..kysyinkin jo kerran avioeropalstalla tästä asiasta, mutta jostain kumman syystä ei vastauksia tullut. Joten uudestaan: Meillä on lypsykarjatila ja olet ajatellut lähteä tästä. Valmisteluja olen tehnyt jo vuoden päivät. Helv... töitä ja lainoja pois, että en jätä jatkajaa pulaan. Konkurssia en halua, koska olen tehnyt tässä työtä paljon ja meillä on yhteiset lapset, joille haluan tämän joskus jäävän. Mutta onko kokemuksia ja onko samanlaisia ajatuksia?? Mieheni tietää ajatukseni, mutta ei taida uskoa että olen tosissani. Käyn töissä muualla ja sen lisäksi vielä karja ja kotityöt. Alkaa työtaakka painamaan. Ja muutenkin olen kyllästynyt tähän maalaiselämään. Toivoisin saavani kommentteja tilalle jääneiltä ja tilalta lähteneiltä ihmisiltä. KIITOS!
avioero
maatilalla
292584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
miehesi kanssa rakentavasti asioista, sillä menee oma aika ennen kuin miehesi sulattaa asiaa ja joskus on käynyt tosi surullisesti kun tilanne on tullut yllätyksenä, ei siinä enää silloin raha paina, tai velatkaan.
viestistä. Olen yrittänyt monta kertaa asioista jutella, mut ei oo auttanut. Eli saattais olla ihan viisasta, jos asuisin jonkin aikaa tilalla, vaikka ero paperit ois vetämässä, että mieheni ehtis sulattaa asian. Ja ehkä opetella hoitamaan asioita, esim laskut, joihin ei ole tarvinnut, eikä ollut haluakaan, aiemmin puuttua. Vanhin poika on kohta 18 joten jos oikein huonosti menee, niin hän voi tilan lunastaa omaksi. Hän on aikeissa jäädä tilalle asumaan. (Tämän hokasin vasta äsken, ku oikeasti itsekkin olen miettinyt, et miten tilan todellisuudessa käy lähtöni jälkeen.)
Ehkä sitten miehesi paremmin tajuaa tilanteenne ja pääsette keskustelemaan myös vakavammista asioista. Tuo lain mukainen harkinta-aikahan on tarkoitettu nimenomaan harkintaa varten eikä tietystikään ole välttämätöntä muuttaa pois, jos niin sovitte. Avioero on aina tappio ja varsinkin maatilalla. Toivoisin siis, että voisitte harkita myös liiton jatkamista. Mutta siihen tarvitsette myös ulkopuolista apua, etsikää sitä. Poikanne on vielä liian nuori aloittamaan niinkin vaativan yritystoiminnan kuin karjatila on. Älkää missään tapauksessa edes harkitse asioiden järjestämistä niin kuin sanoit. Hänelle on onnettava vielä aikaa kasvaa yrittäjyyteen.
...keskustelin asiasta pojan kanssa. Ei vielä tilan vastuut kiinnostanut. Antaa hänen käydä ensin armeijat ja muut, ja tehköön sitten päätöksen.
Pitäisi lisäksi opiskella maataloutta. On se liian iso pala purtavaksi nuorelle. Nuoruutta pitäisi olla myös maanviljelijöiden lapsilla.
Miksi sinä haluat erota?Ei mitään järkeä.Sixikö vain että olet kyllästynyt? Kuule,kyllä sitä kyllästyy yx ja toinenkin--maaseutuun,töihin,puolisoon...Mutta avio-ero ei tuu edes mieleen.Avio-liitto on LIITTO.Miksi luvata rakastaa..kunnes kuolema erottaa? Olisiko avio valan kuuluttava näin: rakastaa toinen toisianne,kunnes alkaa kyllästyttää.Pyysit kommentteja-olen tilalle jäänyt.keskustelut käynyt.sovittu ja rakastuttu uudelleen.Kokemuksia olisi vaikka kuinka...sen vaan totean,et kaikki on meidän omaksi parhaaksi,jokaikinen päivä,en ole jalostunut luonne vaan kasvanut ja vahvistunut.Avautunut ja pehmentynyt.Siksi,tilannettasi tuntematta,sanon: ÄLÄ TEE SITÄ !Älä riko lapsilta kotia.Lasten paikka on kotona,jossa on iskä ja äiskä,tutut asiat,tavarat,ystävät.Turvallisuus ja onnellisuus.
millaista on vaikkapa vuoden päästä. Koittaisitte jostakin tehdä yhteistä aikaa toisillenne. Vaikeaa se on. erilaisia kriisejä ikäkin tuo mukanaan ja mikään ei tunnu miltään. Joku uusi harrastus, minulla se oli opiskelun aloittaminen, voi helpottaa. Työn, lasten ja tilan töiden jälkeen aikaa ei varmaan juuri ole. mutta silti. Jaksamista.
ei ole. Näen nuorimmaisen lapsista aamulla ku herätän hänet klo 6 ja laitan hänet vajaa tunnin kuluttua koulukyytiin. Illalla taas näen hänet klo 20 jälkeen. Ehkä just tää lapsi on syy miks lähtöä teen... on lapsellakin oikeus äitiin ja lapsuuteen eikä vain yksin istua päivät ja illat tietokoneen ääressä. Kavereita täällä ei ole. Isän mielestä kotityöt ei ole töitä, joten äiti voi tehdä ne illalla klo 20 jälkeen, ku kaikki oikeat työt on ensin tehty. Ja isällähän on raskas työpäivä kotona takana, joten ei kotitöissä tartte auttaa, ei ees uunipuita oo päivän aikaan valmiiks sisälle kannettu. Ja sen ruoankin voin sit tehdä klo 20 jälkeen, jos jaksan. Kylässä ei tarvitse käydä eikä vieraita tänne tartte kutsua. Kuka paskaseen kämppään vieraita pyytäis. Eikä niitä kyl ees saakkaan kutsua.Tätä on jatkunu jo pidemmän aikaa. Ja sit viel jengi ihmettelee, miks mun mitta on täysi...
jään työstä kodin ulkopuolella pois. Ei oikein ollut mahdollista yhtälö pienet lapset, lehmät ja työpaikka. Aamulla navettaan suihkuun töihin 8-16 ruokaa tekemään ym navetalle. Ei olisi yhtälöön lapset mahtuneet. Isäntä ymmärsi päätökseni vaikka rahallisesti tiukkaa tekikin.
naimisissa hyvän miehen kanssa....
Kuitenkin itse parhaiten tietää sen mitä pitää missäkin asiassa ja tilanteessa tehdä. Mikä on hyvä toiselle ei välttämättä ole hyvä toiselle.
.. mä oon vaan huomannu vuosien saatossa, et olen naimisissa hyvän miehen kanssa, jolle perhe, koti ja lapset ei vaan merkitse juur mitään. Vaimo on työntekijä ja ...... , ois tullu rumaa tekstiä joten en kirjoita. Mut ei tältäkään palstalta saanu kokemuksia eroista, ainoastaan tais tulla avioliittoneuvontaa.. Samat neuvot jos joku sanois mun miehelle, niin ehkä olis liitossa vielä mahdollisuus jatkaa..
mutta tuntuu että jokaisella on erilaiset ratkaisut. Sitä myös tarkoitan kun sanon että ei kaikki sovi kaikille
jokainen elää itse tämän elämän. Miehet on jotenki rakentunu erilailla kun naiset. Arvostukset elämässä on erilaiset. Vaikka kymmenen tärkeintä asiaa olisi aivan samoja, niin järjestys on vähän eri.
Meillä miehelle työ on ykkösasia,samanlaisia miehiä näkyy kirjotuksista päätellen olevan muuallakin. Selittää sitä sillä että pitää hankkia elanto perheelle. No kumpi se on ensin muna vai kana. Onhan se kiva että on se perhe jolle sillä työnteolla hankkii sen elannon. Mutta tuntuuko se työnteko niin mukavalta kun perhe asuukin muualla, lapsia ei näe vaikka haluaisikin. Eikä oo vaimo illalla kainalossa.
Vaikka se työnteko on kuinka tärkeää, niin kyllä perhe, terveys, jaksaminen ja sen sellaiset on samassa ryppäässä.
Tämä aloittajan kirjoitus tuntui kuvaavan samankaltaista elämää kuin meilläkin on. Minä vaan en ole tilan ulkopuolella työssä, tilalla on työtä liikaakin. Lapsilla ei ole kavereita, koulussa kyllä mutta eivät tule käymään meillä. Miehen luokittelisin narsistiksi, jos olisin alan ammattilainen. Jos minulla olisi työ muualla lähtisin heti.
Aloittajalle sanoisin, että vaikka kuinka vaikeaa on irrottautua, niin itse se päätös on tehtävä, äläkä pilaa omaa elämääsi koko ajan asiaa miettimällä. Se ei parane sillä, on tehtävä jotakin. Jos jäät, joudut vaan mukautumaan, jos hyviä puolia löytyy niin paljon, ei sekään ole huono vaihtoehto. Mutta sen mukaan on elettävä tulevaan. Jos lähdet niin tuon omaisuuden ja tilan tulevaisuus on vaikea pala. Meidän kohdalla on niin, että jos tila jaetaan ei jatkajalla (tällä hetkellä 18 v)
olisi mitään mahdollisuuksia. Kaikki on kiinnitetty velkoihin (äskettäin rakennettu navetta). Eli silloin rakennusta suunnitellessa minä tein päätöksen, että jään. Ei me enää onnellisia olla, tullaan toimeen keskenään, mutta vanhuuttani en halua tuon ukon kanssa viettää.
vaimo asui sen aikaa kotona kun sai raha- ja asunto-asiat valmiiksi.muutti sitten lähelle kun on vielä pieniä lapsia (7v,9v). lapset jäi isälle, äiti asuu 2km:n päässä joten lapset voi mennä äidillensä koulusta jos haluavat, mutta ovat yöt isällä.tuo ratkaisu on siihen sti kunnes lapset varttuvat.molemmista se on hyvä ratkaisu varsinkin lasten kanalta. sivusta seuranneena se toimii molemminpuolin.
oon tän kirjoituksen aloittaja, ja oon kyl paljon keskustellu avioliittoasioita maitotilallisten kanssa. Liian moni haluaisi erota, mutta ei tilan takia uskalla tai työpaikan. Toisena päivänä nautin tästä tilasta ja lehmistä, mut toisena päivänä en vaan jaksa. Miehen kanssa meil ei oikein mitään yhteistä ole. Sit ku mä tästä lähden, (on 95% varma juttu) niin mulla tulee ehkä sittenkin kaikista eniten ikävä näitä meidän lehmiä. Eikö oo hullua!
siihen tilaan. Maatalon tytär kasvatetaan lähtemään. Opiskelemaan, työelämään, muualle. Toki pojallekin opiskelu nykyaikana on täysin itsestään selvää.
Tilan jatkumisen turvaamisen paine tulee vanhemmilta ja monesti myös suvulta, vaikka eivät lähellä enää asuisikaan. Tätä me jatkamme sukupolvesta toiseen me vaimot myös.
Minä olen jotenkin niin tottunut tähän jo pienestä pitäen, ettei sitä piirrettä miehessä enää ihmettele.
Lähtemistä olen myös joskus miettinyt, mutta syynä olivat ennemminkin muut syyt kuin mies. Mies oli sitten myös syy miksi jäinkin.
...näin tää menee. Mun lapsista ei kukaan taida jäädä elukoita pitämään, mut ehkä vanhin jää tilalle asumaan. Ainakin on sanonut jäävänsä isänsä kanssa, tytär taas on sanonut lähtevänsä mun mukaan...Mun tilanteessa ehkä on suurin syy mies, ja mieskin ois voinu korjata tilanteen, mut ei näytä tää mun erojuttu paljoa mieltä painavan. Tai ehkä hän sitä syvällä pään uumenissa miettii, mut ei vaan käytännön puolella paljoa muutoksia ole näkynyt. Hän on tietoinen, miksi olen tähän systeemin kyllästynyt ja mikä tässä mättää. Samassa tilanteessa olin 5 vuotta sitten, ja silloin jäin, mut nyt on ajatukset toiset.
Vaikuttaa siltä että teilläkin lopuksi menee
kaikki ja velkaa jää valtavasti, varaudu siihen
Vaikka alussa kaikki vaikuttaa käyvän sovitusti
ei tarvitse kun pieni erimielisyys mikä paisuu
valtaviin mittasuhteisiin ja vuosien oikeusprosesseihin eri oikeusasteissa.
Lopputulos asianajajat vie kaiken päältä ja
juoksevat kulut sekä muut kulut alkaa meneen kaikkinensa ulosottomiehen kautta.
Tila menee ja teille jää vielä vuosiksi velkaa
maksettavaksi ulosottomiehen kautta.
Ihmisen pettää yleensä se läheisin ihminen
johon luottaa kaikista eniten.
Kokenut olen kaiken tuon, mikään sovittu ei sitten pitänytkään.
Makselen vielä kymmenisen vuotta lainoja pois vaikka oli keskimääräistä isompi lypsykarjatila
muine tuloineen,entinen viljeliä.
Nykyisin olen kyllä muissa töissä ja tyytyväinen
hyvin sopeutunut tilanteeseen,saman rahan saa muissa töissä paljon vähemmällä rehkimisellä
ja aikaa jää muuhunkin elämään.
Tilalla eläessä tuli vain se tilasokeus ja sukutila piti mukamas pitää pystyssä vaikka hampaat irvessä.Raha ei ole enää mikään tärkein asia,nykyisin on muut elämän arvot tulleet tärkeimmiksi.Tiedän valtavasti vastaavia tapauksia missä isännät ja emännät elävät
jaksamisen äärirajoilla koska eivät ota aikaa itselleen,lapsilleen eikä parisuhteen hoitamiseen.
Teette mitä teette päätös on teidän mutta muistakaa lapset ovat teidän elämässänne aina etusialla,kaikesta tärkeimpiä,eivät mitkään sukutilat.Töihin voi aina palkata työntekiöitä
mitä ette ole ilmeisesti tehneet.
Tiedän myös tähän kommenttiin vastaavan erimielisiä vastauksia mutta mitkään maat ja mannut eivät koskaan mene lasten edelle.tiloja on melkopaljon myynnissä niitä tarvitseville.
Itsekkin olin omapäinen ns jukolan jussi
en kyl ollu varautunut. Mut ku asiaa ajattelee tarkempaa, niin tämänkin on varmaan liian usein todellisuutta. Se on totta, et koskaan ei tiedä mitä toisen päässä liikkuu, vaikka toinen ois kuinka hyvä silmien eessä ni päässä voi olla tosi karmeet ajatukset.
Minun kokemus on "tavallisesta" yrityksestä, joka meillä oli edellisen aviomieheni kanssa. Halusin lähteä, mutta minullekin oli tärkeää yrityksemme jatkuminen, olinhan minäkin tehnyt vuosia töitä sen eteen.
Pidin omistukseni yrityksessä, vaikka en jäänyt sinne töihin. Osituksenkin hoidimme vain paperilla, raha ei koskaan vaihtanut omistajaa, minulla on vain omistusosuudet joistain kiinteistöistä, jotka ovat edelleen entisen mieheni hallinnassa.
Mies oli ensin epätoivoinen, kuvitteli, että kaikki kaatuu, firma konkurssiin ym. Ei loppunut. Ei avioero ja yhteisomistus aina välttämättä johda konkurssiin ja pohjamudissa rypemiseen. (Sinun kohdallasi tosin johti myös johonkin uuteen, entistä parempaan.)
lähtenyt. Mut pystyykö maatilalla tekemään sellasen paperin, etten ota tästä mitään mukaan, mut jätän osuuksiani lasten nimille. Tai silleen, et mies ei pysty tuhoamaan niitä lasten osia. Mut tietenkin esim metsän myyntihän on omaisuuden hoitoa, jos se esim aukkohakkuun jälkeen uudistetaan. Tai tehdään joku harvennushakkuu... Tätä asiaa pitää alkaa selvittämään. Mut oon ajatellu nyt asian niin, et omaisuudesta en ala tappelemaan. Nuorimman lapsen otan mukaani, ja siinä on mulla niin hyvät perusteet, ettei lapsen isä pysty päätöstä kumoamaan. Mutta toki lapsi saa käydä isänsä luona vapaapäivinä, sillä en aio lapselta tähän kotiin tulemista estää. Mut koulupäivät ollaan äidin luona. Hyvä ku tulee erillaisia ajatuksia, niin voi tätä asiaa miettiä useammalta taholta.
Osituksessa et voi laittaa omaisuutta suoraan lasten nimiin. Jos niin haluat, niin silloin omaisuus ositetaan ensin sinulle ja sinä lahjoitat sen sitten lapsille, jolloin lapset joutuvat maksamaan lahjaveron.(Ei hyvä tapa)
Ota vain omaisuus omalle nimellesi kuten minäkin tein. Ei mene mitään veroja, sinun omaisuuttahan se on ja lapsille se menee sinun jälkeesi.
Toivottavasti ero sujuu hyvässä hengessä, kuten minulla. Kun jää yhteisomistusta ex:n kanssa, niin on parasta olla edes jonkinlaisissa väleissä, että omaisuus ja yritys tulee asiallisesti hoidettua.
ettet puhuisi edes sanankääntein lasten aikana isästä negatiivisia asioita.Jo ihan pienet,2-3 vuotiaat muistavat uskomattomia asioita vanhempiensa eroa edeltäviltäkin ajoilta.
Lapsi on aina lojaali molemmille vanhemmilleen,ja lapsen mielen saa sekaisin pienillä,aikuisen korvaan mitättömillä,huomautuksilla.En tarkoita loukata,mutta tämän olen huomannut niin ammatissani erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa kuin omassa elämässäni,eronneena ja eroperheen lapsena. Nykyään hyvänä puolena näen,että joka päiväkoti ja koulu on puolillaan eroperheiden lapsia,joten ei joudu niin silmätikuksi kun 80-luvulla.
Huoltajuusjutut on aina hirmu vaikeita,yhteishuoltajuus on nykylinja,siitä ei juuri poiketa kuin erittäin painavista syistä,esim väkivalta lapsia kohtaan.Yhteishuoltajuuden suhteen ongelmana on,ettei parin vuoden kuluttua enää meinatakaan muistaa,että etävanhemman mielipide (=usein allekirjoitus) vaaditaan moneen "pikku"paperiin,kouluikäisillä esim. valinnaisaineiden valintaan.
Kokemuksesta sanon,että tehkää pilkkua viilaten ne tapaamisoikeuspaperit,kyselkää kokemuksia muilta eronneilta ja papereita tekemään joutuneilta.Niissä on pieniä asioita jotka mullistavat helposti elämänrytmin varsinkin kouluikäisellä (esim. jos lomat jaetaan "joka toinen vuosi"-periaatteella,käykin niin,että helposti laitetaan syys- ja hiihtoloma eri vuosille.Tämä kuitenkin tarkoittaa lapsen elämässä,että saman koululuokan aikana on jommalla kummalla koko lukuvuoden lomat,kuten syysloma 2007 isällä/äidillä ja hiihtoloma 2008 samoin,koska onkin eri vuonna).
Jos riita tulee,sitten niitä tarvitaan,järkevä ihminen aina joustaa lapsen edun mukaisesti.
Erositte tahi ette,tsemppiä!
Minullakin ero pyörii maatilalla mielessä, mutta lapset ovat tosi pieniä. Silti harkitsen.. Mutta miten menee tuo jako. Jos en todellakaan halua mitään maatilasta olla vailla, voinko vain jättää osuuteni tilalle jäävälle? Voiko avioehdolla tai jollain sopia, että avierossa ei ole oikeutta tilalta lähtevällä omaisuuteen?? Vaikka omistaisi paperilla puolet? Onko tietoa/kokemusta asiasta??
Kyllä asiasta voidaan noinkin sopia, tosin kaikien etu on, että sopimus tehdään kirjallisesti ja virallisesti. Eräs työtuttuni teki juuri noin, omisti avioliiton kautta puolet kaikesta eikä avioehtoa ollut. Käytännössä olisi tila ollut pakko myydä, jos olisi vaatinut puolikkaansa. Ei vaatinut mitään.
Avioehto pitää tehdä ennen eroa, jos sellaisen haluaa tehdä.
Menestystä harkintaan, mihin tulokseen sitten tulettekin.
Avioehdon voi tehdä ja purkaa milloin vaan,mutta se on tehtävä yhes ja maistraattiin kaikki muutokset.
Olen kokenut avioeron maatilalla. En älynnyt tehdä avioehtoa, ja n. 5 v. kuluttua tuli ero.
Maksaa piti "satoja tuhansia markkoja" mutta selvisin. Viimmeinen on maksettu.
On raju juttu maatilalla avioero. Kaikki koneet, kalusto, rakennukset, maat, metsät jne arvioidaan. Omaisuus puolitetaan ja lisäksi maksetaan asianajajakulut. Kyllä käy kalliiksi.
Kiitos kun otitte osaa keskusteluun. Tässä tuli taas jotain uutta ajateltavaa. Ero tulee, mutta elämä ei eroon pääty. Ja lapset tulee olemaan se, joiden ehdoilla asioita hoidetaan. Toivottavasti miehenikin sen tulee ymmärtämään.