luontaistuote

Tietääkö kukaan mitään luontaistuotteita paniikkihäiriöön? Tai ainakin luulisin että jonkinlaiseen paniikkihäiriöön kun oireina yht'äkkiä ilmaantuvat huimaus, hengenahdistus, sydän hakkaa ihan hulluna, on ihan "outo" olo eikä oikein tiiä mitä tapahtuu, pelottaa... en haluais syödä mitään rauhottavia lääkkeitä.
8757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä se noni on. Siitä löytyy www.noniresearch.org -sivuilta tutkimus, joka kertoo sen vähentävän ahdistusta.

Samassa saa paljon muitakin hyötyjä.

Olli

Äänestä
  • Kertomaasi sivustoa pitää yllä sinulle tuttu Tahitian Noni -niminen verkostomarkkinointiyhtiö.

    Sivulta ei oikeasti löydy tutkimusta nonin ahdistusta vähentävästä vaikutuksesta. Sieltä löytyy tieto, että Tahitian Nonin työntekijä on osallistunut Amerikan kemistien kongressiin. Kongressissa on ollut esillä posteri eli juliste, jossa on kerrottu "tutkimuksesta". Postereita on kongresseissa esillä aina tuhansia. Mahdollisuus tarjotaan niille osallistujille, joiden työtä ei ilmoittautumisvaiheessa katsota kovin arvokkaaksi esim. ääneen esitettäväksi. Postereita ei tarkasteta etukäteen, joten niissä voi olla mitä tahansa kukkua.

    Oikeat tutkimukset tarjotaan julkaistavaksi alan julkaisuihin, jotka luetuttavat ne parilla muulla asiantuntijalla, mitä tässä siis ei ole tehty. Sivulla kerrotaan, että tuloksiin on päästy ihan vaan laboratoriokokeella. Asiaa ei ole oikeasti kokeiltu esim. ihmisillä tai edes hiirillä.

    Äänestä

  • p.kuikka. kirjoitti:

    Kertomaasi sivustoa pitää yllä sinulle tuttu Tahitian Noni -niminen verkostomarkkinointiyhtiö.

    Sivulta ei oikeasti löydy tutkimusta nonin ahdistusta vähentävästä vaikutuksesta. Sieltä löytyy tieto, että Tahitian Nonin työntekijä on osallistunut Amerikan kemistien kongressiin. Kongressissa on ollut esillä posteri eli juliste, jossa on kerrottu "tutkimuksesta". Postereita on kongresseissa esillä aina tuhansia. Mahdollisuus tarjotaan niille osallistujille, joiden työtä ei ilmoittautumisvaiheessa katsota kovin arvokkaaksi esim. ääneen esitettäväksi. Postereita ei tarkasteta etukäteen, joten niissä voi olla mitä tahansa kukkua.

    Oikeat tutkimukset tarjotaan julkaistavaksi alan julkaisuihin, jotka luetuttavat ne parilla muulla asiantuntijalla, mitä tässä siis ei ole tehty. Sivulla kerrotaan, että tuloksiin on päästy ihan vaan laboratoriokokeella. Asiaa ei ole oikeasti kokeiltu esim. ihmisillä tai edes hiirillä.

    Sinun kirjoituksiisi voi vastata vain yhdellä sanalla: entä sitten.

    Mikään argumentisteistasi ei tee tutkimusta merkityksettömäksi saati sitten vääräksi.

    Nonitutkimukset ovat sitä paitsi vain tarkennuksia, kun tuhannet ja taas tuhannet tapaukset kertovat ihmisten saaneen merkittävä apua ahdistukseen.

    Ole puhdas pyrokraatti, jonka kirjoituksilla ei ole mitään merkitystä. Etsit kaikenlaista paskaa ja aihetodisteita. Mutta mihinkään todelliseen kritiikkiin et pysty. Olet siihen aivan liian tyhmä.

    Olli

    Äänestä

Tyyneydentipat tai rescue remedy

Äänestä

Mielenkiintoisia tutkimustuloksia inositolista (B-vitamiinin kaltainen aine jota on ravinnossakin): Inositoli auttoi OCD:stä kärsiviä potilaita, (ja voi auttaa myös masennukseen
ja paniikkiin).

Inositol treatment of obsessive-compulsive disorder.

Fux M, Levine J, Aviv A, Belmaker RH.

Ministry of Health Mental Health Center, Faculty of Health Sciences, Ben Gurion University of the Negev, Beersheva, Israel.

OBJECTIVE: Earlier studies reported that inositol, a simple polyol second messenger precursor, was effective in controlled trials for patients with depression and panic. In this study its effectiveness in obsessive-compulsive disorder was investigated. METHOD: Thirteen patients with obsessive-compulsive disorder completed a double-blind, controlled crossover trial of 18 g/day of inositol or placebo for 6 weeks each. RESULTS: The subjects had significantly lower scores on the Yale-Brown Obsessive Compulsive Scale when taking inositol than when taking placebo. CONCLUSIONS: The authors conclude that inositol is effective in depression, panic, and obsessive-compulsive disorder, a spectrum of disorders responsive to selective serotonin reuptake inhibitors.

Lähde: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=8780431

Inositolia saa hyvin varustetuista luontaistuotekaupoista ainakin 500 mg kapseleina.

Äänestä
  • Siis jo 0,5 - 2 gramman annoksella voi olla käytännön apua, vaikka tutkimuksessa puhutaan isosta, jopa 18 gramman päiväannoksesta.

    Äänestä

tuote. Iron mind, toiminut useamalla kaverilla. Vie myös stressin pois.

Äänestä

Suosittelisin syömään näitä yhtäaikaa, C-vitamiinia, kaikkia B-vitamiineja (ja inositolia), kalsiumia, magnesiumia, Omega-3 rasvahappoja, karnosiinia/beeta-alaniinia. Kannattaa myös kokeilla L-teaniinia, mitä myydään mm. 100 mg kapseleissa. Osta valmisteet erikseen, halvat monivitamiinit kannattaa jättää kaupan hyllylle. Solgarilta ja Lefiltä löytyy esimerkiksi hyviä valmisteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun ahistaa kirjoitti:

Tietääkö kukaan mitään luontaistuotteita paniikkihäiriöön? Tai ainakin luulisin että jonkinlaiseen paniikkihäiriöön kun oireina yht'äkkiä ilmaantuvat huimaus, hengenahdistus, sydän hakkaa ihan hulluna, on ihan "outo" olo eikä oikein tiiä mitä tapahtuu, pelottaa... en haluais syödä mitään rauhottavia lääkkeitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu