MISSÄ VANHAT METSÄT

Niin etelässä kuin etenkin pohjoisessa hakkuu tahti on viime vuosina ollut hurjaa.Eteläsuomessa on suurin osa metsistä yksityisiä ja pohjoisessa valtion.pohjois-suomessa metsätie verkko on kuin hämähäkinseitti=hakkuu alueta(mukaan lukien lakialueet ja puun kasvualueen pohjois rajat)
niinpä toivoisin mielipiteitä nykytilanteesta:missä on etelässä ja pohjoisessa yhtenäiset esim yli 20ha vanhat metsät
eli onko suomi täynnä metsän tilkkutäkkejä
jättäisin keskustelun ulkopuolelle suojelualueet
ps olin paikalla,kun xxxxxtunturin juurella moto hoiteli n 10ha alueen koivikon herroille saunapuita
233137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

oot!!!

Ekkös sää ymmärrä jotta joka päivä tuloo uutta vanhaa mettää!!!!!!

Äänestä
  • entäs yhtälö:
    pohjoisessa vanhat puut on 100- 300v ja yhden puun kaatamiseen kuuluu aikaa muutama sekuntti

    Äänestä

yksi kuusi ja kaksi mäntyä jotka ovat tyvestä yli puoli metriä paksuja. Ovat varmaankin ainakin 50 vuotta vanhoja luulisin. Kerran näin yhtä isoja puita pohjoiskarjalassa möhkön rautaruukin pihalla kun sinne lomareissulla poikettiin.

Äänestä

Vanhat, hyvälaatuiset, metsät alkavat olla hakattu. Nopeasti kasvatetusta metsästä ei tule hyvälaatuista, kestävää tukkipuuta, joten kellä vielä on hakkaamattomia hyvälaatuisia kuusia ja mäntyjä, niin niistä tulee vielä kysyntää.

Äänestä
  • Loputtomasti lahoamatta Joten hakkuukypsää metsää ei kannata säilyttää kovin kauan rupeaa olemaan liikaa tukeissakin kuitupuuta lahovaurioiden takia.

    Äänestä

  • Stora kirjoitti:

    Loputtomasti lahoamatta Joten hakkuukypsää metsää ei kannata säilyttää kovin kauan rupeaa olemaan liikaa tukeissakin kuitupuuta lahovaurioiden takia.

    Kun olen katsellut hakkuualueita tuolla pohjoisessa, niin siellä on kaadettu paljon vanhoja puita, joissa on keskellä alhaalla lahovikaa.ne on jätetty metsään;usein monia metrejä samasta puusta.
    Eikö ole mitään konstia tutkia puuta ennen kaatamista(esim porata pieni reikä) ja jättää ne "lahopuut" pystyyn.
    Ne keskeltä lahot puut on tervapuita ja kestäisivät pystyssä jopa satoja vuosia.
    se olis sitä vanhaa metsää

    Äänestä

  • old_profile_41518 kirjoitti:

    Keinoa tutkia jokaista puuta onko mahd "tervaspuu" säilyisi pystyssä.Kuusi lahoo poikeuksetta riittävän vaurion saadessaan ja monesti iän tarpeeksi lisääntyessä.Puukairallahan voi satunnaisesti näytteitä ottaa ei sinäänsä asian ratkaisu.Omissa metsissäni vanhuuttaan lahonneita kuusia on ollu paikotellen paljonkin.Mitkä ovat sitten menneet kuituun jos eivät ole täysin kuivuneita.Myöskin etelässä kasvu on voimakasta.

    Äänestä

  • Tilaston,paljonko puuta on hakattu pohjoisuomessa ( kiintoa tai/tai ha) vuosien 1980-2005 aikana
    ja vertailuksi määrät vuosilta 1955-1980(sotakorvaus hakkuut pois lukien,jos niitä vielä on ollut)
    ja tietenkin samat tilastot muualta suomesta

    Äänestä

haluat, ne saattavat olla lahojakn?

Äänestä

Mistä sinä olet valmis luopumaan että saadaan lisää vanhaa metsää?

Äänestä
  • mitä keskustelun aloittaja vastaa kysymykseesi. Kerron mistä olen itse luopunut. Ensinnäkin olen luopunut suurimmasta osasta puunmyyntituloja suojelemalla noin kolmanneksen metsistäni. Loppuakin hoidetaan monikäyttömetsänä siten, että hakkuuaukot ovat alle puoli hehtaaria ja suurin osa maisemasta säilyy metsän näköisenä ei kynnettyinä ryteikköpusikoina.

    En omista autoa, en matkusta ulkomailla, käytän sähköä minimimäärän, en syö lihaa, sillä sen tuottaminen nykymenetelmin tuhlaa energiaa kymmenkertaisesti kotimaiseen kasvisruokaan verrattuna. Kerään ilmaiset sienet ja marjat omasta metsästä, viljelen suuren osan ruuasta(juurekset, perunat, pensasmarjat, omenat) itse. Polttopuut kasaan myös omasta metsästä. On vielä monta asiaa esim tietokone, joista voisin luopua, ja parempaan voi aina pyrkiä.

    Haluan vielä mainita, että elämäntapani on oma valintani, eikä johdu varattomuudesta. Keskinkertaisista tuloistani olen lahjoittanut aika suuren summan vanhan metsän suojelualueen perustamiseen.

    Äänestä

  • vanhan suojelija kirjoitti:

    mitä keskustelun aloittaja vastaa kysymykseesi. Kerron mistä olen itse luopunut. Ensinnäkin olen luopunut suurimmasta osasta puunmyyntituloja suojelemalla noin kolmanneksen metsistäni. Loppuakin hoidetaan monikäyttömetsänä siten, että hakkuuaukot ovat alle puoli hehtaaria ja suurin osa maisemasta säilyy metsän näköisenä ei kynnettyinä ryteikköpusikoina.

    metsänomistajille,olettaisin vielä että hoitelet metsiäsi ilman valtion apurahoja,nämä metsien tehokäyttäjäthän eivät näitä jälkiään pysty/kykene paikkailemaan ilman valtionapuja.Naurattavaahan tämä vanhojen metsien suojelu on,kuvaava esimerkki suurten metsäyhtiöiden suojelutavoista,suojeltavaksi valittiin tehokasvatukseen sopimattomia soita ja kalliokkoja missä tosin oli ikivanhoja kitukäkkyröitä,näistä sitten asiasta täysin ulkona olevat lehtimiehet repivät ylistäviä suojeluotsikoita.Joku kirjoitti että vanhat metsät lahoavat,kysyisin missä esimerkki todella lahoista vanhoista männiköistä,kuusikotkin ovat alkaneet lahota vasta huolimattoman konekorjuun myötä,ja lahoaminen alkaa jo kuituasteella,ei lie tehokkuuden tarkoitus.Suuresti ihmettelen metsäntutkijoiden yksimielisiä lausuntoja Suomen metsien valtavista mottimääristä,mitä sillä valtavalla heikkolaatuisella selluraaka-aineella oikein tehdään kun hieman karrikoiden kantohinta ei korvaa hankintakuluja,milloin uskallettaisiin puhua myös laadusta määrän rinnalla.

    Äänestä

  • Luopua juuri mistään,vaatmattoman elentoni hankin muualta. omasta metsästä otan omat polttopuuni,eikä niitäkään tarvi ottaa tulevista?tukkipuista ,kun myrskyt ja lumi hoitaa homman(mulla on palsta pohjoisessa)
    sitäpaitsi minusta puunkasvatus tulisi keskittää etelä-ja keskisuomeen,koska tunnetusti puu kasvaa pojoisessa paljon hitaammin.
    pohjoisessa luonnonolosuhteet rajoittavat metsän kasvua:pitkä talvi,lumi ja vähäravinteinen maa,etc
    pari vuotta sitten keväällä ajelin pitkin ja poikin pohjoissuomea ja katselin mitä edellistalven tykkylumi oli saanut aikaan,
    Tuhansia ja tuhansia puita oli katkennut keskeltä poikki,kaatunut tai latvat nurinnikoin
    että silleen niitä vanhoja metsiä tulee

    Äänestä

  • vanhan suojelija kirjoitti:

    mitä keskustelun aloittaja vastaa kysymykseesi. Kerron mistä olen itse luopunut. Ensinnäkin olen luopunut suurimmasta osasta puunmyyntituloja suojelemalla noin kolmanneksen metsistäni. Loppuakin hoidetaan monikäyttömetsänä siten, että hakkuuaukot ovat alle puoli hehtaaria ja suurin osa maisemasta säilyy metsän näköisenä ei kynnettyinä ryteikköpusikoina.

    En omista autoa, en matkusta ulkomailla, käytän sähköä minimimäärän, en syö lihaa, sillä sen tuottaminen nykymenetelmin tuhlaa energiaa kymmenkertaisesti kotimaiseen kasvisruokaan verrattuna. Kerään ilmaiset sienet ja marjat omasta metsästä, viljelen suuren osan ruuasta(juurekset, perunat, pensasmarjat, omenat) itse. Polttopuut kasaan myös omasta metsästä. On vielä monta asiaa esim tietokone, joista voisin luopua, ja parempaan voi aina pyrkiä.

    Haluan vielä mainita, että elämäntapani on oma valintani, eikä johdu varattomuudesta. Keskinkertaisista tuloistani olen lahjoittanut aika suuren summan vanhan metsän suojelualueen perustamiseen.

    Hattua nostan, kumpa kaikki pyrkisivät samaan. Itse voin myöntää että tuohon en pystyisi kuin vasta pakon edessä.

    Äänestä

  • old_profile_41518 kirjoitti:

    Luopua juuri mistään,vaatmattoman elentoni hankin muualta. omasta metsästä otan omat polttopuuni,eikä niitäkään tarvi ottaa tulevista?tukkipuista ,kun myrskyt ja lumi hoitaa homman(mulla on palsta pohjoisessa)
    sitäpaitsi minusta puunkasvatus tulisi keskittää etelä-ja keskisuomeen,koska tunnetusti puu kasvaa pojoisessa paljon hitaammin.
    pohjoisessa luonnonolosuhteet rajoittavat metsän kasvua:pitkä talvi,lumi ja vähäravinteinen maa,etc
    pari vuotta sitten keväällä ajelin pitkin ja poikin pohjoissuomea ja katselin mitä edellistalven tykkylumi oli saanut aikaan,
    Tuhansia ja tuhansia puita oli katkennut keskeltä poikki,kaatunut tai latvat nurinnikoin
    että silleen niitä vanhoja metsiä tulee

    Voi kun kiva, ajattelit ihan itsekkäästi ja vain oman pikku maailmasi sisällä.

    Kerropa sinä mitä teet elääksesi, niin minä kerron miten vanhojen metsien lisääminen vaikuttaa elämiseesi. Mitä tarkemmin kerrot, niin sitä värikkäämmin voin asian esittää. Liitä vaikka kuva mukaan, niin fotosoppaan jotain kivaa!

    PS. Ainakin täällä päin noi lumituhot johtuu perseelteen menneestä metsänkasvatuksesta.

    Äänestä

  • mpkty kirjoitti:

    olen ollut yli 10v työtön
    elän erittäin vaatimattomasti
    mutta silti omaa metsää en hakkauttaa
    onpahan ainakin yksi paikka missä voin olla ja jos elonpäiviä riittää nähdä vanhan metsän
    itsekkäästi

    Äänestä

  • Mehtäsika kirjoitti:

    metsänomistajille,olettaisin vielä että hoitelet metsiäsi ilman valtion apurahoja,nämä metsien tehokäyttäjäthän eivät näitä jälkiään pysty/kykene paikkailemaan ilman valtionapuja.Naurattavaahan tämä vanhojen metsien suojelu on,kuvaava esimerkki suurten metsäyhtiöiden suojelutavoista,suojeltavaksi valittiin tehokasvatukseen sopimattomia soita ja kalliokkoja missä tosin oli ikivanhoja kitukäkkyröitä,näistä sitten asiasta täysin ulkona olevat lehtimiehet repivät ylistäviä suojeluotsikoita.Joku kirjoitti että vanhat metsät lahoavat,kysyisin missä esimerkki todella lahoista vanhoista männiköistä,kuusikotkin ovat alkaneet lahota vasta huolimattoman konekorjuun myötä,ja lahoaminen alkaa jo kuituasteella,ei lie tehokkuuden tarkoitus.Suuresti ihmettelen metsäntutkijoiden yksimielisiä lausuntoja Suomen metsien valtavista mottimääristä,mitä sillä valtavalla heikkolaatuisella selluraaka-aineella oikein tehdään kun hieman karrikoiden kantohinta ei korvaa hankintakuluja,milloin uskallettaisiin puhua myös laadusta määrän rinnalla.

    Olen metsien hoidosta hyvin samaa mieltä kanssasi. Kemera-tukia en ole kertaakaan käyttänyt. En olisi tosin niitä saanutkaan, sillä metsänhoitomenetelmäni eivät täytä tehometsänhoidon vaatimuksia.

    Äänestä

  • old_profile_41518 kirjoitti:

    olen ollut yli 10v työtön
    elän erittäin vaatimattomasti
    mutta silti omaa metsää en hakkauttaa
    onpahan ainakin yksi paikka missä voin olla ja jos elonpäiviä riittää nähdä vanhan metsän
    itsekkäästi

    Eli olet elänyt viimeiset kymmenen vuotta sillä että joku on hakannut metsäänsä. Oletko valmis luopumaan yhteiskunnan tarjoamasta etuudesta?

    Äänestä

  • old_profile_41518 kirjoitti:

    olen ollut yli 10v työtön
    elän erittäin vaatimattomasti
    mutta silti omaa metsää en hakkauttaa
    onpahan ainakin yksi paikka missä voin olla ja jos elonpäiviä riittää nähdä vanhan metsän
    itsekkäästi

    Enkä kiroile

    Äänestä

mitäs haikailet?

Kyllä uusi aina vanhan voittaa...

Äänestä

uudistua, joka sekunti puu kasvaa, kun sille annetaan mahdollisuus ja sitoo samalla hiilidioksidia. Eikös suojelualueet perusteta sitä varten, että metsä saa rauhassa vanheta? Ei vanhaa metsää muualla tarvita.

Äänestä
  • Kun otit puheeksi ton co2,niin koko maailmassa kaadetaan enemmän metsää kuin sitä kasvaa
    tutkippa tilannetta esim Brasilia.Borneo, indonesia ja monia muita isoja alueta(ilmasto muutuu)
    ja jos puhutaan suomesta,niin eteläsuomessa ei ole vanhaa metsää kuin läntti siellä sun täällä, kun 30-50 vuotta sitten metsiä oli paljon.
    ei rahalla saa puuta kasvamaan
    MITÄ ME JÄTETÄÄN LAPSILLE JA LASTENLAPSILLE

    Äänestä

  • Vanha metsä ei hidasta kasvihuoneilmiötä vaan lisää sitä, koska siinä tapahtuu lahoamista=palamista. Sen sijaan nuoret nopeassa kasvussa olevat metsät kuluttavat runsaasti hiilidioksidia yhteyttäessään ja pelastavat maailman, jippii!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

MUKINMAKI kirjoitti:

Niin etelässä kuin etenkin pohjoisessa hakkuu tahti on viime vuosina ollut hurjaa.Eteläsuomessa on suurin osa metsistä yksityisiä ja pohjoisessa valtion.pohjois-suomessa metsätie verkko on kuin hämähäkinseitti=hakkuu alueta(mukaan lukien lakialueet ja puun kasvualueen pohjois rajat)
niinpä toivoisin mielipiteitä nykytilanteesta:missä on etelässä ja pohjoisessa yhtenäiset esim yli 20ha vanhat metsät
eli onko suomi täynnä metsän tilkkutäkkejä
jättäisin keskustelun ulkopuolelle suojelualueet
ps olin paikalla,kun xxxxxtunturin juurella moto hoiteli n 10ha alueen koivikon herroille saunapuita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu