Fabea sitten ärsyttää

tarttiskohan sen mennä pois. Hitto mikä feikki joka asiassa niin "komiikassa" kuin asukkaanakin.
16680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Onhan se ihan semmonen "kiva". Kyllä sitä talossa viellä katselee, onhan se aika koominen ja vitsikäs hemmo mikä on tietysti hyvä :)

Äänestä

ulos noilla pk-huone jutuillaan, alkoi oikeen ällöttää tuo kaksinaamaisuus.

Äänestä
  • ihminen vaan haukkuu pk-huoneessa kaikkia muita idiooteiksi
    ja sanoo että itse on kaikkein fiksuin ja saa vielä lisää älykkyyttä
    kun muut esim kännää.Sitten se kuitenkin muitten asukkaiden edessä
    esittää niin kaveria. onneksi on äänestyksessä että saadaan toi
    kaksinaamainen paska pois tuolta.

    Äänestä

Onhan tuo ryyppääminen sairasta. Hirveet riidat ja rangaistukset seuraavana päivänä, ymmärrän Fabea täysin. Porukka muuttuu ihan täysin, kun saavat alkoholia.

Äänestä

Tänään jaksoin katsella oikein koko tämän ohjelman ja en voi kuin ihmetellä ihan oikeasti, että ovatko nuo todella kaikki noin sivistymättömiä moukkia.

Eivät tiedä mitään, eivät ymmärrä mitään, sekoilevat kännissä, vaikka siis tietävät olevansa koko kansan töllisteltävänä teeveessä jne. jne.

Sympatiseeraan Farbodia. Ymmärrän hyvin häntä, voi tulla aika orpo olo. Hän sentään yrittää puhua ystävällisesti järkeä ihmisille.

Eikö tuokaan Kadi ymmärrä millaista hallaa tekee itselleen tuolla? Kuka häntä enää palkkaa mihinkään, kun hän on osoittanut olevansa alkoholiongelmainen härö, jolla on vakavia mt-ongelmia, saa hysteerisiä kikatuskohtauksia jne? Farbod yritti hänelle nätisti puhua noista.

Loput ovat yhtä yksinkertaisia.

Jarkkokin yrittää olla kiltti ja se Nikokin, mutta juttelevat niin pösilöitä, että ei voi kuin ihmetellä. Tuskin he esittävätkään ja ovatkin salaa fiksuja?

Ookoo, ei kai tuonne sellaiset hae, ketkä täysillä vetelevät, mutta silti ihmetyttää.

Äänestä
  • me olemme, katsomme melkein itseämme ja muka täällä olemme niin fiksuja että.

    Äänestä

fabe oikeen tippu tuolilta kun oli niin hauskaa voi että sentään jätkähän filmaa sen minkä kerkiää

Äänestä

sehän on selvinnyt jo monta kertaa pk välityksellä, nyt vaan sanoi sen suoraan.

Äänestä
  • Mutta kysehän oli näistä ryyppyilloista. En varmasti haluais olla asukkaiden kaveri, kun ne ovat tommosia kännissä.

    Äänestä

  • jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj... kirjoitti:

    Mutta kysehän oli näistä ryyppyilloista. En varmasti haluais olla asukkaiden kaveri, kun ne ovat tommosia kännissä.

    kaveri niin olet sitä vastoinkäymisissäkin.

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    kaveri niin olet sitä vastoinkäymisissäkin.

    ei mulla ole tuollaisia ystäviä. He ovat fiksuja, osaavat käyttäytyä sekä tietävät, kuinka paljon viinaa voivat juoda. Nämä vastoinkäymiset ovat hieman erilaisia ja ovat oikeasti vastoinkäymisiä.. ei vain kännimokailuja. Noista ei voi syyttää kuin itseään, elämässä on oikeitakin ongelmia.

    Äänestä

  • jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj... kirjoitti:

    ei mulla ole tuollaisia ystäviä. He ovat fiksuja, osaavat käyttäytyä sekä tietävät, kuinka paljon viinaa voivat juoda. Nämä vastoinkäymiset ovat hieman erilaisia ja ovat oikeasti vastoinkäymisiä.. ei vain kännimokailuja. Noista ei voi syyttää kuin itseään, elämässä on oikeitakin ongelmia.

    Siis Fabe sanoi, ettei voi sietää KÄNNISSÄ ÖRVELTÄVIÄ ihmisiä. En minäkään. Olispas meitä enemmän.
    Fabe on fiksu :)

    Äänestä

  • känni on out kirjoitti:

    Siis Fabe sanoi, ettei voi sietää KÄNNISSÄ ÖRVELTÄVIÄ ihmisiä. En minäkään. Olispas meitä enemmän.
    Fabe on fiksu :)

    Niin no nää "känniääliöt" vielä kehtasivat nimetä hänet äänestykseen, hellan lettas sentään!
    Ei ihme että ei tykkää!

    Äänestä

  • fabe tykkää kirjoitti:

    Niin no nää "känniääliöt" vielä kehtasivat nimetä hänet äänestykseen, hellan lettas sentään!
    Ei ihme että ei tykkää!

    ..koskaan ole haukkunut ketään pk-huoneessa? Siinä oikein kaksinaamainen ihminen

    Äänestä

  • jejep kirjoitti:

    ..koskaan ole haukkunut ketään pk-huoneessa? Siinä oikein kaksinaamainen ihminen

    halveksivansa muita asukkaita! Pitää kai itseään muita parempanan.

    Äänestä

Faben taloon tullessaan pk-huoneessa: "voittaakseni kisan pitää minun päästä jokaisen asukkaan sydämeen."

Fabe tälläviikolla pk-huoneessa: "halveksin muita asukkaita eikä minulla ole mitään tunnesiteitä yhteenkään asukkaaseen."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toiset asukkaat kirjoitti:

tarttiskohan sen mennä pois. Hitto mikä feikki joka asiassa niin "komiikassa" kuin asukkaanakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu