Ei tehyläiset

Muistakaa, että on olemassa sairaanhoitajia, jotka eivät ole Tehyn kanssa missään tekemisissä olleet ikinä eivätkä tule olemaan. Jos korotus tulee, palkka maksetaan TYÖN ja AMMATTINIMIKKEEN mukaan eikä liiton mukaan. Työnantaja ei ainakaan suostu siihen. Eri asia on ,jos Tehy on niin rikas liitto, että maksaa sitten ne korotukset? Tehyyn kuuluu myös labranhoitajia, fysioterapeutteja, lähihoitajia jne. joten ei pelkästään sairaanhoitajia, muistakaa se.
20767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tuo rajanveto ei kuulu TEHY:lle tippaakaan. Saavat superilaiset kinata sen ihan itse KT:n kanssa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että työnantajan mielestä on ihan oikein, että työntekijän ammattiliitto vaikuttaa mm. lomien ja koulutusvapaiden myöntamiseenpuhumatakaan jo sovituista palkakorotuksista, jotka tulivat voimaan lokakuun alussa. Miksipä ei samaa tulkintaa voisi jatkaa sitten kun konflikti TEHY:n kanssa on ohi.

Äänestä

voit olla selkärangaton vapaamatkustaja, jos moraalisi sen sallii.

Äänestä
  • sillä en ole allekirjoittanut irtisanoutumislomaketta, kuulun Tehnyyn mutta en ole samoilla linjoilla tämä työtaistelun merkeissä. Onneksi suomessa on vapaus valita ja sanoa myös oma mielipiteensä, jos Tehy minut riveistään erottaa sen takia etten ole nyt tässä naurtettavassa pelleilyssä mukana, niin siitä vaan. Ei tämä elämä pyöri pelkän palkan ympärillä eikä tässä nyt niin pirun korkeastikoulutettuja olla. Ystäväni on yhtiskuntatieteitten maisteri, kk-ansiot sellaiset 2300 euroa ja risat. Mitä tässä nyt niin paatoksella vouhotetaan, meillä on vaan ihan tavallinen keskiasteentutkinto, ei se etuliite AMK siinä mitään merkitse. Ei se koulutustaso siitään muuttunut ole. enenmmän kirjallisiatehtäviä, vähmännen käytäntöä, sehän se on ollut suuntaus.

    Äänestä

"Jos korotus tulee, palkka maksetaan TYÖN ja AMMATTINIMIKKEEN mukaan eikä liiton mukaan. "

olet 100 väärässä.

Äänestä
  • voiko siitä kieltäytyä? En hyväksy tapaa jolla korotusta haetaan. Sairaiden ihmisten hoitamatta jättämistä.

    Äänestä

  • tulee''' kirjoitti:

    voiko siitä kieltäytyä? En hyväksy tapaa jolla korotusta haetaan. Sairaiden ihmisten hoitamatta jättämistä.

    tavan jolla haetaan ratkaisi lähinnä
    Katainen, ei Tehy,
    jos tuota et tiennyt, mitä muutakaan tiedät

    Äänestä

  • ratkaisi, kirjoitti:

    Kerroppas mulle, että mitä tekemistä kataisella on tämän tehypelleilyn kanssa? Miten voit syyttää osapuolta, joka ei ole näihin neuvotteluihin edes osallistunut.

    Kyllä se vaan niin on, että tehy on ahneuksissaan aiheuttanu tämän sotkun. Ylimielisenä he ajatteivat, että hoitajat on niiiiiin paljon parempia, kuin muut ammatit, että heille pitää saada moninkertaiset korotukset.

    Tästä syystä he lähtivät "työtaisteluun", joka on tuomittu häviöön jo heti startista. Työtaisteluun, jonka suunnittelivat laista tietämättömät amatöörit ja toteuttivat aivottomat kanat.

    Äänestä

  • asian kanssa kirjoitti:

    http://www.kuvamaja.com/p/Vaalilupausten_pit%E4vyys_jpg

    http://www.aijaa.com/v.php?i=1111429.jpg

    Kyllä Katainen osallistui, ehkä aloittikin,
    sai sillä historiallisen vaalivoiton.

    Miten voit sanoa että Katainen ei ole osallistunut
    Vai olenko aivan väärin ymmärtänyt.

    JK:
    he saavat kaiken kun pyytävät,
    on lisää omaehtoisia lähtijöitä, odota hieman.

    Äänestä

  • ratkaisi, kirjoitti:

    tavan jolla haetaan ratkaisi lähinnä
    Katainen, ei Tehy,
    jos tuota et tiennyt, mitä muutakaan tiedät

    Onko tässä maassa edes yksi äänestäjä, joka on niin sinisilmäinen, että luulee tuollaisen vaalilupauksen olevan sitova? Ja äänestää sen perusteella? Voi meitä, jos on!

    Äänestä

  • vaan sinisilmäisyys kirjoitti:

    hoitaja näyttää olevan.

    No kerro sitten millä perustella sinä äänestit ?

    kyllä minä luotin vaalilupauksiin,
    kun Katainen juuri sanoi että
    kokoomuksen arvot ovat
    lupauksien pitäminen.

    ja kirjattiin se hallitusohjelmaankin joten lupaus piti aika pitkälle
    ehkä loppuun saakka

    Äänestä

  • mitä. kirjoitti:

    http://www.kuvamaja.com/p/Vaalilupausten_pit%E4vyys_jpg

    http://www.aijaa.com/v.php?i=1111429.jpg

    Kyllä Katainen osallistui, ehkä aloittikin,
    sai sillä historiallisen vaalivoiton.

    Miten voit sanoa että Katainen ei ole osallistunut
    Vai olenko aivan väärin ymmärtänyt.

    JK:
    he saavat kaiken kun pyytävät,
    on lisää omaehtoisia lähtijöitä, odota hieman.

    Faktaa Kataisesta! Iltalehdestä! Haloo! Eikö sulla oo minkäänlaista lähdekritiikkiä? :D Ensinnäkin iltalehti on se, joka lupasi hoitajille 500e/kk lisää liksaa. Ei Katainen. Toiseksi Katainen yritti tuossa eka linkissä toppuutella muita puolueita liian suurista lupauksista. Vaalivoitto ei ollu mitenkään tämän "lupauksen" ansiota vaan vahvan henkilöhahmon nimeltä Sauli Niinistö. Niinistö on suomen kansan lemmikki. Kansa oli myös kyllästynyt vuosia jatkuneeseen huonoon demaripolitiikkaan.

    Ainoa mitä Katainen on luvannut on, että naisvaltaisia aloja tullaan tukemaan tukipaketilla tällä neuvottelukierroksella. Tämä lupaus on pidetty. Katainen ei ole myöskään kohdentanut tuota pakettia TEHY:lle vaan kaikille naisvaltaisille aloille. Näin jälkikäteen vaikuttaa siltä, ettei olis kannattanut antaa mitään, jos siitä kerran syntyi tällainen soppa.

    PS. He eivät ole asemassa, jossa voi vaatia mitä vaan. Tässä käy niin, että pää jää vetävän käteen.

    Äänestä

  • äänestit kirjoitti:

    No kerro sitten millä perustella sinä äänestit ?

    kyllä minä luotin vaalilupauksiin,
    kun Katainen juuri sanoi että
    kokoomuksen arvot ovat
    lupauksien pitäminen.

    ja kirjattiin se hallitusohjelmaankin joten lupaus piti aika pitkälle
    ehkä loppuun saakka

    Järkeä saa käyttää vaalilupausten kuuntelussakin. Minun mielestäni kataisen lupauksen kaltainen on selvä lapsus, ei tulisi mieleenikään uskoa tuollaiseen. Minkään puolueen edustajalta. Johtuu kai siitä, että olen seurannut politiikkaa ja ymmärrän myös ns. reaalipolitiikkaa.

    Äänestä

  • useampi kirjoitti:

    hoitaja näyttää olevan.

    KORKEASTI KOULUTETTU hoitaja näyttää olevan.

    Äänestä

  • puuttuu? kirjoitti:

    Faktaa Kataisesta! Iltalehdestä! Haloo! Eikö sulla oo minkäänlaista lähdekritiikkiä? :D Ensinnäkin iltalehti on se, joka lupasi hoitajille 500e/kk lisää liksaa. Ei Katainen. Toiseksi Katainen yritti tuossa eka linkissä toppuutella muita puolueita liian suurista lupauksista. Vaalivoitto ei ollu mitenkään tämän "lupauksen" ansiota vaan vahvan henkilöhahmon nimeltä Sauli Niinistö. Niinistö on suomen kansan lemmikki. Kansa oli myös kyllästynyt vuosia jatkuneeseen huonoon demaripolitiikkaan.

