uudet inssit

Mulla tehtiin elokuun lopussa inssi, josta alkoi raskaus, joka päättyi melkein välittömästi. Keskenmeno oli ihan kuin normaalit menkat, ei kipuja, ihan tavalliset menkat siis ja kesti normaalin ajan. Ulttrattiin ettei mitään jäänyt. Menkkojen alusta uusien menkkojen alkuun kesti taas ihan täsmälleen sama aika kuin aina ennenkin.

Julkiselta sanottiin että seuraava tehdään vasta vuoden alusta. Mutta yksityiseltä lupaisit että nyt jo voi tehdä. Mitä mieltä olette? Onko muilla vastaavia kokemuksia? En todellakaan jaksa odottaa että ehkäpä vuoden alussa uusi yritys. Mutta sitten mietityttää, että mitä jos hoidot menee sekaisin, eli haluan palata kyllä julkiselle puolelle, mutta tuskin yksi kerta haitaa yksityiselläkään puolelle hoitoihin.

Mutta siis mitä kokemuksia, kuinka pian uutta inssiä? Miten muilla ollut?
1173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Keskenmeno tuli eilen, ihan kuin menkat. Eli sama kokemus kun sulla. Ollaan väestöliiton asiakkaita, ja sielä kävin aamulla lääkärissä joka totesi keskenmenon. Hänen mielestään jos raskaushormonitaso on laskenut ja menkat tulee kierron mukaan vanhaa kaavaa noudattaen, niin uuden inssin voi tehdä heti seuraavasta kierrosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


millä aikavälillä kirjoitti:

Mulla tehtiin elokuun lopussa inssi, josta alkoi raskaus, joka päättyi melkein välittömästi. Keskenmeno oli ihan kuin normaalit menkat, ei kipuja, ihan tavalliset menkat siis ja kesti normaalin ajan. Ulttrattiin ettei mitään jäänyt. Menkkojen alusta uusien menkkojen alkuun kesti taas ihan täsmälleen sama aika kuin aina ennenkin.

Julkiselta sanottiin että seuraava tehdään vasta vuoden alusta. Mutta yksityiseltä lupaisit että nyt jo voi tehdä. Mitä mieltä olette? Onko muilla vastaavia kokemuksia? En todellakaan jaksa odottaa että ehkäpä vuoden alussa uusi yritys. Mutta sitten mietityttää, että mitä jos hoidot menee sekaisin, eli haluan palata kyllä julkiselle puolelle, mutta tuskin yksi kerta haitaa yksityiselläkään puolelle hoitoihin.

Mutta siis mitä kokemuksia, kuinka pian uutta inssiä? Miten muilla ollut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu