en tiedä minä eikä taida tietää moni muukaan.. Kun yhtäkkiä huomaa tuntevansa "liian paljon" samaa sukupuolta kohden.. onko se oikein vai ihan tosi väärin? Jos ne tunteet on kuitenkin ihan aitoja? Itselläni sen sulattelemiseen meni kauan, ehkä liian kauan.Olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen että ei kai siinä voi olla kauheesti väärää jos välittää jostakin, on se kumpaa sukupuolta vaan. Eihän se helppoa ole jos se ei olekaan sitä vastakkaista sukupuolta, mutta minkäs teet.. Tosin tuomitsijoita löytyy ympäriltä pilvin pimein. Mutta eikö kuitenkin ole tärkeintä että on onnellinen? Siinpä se. Sitten alkaa itsekin miettiin että että eihän tää ny näin voi mennä. Sitäkin pääsee yli kun käy syvällä itsensä kanssa. Mitä välii sillä mitä joku sanoo? Haloo! Jokainen yrittää elellä täällä omilla avuillaan, yrittäen olla edes jollakin lailla onnellinen. Edes joskus. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Ja olosuhteiden ja muutenkin tilanteen mahdottomuuden takia on pakko jotenkin tunkea itsensä takaisin siihen "normi-ihmisten" joukkoon ja yrittää sulkea tunteet pois ja jatkaa elämää eteenpäin. Helppoa se ei ole ollut eikä tule olemaan. Uskon kuitenkin että jokin syy ihmisten kohtaamisille on aina olemassa. Tavallaan surullista, mutta minkäs teet. Elämä ei vaan ole reilua. Kiitos ja anteeksi taas tämä purkaus.
Mistä sen voi tietää.
-?-
6991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
reaktiota ja ilmettä, ni näet sen mielipiteen susta. Turha sitä ihmetellä ja surra viikkoja. Suora toiminta kaiken a ja o.
Toivottavasti kukaan ei nyt kuitenkaan tätä toimintatapaa joka hetki sovella. Ei tule toimimaan, ei kaikki halua heti ja pelkästään sänkyyn. Mua ainakin ärsyttäisi tuollainen. Voisi olla, että omat ajatukset ei olisi vielä kypsyneet ja selkiytyneet, ja torjuisin tyypin, josta oikeasti voisin todella pitää, mutta vasta vähän ajan kuluttua.
Tasapainon hakemista, jotain ideaa koko tunteiden ja tilanteen mahdottomuuteen. Kiitos sulle!
oleppa hyvä vaan, jos tuo nyt ketään auttaa millään lailla. Itseäni se joskus helpottaa kun voi purkaa ajatuksia edes hieman johonkin ja ihan anonyyminä.
on tuossa sinun "purkauksessa". Kukin toki painii omien asioidensa kanssa ja omassa kontekstissaan, mutta kyllä kieltämättä sen "normi-elämän" ja "ei-niin-normi-elämän" rajan ylittäminen tuntuu ajoittain vaikealta. Ja nimenomaan oman itsensä kanssa. Väliäkö sillä, mitä muut ajattelee.
Ehkä puhuminen auttaa. Ei sitä tarvitse ensimmäisenä naamalle heittää, että "miten olis?". Voihan se olla niinkin, että toinen tuntee ja kokee tilanteen aivan samoin. Itse kerään vielä rohkeutta avata suuni, mutta kyllä sen vielä joskus teen.
jotka arvatenkin tarpoo samanlaisessa suossa itsensä kanssa. No jollei siitä muuta hyvää voi löytää, niin ainakin sen,että tietääpähän olevansa ainakin elossa kun nämä voimakkaat tunteet riepottelee ja pistää maailman mullinmallin.