Minulla oli laput korvilla, ulkona satoi (tai paistoi). En tiennyt mitään mistään, tiesin vain kuka olin. Kävelin tapani mukaan Peltosaaressa vaatimattomasti, en paljon katsellut pitkin toisten ihmisten nenänvarsia vaan annoin heille periaatteessa luvan vaikka murskata minut hengiltä.
Otin repustani pois pullon, vanhan näivettyneen vichyn. Heitin sen roskakoriin. En kadulle, vaikka se helpompaa minulle olisi ollutkin. Kadutti hirveästi. Olin juuri alkanut jatkaa matkaani erään entisen sosiaalityöntekijän asunnolta, missä olin yöpynyt. Hän oli kuulemma työskennellyt Ruotsissa. Minun haluni eivät eilen heränneet, pyydän anteeksi. Olen vain matonen. Otin sormiini tupakan, joka oli askin viimeinen. Poltin sen hartaudella yrittäen samalla nauttia elämästäni hirveän sekasorron keskellä. Taivaalta satoi puukkoja. Vaikka mieleni vielä säteili valoaan, tunsin itseni vammaiseksi ja muutenkin aika mitättömäksi.
Eteeni pysähtyi auto, jossa istuskeli neljä nuorta. Kuskina oli hevonen. Kuski hirnahti vihaisesti. He katsoivat minua hetken suu auki. Pelästytettyään minut he jatkoivat matkaansa ja minä kaaduin. Vierin alas jalkakäytävältä autoradalle, niin että pääni jäi viemärin kohdalle. Siellä oli oksettava haju. Tajuni oli tallessa sen verran, että kykenin ajattelemaan jotain. Yritin nousta ylös, mutta kaaduin uudestaan. Ryömin jalkakäytävän ylitse viereisele kioskille, jonka ovella kioskinmyyjä käännytti minut tylysti takaisin lausuen "minä en osta mitään, mene pois ihmishuora". Tulin iloiseksi, ja yht'äkkiä minua alkoi naurattaa hirveästi. Sitten kokeilin luitani. Ne olivat heikon oloiset ja tuskin kestäisivät enää toviakaan. Olin täynnä huolia ja murheita. Vain punainen matto kuolemaan saattoi antaa minulle hetkeksi vastauksen, jonka aikoinani hävitin.
Ponnistin voimani ja kävelin viimeiset metrini rantaan. En muistanut pitääkö minun käyttää hametta. kansallispukua. Ohitseni asteli nainen, joka ei vilkaissutkaan minuun päin. olenko olemassa? Ei hän vilkaissut muitakaan maan matosia. Hänellä oli maailma edessään ja vastassa. Ei häntä kiinnostanut.
Ojensin jalkani. Yskäisin muutaman kerran ja hengitykseni oli hetkessä ohi. Ei kukaan, ei edes tuo nainen tiennyt mitä minulle sen jälkeen tapahtui. Aikani oli tullut päätökseen. Pian hänkin löytäisi itsensä joltain rannalta yhtä surkeassa tilassa, eikä siitä hienosti eletystä elämästä takana olisi hänelle sen enempää iloa kuin minullekaan, joka pääsen tästä vitutuksesta eroon hieman aikaisemmin. Silmieni edessä seisoi valtava sieni. Sillä oli kasvot ja ilmeikäs suu. Sieni söi minut ja saavutti humalatilan. Olin iloinen että sain hänelle aikaan hyvän olon.
Otin repustani pois pullon, vanhan näivettyneen vichyn. Heitin sen roskakoriin. En kadulle, vaikka se helpompaa minulle olisi ollutkin. Kadutti hirveästi. Olin juuri alkanut jatkaa matkaani erään entisen sosiaalityöntekijän asunnolta, missä olin yöpynyt. Hän oli kuulemma työskennellyt Ruotsissa. Minun haluni eivät eilen heränneet, pyydän anteeksi. Olen vain matonen. Otin sormiini tupakan, joka oli askin viimeinen. Poltin sen hartaudella yrittäen samalla nauttia elämästäni hirveän sekasorron keskellä. Taivaalta satoi puukkoja. Vaikka mieleni vielä säteili valoaan, tunsin itseni vammaiseksi ja muutenkin aika mitättömäksi.
Eteeni pysähtyi auto, jossa istuskeli neljä nuorta. Kuskina oli hevonen. Kuski hirnahti vihaisesti. He katsoivat minua hetken suu auki. Pelästytettyään minut he jatkoivat matkaansa ja minä kaaduin. Vierin alas jalkakäytävältä autoradalle, niin että pääni jäi viemärin kohdalle. Siellä oli oksettava haju. Tajuni oli tallessa sen verran, että kykenin ajattelemaan jotain. Yritin nousta ylös, mutta kaaduin uudestaan. Ryömin jalkakäytävän ylitse viereisele kioskille, jonka ovella kioskinmyyjä käännytti minut tylysti takaisin lausuen "minä en osta mitään, mene pois ihmishuora". Tulin iloiseksi, ja yht'äkkiä minua alkoi naurattaa hirveästi. Sitten kokeilin luitani. Ne olivat heikon oloiset ja tuskin kestäisivät enää toviakaan. Olin täynnä huolia ja murheita. Vain punainen matto kuolemaan saattoi antaa minulle hetkeksi vastauksen, jonka aikoinani hävitin.
Ponnistin voimani ja kävelin viimeiset metrini rantaan. En muistanut pitääkö minun käyttää hametta. kansallispukua. Ohitseni asteli nainen, joka ei vilkaissutkaan minuun päin. olenko olemassa? Ei hän vilkaissut muitakaan maan matosia. Hänellä oli maailma edessään ja vastassa. Ei häntä kiinnostanut.
Ojensin jalkani. Yskäisin muutaman kerran ja hengitykseni oli hetkessä ohi. Ei kukaan, ei edes tuo nainen tiennyt mitä minulle sen jälkeen tapahtui. Aikani oli tullut päätökseen. Pian hänkin löytäisi itsensä joltain rannalta yhtä surkeassa tilassa, eikä siitä hienosti eletystä elämästä takana olisi hänelle sen enempää iloa kuin minullekaan, joka pääsen tästä vitutuksesta eroon hieman aikaisemmin. Silmieni edessä seisoi valtava sieni. Sillä oli kasvot ja ilmeikäs suu. Sieni söi minut ja saavutti humalatilan. Olin iloinen että sain hänelle aikaan hyvän olon.
Vastaukset 9
Vanhimmat
apua'?
Oletko kenties kopioinut tekstin jostakin? On meinaan aika syvällistä. Jos oot tämän itse kirjoittanut, niin jatka ihmeessä. Täytyy hattua nostaa. Makeeta tekstiä.
...täällä ennen nähty noin mahtavaa kerrontaa.Kiitos,oli teksti sitten oma vaiko ei....
tykki päähän .
ja vieläkun olet morasta ssaanut niin sitten tulee tykki päähän kun makaat maassa.
piimänaama saa maistaa tykin päähänsä
elä sie puhu tykeistä kun et niist mittään tiijä,katos kun tykit on miesten vempeleitä,uso se!
Et oo poika tainnu käydä Armeijassa ,ku tommoosta siperrät : )
kun maitonaama kävelee talvella sitä ei tahdo oikeen erottaa lumihangesta. yhta valkosia lakanoita molemmaat. HA HAH HAH
"Vanhukset varkaiden uhreina Sulkavalla
Kahden miehen ja yhden naisen seurue varasti vanhuksilta rahaa Sulkavalla, Etelä-Savossa lauantaina.
Seurue kaupitteli tavaraa vanhustentaloilla, samalla varastaen vanhuksilta rahaa.
Toinen miehistä oli pönäkkä ja toinen hintelä.
Nainen oli pukeutunut romaniasuun."
"Vanhuksia huijanneet naiset telkien taakse
Tampereella touhunnut kopla puhui satavuotiaalta sata euroa
STT PORVOO Porvoon käräjäoikeus tuomitsi kaikki kahdeksan vanhuksia viime kesänä eri puolilla Suomea huijannutta naista ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
Käräjäoikeus langetti keskiviikkona naisille tuomiot törkeistä petoksista ja törkeiden petosten yrityksistä.
Pisimmän vankeustuomion sai Mira Fanny Teresa Nyman, jonka käräjäoikeus passitti linnaan 4 vuodeksi 4 kuukaudeksi.
Oikeus katsoi hänen syyllistyneen 16 törkeään petokseen ja 10 törkeään petoksen yritykseen sekä pariin lievempään rikokseen.
Lenita Elisabeth Hagertin käräjäoikeus tuomitsi telkien taakse 4 vuodeksi 2 kuukaudeksi, Jade Maria Lundahn-Lindenin 3 vuodeksi 10 kuukaudeksi, Jaana Anneli Kivisen 3 vuodeksi 2 kuukaudeksi ja Jasmin Tuula Astrid Hagertin 2 vuodeksi 4 kuukaudeksi.
Kaikki ovat syyllistyneet useisiin törkeisiin petoksiin ja törkeän petoksen yrityksiin.
Loppujen kolmen huijauskoplassa toimineen naisen tuomiot vaihtelevat puolestatoista vuodesta puolen vuoden mittaisiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
Naiset liikkuivat eri kokoonpanoissa.
Yleensä liikkeellä oli kolme naista. He huijasivat iäkkäiltä naisilta rahaa valehtelemalla olevansa heidän sukulaisiaan ja, että he olivat sairauden tai autokolarin takia akuutissa rahapulassa.
Naiset lupasivat aina vanhuksille maksavansa lainarahat takaisin.
Huijauksen kohteeksi joutui liki sata iäkästä naista.
Vanhimmalta, satavuotiaalta naiselta kopla sai 100 euroa Tampereella. Huijatut summat vaihtelivat kymmenistä euroista aina 12 200 euroon.
Yhteensä naiset onnistuivat saamaan petoksella uhreiltaan runsaat 50 000 euroa.
Tuomitut pettivät vanhuksia eri puolilla eteläistä Suomea.
Eniten petoksia tai niiden yrityksiä he tehtailivat Tampereella. Useita huijauksia tehtiin myös Turussa, Jyväskylässä, Helsingissä, Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Mäntsälässä, Vammalassa ja Porvoossa, jossa he jäivät lopulta kiinni."