    Ainoa mitä Katainen on luvannut on, että naisvaltaisia aloja tullaan tukemaan tukipaketilla tällä neuvottelukierroksella. Tämä lupaus on pidetty. Katainen ei ole myöskään kohdentanut tuota pakettia TEHY:lle vaan kaikille naisvaltaisille aloille. Näin jälkikäteen vaikuttaa siltä, ettei olis kannattanut antaa mitään, jos siitä kerran syntyi tällainen soppa.

    PS. He eivät ole asemassa, jossa voi vaatia mitä vaan. Tässä käy niin, että pää jää vetävän käteen.

    tulee aika kun Katainen itse vastaa,
    joten
    älä puhu Kataisen suulla.

    Äänestä

  • perusteella kirjoitti:

    Järkeä saa käyttää vaalilupausten kuuntelussakin. Minun mielestäni kataisen lupauksen kaltainen on selvä lapsus, ei tulisi mieleenikään uskoa tuollaiseen. Minkään puolueen edustajalta. Johtuu kai siitä, että olen seurannut politiikkaa ja ymmärrän myös ns. reaalipolitiikkaa.

    eli et äänestänyt ketään,

    minä olen aina äänestänyt Kokoomusta

    Äänestä

  • puuttuu? kirjoitti:

    Faktaa Kataisesta! Iltalehdestä! Haloo! Eikö sulla oo minkäänlaista lähdekritiikkiä? :D Ensinnäkin iltalehti on se, joka lupasi hoitajille 500e/kk lisää liksaa. Ei Katainen. Toiseksi Katainen yritti tuossa eka linkissä toppuutella muita puolueita liian suurista lupauksista. Vaalivoitto ei ollu mitenkään tämän "lupauksen" ansiota vaan vahvan henkilöhahmon nimeltä Sauli Niinistö. Niinistö on suomen kansan lemmikki. Kansa oli myös kyllästynyt vuosia jatkuneeseen huonoon demaripolitiikkaan.

    Ainoa mitä Katainen on luvannut on, että naisvaltaisia aloja tullaan tukemaan tukipaketilla tällä neuvottelukierroksella. Tämä lupaus on pidetty. Katainen ei ole myöskään kohdentanut tuota pakettia TEHY:lle vaan kaikille naisvaltaisille aloille. Näin jälkikäteen vaikuttaa siltä, ettei olis kannattanut antaa mitään, jos siitä kerran syntyi tällainen soppa.

    PS. He eivät ole asemassa, jossa voi vaatia mitä vaan. Tässä käy niin, että pää jää vetävän käteen.

    No missä se Sauli nyt on? Ei ole mies kommentoinut sairaanhoitajien asiaa vaikka naisten ääniä keräsi.

    Äänestä

  • vai niin kirjoitti:

    eli et äänestänyt ketään,

    minä olen aina äänestänyt Kokoomusta

    Etkä ilmeisesti vieläkään oppinut mitään, vaikka muutamat täällä väittävätkin, että juuri kokoomusjohto olisi sopan syy? Äänestät varmaan seuraavissakin vaaleissa samaa, joten olet joko varakasta kansanosaa tai haluat identifioitua sellaiseksi.

    Muuten, minä kyllä äänestin.

    Äänestä

ei mene noin, etkö tosiaan tiedä.

Äänestä
  • Tarkista tietosi ennenkuin levittelet niitä oikeina!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sairaanhoitajat kirjoitti:

Muistakaa, että on olemassa sairaanhoitajia, jotka eivät ole Tehyn kanssa missään tekemisissä olleet ikinä eivätkä tule olemaan. Jos korotus tulee, palkka maksetaan TYÖN ja AMMATTINIMIKKEEN mukaan eikä liiton mukaan. Työnantaja ei ainakaan suostu siihen. Eri asia on ,jos Tehy on niin rikas liitto, että maksaa sitten ne korotukset? Tehyyn kuuluu myös labranhoitajia, fysioterapeutteja, lähihoitajia jne. joten ei pelkästään sairaanhoitajia, muistakaa se.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu