Miksi monet varsinkin tytöt valittelevat liikakiloistaan ja ulkonäköönsä liittyvistä ongelmista, se on turhaa. Elämä menee hukkaan jos koko ajan keskittyy kyttäämään peilikuvaansa, sitä paitsi kaikki kumminkin vanhenevat ja ryppyjä tulee. Eikö olisi hienoa sitten vanhana muistella kaikkea mitä on kokenut ja nähnyt sen siaan että huomaa että koko elämä on pyörinyt sen ympärille miten hyvin hiukset ovat. Okei, ehkä pojat ensisilmäyksellä kiinnittävät huomiota ulkonäköön, mutta luonne kyllä lopulta ratkaisee. Vai kuka jaksaisi katsella tyttö jotai ei kiinnosta muu kuin se miltä näyttää. Elämä menee hukkaan jos keskittyy pelkkään peilikuvaansa. Nauttikaa elämästänne ja unohtakaa ulkonäköpaineenne !
unohda ulkonäkö
haloo1234
221456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
kaikki ajattelisivat näin. Mutta totuus on, että olen oudon ja epämiellyttävän näköinen, ja se on minulle haitaksi, sillä vaikka itse yrittäisin unohtaa ulkonäköni, niin muut kyllä näkevät sen ja suhtautuvat minuun sen mukaisesti. Tässä maailmassa on vaikeaa nauttia elämästä jos on minun näköiseni nuorimies. Ihmiset ovat pinnallisia.
Nyt puhutte asiaa. Näin on!
Eihän se paljon hyödytä, että unohtaa oman ulkonäkönsä, jos saa vielä nelikymppisenä poikamiehenä muna kädessä runkata ja itkeä samaan aikaan, kun kukaan naispuolinen ei ole koskaan vilkaissutkaan.
niimpä, mutta kun puhutaan siitä että pitäisi unohtaa ulkonäkö niin ei se tarkoita sitä että pitäisi kävellä silmätkiinni vaatekaapille ja jättää hiukset kampaammat. Tottakai ulkonäöstä pitää pitää huolta, mutta hyvin moni menee liialisuuksiin näissä. Ja ihan varmasti vaikka ei olisikaan mikään maailman kaunein/komein tai edes hyvännäköinen niin jos on positiivinen, siisti ja hymyileväinen niin varmasti jokainen tyttö/poika kiinnittää huomionsa. Sitäpaitsi kaikista mielenkiintoisimmat tapaukset ovat yleinsä sellaisia ns. nörttejä.
Oon täysin samaa mieltä! Mitä järkee tuijottaa koko ajan peilii? Ulkoiseen ihastutaan sisimpään rakastutaan. Hyvin sanottu :)
Anteeksi kun olen hiukan ironinen, mutta tiedän tasan tarkkaan, että tämä ketjun aloittaja omaa varmasti hyvän pärstä värkin.
Sillä jos omaa hyvän naaman ei tukan tarvitse aina olla tiptop, koska kaunis/komea ihminen pysyy kyllä hyvännäköisenä jos ei aina jaksakkaan laittautua, näin he huomaavat että ihmiset ottavat heidät kuitenkin "avosylin" vastaan ja hymyilevät heille jne. niin silloin vedetään johtopäätös että minähän kelpaan tällaisena kuin olen ja silloin ajatellaan että eihän ne ihmiset nyt niin pinnallisia ole.
Mutta totuuden raadollisuus paljastuu näiden "rumien" ihmisten kohdallalla, sillä vaikka he tälläytyisivät kuinka nätisti tahansa ei se kuitenkaan tee heistä hyvännäköisiä, sillä totuus tulee aina säilymään siinä keskellä naamaa peiteltäisiin sitä kuinka tahansa, pikemminkin "rumaa" joka yrittää laittautua nätiksi, sattaa joidenkin ihmisten mielestä vaikuttaa hyvin säälittävältä, koska heidän mielestään rumien pitäisi hyväksiä itsensä sellaisena kuin he ovat eikä esittää mitään muuta.
Tämän olen itse huomannut. Tekstinin vaikuttaa hyvin katkeralta ja sitä se onkin, mutta totuus on vain yleensä hyvin ironinen.
varmasti juu on näin, mutta hyvin harva tuntevani ihminen eismerkiks mietiii sitä kun joku henkilö kävelee vastaan onko hän ruma vai kaunis. luonnolisuus, siisteys, puhtaus ja positiivinen elämän asenne kiinnitävät ensimmäisenä vastaan tulevan huomion eikä se sattuuko henkiolöllä olemaan sykerö nenä ja pyöreät posket (eikä millään pahalla että sykerö nenä olisi ruma, sillä monien mielestä se on esim. suloinen)
"varmasti juu on näin, mutta hyvin harva tuntevani ihminen eismerkiks
mietiii sitä kun joku henkilö kävelee vastaan onko hän ruma vai kaunis."
Niin kai, mutta siitä vastaan kävelystä on ystävien hankkiminen aika
kaukana.
kaunes on iha katsojan silmäs, joidenki mielestä joku saattaa olla kaunis ja toisen mielestä taas maailman rumin.
Kukaan ei ole tässä nyt viitannut siihen että pitäisi mennä vaatekaapilleen joka aamu silmät kiinni ja valita sieltä vaatteet jotka käteen sattuvat tai että pitää lähteä kaupungille ilman meikkiä hankkimaan ystäviä vaan siihen miksi jokainen ihminen stressaa näistä asioista ? Että miksi ihmiset eivät vain laittaisi nättiä kerrosta meikkiä naamaan valikoi kaapistaan itsestään mukavat ja kivat vaatteet ja lähde kavereidensa kanssa ulos ilman että tarvitsee monen tunnin miettimis aikaa vaatteiden kanssa ja meikkiä lisäillessä. Sitten vanhempana sinulla on paljon mukavia muistoja sinusta ja ystävistäsi eikä vain siitä miten pyörit pelin edessä aamusta iltaan voivottelemassa liikakilojasi ja lisäämässä meikkiä naamaa. Ei kannata aina miettiä sitä mitä muut ihmiset sinusta pitävät sillä muuten itsetuntosi on ja pysyy aina nollassa , mieti mikä sinusta itsestäsi on kaunista ja mistä pidät isestäsi ja kuvittele että muutkin pitävät siitä niin itsetuntosi nousee ja muut huomaavat iloisuustesi ja se jos mikä on kaunista
Hyvähän se on hoilailla jossain "pilvilinnassa" ja pinkkien lasien lävitse, että
nauttikaahan nyt niistä elämistänne!
Väitätkö tosiaan että se on noin yksinkertaista, että aivan sama mitä pask..aa muut ajattelevat sinusta, kunhan itselle sepittää parhaan mahdollisimman tarinan, että mieli pysyisi muka hyvänä.
Silloihan tämä kaikki iloisuutesi ja hyvän tuulisuutesi olisi vain feikkiä.
Minun mielestä hyväksynnän ja ihmisten huomion antsaisee varmastikin vain niitä kokemalla ja sitä kautta se heijastaa hyvään oloon.
Itsellä ja valitettavasti monella muulla tuo naama vain monesti haittaa hyvien ihmis kontaktien saamista, jos ei suoraan "ruma" naama ole esteenä, niin viimeistään luonteessa se paljastuu, kuinka herkkä, haavoituvainen, monesti myös vainoharhainen ja syvistä masennuksista kärsinyt yksilö tämä voi olla. Näitä tunteita hän on saanut kokea kiusaamisen muodossa ym. pask*n. Ja monesti myös näitä ihmisiä pidetääkin outoina hulluina ja monenlaisina muina friikkeinä.
Jotkut tällaiset ihmiset ovat saattaneet yrittää/tehdä itsarin, mutta se ei ole ratkaisu, niin helpolla ei todellakaan pääse. Pitää vain yrittää jaksaa.
Mutta nämä muutamat harvat ihmiset, joille esim. Jumala ei ole hyvää naama suonnut, mutta silti he jaksavat aina nousta aurinkoisin mielin seuraavaan päivään, kaikista synkistä kokemuksisita huolimatta, ovat niitä harvoja valioyksilöitä.
Ja kaikille kauniille/komeille ihmisille sanon sen että muistakaa te ette ole sitä kauneutanne ansainnut hyvillä teoilla, vaan teille on sattunut vain tässä elämän "lotto pelissä" päävoitta.
Pakko kommentoida tohon itsari juttuun kun se on pyörinyt jo ärsyttävän
kauan päässä ilman tulosta. Jos sen tekeminen olisi helppoa niin en
täällä enää kirjoittelisi. Riippuu tietysti ihmisestä pitääkö itsemurhaa
helppona tai vaikeana ratkaisuna. Sen tiedän, että 10 kertaa helpompaa se
olisi jos sattuisi omistamaan aseen.
tarkoitan että tuo itsarin teko ei ratkaise mitään sillä jos sen tekee, on varma pääsylippu helvettiin.
Perustele nyt "filosofi" se helvetin olemassaolo ensin.
en ihan sitä tarkoittanut että pitäisi sepitellä itselleen joka ilta kuinka kaunis olisi vaikka sisimmässä tuntuisi kuinka pahalta vaan siitä että jos itse pitää jostain asiasta itsessään niin ei tarvitse ajatella sitä että pitävätkö muut siitä. Itse sinä ratkaiset mitä laitat päällesi ja minkä näköinen tahdot olla jonain tiettynä päivänä. Eikä tässä mistään itsemurhista tarvitse alkaa puhumaan sillä olen ehdottomasti sitä mieltä, että se ei nosta kenenkään fiilistä kattoon vaikka vain lukisi että jos vaan pysyttäisiin ulkonäkö aiheessa eikä tulla tänne angstaamaan itsemurhista
Niin, jos minä nyt oikein ymmärsin aloittajan teksteistä, niin ei hän yrittänyt sanoa ettei aamulla voisi itseään laittaa nätiksi. Eikä puhunut siitä, että omasta ulkonäöstä ei pitäisi ollenkaan huolehtia.
Vaan siitä, että kun siihen ulkonäön tuijotteluun ja miettimiseen menee niin paljon aikaa monilta. Siis jotkut suunnilleen joka tunnin jälkeen koulussa kampaavat hiukset ja vartin välein puhuvat että onkohan nämä vaatteet hyvin jne. Onhan sellaisiakin, joille ei edes tekisi pahaa hieman enemmän käyttää aikaa ulkonäköön, vaan voisi edes aamulla hiukset kammata.
Mutta ehkä ei ole kovin ihme, jos ulkonäköä tulee mietittyä paljon, kun jos koulumatkalla vaikka kävelee kymmenien kauppojen ohi, joissa seisoo hienosti vaatetettuja mallinukkeja. Tai kun vastaan tulee viimeisen päälle siististi puettuja ihmisiä. Ja sitten jos kaveri porukassa vielä puhutaan paljon vaatteista ja ulkonäöstä. Niin, voi se olla ihan kivaa, mutta saattaa silti alkamaan tuntua aika kuivalta. Varsinkin niiden ulkopuolisten mielestä, joita vaatteet eivät kiinnosta paljoakaan. Mutta yhtä hyvin niistä vaatteista puhujista taas voi joku toinen puheen aihe kuulostaa tylsältä.
Varmasti jos pelkää kuolemaa niin se voi tuntua helvetillä. En kuitenkaan ymmärrä miksi tähän keskusteluun pitää nyt jotain henkilökohtaisia uskomuksia ottaa. Mielestäni tuollainen helvetillä pelottelu on niitä höpöhöpö juttuja.
Monille se ulkonäön jatkuva ajattelu voi olla todella hankalaa unohtaa. Se kun tulee esille niin monissa asioissa.
Minulle kuitenkin riittää juuri se, että aamulla käyn suihkussa, kymmenen minuuttia valitsen vaatteita 5minuuttia hiusten laittamiseen. Sitten päivän ajan saan oikeastaan unohtaa sen ulkonäön, ellei sitten ole liikuntaa tai joku muu juttu, joka saa tukan ihan sotkuun. Ja silti tiedän näyttäväni ihan ok:lta, eihän ne vaatteet sen kurjemmaksi päivän aikana muutu, eikä se tukka sisätiloissa miksikään muutu. Miksi sitten huolehtia siitä koko ajan? Ja jos mun luokkalaiset joskus minut näkeekin vähän vähemmän siistinä, niin eihän se haittaa mitään.
Mutta silloin käytän enemmän aikaa, kun ostan itselle vaatteita, ehkä kerran kuukaudessa. Silloin kun ostaa hyvän paidan tai farkut huolella, niin ei sitten myöhemmin tarvitse murehtia, että ne päällä ei näyttäisi kivalta. Kun ne vaatteet on ensin mietitty, että ne sopii hyvin itselle. Mutta jos vaatekaappi on täynnä huonosti sopivia vaatteita, niin kyllähän silloin voi aamuisin tuntua ankealta, että mitä minä voisin päälle laittaa, kun mikään vaate ei näytä hyvältä tai sovi kunnolla minulle. Vaatekaupassa voi minulta mennä ehkä 6 tuntia, että löydän hyvän, minulle sopivan ja kivan näköisen paidan, mutta se on sen arvoista. Ei sitten enää huolehtia ja miettiä sitä muulloin.
Sinä se varmasti näytät huonoimilla hetkilläsilin vähintään ok:oolta, mutta ajattele oikeasti rumaa ihmistä, joka ei ole niin mielyttävän näköinen. Häntä ei auta kaunis paita tai jokin pakeli naamassa. Rumuuteen ei ole oikeastaan muu lääke kuin plastiikkakirurgia (itse viellä todennäköisesti menen kyseiseen toimenpiteeseen). Halvempia ratkaisuja tietysti on hankkia paperipussi päähän, mutta perustuslakimme kieltää tämän käytön julkisilla paikoilla. Itsemurha taas on aivan tyhmä ratkaisu.
Toinen keino on tietysti hyväksyä tilanne ja elää sen kanssa, mutta minä en ainakaan siihen pystyisi.
Sellaisia rumiluksia on kyllä harvassa. Lukiossa on yksi vähän siihen suuntaan, mutta jos vertaa ihmismäärään, niin se paljoa ole. Mutta se yksikin näyttäisi nätimmältä, kun pitäisi parempaa huolta hiuksistaan laihduttaisi vähäsen.
Hiuksethan voi olla "naisen kruunu" mutta yhtähyvin huonosti hoidettuna ainoastaan lisäämässä sitä epäsiistiä vaikutelmaa. Yleensä kun tukka pestään sopivalla shampoolla hoitoaineella niin se pysyy kohtuu kunnossa. Sitten kun välillä käy parturissa niin että saa hiuksiin sopivan leikkauksen. Ja on vielä eri tehoaineita, mitkä on tarkoitettu ongelmallisille hiuksille, jos muu ei auta. Onhan sekin jo aika paljon, jos hiukset on hyvässä kunnossa ja se tuskin on kenellekään mahdottomuus. Parturit osaavat neuvoa aika hyvin.. Pojat ei vaan tästä niin hyödy.
Sitten hikilenkkeily vaikka kolme kertaa viikossa auttaa pitämään ihoa puhtaampana, kun lenkin jälkeen vielä pesee hikoilun mukana tulevat töhnät pois kasvoilta. Minusta tuntuu että se toimii paremmin kuin kasvojen pesuaineet. Ainakin minulla on iho paljon paremman värinen ja puhtaampi lenkkien takia, en sitten tiedä kuinka paljon muille vaikuttaa.
No se pelkkä ylipaino ei tee rumaksi, tiedän nimittäin yhden kauniin tytön, joka on kyllä reilusti ylipainoinen. Se on viehättävän ja omanlaisen näköinen, ei ruma mitenkään. Se pitää muuten ulkonäöstään huolta. Mutta eihän se ylipaino kaunistakaan.
Mutta sehän on jokaisen oma asia, mitä ulkonäölleen haluaa ja jaksaa ja voi tehdä. Ja monilla on jotain kohtia ulkonäössä, mitä he voisivat parantaa, vaikka kaikelle ei voikkaan mitään. Mutta minusta tuntuu, että moni pitää itseään jotenkin rumana, ainakin puheidensa perusteella
-ilman syytä.
yhdyn edelliseen ! olisi mahtava ajos kaikki ymmärtäisivät asian ytimen.