tosikuva

nuoriiistaaa

Ootteko miettineet, miten hyvän kuvan BB-talon kokoonpano tämän päivän nuorista aikuisista antaa? Kaikkien tutkimusten mukaan omaan napaan tuijottaminten (individualismi) on lisääntynyt, ja kun tätä porukkaa katsoo, huomaa sen pitävän paikkansa.

Saulille (ja Timolle) tärkeintä on se, että tukka on hyvin. Viime viikon tehtävä oli ensimmäinen, jossa Sauli kantoi ihan oikeasti vastuuta koko porukan puolesta.

Naiset Piia ja Kadi etunenässä eivät ajattele muuta kuin itseään. Minä, minä, minä...lauseet alkaa aina sillä.

Tellu hakee vain omaa viihtyvyyttään; viinaa, viinaa ja viinaa. Ei osallistu tehtäviin, mutta bilettää kaikkien muidenkin edestä sen jälkeen kun viikkotehtävä on onnistunut. Hiihdon estänyt polvikipukin hävisi kuin tuhka tuuleen, kun pääsi pöydälle tanssimaan. Kummallista.

Ryhmän poikkeus on Jarkko, joka kantaa vastuuta koko porukasta ja myös siitä, että tehtävät onnistuvat. Tsemppaa, huoltaa kännistä Kadia, tarjoaa olkapäätä sitä tarvitseville.

Nikossakin näkyy pientä yhteisöllistä pohjavirettä, mutta hän pelaa sen verran, että väistyy takavasemmalle heti, jos pitäisi ottaa isompaa/näkyvämpää roolia jossain asiassa. Se kun saattaa vaikuttaa julkikuvaan, joka taas näkyy mahdollisessa häätöäänestyksessä.

Ymmärrän hyvin, että BB-taloon on haettu "omanlaisiaan ihmisiä", mutta siinä samalla on onnistuttu haalimaan neljän seinän sisään erinomainen leikkaus tämänpäivän nuorista aikuisista.

5

572

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yrittäjä Uudeltamaalta

      Jarkossa on sellaista vastuunkantoa, että hän on ainoa, jonka palkkaisin firmaani. Ei vaan taida olla oikean alan mies :)
      Voisi olla koulutettavissa.

      Sauli luistelee mukana kait pikkutyttöjen äänillä. Hänessä ei ole luonnetta, omaa ilmettä, niin sanoakseni. En palkkaisi.

      Piian ottaisin töihin esim. koordinaattoriksi mutta en asiakastöihin.

      • kännikäki

        BB:n talon asukkaat ovat julkkiksia! Eivät ne tule sulle töihin, vaikka kuinka rukoilisit. Tienaavat paremmin Seiskasta.


      • Yritä nyt etsiä ensin se firma.


      • otan Jarkon meille
        jonne-52 kirjoitti:

        Yritä nyt etsiä ensin se firma.

        Menee niin päin, että firma etsii duunarinsa.
        Haloo - eletään nykySuomessa.


    • äippä vm-64

      Olen täysin samaa mieltä näistä nuorista jotka ovat talossa. Juhliminen on pääasia ja jaksetaan tehtävät sen voimalla että "sitten vedetään pleksit". Kadia kun katsoo 24/7 niin tulee mieleen että hän on jäänyt jälkeen kehityksestä. Ihan 5-vuotiaan tasolla... Ja Saulin narinat niin neitimäisellä äänen sävyllä. Voi V####!
      Luojan kiitos eivät ole lapsiani!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      101
      4562
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      212
      3662
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      152
      3478
    4. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      51
      2804
    5. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      230
      2732
    6. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      53
      2466
    7. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      22
      2383
    8. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      123
      2319
    9. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      55
      2178
    10. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2096
    Aihe