Jack Russell

Olin kylässä oman JR.n kanssa ja siellä oli kissoja. Haukkui & murisi ja pari kertaa lähti kissan perään-kissat tosin pääsivät karkuun. Laitoin koiran sisällä kiinni. Mietin vaan, että mitähän olisi sattunut jos olisivat todella päässeet "nokakkain"??? Siellä myös muita koiria, joiden kanssa tuli hyvin toimeen, kuten ennenkin vieraiden koirien kanssa. Metsästysviettiä en siinä juuri ole huomannut, ikää sillä puolisen vuotta. Jäi hiukan vaivaamaan uskaltaako sitä ensi kerralla siellä pitää vapaana..toivoisin että tulisi muiden eläinten kanssa hyvin toimeen ja siksi pyrin niitä sille näyttämään:)
4458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

itselläni on kohta jopa 9viikkoinen JR. Avomieheni äidin luona on kissa ja tulevat hyvin toimeen, koirani yrittää kovasti saada kisua leikkimään ja juoksivat kilpaa keskenään.

Äänestä
  • Mahtaakohan johtua siitä ettei ole aikaisemmin kissojen kanssa tekemisissä ollut. Kyllähän ne oppivat jos pennusta ovat tekemisissä myös kissojen kanssa.

    Äänestä

enemmän tai vähemmän. Russelin voi saada tottumaan kissaan jos pennusta asti on jatkuvasti tekemisissä. Jos näkee vain silloin tällöin kissaa, niin tuskin sitä tulee hyväksymään. Eroja toki löytyy viettien voimakkuudessa yksilöiden välillä. Mutta monta kertaa on russelin omistaja yllättynyt, kun aiemmin neutraalisti esim. perheen pikku jyrsijään suhtautunut russeli onkin yhtä äkkiä saalisvietin iskiässä pikkujyrsijän ottanut päiviltään. Pitää siis muistaa, mikä on russelirodun historia, mihin se on alunperin jalostettu.

Oma russelini ei todellakaan tule toimeen anoppilan kissan kanssa. On ollut tekemissä harvakselttan pennusta asti. Jo pentuna ärvelsi ja ahdisti kissan nurkkaan. Anoppilaan meno on koiralle suurinta hupia juuri siksi, että lähes joka vierailukerta appivanhempien huolimattomuuden takia kissa ja koira sattuvat samaan tilaan tai yhtä aikaa ulos ja takaa-ajoleikki on valmis.

Äänestä

Meillä kohta 2v russeli ja kohta 3v kissa. Eivät elä päivittäin yhdessä, tapaavat lähinnä mökillä, kesäisin tietysti enemmän, mutta talvisin ehkä keskimäärin kerran kuussa.

Alusta asti ovat olleet ylimmät ystävät! Kissa on kooltaan isompi (korkeampi) ja painaa n. 10 kiloa, koira taas muistuttaa enemmän "kehonrakentajaa" ja painaa sellaisen vajaan 8kg.

Painia on ohjelmassa aina aamusta iltaan niin sisällä kun ulkonakin. Toisinaan koira hyökkäilee enemmän kissan kimppuun, mutta onhan sekin hauskaa katsottavaa, kun kissa vaanii takapuoli heiluen puun takana koiraa joka leikkii pallollaan :)

Molemmat suuttuessaan voisivat vahingoittaa toisiaan ja henkilökohtaisesti jollain tavalla pelkään kissoja ja ehkä siksi myös - ihan totta - myös russelini puolesta! Yleensä leikki on siis painia tai kilpajuoksua, nuollaan ja nuuhkitaan toisten korvia jne. Välillä meno on aika hurjan näköistä kun kissan pää on koiran suussa :) Toisinaan tulee molemmilta pieni kivun vinkaus, mutta otteet heltiää aina silloin - hetkeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


& kissat kirjoitti:

Olin kylässä oman JR.n kanssa ja siellä oli kissoja. Haukkui & murisi ja pari kertaa lähti kissan perään-kissat tosin pääsivät karkuun. Laitoin koiran sisällä kiinni. Mietin vaan, että mitähän olisi sattunut jos olisivat todella päässeet "nokakkain"??? Siellä myös muita koiria, joiden kanssa tuli hyvin toimeen, kuten ennenkin vieraiden koirien kanssa. Metsästysviettiä en siinä juuri ole huomannut, ikää sillä puolisen vuotta. Jäi hiukan vaivaamaan uskaltaako sitä ensi kerralla siellä pitää vapaana..toivoisin että tulisi muiden eläinten kanssa hyvin toimeen ja siksi pyrin niitä sille näyttämään:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu