Rottweiler murisee

Olen todella vakavan ja hankalan tilanteen edessä johon tarvitsen ulkopuolisten mielipiteitä ja neuvoja. Itselläni alkavat keinot loppua.

Eli omistan minulle todella rakkaan 7-vuotiaan rottweiler uroksen. Olemme asuneet Rockyn kanssa kaikki nämä 7 vuotta kahdestaan ja koska olen ollut Rockyn ainoa ihminen niin se on todella kiintynyt minuun. Rocky on aina ollut mitä ihanin koira. Pennusta saakka hyvin killti ja rauhallinen. Rakastaa lapsia ja tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Mutta omaa myös hyvin vahvan vahti- ja suojeluvietin minua ja asuntoani kohtaan. Koskaan Rocky ei ole ketään purrut eikä suotta kenellekkään murissut/näyttänyt hampaita. Lapsia Rocky ei koskaan ole kokenut uhaksi,ei edes silloin jos lapsi on juossut varoittamatta koiran kaulaan kiinni. Vieraita minulla on saanut käydä ihan vapaasti ja sellaiset ihmiset jotka Rocky tuntee hyvin ovat myös käyneet kotonani niin että vain Rocky on ollut siellä.

Aloin seurustella reilu puoli vuotta sitten ja noin kuukausi sitten päätimme miesystäväni kanssa muuttaa yhteen. Minun asuntooni. Tutustutin Rockyn alusta alkaen miesystävääni ja hän on ollut paljon tekemisissä Rockyn kanssa tämän reilun puolen vuoden aikana. Rocky ei mielestäni ole osoittanut minkäänlaista mustasukkaisuutta taikka aggressiivisuutta miesystävääni kohtaan silloin kun olen itse paikalla, mutta......

Jos Rocky jää yksin (nyt) yhteiseen asuntoomme miesystäväni kanssa niin alkavat ongelmat. Rocky vahtii asuntoa ikään kuin se olisi edelleen vain minun. Aluksi se vain oli hermostunut ja vältteli miesystävääni (ei mielellään antautunut esim. silitettväksi) mutta parin viime viikon aikana käytös on muuttunut pahemmaksi. Rocky murisee äkäisesti ja jopa saattaa näyttää hampaitaan miesystävälleni minun ollessa pois asunnosta. Se kuitenkin antaa miesystäväni kävellä vapaasti asunnossa mutta kuulema vahtii jokaista liikettä eikä anna itseään koskettavan. Yleensä makaa eteisessä mistä on näköyhteys miltei joka puolelle asuntoa ja murisee aina kun miesystäväni kävelee eteisen ohi. Hampaita se on näyttänyt ja todella äkäisesti murissut kun miesystäväni on yrittänyt ottaa jotakin eteisestä niin että on joutunut menemään aivan Rockyn viereen. Hyökännyt/purret Rocky ei ole koskaan ketään!

Kaikista kunmmallisinta tässä on se että Rocky on kuin toinen koira kun olen itse kotona. Se mielellään tulee kanssamme sohvalle ja sänkyyn ja antaa miesystäväni rapsuttaa itseään. Onpa tullut syliinkin kun miesystävä on istunut lattialla. Aggressiivisuudesta ei ole merkkiäkään silloin kun olen itse kotona. Miesystäväni ei enää uskalla jäädä koiran kanssa kahdestaan saati sitten yrittää koskea sitä ollessaan sen kanssa kahdestaan.

Tästä on tullut valtava ongelma enkä tiedä mitä tekisin. Rocky on minulle sanoinkuvaamattoman rakas ja ajatus luopumisesta tuntuu mahdottomalta.

Hankalinta tässä on se etten itse voi kieltää koiraa murisemista kun sitä tapahtuu ainoastaan silloin kun en itse ole paikalla. Rocky on erittäin mielyttämisen haluinen minulle ja ei koskaan uhmaa asemaani johtajana toisin sanoen Rocky on erittäin tottelevainen. Jostain syystä se vain näkyy nyt mieltävän itsensä korkeampaan asemaan kuin miesystäväni ja kokee että sen täytyy vahtia asuntoa silloin kun en ole itse paikalla.

Meillä on miesystäväni kanssa sellaiset työt että hänen on pakko olla pari tuntia päivässä Rockyn kanssa kahdestaan joten tällaisenaan tilanne on mahdoton. Aluksi luulin miesystäväni liioitelleen Rockyn murinaa ja hampaiden näyttelyä mutta kerran hän kuvasi Rockya minun lähdettyäni niin en meinannut tunnistaa koiraani. Se asettui heti minun lähdettyä eteiseen makaamaan ja heti kun miesystäväni lähti kävelemään alkoi murina. Eteisen ohi käveltyään Rocky näytti hampaita ja murisi vihaisesti. Rocky ei kuulema liiku eteisestä mihinkään koko aikana kun olen poissa. (kauimmillaan 5 tuntia). Miesystäväni on yrittänyt puhua koiralle rauhallisesti ja myös koittanut komentaa kovalla äänellä mutta ei mitään vaikutusta. Myöskään makupalat eivät ole auttaneet.

Tuli pitkä kirjoitus mutta toivottavasti joku osaisi antaa jotain neuvoa miten meidän oikein tulisi menetellä Rockyn kanssa.

Kiitos jo etukäteen!

Taru ja Rocky
22586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

se siinä on kyseessä.
Sulla ei taida olla montaa koiraa elämässäs ollu, kun et moista huomaa. Johtajuudesta siinä mittaa otetaan, ei mitään muuta.

Neuvoksi: älä jätä "koiria yksin" ennen kuin saat selville, kuka kamppailua johtaa. Siinä voi ukollesi käydä todella huonosti.

Äänestä

Tilanne ei kuulosta todellakaan helpolta tai mukavalta. Todellakin uskon, että murinaan löytyy ratkaisu, eikä koirasta tai miehestä tarvitse luopua :)

Analysoit tilannetta varsin hyvin tuossa kirjoituksessasi, eli Rocky on todellakin leimautunut sinuun, on "sinun" koirasi. Rocky kokee jollakin tavoin miehesi laumassanne itsensä alapuolelle, eli ajattelee saavansa pomottaa ja komentaa miestäsi.

Neuvoni on se, että miehesi rakentaa luottamuksellisen suhteen Rockyyn ja osoittaa olevansa sen yläpuolella. Niksejä on monia: Miehesi lähtee paikallisen rottweiler-yhdistyksen tottelevaisuustreeniin kahdestaan koiran kanssa. Siellä hän treenaa koiraa (vaikka seuraamista) ja ottaa kontaktiharjoituksia. Suosittelen sitä rotikkayhdistyksen treeniä siksi, että siellä on paikalla koulutusohjaaja, joka voi opastaa miestäsi paikan päällä. On parasta, että sinä et mene mukaan, eli juttu on ihan vaan miehesi ja koiran välistä puuhailua.

Kuinka paljon itse tiedät kontaktiharjoituksista? Voisitko sinä selittää miehellesi miten niitä tehdään ja miehesi voi sitten puuhailla niitä koiran kanssa kahden.

Ja muutakin puuhaa näille kahdelle (siis miehellesi ja koirallesi) kannattaa järkätä: Vaikka jälkeä ja hakua. Kivoja juttuja, joissa miehesi asema koiran johtajana vahvistuu.

Itse voisit ottaa hieman etäisyyttä, eli antaa miehen nyt enemmän ottaa koiraan kontaktia: Mies antaa ruoan, ulkoiluttaa, kouluttaa jne.

Jos kerrot missä päin Suomea asustelette, niin voin auttaa sen rotikkayhdistyksen etsinnässä.

Olisikohan näistä neuvoista tilanteeseenne jotakin hyötyä?

Muistathan myös, että nyt tarvitaan kärsivällisyyttä: Koiran käytös ei muutu hetkessä, vaan siinä saattaa mennä useampi hetki. Kunhan vaan itse pysytte rauhallisina ja tarkkailette edistymistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Taru ja Rocky kirjoitti:

Olen todella vakavan ja hankalan tilanteen edessä johon tarvitsen ulkopuolisten mielipiteitä ja neuvoja. Itselläni alkavat keinot loppua.

Eli omistan minulle todella rakkaan 7-vuotiaan rottweiler uroksen. Olemme asuneet Rockyn kanssa kaikki nämä 7 vuotta kahdestaan ja koska olen ollut Rockyn ainoa ihminen niin se on todella kiintynyt minuun. Rocky on aina ollut mitä ihanin koira. Pennusta saakka hyvin killti ja rauhallinen. Rakastaa lapsia ja tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Mutta omaa myös hyvin vahvan vahti- ja suojeluvietin minua ja asuntoani kohtaan. Koskaan Rocky ei ole ketään purrut eikä suotta kenellekkään murissut/näyttänyt hampaita. Lapsia Rocky ei koskaan ole kokenut uhaksi,ei edes silloin jos lapsi on juossut varoittamatta koiran kaulaan kiinni. Vieraita minulla on saanut käydä ihan vapaasti ja sellaiset ihmiset jotka Rocky tuntee hyvin ovat myös käyneet kotonani niin että vain Rocky on ollut siellä.

Aloin seurustella reilu puoli vuotta sitten ja noin kuukausi sitten päätimme miesystäväni kanssa muuttaa yhteen. Minun asuntooni. Tutustutin Rockyn alusta alkaen miesystävääni ja hän on ollut paljon tekemisissä Rockyn kanssa tämän reilun puolen vuoden aikana. Rocky ei mielestäni ole osoittanut minkäänlaista mustasukkaisuutta taikka aggressiivisuutta miesystävääni kohtaan silloin kun olen itse paikalla, mutta......

Jos Rocky jää yksin (nyt) yhteiseen asuntoomme miesystäväni kanssa niin alkavat ongelmat. Rocky vahtii asuntoa ikään kuin se olisi edelleen vain minun. Aluksi se vain oli hermostunut ja vältteli miesystävääni (ei mielellään antautunut esim. silitettväksi) mutta parin viime viikon aikana käytös on muuttunut pahemmaksi. Rocky murisee äkäisesti ja jopa saattaa näyttää hampaitaan miesystävälleni minun ollessa pois asunnosta. Se kuitenkin antaa miesystäväni kävellä vapaasti asunnossa mutta kuulema vahtii jokaista liikettä eikä anna itseään koskettavan. Yleensä makaa eteisessä mistä on näköyhteys miltei joka puolelle asuntoa ja murisee aina kun miesystäväni kävelee eteisen ohi. Hampaita se on näyttänyt ja todella äkäisesti murissut kun miesystäväni on yrittänyt ottaa jotakin eteisestä niin että on joutunut menemään aivan Rockyn viereen. Hyökännyt/purret Rocky ei ole koskaan ketään!

Kaikista kunmmallisinta tässä on se että Rocky on kuin toinen koira kun olen itse kotona. Se mielellään tulee kanssamme sohvalle ja sänkyyn ja antaa miesystäväni rapsuttaa itseään. Onpa tullut syliinkin kun miesystävä on istunut lattialla. Aggressiivisuudesta ei ole merkkiäkään silloin kun olen itse kotona. Miesystäväni ei enää uskalla jäädä koiran kanssa kahdestaan saati sitten yrittää koskea sitä ollessaan sen kanssa kahdestaan.

Tästä on tullut valtava ongelma enkä tiedä mitä tekisin. Rocky on minulle sanoinkuvaamattoman rakas ja ajatus luopumisesta tuntuu mahdottomalta.

Hankalinta tässä on se etten itse voi kieltää koiraa murisemista kun sitä tapahtuu ainoastaan silloin kun en itse ole paikalla. Rocky on erittäin mielyttämisen haluinen minulle ja ei koskaan uhmaa asemaani johtajana toisin sanoen Rocky on erittäin tottelevainen. Jostain syystä se vain näkyy nyt mieltävän itsensä korkeampaan asemaan kuin miesystäväni ja kokee että sen täytyy vahtia asuntoa silloin kun en ole itse paikalla.

Meillä on miesystäväni kanssa sellaiset työt että hänen on pakko olla pari tuntia päivässä Rockyn kanssa kahdestaan joten tällaisenaan tilanne on mahdoton. Aluksi luulin miesystäväni liioitelleen Rockyn murinaa ja hampaiden näyttelyä mutta kerran hän kuvasi Rockya minun lähdettyäni niin en meinannut tunnistaa koiraani. Se asettui heti minun lähdettyä eteiseen makaamaan ja heti kun miesystäväni lähti kävelemään alkoi murina. Eteisen ohi käveltyään Rocky näytti hampaita ja murisi vihaisesti. Rocky ei kuulema liiku eteisestä mihinkään koko aikana kun olen poissa. (kauimmillaan 5 tuntia). Miesystäväni on yrittänyt puhua koiralle rauhallisesti ja myös koittanut komentaa kovalla äänellä mutta ei mitään vaikutusta. Myöskään makupalat eivät ole auttaneet.

Tuli pitkä kirjoitus mutta toivottavasti joku osaisi antaa jotain neuvoa miten meidän oikein tulisi menetellä Rockyn kanssa.

Kiitos jo etukäteen!

Taru ja Rocky

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu