Ei fifin lemppari

Kuuntelen tietokoneen kautta tällähetkellä semmoisia levyjä mitä en ole jaksannut aikaisemmin kuunella.

Musiikki maku pikkasella on erittäin monipuolinen Miss Fatty Milion Stylez oli sillekkin jo liikaa.

Pikkanen nostaa päänsä aina kappaleen kuultua ja venyttää kaulaansa niin pitkäksi, kun vai saa.

Täytyypi kiusata sitä kappaleen kanssa tämän syksyisenpäivän.
5238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

edes yhden päivän rääkkäämättä muita?

Äänestä

urkumusiikki oli yhdelle meidän koirista sitä parasta musiikkia. Minun mies sanoi aina koiralle, että tules nyt kuuntelemaan Bach-setää.
Koira aivan selvästi nautti musiikista.

Äänestä

tuntuvat pitävän kaikkein eniten Henry Arlandin klarinettimusiikista, sillä ainakin sen soidessa pakkautuvat tuohon portille makooksille.

Äänestä
  • Luin aikoinani artikkelin musiikin vaikutuksesta koiranpentuihin.

    Testasin erästä pesuettani laitoin stereon pentulaatikkoon, rauhallisen musiikin kuulessa pennut istuivat steron ääressä ringissä nätisti.

    Musiikin muutuessa hevy musiikiksi pennut tulivat levottomiksi.

    Vauvoillekkin on tehty vastaavia testejä.

    Äänestä

  • n.sorsa kirjoitti:

    Luin aikoinani artikkelin musiikin vaikutuksesta koiranpentuihin.

    Testasin erästä pesuettani laitoin stereon pentulaatikkoon, rauhallisen musiikin kuulessa pennut istuivat steron ääressä ringissä nätisti.

    Musiikin muutuessa hevy musiikiksi pennut tulivat levottomiksi.

    Vauvoillekkin on tehty vastaavia testejä.

    musiikki...autossa ja kotona, joten meillä on pennutkin siihen totutettu. Ja nimenomaan siihen rauhalliseen musiikkiin, eikä mihinkään jumputukseen.
    Tein kerran testin; eli pennut jo siinä iässä, että olivat muuttaneet keittiöön...niillä oli hirvittävä faartti päällä, mutta kun sitten laitoin musiikin soimaan, niin avot että komppania rauhoittui kuin käskystä :)).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


n.sorsa kirjoitti:

Kuuntelen tietokoneen kautta tällähetkellä semmoisia levyjä mitä en ole jaksannut aikaisemmin kuunella.

Musiikki maku pikkasella on erittäin monipuolinen Miss Fatty Milion Stylez oli sillekkin jo liikaa.

Pikkanen nostaa päänsä aina kappaleen kuultua ja venyttää kaulaansa niin pitkäksi, kun vai saa.

Täytyypi kiusata sitä kappaleen kanssa tämän syksyisenpäivän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu