrettävää.

    >Mä käsitän luonnonlapsena sellaista Elovena-tyttöä, joka kirmailee pelloilla mekko päällä.<

    Tuo on määrittelyäs sille, miten käsität luonnonlapsen. Ei sen jälkeen paljoa auta paikkailla

    "Se oli esimerkki luonnonlapsesta."

    Ei 'luonnonlapsisuus' määrity niinkään yksittäisellä asialla kuin himo alkoholiin, se on vielä jotain syvällisempää. Jatka pohdiskelua vaan.

    >..vetäytyä tilanteista ja olla neutraali, pelleillä, hallitsee alkoholin käytön, iloinen kännissäkin, pitää hauskaa, tempasee, eläytyy, elää.<

    Luonnonlapsisuutta kaikki nuo?

    'Olla neutraali': luonnonlapsi ei koskaan itseisarvollisesti pysyttele neutraaliudesa, vaan impulsiivisesti eläytyy tilanteissa.

    'Tilanteista vetäytyminen': luonnonlapsen ei tartte vetäytyä tilanteista, sillä hänelle kaikki tilanteet on tilanteita muiden rinnalla, jotka voi kohdata.

    'Alkoholin käytön hallitseminen': niin, tuohan se kuuluikin siihen sun luonnonlapsisuuteen Elovenamaisuuden ja pellolla mekko päällä kirmailun lisäks.

    Onhan ne toki kauniita mielikuvia seesteisestä Elovena-tytöstä, joka hillitsee itseään sovinnaisuussääntöjen takia alkoholin käytössä. Pitäydy tuossa kauniissa ajatuksesas, se nostaa ilon minunkin mielelleni.

    Äänestä

  • näkymään kirjoitti:

    mielestä hermostunut, niin olet todella huono ihmistuntija. Mutta sehän jo tiedettiin! Tässä tapauksessa sanat oli painotettuja siksi, että käänsin kysymykset takaisin sinulle (et muuten vieläkään vastannut niihin) ja halusin korostaa sitä. Mutta käsitä miten haluat, kuten muutenkin teet.

    Linkittäisitkö jollekin arvostetulle sivustolle, jossa määritellään luonnonlapsi-käsite? Sitä ennen se on vain mielipide! Sinun vastaan minun. Luonnonlapsi osaa pitää hauskaa ilman alkoholia, eikä ole koukussa siihen: Niko!

    Huom. Elovena tyttö ei ole kännissä... kirmaillessaan...

    Äänestä

ja vähän äkkiä. HYVÄ KADI!

Äänestä

Eli tietää että suurempi virolainen yhtiö antaa sille hurjasti ääniä.
Kadi tumpataan väkisin voittoon.Ei ole muilla mahdollisuuksia rehellisillä äänillä.

Äänestä
  • kyllä suomalaisetkin Kadista tykkää.

    Äänestä

  • kyllä suomalaisetkin Kadista tykkää.

    Äänestä

Tellu oli paljon hirveämpää katseltavaa kuin Kadi.Tellu saisi hävetä.Kadi kaatui vain kerran,Tellu monenmonta kertaa.tellun takia muutkin joutuivat nukkumaan.Tellu puhui kadista ettei hänelä olisi älliä, mutta sitten itse syyllistyi siihen.tellu pölli Kadin takin.

Äänestä
  • sillä ja timollakin oli vain 1% eroa!

    jos joutus vaikka saulin tai jarkon kanssa äänestykseen, niin hyvä! sillon olis tyttö menossa pää kolmantena jalkana viroon alkoholisti-isukkinsa luokse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuvitella kirjoitti:

paljo on luuloja virottarella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu