Mikä siinä paikas on ettei ihmiset viihdy? Aina kun on viihteelle lähtenyt ja mannerklubille eksynyt, niin paikka on melkein autio.
Kuoliko se oikeasti remontin jälkeen?
Nyt mielipiteitä hyvät ihmiset!
Kuoliko se oikeasti remontin jälkeen?
Nyt mielipiteitä hyvät ihmiset!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mannerin hiljaisuuteen löytyy useitakin syitä.
Ensin kellarin lopetettua mannerin remontointi kesti aivan liian kauan.. Kun se vihdoin sitten avattiin oli sisustus jotain aivan muuta kuin baarimainen ja lisäksi sisäänpääsymaksut ihan normaalina viikonloppuna olivat naurettavat. Pian omistajat tajusivatkin jättää maksut pyytämättä mutta sitten alkoi tämä narikka-toiminta joka suututti osaa ihmisistä kun takkeja ei enää saanutkaan pitää päällä niinkuin osa oli tóttunut baareissa tekemään.
Kun mannerin ilmettä muutettiin uudelleen oli se jo liian myöhäistä. Asiakaskunta kerkesi siirtyä viihtyisämpään menomonoon eikä näemmä ole palaamassa takaisin.
Nyt mannerin toiminta on vähintäänkin arvelluttavaa.. Asiakkaita kalastellaan sillä ettei keneltäkään kysellä enää papereita.
Taitaapa toiminta aika pian loppua koska eräskin alaikäisenä siellä jo useita iltoja viettänyt oli käynyt itse ilmoittamassa poliisille paperien niukasta kyselystä.
Siitä siis joku baaria ostamaan.
On se nyt kumma juttu, jos narikan takia ei baariin viitsitä mennä. Ehkä Kannuslaisille sitten sopii vain sellaiset junttibaarit, joissa istutaan takit päällä sisällä. Turhaa sinne on mitään sen parempaa yrittääkään.
riptiisiä niin jo rupee porukkaa löytymään.
Kun kaikki ukot siirtyvät Monosta Manneriin, on eukkojenkin pakko tulla perässä!
Menomonossa on aina porukkaa, joten mitä sitä turhaa siirtyä toiseen baariin, joka on melkein tyhjillään. Kannuksen baarissa ramppaajat mahtuvat kyllä yhteen baariin ja lähes kaikki nuoret ovat usein muilla paikkakunnilla juhlimassa, kun ei samoja vanhoja naamoja jaksa jatkuvasti katsoa.
Manneri on muutenkin liian avonainen paikka ja henkilökunta ei ole mielestäni kovinkaan ammattitaitoista, vaikkakin jotkut ovat ihan mukavia.
Ei mannerissa suoranaisesti mitään mahdottoman suurta vikaa ole, mutta tämän kokoisella paikalla tuon lainen baari ei vain menesty. Tarvittaisiin iso baari jossa olisi kunnon disco ja suhteellisen nimekkäitä esiintyjiä. Sillon tänne voisi eksyä nuorta porukkaa ainakin lampilta, himangalta ja kälviältä. Tosin sellainen baari olisi aika suuri riski kun samanlaisia, jo oman tunnettavuutensa luonneita paikoja on lähistöllä jo paljon.
onko jotai ihmeellistä tapahtunu, onko manner pystyssä vielä