hajoan :D

ahhah. voi että elämä osaa olla joskus hauskaa. voisitteko ystäväiseni tappaa minut?

kuinka tärkeää teille, nuoret, on ihmisten pukeutumistyyli?. lähinnä tarkoitan sitä, että minkä tyylisestä ihmisestä ette voisi kiinnostua. eikö tavikset voi kiinnostua goottityylisestä, tai jostakin hieman ns näyttävämmästä tyylistä? tai voiko hoppari kiinnostua vaikka goottityylisestä?

luuletteko että teillä olisi jotenkin enemmän yhteistä kun ulkonäkö on ''sama''? tätä mä en ole koskaan ymmärtänyt - enkä tule ymmärtämään. mutta ihan sama, ehkei tarvitsekkaan. mielenkiinnosta kysyn?
4554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sellaiseen ajatteluun on, että ulkonäön uskotaan kertovan paljon ihmisestä.

Äänestä

Ei kovin tärkeää. Eihän se ihmistä muuta millaiseen tyyliin pukeutuu.
Voisin tänään pukeutua tavikseksi ja huomenna hevariksi ja olen
silti sama tyyppi. Kyllä siis itse voisin ihastua jonkin muun tyyliseen
ihmiseen ja olen monta kertaa ihastunutkin.

Äänestä

No enpä ainakaan edes mieti pahemmin, millainen tyyli kelläkin on. Tosin, mielestäni yli-epätavallisiin vaatteisiin pukeutuminen vaikuttaa lähinnä huomion kerjäämiseltä.

Äänestä

No kyllähän se on keskimäärin yleisempää, että kahdella gootilla on enemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja harrasteita kuin hopparilla ja gootilla keskenään.. Melko selkeää?

Mutta oikeassa olet, että eihän sitä välttämättä voi ulkonäöstä tietää, että keillä synkkaa keskenään hyvin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


justssss kirjoitti:

ahhah. voi että elämä osaa olla joskus hauskaa. voisitteko ystäväiseni tappaa minut?

kuinka tärkeää teille, nuoret, on ihmisten pukeutumistyyli?. lähinnä tarkoitan sitä, että minkä tyylisestä ihmisestä ette voisi kiinnostua. eikö tavikset voi kiinnostua goottityylisestä, tai jostakin hieman ns näyttävämmästä tyylistä? tai voiko hoppari kiinnostua vaikka goottityylisestä?

luuletteko että teillä olisi jotenkin enemmän yhteistä kun ulkonäkö on ''sama''? tätä mä en ole koskaan ymmärtänyt - enkä tule ymmärtämään. mutta ihan sama, ehkei tarvitsekkaan. mielenkiinnosta kysyn?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu